Lue keskustelun säännöt.
Onko yleistä, että päihderiippuvainen vähättelee ongelmaansa?
17.10.2021 |
Olen tavannut muutaman alkoholistin ja huumeidenkäyttäjän ja kaikkia heitä on yhdistänyt se, että he vähättelevät tai jopa kieltävät heillä olevan riippuvuussuhde päihdyttäviin aineisiin. He myös valehtelevat käytöstään, puheet ja teot ristiriidassa - ei muka tarvitse annostaan, pelkkää viihdekäyttöä, mutta kun tapaan heidät, niin heti on kiire päästä pullon tai pilleripurkin äärelle.
Miten on, onko tämä yleistä kyseisen ihmisryhmän edustajille?
Kommentit (29)
No eikö sitä sanota, että ensi askel parantumiseen on ongelman myöntäminen. Eli varmaan tämän pohjalta on yleistä. Ei sitä apua tule haettua, jos omasta mielestä mitään ongelmaa ei ole ts. ongelma jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös kohtuukäyttäjät kieltävät riippuvuussuhteen päihdyttäviin aineisiin
Voi hohhoijaa. No mitäpä luulet. Sitten on tietysti nämä, jotka kutsuvat itse itseään juopoksi tai nistiksi, koska luulevat saavansa sympatiaa olemalla niin (muka)nöyriä että myöntävät ongelmansa. Enkä puhu nyt raitistuneista siis.
Tuosta juuri tunnistaa päihdeongelmaisen.
Päihdeongelmaisen verukkeet::
Kyllä minä juon, mutta en ole alkoholisti
Voin lopettaa milloin vain.
Pitihän minun ottaa, kun tarjottiin.
En minä joisi, mutta kun oli huono lapsuus ja vaimo mäkättää
Vika on muissa, mutta ei itsessä.
Lupaa maanantaina ettei enää juo, mutta on viimeistään perjantaina ympäri päissään.
Mitkään lupaukset eivät pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen lähes 20 vuoden aikana kehittyneen alkoholismin ja useiden vähättelyiden ja valehteluiden jälkeen tajunnut vasta hiljattain, että suhteeni alkoholiin on ollut alusta lähtien epänormaali. Täys känni päälle aina, varsinkin nuorempana. Niille jotka joi vain 1-2 juomaa, naurettiin. Niille, jotka pe ja la iltoina jäivät viettämään selvinpäin koti-iltaa, naurettiin vielä kovempaa ja haukuttiin lampaiksi ja nössöiksi. 20-30-ikävuoden välillä jopa ajattelin, että millainen ihminen ei muka juhli viikonloppuisin, mitä ne sitten oikein tekee, onko niiden elämässä koskaan mitään kivaa. Luulin oikeasti, että niiden elämät on ihan helkkarin tylsiä ja yritin joskus houkutella ei-juovia tuttuja illanviettoon, että "lähtekää nyt kerrankin pitämään vähän hauskaa, saatte vähän menoa elämään!". En tajunnut itse omaa ongelmaani kuin kolmenkympin seudulla, ja vieläkin taistellaan asian kanssa. Eihän mulla silloin mitään "ongelmaa" omasta mielestäni ollut, koska ajatusmaailma oli alkon suhteen niin sairas, että minä olin omasta mielestäni normaali ja ne jotka ei juo, eivät olleet normaaleita.
En tänäkään päivänä näe alkoholin juomiselle kuin yhden tarkoituksen, eli känni. Jos ei halua känniä, miksi juoda alkoholia, tippaakaan. No okei ehkä ravintolassa viinilasi ruoan kanssa ok, mutta noin muuten. Miksi juoda yksi tai kaksi ja sitten lopettaa "ettei nouse päähän"? Miksi pitää sitten edes juoda? Tätä en tajua vieläkään.
Juominen ym. on usein myös muiden vika.
