Onko elämäsi raskasta?
On. Työ uuvuttaa. Parisuhde tökkii. Naistenvaivat riesana. Väsyttää ja kyllästyttää. Muita?
Kommentit (34)
Ihan hirveätä. Lapseni takia yritän jaksaa.
On. Työt on uuvuttaneet mut aivan loppuun. Ei parisuhdetta, sukua eikä ystäviä. Ainoastaan töitä kellon ympäri joko kotona tai työmaalla
On. Kehitysvammaisen teinin kanssa ei ole kovin helppoa.
No, kaikki on suhteellista. Minulla on syöpä ja kaikki keinot on nyt käytetty.
Ei. Elämäni on onnellista ja leppoisaa, vihdoin monien rankkojen vuosien jälkeen. Paljon jaksamista teille joilla on vaikeaa, toivottavasti tilanteenne helpottavat ajan kanssa!
Elämäni on sillä tavalla helppoa, että on terveet lapset, hyvä parisuhde ja katto pään päällä. Henkisesti on raskasta; jäin työttömäksi ja opiskelen uutta tutkintoa, ja rahat on tiukoilla. Harmittaa lisäksi että tuntuu ettei elämä ole mennyt vuosiin eteenpäin, en ole saavuttanut mitään ja olen koko ajan jotenkin b-luokan kansalainen työttömänä ja ilman omaisuutta. Harmittaa myös omien voimien rajallisuus; opiskelu+ lastenhoito+ kodinhoito+ kolmivuorotyö opintojen ohessa on liikaa, ei riitä paukut siihen, joten olen jättänyt työnteon pois kuvioista. Jotenkin hävettää, vaikka tiedän että tärkeintä on kuitenkin että opinnot etenee ripeästi ja lapset voi hyvin ja näkee äitiäkin välillä.
On tosi raskasta, mutta päivä kerrallaan yritän jaksaa.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:15"]
On. Kehitysvammaisen teinin kanssa ei ole kovin helppoa.
[/quote]
Koeta jaksaa vielä muutama vuosi, kun lapsi aikuistuu ja muuttaa omilleen niin asiat yleensä helpottuvat. Voimia kohtalotoverilta.
Vain reilut pari vuotta sitten olin onnellisesti naimisissa elämäni miehen kanssa, asuin kivassa kämpässä suurkaupungissa ja minulla oli hyvä, akateemista koulutustani vastaava työ. Jäin työttömäksi, mies sairastui vakavasti, olin hänen tukenaan ja kun toipui, jätti 10 vuoden avioliiton jälkeen toisen naisen vuoksi. Jouduin muuttamaan toiseen kaupunkiin, kun ei ollut varaa pitää asuntoa työttömänä entisessä. Minulla työttömyys venyy venymistään. Tuntuu, että kaikki keinot on kokeiltu. Säästöt ovat menneet. Minulla on ikää kohta 40 vuotta, ei lapsia vaikka haluaisin, eikä enää minkäänlaista omaisuutta kodin sisustusta lukuunottamatta. Yritän iloita pienistä ja siitä mitä minulla on, mutta jos jostain iloitsen, jotenkin sekin menee aina käsistä. Yritän olla optimisti, mutten yllättyisi, jos seuraavaksi minulta todettaisiin syöpä ja Suomi joutuisi sotaan.
Aika helppoa on, lapsi just täysikäinen, työstä' tykkään ja ei ole edes velkaa.
Ei vaan helppoa, mukavaa ja antoisaa, koska olen sen sellaiseksi järjestänyt. Varmasti samoista palikoista saisi koottua myös helvetin vastuullisen, stressaavan ja kuormittavan elämän, jos sellaisesta olisi kiinnostunut.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:05"]
Ihan hirveätä. Lapseni takia yritän jaksaa.
[/quote]
Miksi?
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:26"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:15"]
On. Kehitysvammaisen teinin kanssa ei ole kovin helppoa.
[/quote]
Eivät kaikki kehitysvammaiset teinit koskaan "aikuistu" ja "itsenäisty" samalla lailla kuin ei-vammaiset. Monille kehityvammaisesta lapsesta koituu loppuelämäksi ylimäräistä työtä ja murhetta.
Koeta jaksaa vielä muutama vuosi, kun lapsi aikuistuu ja muuttaa omilleen niin asiat yleensä helpottuvat. Voimia kohtalotoverilta.
[/quote]
Opiskelua, töitä, lapsenhoitoa, kotityöt kasaantuu kaikki minulle. Univelkaa viimeisen kahden vuoden ajalta, lapsi ei vieläkään nuku öitä putkeen. Satunnaisia paniikkikohtauksia. Uusi toivottu raskaus menossa, mutta viimeiset 17 viikkoa oksettanut, huimannut ja väsyttänyt aivan törkeän paljon. Silti en jotenkaan osaa kokea tätä elämää rankkana, koska minulla on ne perusteet kohdillaan: rakastava mies, ihana lapsi, talous ja terveys kunnossa.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:40"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:26"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:15"]
On. Kehitysvammaisen teinin kanssa ei ole kovin helppoa.
[/quote]
Eivät kaikki kehitysvammaiset teinit koskaan "aikuistu" ja "itsenäisty" samalla lailla kuin ei-vammaiset. Monille kehityvammaisesta lapsesta koituu loppuelämäksi ylimäräistä työtä ja murhetta.
Koeta jaksaa vielä muutama vuosi, kun lapsi aikuistuu ja muuttaa omilleen niin asiat yleensä helpottuvat. Voimia kohtalotoverilta.
[/quote]
[/quote] Tätä mä pelkään :( Ikää on vasta 13 ja varmasti useampi vuosi on tätä hullunmyllyä ja todennäköisesti vielä pahenee.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:12"]
On. Työt on uuvuttaneet mut aivan loppuun. Ei parisuhdetta, sukua eikä ystäviä. Ainoastaan töitä kellon ympäri joko kotona tai työmaalla
Miksi et vaihda työpaikkaa? Jos sinulla ei ole oma yritys, ei elämäänsä kannata työlle uhrata vaan tehdä sillä jotain mistä voi nauttia. Vaikka etsiä niitä ystäviä.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:24"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:40"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:26"] [quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:15"] On. Kehitysvammaisen teinin kanssa ei ole kovin helppoa. [/quote] Eivät kaikki kehitysvammaiset teinit koskaan "aikuistu" ja "itsenäisty" samalla lailla kuin ei-vammaiset. Monille kehityvammaisesta lapsesta koituu loppuelämäksi ylimäräistä työtä ja murhetta. Koeta jaksaa vielä muutama vuosi, kun lapsi aikuistuu ja muuttaa omilleen niin asiat yleensä helpottuvat. Voimia kohtalotoverilta. [/quote] [/quote] Tätä mä pelkään :( Ikää on vasta 13 ja varmasti useampi vuosi on tätä hullunmyllyä ja todennäköisesti vielä pahenee.
[/quote]
http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1839873 Etkö tiennyt, että aikuistuvalla kehitysvammaisella on oikeus muuttaa esim. palveluasuntoon tai muuhun hänelle sopivaan tuettuun asumismuotoon?
Kysy ihmeessä lisää kotikuntasi vammaispalveluista.
Voi kyllä. Pienet lapset ja koti yksin hoidettavana. Mies vakavasti sairas. Suvussa myös sairautta. Onneksi olen vielä kotona, jos työtkin kaatuisi päälle, en tiedä kuinka jaksaisin..
On. En pääse eteenpäin uralla, vaikka se on minulle tärkeimpiä asioita. Tökkii, tökkii.