Rokotteen ottaminen pelottaa!
En ole rokote vastainen, mutta pelottaa ottaa tämä koronarokote, kun siitä on raportoitu kaikenlaisia mm. sydänoireita. Samaan aikaa. Itse korona pelottaa, en halua saada sitä. Siitä kirjoitetaan miten nuoret ja hyväkuntoisetkin joutuvat teholla. Pää hajoaa, en enää tiedä mitä uskoa ja mitä tehdä. Ottaako rokote vai korona? Kumpi on kahdesta pahasta parempi vaihtoehto?
Ja, epäilyttää rokotteiden suhteen myös se, kun sen saaneetkin ovat teholle joutuneet... Eli mikä niiden teho/hyöty lopulta on
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Olen työni vuoksi saanut 3 rokotetta. Jokaisesta oireena pistoskohdan kipua ja pientä lämpöilyä 2 päivän ajan.
Hoidan pieniä syöpäpotilaita. Otin ne rokotteet lasten ja heidän perheidensä vuoksi ja tietenkin itseni sekä omien rakkaitteni vuoksi.
Tässä taistelussa täytyy miettiä myös niitä kaikkein heikompia.
Niin että menet töihin viruskuorman kanssa koska et piikin läpi huomaa oireitasi. Surullista petollista turvsllisuudentunnetta.
Voin kertoa ettei korona enää pelota samalla tavalla, kunhan on rokotteen antama suoja. Olen todella tyytyväinen että otin rokotukset enkä ole katunut sitä hetkeäkään. En edes silloin, kun toinen rokote aiheutti pariksi päiväksi päänsärkyä. Koin sen tarkoittavan sitä että rokote suojasi aivosoluni koronalta.
Rokotteen ottaminen jännitti noin viikon, kun odotti osuuko sivuvaikutuksia kohdalle, mutta sitten oli helpompaa kuin aiemmin, koska korona ei ole enää sellainen uhka. Itse pistos on niin olematon, etten ensimmäisellä kerralla edes huomannut, kun olinkin jo saanut rokotteen. Pistäjä oli niin vikkelä. Koronaa vastaan ainoa hyvä suojakeino on rokote, joten ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin ottaa rokote. Rokote toimii onneksi hyvin.
Meidän pitäisi olla kiitollisia kun tarjolla on toimivia rokotteita ja vielä ilman maksua.

Kiva varmaan työnantajalle vuoden sisään jo 3 saikkua. Auts

Kipu kehossa ei välttämättä kerro mistään hyvästä
Otin rokotteen,vaikka olin paniikissa sivuvaikutuksista.
Ekasta tuli kyllä pariksi päiväksi käsi kipeäksi,kuumeinen olo ja päänsärkyä.Toinen piikki kohta.Saa nähä,että tuleeko siitä mitään.
Nyt jälkikäteen ihmettelen,että mitä oikein panikoin.Ei se piikki nyt niin kauhea ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työni vuoksi saanut 3 rokotetta. Jokaisesta oireena pistoskohdan kipua ja pientä lämpöilyä 2 päivän ajan.
Hoidan pieniä syöpäpotilaita. Otin ne rokotteet lasten ja heidän perheidensä vuoksi ja tietenkin itseni sekä omien rakkaitteni vuoksi.
Tässä taistelussa täytyy miettiä myös niitä kaikkein heikompia.
Kiva varmaan työnantajalle vuoden sisään jo 3 saikkua. Auts
Nämä rokotteiden jälkeiset lievät oireet on tiedetty ihan alusta asti ja rokotusajat suunniteltu sen mukaisesti.
Älä ota, jos pelottaa! En itsekään ota! Rokote on KOKEELLINEN, sitä TESTATAAN nyt ihmisillä! En aio suostua sellaiseen.
Työkaverillani oli korona täysin oireeton. Samoin siskollani oli korona, hänellä oli pientä nuhaa, mutta ei edes "räkätautia", sellaista niiskutusta. Ei mitään muuta. Hyvin on ihmiset aivopesty.