Yksi tuntemani syytti olosuhteita ja muita ihmisiä, hänen p i t i juoda , kun tapahtui sitä ja tätä. Tai ei olisi t a r v i n n u t juoda jos tuota ei olisi tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähes 20 vuoden aikana kehittyneen alkoholismin ja useiden vähättelyiden ja valehteluiden jälkeen tajunnut vasta hiljattain, että suhteeni alkoholiin on ollut alusta lähtien epänormaali. Täys känni päälle aina, varsinkin nuorempana. Niille jotka joi vain 1-2 juomaa, naurettiin. Niille, jotka pe ja la iltoina jäivät viettämään selvinpäin koti-iltaa, naurettiin vielä kovempaa ja haukuttiin lampaiksi ja nössöiksi. 20-30-ikävuoden välillä jopa ajattelin, että millainen ihminen ei muka juhli viikonloppuisin, mitä ne sitten oikein tekee, onko niiden elämässä koskaan mitään kivaa. Luulin oikeasti, että niiden elämät on ihan helkkarin tylsiä ja yritin joskus houkutella ei-juovia tuttuja illanviettoon, että "lähtekää nyt kerrankin pitämään vähän hauskaa, saatte vähän menoa elämään!". En tajunnut itse omaa ongelmaani kuin kolmenkympin seudulla, ja vieläkin taistellaan asian kanssa. Eihän mulla silloin mitään "ongelmaa" omasta mielestäni ollut, koska ajatusmaailma oli alkon suhteen niin sairas, että minä olin omasta mielestäni normaali ja ne jotka ei juo, eivät olleet normaaleita.
En tänäkään päivänä näe alkoholin juomiselle kuin yhden tarkoituksen, eli känni. Jos ei halua känniä, miksi juoda alkoholia, tippaakaan. No okei ehkä ravintolassa viinilasi ruoan kanssa ok, mutta noin muuten. Miksi juoda yksi tai kaksi ja sitten lopettaa "ettei nouse päähän"? Miksi pitää sitten edes juoda? Tätä en tajua vieläkään.
En missään nimessä ota vain yhtä-kahta annosta alkoholia. En edes pystyisi siihen. En kerta kaikkiaan pystyisi.
Jos kotona jääkaapissa on vain yksi kalja (harvoin on, koska jos otan niin juon aivan kaiken mitä olen ostanut, säilöminen tai säästäminen ei ole vaihtoehto), niin tottahan minä sen juon, mutta se tarkoittaa sitä että kävelen lauantaipieruverkkareissani kauppaan hakemaan lisää.
Minä olen diagnosoitu alkoholisti, diagnoosista taitaa olla 12 vuotta, ja tottahan minä ongelmani myönnän. Valehtelusta en ole päässyt eroon enkä pääse.
”Ostan nyt tän 14 kaljaa, ei niitä kaikkia tarvii juoda tänään!”
”Juon tänään mutta huomenna en ota, koska on niin paljon tekemistä!”
”Kyllästyttää tää juominen muakin. Jos tänään vielä ottas ni sit vois pitää tipattoman loppukuun.”
Ihan täyttä bulshittiä joka sana.
Kyllä, pääsääntöisesti kieltävät ongelman. Mutta mä tunnen yhden alkoholistin, joka on aina sanonut olevansa alkkis ja oikeastaan myös aina odottanutkin olevansa sellainen, koska kasvoi alkoholistiperheessä ja suvussaan on heitä muutenkin paljon. Hän on jo teininä antanut periksi sille ajatukselle, että hänestä on tulossa juoppo ja sille ei voi mitään. Eihän tuokaan asenne tietenkään mitään auta, hän on alkkis ja sillä hyvä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähes 20 vuoden aikana kehittyneen alkoholismin ja useiden vähättelyiden ja valehteluiden jälkeen tajunnut vasta hiljattain, että suhteeni alkoholiin on ollut alusta lähtien epänormaali. Täys känni päälle aina, varsinkin nuorempana. Niille jotka joi vain 1-2 juomaa, naurettiin. Niille, jotka pe ja la iltoina jäivät viettämään selvinpäin koti-iltaa, naurettiin vielä kovempaa ja haukuttiin lampaiksi ja nössöiksi. 20-30-ikävuoden välillä jopa ajattelin, että millainen ihminen ei muka juhli viikonloppuisin, mitä ne sitten oikein tekee, onko niiden elämässä koskaan mitään kivaa. Luulin oikeasti, että niiden elämät on ihan helkkarin tylsiä ja yritin joskus houkutella ei-juovia tuttuja illanviettoon, että "lähtekää nyt kerrankin pitämään vähän hauskaa, saatte vähän menoa elämään!". En tajunnut itse omaa ongelmaani kuin kolmenkympin seudulla, ja vieläkin taistellaan asian kanssa. Eihän mulla silloin mitään "ongelmaa" omasta mielestäni ollut, koska ajatusmaailma oli alkon suhteen niin sairas, että minä olin omasta mielestäni normaali ja ne jotka ei juo, eivät olleet normaaleita.
