Miten ihmiset voi olla "köyhiä" vielä 50-60-vuotiaina?

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 23:33"]

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 23:15"]

Mua jotenkin aina suututtaa tämmöset alotukset, että "miten jotku voi...". Elämä ei mene aina niinkuin elokuvissa.

[/quote]

Tuo on totta, mutta usein omilla valinnoilla on erittäin suuri merkitys.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi että miksi juuri pienituloiset ovat kovia tupakoimaan, sehän on saamarin kalis harrastus.

[/quote]

Juujuu. Ei se tupakointi ketään köyhdytä. Mietippäs vaikka se kolmannen polven lähiönuori, jonka vanhemmille maistuu viina. Joka on asunut koko ikänsä siinä lähiössä. Eikä tiedä mitään muuta. Ei tunne ketään, joka asuu omistusasunnossa. Tai on korkeakoulutettu. Ei tiedä talouselämästä mitään. Vähän vaikeaa tehdä valintoja joilla ei ole mitään tekemistä oman todellisuuden kanssa. Onko sun mielestä nuoren vika että hän syntyi sinne minne syntyi? Eikä tiedä muusta?  Suomessa on paljon ihmisiä jotka eivät tiedä. Jos kuukaudessa käytettävät rahat ovat 500e, ei ole mitään mahdollisuuksia tutustua tai elää ihmisten kanssa joiden kuukaudessa käytettävät rahat ovat 5000e. Se että on "omiensa" parissa suojelee omaa arvoa. Uskokaa nyt jo, että se teidän paremmuutenne ei ole mitenkään sisäsyntyisesti teidän ansiotanne, vaan olette saaneet paremmat mahdollisuudet kuin joku toinen. Paremmat mahdollisuudet tehdä niitä valintoja. Siinä vaiheessa kun ei tiedä millä lapsensa ruokkisi, joku säästötili on utopiaa.

Ah, miten tasokasta itsestä yleistämistä tämä keskustelu. Kun minä olen tällainen, niin kyllähän kaikki muutkin...

Ihmiselämä ei aina mene niin kuin suunnitellaan. Tulee suhdannevaihteluita, avioeroja, vakavia sairauksia, työttömyyttä, onnettomuuksia, lasten sairauksia... Ihanko tosissaan aloittaja kehtaisi mennä sanomaan jollekin 90-luvun laman myötä koko omaisuutensa menettäneelle, että "miten voi olla mahdollista, ettei sulla ole mitään"? Ei nimittäin vaadita aina edes mitään älyttömän isoja ja radikaaleja juttuja, koko paketti voi sortua "vaan" yrityksen konkurssistakin. Firman lainojen vakuutena oli koti kun muutakaan ei ollut vakuudeksi laittaa, velkaa on edessä seuraavat 20 vuotta enemmän kuin mitä koskaan pystyy maksamaan, stressaaminen vie psyykkisen terveyden ja mielenterveysongelmat vaikuttavat fyysiselläkin puolella jne. 

No minusta tulee tuollainen tuossa iässä köyhä. Olen nyt 40 v. Minulla on akateeminen koulutus ja olen alani töissä, mutta alallani palkat ovat pienet. Helsingissä asuminen syö palkastani niin suuren osan, etät eipä siihen juuri muuta jää käytettäväksi kuin ruoka ja vaatteet. Omistusasunnosta alueelta ei voi haaveillakaan, asumisoikeusasunnossa asun. 

Olen 90-luvulla ammattiin valmistunut. Tehnyt koko elämäni töitä, mutta pätkissä, määrä-aikaisena, työllistettynä, osa-aikaisena ym. Ei siinä paljon rikastu.

Tosin. Enpä ole yhteiskunnan rahoja paljoa kuluttanut. Terve, omillaan pärjäävä olen ollut. Ei omaisuutta, ei velkaa.

Minun 67-vuotias äitini on "köyhä". Teki pitkän uran kotiäitinä, kun me lapset olimme vanhempia, ei saanut enää työtä kuin puolipäiväisenä siivoojana (pieni kylä, ei juuri työpaikkoja tarjolla). Isä kuitenkin kävi pienipalkkaisessa kokopäivätyössä, oli pääasiallinen elättäjä, mutta kuoli syöpään ennen aikojaan. Äiti jäi yksin vanhaan, kunnostusta vaativaan omakotitaloon. Voipi joku sanoa, että ei oo köyhä kun on kerta talo, mut pari vuotta sitten oli pakko tehdä vanhoihin putkiin putkiremppa ja katto oli siinä pisteessä, et remonttimies sanoi ettei koko hörskässä uskalla olla jos vaikka lahoaa niskaan. Siis pankista lainaa taloa vastaan jne. Koko ikänsä paljon työtä tehnyt ihminen äiti on, kuten niin moni muukin unohdettu, pienellä eläkkeellään leipäjonossa seisova mummo.