On ihan ymmärrettävää, että rokote huolettaa. Todellisuudessa kuitenkin rokotteen vakavat haitat ovat erittäin harvinaisia. Esimerkiksi sydänlihastulehduksen riski rokotteesta on paljon pienempi kuin ihan "normaalin" flunssan jälkeen, saati sitten influenssan tai koronan. Suomessa normaalivuosina noin 500 aikuista tarvitsee sairaalahoitoa sydänlihastulehduksen vuoksi, siis ennen koronapandemian alkua - ja paljon suurempi määrä sairastaa taudin kotona vähillä oireilla. Ja koronan sairastaminen nostaa sydänlihastulehduksen riskin noin 18-kertaiseksi. Jos siis pelkää sydänlihastulehdusta, kannattaa pelätä ihan mitä tahansa flunssia enemmän kuin koronarokotetta.
Omassa lähipiirissä kellään ei ole tullut rokotteesta ihmeempiä haittoja, muutamalla (kuten itselläni) oli pari päivää väsynyt ja vähän flunssainen olo, ehkä kuumettakin toisen rokotteen jälkeen. Koronan sairastaneista yksi on kuollut (työikäinen ihminen), yksi ollut tehohoidossa (alle nelikymppinen ihminen), kaksi sairaalahoidossa (alle nelikymppisiä) ja yksi käynyt hengitysvaikeuksien vuoksi tutkimuksissa (hänkin alle nelikymppinen). Ns. lieväoireisina sairastaneet ovat toipuneet muutaman viikon, jonka aikana ovat olleet väsyneitä ja pulssi on kohonnut helposti ihan kävelystäkin. Jos siis haluaa luottaa omiin kokemuksiin enemmän kuin tieteeseen, niin ainakin itselläni rokotteen valitseminen oli ihan selviö.
On todennäköisempää, joutua liikenneottomuuteen jonka seirauksena vamatutuu tai kuolee, kuin sairastua koronarokotteesta hengenvaarallisesti. Itse olen kahdesti rokotettu, eikä mitään muuta kuin olkavarressa pari päivää aristus, joka ei haitannut yhtään mitään.
Aloittaja! Mulla on sulle hyvä uutinen ja ratkaisu!
Ota Jeesus Kristus sydämeesi asumaan, Hän karkoittaa kaiken pelon,
Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa!
Tämän minäkin olen saanut kokea, Jeesus pitää huolen kaikesta.
Ja kuolemanpelko häviää.
Kuolemaa ei tarvitse enää pelätä, kun tietää pääsevänsä Jeesuksen luo, ihanaan Taivaaseen, jossa Hän pyyhkii kaikki kyyneleemme, kaiken tuskan pois.
Otat rokotteen tai et, pyydä Jeesus sun elämääsi. Lue Raamattua. Siunausta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työni vuoksi saanut 3 rokotetta. Jokaisesta oireena pistoskohdan kipua ja pientä lämpöilyä 2 päivän ajan.
Hoidan pieniä syöpäpotilaita. Otin ne rokotteet lasten ja heidän perheidensä vuoksi ja tietenkin itseni sekä omien rakkaitteni vuoksi.
Tässä taistelussa täytyy miettiä myös niitä kaikkein heikompia.
Niin että menet töihin viruskuorman kanssa koska et piikin läpi huomaa oireitasi. Surullista petollista turvsllisuudentunnetta.
Kyllä kaikki virustaudin oireet tulee ihan normaalisti koettua. Meitä testataan aika tiiviisti ja osaan mennä näytteelle itse jos tarvetta.
Käytän maskia, enkä ole käynyt ruokakaupan tai lenkkipolun lisäksi oikeastaan missään.
Suurin ongelma on ihmiset, jotka tulevat sairaalaan ajanvarauksella flunssaisina ja valehtelevat olevansa oireettomia.
