Mitä sanotaan hyvän päivän kaverille, joka yhtäkkiä kirjoittaa viestiin, että suunnittelee hoitoon hakeutumista..?
Tutustuimme noin vuosi sitten erään kurssin parissa. Juttelemme edelleen WhatsAppissa silloin tällöin ja aina ihan niitä näitä. Lomasuunnitelmia ja vastaavaa. ”Hyvän päivän kavereita” siis.
Melko myöhään illalla henkilö oli laittanut viestiä ja kysyi ensin kuulumisia, mutta sitten vastasi ikään kuin omaan kysymykseensä ja kertoi, että suunnittelee hakeutuvansa mielenterveyspuolen hoidon piiriin.
Mitä tuollaiseen kuuluu vastata..? En ole sosiaalisesti mikään järjen jättiläinen (läheistet ovat jopa vihjanneet autisminkirjolla) enkä haluaisi töksäyttää tai olla tahditon.
Ensimmäisenä tuli mieleen nämä:
”Ei välttämättä mikään huono idea!”
ja
”Kuulostaa hyvältä.”
Mutta nuohan saavat sen kuulostamaan siltä kuin pitäisin häntä jotenkin mielensairaana, ja se ei ole totta. En tiennyt, että hän kipuilee, eikä se näy päälle päin.
Mitä kuuluu vastata..?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
No mitä vastasit?
En vielä mitään. Harmistuin vähän, kun asiasta ja kaveristani tehtiin vitsi.
Täällä oli muutama tosi hyvä vastaus, sain inspiraatiota. Ehkä lyhyt vastaus kuten ”hienoa, hae vaan apua jos tuntuu että sitä tarvitset, apua on tarjolla!” olisi aika hyvä ja neutraali ja tsemppaava.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten paljon vihaa ja ennakkoluuloja täällä on mielenterveysongelmia kohtaan.
Aika monella vihaajalla on itsellään mt-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin asiallista olisi vastata, että mikä sun saa ajattelemaan näin, että onko joku vialla, tai ongelmana, että itte en ole huomannut sussa mitään outoa, että onko sulla jotain huolia. Sehän on hyvä, jos ihminen uskaltaa hakeutua hoitoon, jos siltä tuntuu. Onneksi nykyään nämä eivät ole enää tabuaiheita.
Ensinnäkin: kun on kyse vain puolitutusta, ei ole asiallista tai ns. normaalia avautua noin henkilökohtaisista ongelmistaan. Eikä ap:n niistä kuullessaan ole asiallista ryhtyä ottamaan kantaa tai kyselemään ellei sitten halua että tämä puolituttu jatkossakin tilittää ongelmistaan hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten paljon vihaa ja ennakkoluuloja täällä on mielenterveysongelmia kohtaan.
Aika monella vihaajalla on itsellään mt-ongelmia.
Normaali ihminen ei halua ehdoin tahdoin ympärilleen angstisia itkijöitä.
Joo, rupea vain tsemppaamaan ja symppaamaan häntä... Ihmisellä joka tilittää tuollaista puolitutulle, ei todennäköisesti ole ystäviä tai kuvittelee teidän tuttavuutenne läheisemmäksi kuin se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten paljon vihaa ja ennakkoluuloja täällä on mielenterveysongelmia kohtaan.
Aika monella vihaajalla on itsellään mt-ongelmia.
Normaali ihminen ei halua ehdoin tahdoin ympärilleen angstisia itkijöitä.
Tämä.

Jaa, no mulla ainakin on tällainen angistinen itkijäystävä, eikä se ole multa pois. Mutta olenkin vahva ihminen ja osaan pitää rajat.
Ap, muista sinäkin, ettet vahingossa ala terapeutiksi. ”Hyvä, kun haet apua” johdattelee jo siihen, että apu on muualla, ei sinun whatsapissasi.
Y h y y y y on niin itkuinen ja paha olo kun maailma tuhoutuu ja kaikki kuolee koronaan eikä pidä maskeja ja ihanat elokapinatytöt saa kärsiä y h y y y 😫😩😭
Oon kyllä järkyttynyt näistä alapeukuista ihan hyviin empaattisiin vastausehdotuksiin. Näin kuulkaa ne ongelmat syntyy ja paisuu, kun lievästi sairastunutta aletaan kohdella kuin spitaalista.
Itse vastaisin korkeintaan jotain tyyliin: "Ikävä kuulla, mutta hienoa kun haet apua" tms. Jos tyyppi sitten jatkossa ottaisi yhteyttä tiuhempaan kuin toivon tai pyrkisi käyttämään mua terapeuttinaan, pistäisin tuttavuudelle stopin.
Että onko lestadiolaiset hellarit laittanut sen saatanalle vai woodoopoppamiehet. Sanot että poistaa woodoonuket ja amuletti sekä tarot kortit reikihoito kamat . Olo paranee heti . Ja ettei kannata murehtia niin paljon . Sairasloma on hyvä asia joskus että saa miettiä rauhassa .
Aloittaja puhuu kaveristaan hyvän päivän kaverina, mutta kuitenkin pitää yhteyttä whatsappissa. Jännä määritelmä. Mä pidän yhteyttä whatsappissa vain läheisten ihmisten kanssa. Satunnaisempien tuttujen kanssa viestittelen vain, jos on joku asia hoidettavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samallatavoin kuin vastaisit mitä tahansa sairastumista koskevaan, hienotunteisen ymmärtävästi, diskreetisti liikaa kaivelematta yksityiskohtia.