Itse jos elän olen köyhä 50 -60 vuotiaana.

Olen nyt 37 vuotias. Olen sairaseläkkeellä eläkkeeni on takuueläke eli n. 730€/kk. Olen ollut töissä ennen sairastumista mutta minun aikaan ei eläkekertynyt ennen 23 ikävuotta. Sitten nuorena sairastuin henkisesti ja tie vei eläkkeelle.

Toimeentulo on tuskaa ja ahdistaa.

Oikeasti minua loukkaa syvästi ap:n kaltainen besserwisseröinti minun elämästäni, kyllä säästettiin että alkupääoma asuntoon, virhehän se osto oli, tosin vuokra asuntojakaan ei ollut tarjolla, vuoden päästä ostosta  600 000mk asunnon arvo oli 350 000mk, velkaa oli  400 000mk. Korkoprosenttikin oli jotain 15 paikkeilla. Virhe oli tehdä lapsia ja jäädä äitiyslomalle, kahden ensimmäisen kohdalla luultavasti olisin saanut vakinaistettua määräaikaisen työsuhteeni ilman äitiyslomaa. Virhe oli ryhtyä yrittäjäksi, kolmen pienen lapsen äidillä ei riittänyt aika ja energia ympärivuorokautiseen yrittämiseen. Virhe oli erota, mutta minkä teet kun mies rakastui työkaveriinsa?

Alunperin oli virhe kouluttautua alalle jota ei enää edes ole, mistä sen 19v ylioppilas tietää että 20v päästä ei tuollaista ammattia enää olekaan. Tupakkaa en ole koskaan polttanut tai alkoholia juonut niin että siitä köyhyyteni johtuisi, enkä muutenkaan tuhlannut rahojani saman päivänä kun tili tulee.

No, ainakin olen oppinut että en ihmettele hirveästi toisten ihmisten rahattomuutta, mielenterveysongelmia, vuokralla asumista, elämänvalintoja, lapsilukua jne. Elän ihan tyytyväisenä ja ihan mielellään köyhänä onhan minulla kolme ihanaa nuorta aikuista lasta, vaikka ilman heitä varmasti olisin paljon rahakkaampi.

7

2

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 23:27"][quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 23:23"]

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 23:21"]Nuorempana halusin matkustella, elää ja nähdä maailmaa. Myös lapset tuli tehtyä, kotona vierähti muutama vuosi. Mies kuoli pari vuotta sitten. Ei ole asuntoa eikä eläkekään ole kuin minimi. [/quote] Tuli varmaan aivan upeita muistoja luotua nuoruudessa!! Harmi vain, että et löytänyt sitä keskitietä ja nyt joudut elämään köyhänä :( Matkustella saa ja pitää, mutta pitää myös miettiä eläkeikää!

[/quote]

Olis se matkustelu tainnut tehdä sulle hyvää. Olisin saanut vähän happea ja nähnyt maailmaa. Ei kukaan terve nuori mieti eläkeikää. JOtain häikkää on päässä jos näin olet tehnyt.
[/quote]

Tottakai miettii - vastuullinen nuori. Olen 26v ja nähnyt 16 maata ja asunut kolmessa eri maassa. Nykyään asun omakotitalossa ja todellakin olen aina suunnitellut tulevaisuuttani tarkasti, sen avulla olen päässyt tämän ikäisenä omakotitaloon, hyvään työhön ja jäänyt rahaa siihen matkusteluun. Jätin tosin opiskelujen aikana dogaamisen väliin että varmaan "menetin jotain sosiaalisia hetkiä"

Miten? No vaikka siten, että oma mutsi meni ja pilasi elämänsä. Pilas luottotietonsa ja raha-asiat kun eka kerta ei riittäny ni piti viinalla, luottokorteilla ja pikavipeillä pilata elämä uudestaan. Velkaa varmaan yli kymppitonni jollei melkein 20 tuhatta vielä. Ikää melkein 60 joten hänestä ei enää rikasta tule jollei voita lotossa.