Ei tuo terveellistä selvästikään ole, vajaat 20 000 haittavaikutusilmoitusta vähän kielii siitä. Ja sekin voi olla vaikka vain 10 prosenttia todellisesta määrästä. Eikä se edes ole rokotetta niin ei ihme jos arveluttaa. Eihän ole kyseessä mikään oikea pandemia aan se on pelkkä peiteoperaatio. Olisikin vain pandemia mutta on paljon vakavammasta kyse. Siitähän seuraa vaan ihmisten passitus ja myöhemmin orjuutus joten huonompaan suuntaan menee jos lähtee ottamaan. Sitä voidaan olla vaatimassa useampikin paukku, mahdollisesti kahdeksan verran. Sinuna ta ikenään muunakaan en ottaisi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota rokotetta. Eivät ole tehokkaita ja turvallisia. Laumasuoja on pilvilinna.
Nyt syyllistetään ja pelotellaan aiheettomasti rokottamattomia.
Käytän d- ja muitakin vitamiineja. Syön reilusti kasviksia, marjoja...Muista myös hopeavesi ja kristallikivet.
Onko sinulla enemmänkin kokemusta näistä? Kuulisin mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja! Mulla on sulle hyvä uutinen ja ratkaisu!
Ota Jeesus Kristus sydämeesi asumaan, Hän karkoittaa kaiken pelon,
Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa!Tämän minäkin olen saanut kokea, Jeesus pitää huolen kaikesta.
Ja kuolemanpelko häviää.
Kuolemaa ei tarvitse enää pelätä, kun tietää pääsevänsä Jeesuksen luo, ihanaan Taivaaseen, jossa Hän pyyhkii kaikki kyyneleemme, kaiken tuskan pois.Otat rokotteen tai et, pyydä Jeesus sun elämääsi. Lue Raamattua. Siunausta!
Näin juuri. Rakkaus on pelon vastalääke. Nyt on hyvä hetki herätä. Piikityksillä ja passilla uhkaaminen voikin nyt tuottaa hengellistä herätystä Suomeen eli paha on sillä tavalla hyvän palveluksessa
fghjfh kirjoitti:
Ei tuo terveellistä selvästikään ole, vajaat 20 000 haittavaikutusilmoitusta vähän kielii siitä. Ja sekin voi olla vaikka vain 10 prosenttia todellisesta määrästä. Eikä se edes ole rokotetta niin ei ihme jos arveluttaa. Eihän ole kyseessä mikään oikea pandemia aan se on pelkkä peiteoperaatio. Olisikin vain pandemia mutta on paljon vakavammasta kyse. Siitähän seuraa vaan ihmisten passitus ja myöhemmin orjuutus joten huonompaan suuntaan menee jos lähtee ottamaan. Sitä voidaan olla vaatimassa useampikin paukku, mahdollisesti kahdeksan verran. Sinuna ta ikenään muunakaan en ottaisi
Lues nyt ihan ajatuksen kanssa toi sun kirjoitus, vaikka ihan useampaankin kertaan.
Sen jälkeen voisit perehtyä vähän tieteellisiin tutkimuksiin. Tiedän että netissä on paljon asiaa, mutta ihminen pystyy halutessaan opetella etsimään tietoa luotettavista lähteistä.
Vaikkakin tollaiset salaliittoteoriat on paljon viihdyttävämpiä kuin joku tylsä tutkimustieto.
Vierailija kirjoitti:
Älä ota, jos pelottaa! En itsekään ota! Rokote on KOKEELLINEN, sitä TESTATAAN nyt ihmisillä! En aio suostua sellaiseen.
Työkaverillani oli korona täysin oireeton. Samoin siskollani oli korona, hänellä oli pientä nuhaa, mutta ei edes "räkätautia", sellaista niiskutusta. Ei mitään muuta. Hyvin on ihmiset aivopesty.
Faktaa ei pääse pakoon. Rokottamattomat kuormittaa tehohoitoa ja hoitoon pääsy viivästyy muilta sitä tarvitsevilta. Ei sillä ole merkitystä, saatko sinä tai joku muu rokottamaton vain lievän taudin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ikinä rokotetta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rokotetta kirjoitti:
Minua ei korona rokote pelota kun sitä en ota. En saa ainakaan mitään haittavaikutuksia rokotteesta. Mikäli korona tauti tulee niin sairastan sen kotona. Tarvittaessa sitten lääkäriin.