Niin? Kerrotko vielä konkreettisesti kuinka tämä tehdään, koska sitähän aloittaja kysyi?
Sehän riippuu näiden henkilöiden muusta keskustelusta, voihan siihen sanoa vaikka että oukkidoukki jos kovin tökkii asian esille nostaminen.
Olet aika vähän sikaa tuntenut hänet. Tiedätkö perheensä yms
Vastaa varautuneesti.
Vierailija kirjoitti:
Oon kyllä järkyttynyt näistä alapeukuista ihan hyviin empaattisiin vastausehdotuksiin. Näin kuulkaa ne ongelmat syntyy ja paisuu, kun lievästi sairastunutta aletaan kohdella kuin spitaalista.
Joskus sitä empatiaansa kannattaa vähän säästellä, jos ei halua elämäänsä rasitteita ja riippakiviä. Nyt ei ole kysymys ap:n läheisestä ihmisestä, vaan tuttavasta, joka on ilmeisesti hakeutumassa ammattimaisen avun piiriin. Miksi ap:n kannattaisi ryhtyä häntä terapoimaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten paljon vihaa ja ennakkoluuloja täällä on mielenterveysongelmia kohtaan.
Aika monella vihaajalla on itsellään mt-ongelmia.
Normaali ihminen ei halua ehdoin tahdoin ympärilleen angstisia itkijöitä.
Jaa, no mulla ainakin on tällainen angistinen itkijäystävä, eikä se ole multa pois. Mutta olenkin vahva ihminen ja osaan pitää rajat.
Ap, muista sinäkin, ettet vahingossa ala terapeutiksi. ”Hyvä, kun haet apua” johdattelee jo siihen, että apu on muualla, ei sinun whatsapissasi.
Niin, sulla on sellainen *ystävä*. Onko hän kenties ollut ystäväsi jo ennen kuin ongelmansa alkoivat? Yleensä läheisen ihmisen tukena haluaa olla ja pysyä kaikesta huolimatta. Mutta ryhdytkö itse jokaisen puolitutun itkuja kuuntelemaan? Niinpä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä vastasit?
En vielä mitään. Harmistuin vähän, kun asiasta ja kaveristani tehtiin vitsi.
Täällä oli muutama tosi hyvä vastaus, sain inspiraatiota. Ehkä lyhyt vastaus kuten ”hienoa, hae vaan apua jos tuntuu että sitä tarvitset, apua on tarjolla!” olisi aika hyvä ja neutraali ja tsemppaava.
Ap
Tää on hyvä. Tärkeää että hän hakee apua, jotta ongelmia ei tarvitse käsitellä ystävien kanssa. Siten mahdollinen ystävyyssuhteenne tasapainoisempi. Aina saa sanoa mielenterveysongelmaisille, että nämä tuntuu nyt liian raskailta aiheilta, voidaanko puhua jostain muusta tai että tämä asia olis varmaan parempi käsitellä terapeutin kanssa. Jos ei ymmärrä, niin ok katkaista välit. Ei voi avautua kenellekään, joka ei vastavuoroisesti sitä halua ja anna lupaa. Tietyt asiat kuuluvat ammattilaisten kanssa käsiteltäviksi. Jokainen itse määrittää missä raja menee ja mitkä asiat ahdistavat. Voi silti antaa tukea siihen, että juttele tästä terapiassa ja kannustus avun hakemiseen on hyvä juttu. Siellä ne asiat sitten puretaan, jotta eivät vaikuttaisi enää arkeen ja ihmissuhteisiin.
t. mt-kuntoutuja
Ei missään tapauksessa mitään vastausta. Epäilemättä joku keski-ikäinen akka on psykoosissa ja siitä se riemu ja loputon itku alkaa sitten, jos joku vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä vastasit?
En vielä mitään. Harmistuin vähän, kun asiasta ja kaveristani tehtiin vitsi.
Täällä oli muutama tosi hyvä vastaus, sain inspiraatiota. Ehkä lyhyt vastaus kuten ”hienoa, hae vaan apua jos tuntuu että sitä tarvitset, apua on tarjolla!” olisi aika hyvä ja neutraali ja tsemppaava.
Ap
Tää on hyvä. Tärkeää että hän hakee apua, jotta ongelmia ei tarvitse käsitellä ystävien kanssa. Siten mahdollinen ystävyyssuhteenne tasapainoisempi. Aina saa sanoa mielenterveysongelmaisille, että nämä tuntuu nyt liian raskailta aiheilta, voidaanko puhua jostain muusta tai että tämä asia olis varmaan parempi käsitellä terapeutin kanssa. Jos ei ymmärrä, niin ok katkaista välit. Ei voi avautua kenellekään, joka ei vastavuoroisesti sitä halua ja anna lupaa. Tietyt asiat kuuluvat ammattilaisten kanssa käsiteltäviksi. Jokainen itse määrittää missä raja menee ja mitkä asiat ahdistavat. Voi silti antaa tukea siihen, että juttele tästä terapiassa ja kannustus avun hakemiseen on hyvä juttu. Siellä ne asiat sitten puretaan, jotta eivät vaikuttaisi enää arkeen ja ihmissuhteisiin.
t. mt-kuntoutuja
Ei av:llä muita olekaan kuin teitä mt-potilaita!