Kun Koko palkka menee elämiseen niin silloin on haastavaa säästää.

2

Mun erittäin kovasti duunia painaneet yrittäjäisovanhemmat on köyhiä. Ei ole laiskuudesta kiinni heillä.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 00:13"]

Minun 67-vuotias äitini on "köyhä". Teki pitkän uran kotiäitinä, kun me lapset olimme vanhempia, ei saanut enää työtä kuin puolipäiväisenä siivoojana (pieni kylä, ei juuri työpaikkoja tarjolla). Isä kuitenkin kävi pienipalkkaisessa kokopäivätyössä, oli pääasiallinen elättäjä, mutta kuoli syöpään ennen aikojaan. Äiti jäi yksin vanhaan, kunnostusta vaativaan omakotitaloon. Voipi joku sanoa, että ei oo köyhä kun on kerta talo, mut pari vuotta sitten oli pakko tehdä vanhoihin putkiin putkiremppa ja katto oli siinä pisteessä, et remonttimies sanoi ettei koko hörskässä uskalla olla jos vaikka lahoaa niskaan. Siis pankista lainaa taloa vastaan jne. Koko ikänsä paljon työtä tehnyt ihminen äiti on, kuten niin moni muukin unohdettu, pienellä eläkkeellään leipäjonossa seisova mummo.

[/quote]

Ettekö te lapset voisi auttaa jotenkin - esimerkiksi ostaa taloa häneltä ja antaa hänen asua siinä loppuikänsä? 

2

2

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:04"]

 Ihmiset ovat erilaisia ja elämänarvot ovat jokaisella erilaiset. Jotkut tosiaan pihistävät ja säästävät kaiken ja sijoittavat ne kiinteistöihin ja pörssiosakkeisiin ja elämän päättyessä onkin sitä omaisuutta saatu kerrytettyä. Mutta onko  se  oma elämä jäänyt jotenkin elämättä (kun elämme vain kerran), kun se on mennyt materiaalin haalimiseen.

Ja sitten on niitä, jotka nauttivat elämän jokaisesta hetkestä. Laittavat rahansa matkustelee, harrastuksiin, palveluihin jne. kaikkeen siihen jotka tuovat elämään nautintoa ja iloa ja elävät elämänsä täysillä ja ottavat kaiken irti, kuin eläisivät viimeistä päivää (eihän sitä tiedä milloin se viimeinen päivä on) koko elämänsä ajan, surematta jääkö kuoleman jälkeen omaisuutta vai ei ja kaikki raha laitetaan menemään. 

Varallisuuden kartuttaminen on hyvin paljon sidoksi elämänarvoihin, sillä kaikki ei suinkaan arvosta materiaa tai rahaa, vaan muut arvot menevät niiden edelle esim. vapaa-aika, onnellisuus, elämykset jne.

[/quote]

Minun vanhempani suurin nautinto on aina ollut yhteiset rakennus- ja puutarhaprojektit maanviljelyineen ja sadonkorjaamisineen. Niistä on lisäksi ollut iso hyöty, eikä elämä ole siltä osin aivan varmasti jäänyt elämättä.

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 23:15"]

Mua jotenkin aina suututtaa tämmöset alotukset, että "miten jotku voi...". Elämä ei mene aina niinkuin elokuvissa.

[/quote]

Provoksi tietysti tarkoitettukin :) Joutilaat kermap.....t keksivät kaikenlaista.

Sitäpaitsi jos ei todella suurta ihmettä tapahdu ja tämä talouden alamäki jatkuu, niin suomalaiset ovat pian kaikki köyhiä. Tuo ihme, joka tältä välttymiseksi vaadittaisiin on siis todella suuri. Esim. yksi uusi Nokia ei vielä riitä.

On paljon ihmisiä, joilla on pieni palkka. Pakollisten kulujen jälkeen ei juuri jää säästöön. Etenkin pääkaupunkiseudulla asuminen on kallista. Pienipalkkainen saa myös pientä eläkettä, joten ei rahatilanne helpotu eläkeikäisenäkään.

-90 luvun lamassa monet jäivät myös työttömiksi, menettivät konkursseissa omaisuutensa jne. Nämä ihmiset olivat pitkiä aikoja työttöminä, osa ei työllistynyt enää koskaan.