Kotona? Oikeasti teho-osaston kautta krematorioon. Pelottaako totuus?
Ei pelota minua. Sen verran elettyä elämää takana ja mukava elämä. Olen saanut tehdä mieluisia asioita ja nähnyt maailmaa. Mikäli korona tauti vie niin se vie. Joka tapauksessa ei tule hetkeä että korona rokotteen ottaisin. Lisäksi rokotteessa on hopeateetä ja hopeavettä joka myrkkyä.
Mikä näistä on hopeavettä tai -teetä? Ei mikään!
mRNA, lipids ((4- hydroxybutyl)azanediyl)bis(hexane-6,1-diyl)bis(2-hexyldecanoate), 2 [(polyethylene glycol)-2000]-N,N-ditetradecylacetamide, 1,2-Distearoyl-sn-glycero-3-phosphocholine, and cholesterol), potassium chloride, monobasic potassium phosphate, sodium chloride, dibasic sodium phosphate dihydrate, and sucrose.
Rokote joka annetaa koronaa vastaa sisältää myrkkyä hopeateetä ja hopeavettä. Myrkkypiikkiä en itselleni huoli. Ei tiedetä mitä haittavaikutuksia pidemmän ajan kuluttua rokotteesta tulee. Älkää hyvät ihmiset tietoisesti myrkkypiikkiä ottako. Myrkky sairastuttaa teidät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työni vuoksi saanut 3 rokotetta. Jokaisesta oireena pistoskohdan kipua ja pientä lämpöilyä 2 päivän ajan.
Hoidan pieniä syöpäpotilaita. Otin ne rokotteet lasten ja heidän perheidensä vuoksi ja tietenkin itseni sekä omien rakkaitteni vuoksi.
Tässä taistelussa täytyy miettiä myös niitä kaikkein heikompia.
Kiva varmaan työnantajalle vuoden sisään jo 3 saikkua. Auts
Sanoo ihminen, joka askartelee kalsareissaan foliohattuja yhteiskunnan piikkiin.
Kauhea rokote kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ikinä rokotetta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rokotetta kirjoitti:
Minua ei korona rokote pelota kun sitä en ota. En saa ainakaan mitään haittavaikutuksia rokotteesta. Mikäli korona tauti tulee niin sairastan sen kotona. Tarvittaessa sitten lääkäriin.
Kotona? Oikeasti teho-osaston kautta krematorioon. Pelottaako totuus?
Ei pelota minua. Sen verran elettyä elämää takana ja mukava elämä. Olen saanut tehdä mieluisia asioita ja nähnyt maailmaa. Mikäli korona tauti vie niin se vie. Joka tapauksessa ei tule hetkeä että korona rokotteen ottaisin. Lisäksi rokotteessa on hopeateetä ja hopeavettä joka myrkkyä.
Mikä näistä on hopeavettä tai -teetä? Ei mikään!
mRNA, lipids ((4- hydroxybutyl)azanediyl)bis(hexane-6,1-diyl)bis(2-hexyldecanoate), 2 [(polyethylene glycol)-2000]-N,N-ditetradecylacetamide, 1,2-Distearoyl-sn-glycero-3-phosphocholine, and cholesterol), potassium chloride, monobasic potassium phosphate, sodium chloride, dibasic sodium phosphate dihydrate, and sucrose.
Rokote joka annetaa koronaa vastaa sisältää myrkkyä hopeateetä ja hopeavettä. Myrkkypiikkiä en itselleni huoli. Ei tiedetä mitä haittavaikutuksia pidemmän ajan kuluttua rokotteesta tulee. Älkää hyvät ihmiset tietoisesti myrkkypiikkiä ottako. Myrkky sairastuttaa teidät.
Ja tähän sinulla on ehdottoman luotettava ja pätevä tietolähde. Esim. Facebook, muu some tai MV-lehti…
No, jos ja kun rokottamattomia on Suomessakin vielä toista miljoonaa, ja pandemia käynnissä, niin ennemmin tai myöhemmin tartunta tulee käytännössä kaikkiin rokottamattomiin, jotka eivät elä eristyksissä.