En tänäkään päivänä näe alkoholin juomiselle kuin yhden tarkoituksen, eli känni. Jos ei halua känniä, miksi juoda alkoholia, tippaakaan. No okei ehkä ravintolassa viinilasi ruoan kanssa ok, mutta noin muuten. Miksi juoda yksi tai kaksi ja sitten lopettaa "ettei nouse päähän"? Miksi pitää sitten edes juoda? Tätä en tajua vieläkään.
En missään nimessä ota vain yhtä-kahta annosta alkoholia. En edes pystyisi siihen. En kerta kaikkiaan pystyisi.
Jos kotona jääkaapissa on vain yksi kalja (harvoin on, koska jos otan niin juon aivan kaiken mitä olen ostanut, säilöminen tai säästäminen ei ole vaihtoehto), niin tottahan minä sen juon, mutta se tarkoittaa sitä että kävelen lauantaipieruverkkareissani kauppaan hakemaan lisää.
Minä olen diagnosoitu alkoholisti, diagnoosista taitaa olla 12 vuotta, ja tottahan minä ongelmani myönnän. Valehtelusta en ole päässyt eroon enkä pääse.
”Ostan nyt tän 14 kaljaa, ei niitä kaikkia tarvii juoda tänään!”
”Juon tänään mutta huomenna en ota, koska on niin paljon tekemistä!”
”Kyllästyttää tää juominen muakin. Jos tänään vielä ottas ni sit vois pitää tipattoman loppukuun.”Ihan täyttä bulshittiä joka sana.
Tismalleen näin. Kuulostaa hyvin tutulta. Mulla tosin on niin, että ostan niin paljon kerralla juomista, etten pysty yhden illan aikana kaikkea juomaan. Huono juttu tässä on se, että aamulla kun krapulassa herää, niin juomista on heti tarjolla ja kappas vain, siinähän se meni sitten kivasti sekin päivä. Mutta en valehtele, tietoisestihan minä tuota teen, että ostan seuraavankin päivän juomat kerralla. Joka viikko suunnittelen aloittavani uusia mielenkiintoisia harrastuksia ja menoja, joilla täytän vapaa-aikana jotta en ehtisi juomaan. Tikkuakaan ristiin en ole laittanut näiden suunnitelmien eteen 10 vuoteen. Kavereille ja läheisille tulee valehdeltua aina, että on menoja ja en ole kotona ja pitää käydä hoitaa yks juttu ja en pääse nyt lenkille enkä käymään kylässä jne, kaikki pelkkää valetta jotta saan ryypätä rauhassa himassa. Naisystäviä on tullut ja mennyt, kaikki lähtee kävelemään juomiseni takia. Joko lähtevät itse, tai sitten minä laitan ne lähdölle jotta saan juoda rauhassa. Ihan järkyttävää paskaa tää koko touhu.
Exä otti yhteyttä yllättäen vuosien jälkeen ja kehui raitistuneensa. No siinä sitten selvisi että niin onhan hän tosiaan raitis, silloin kun ei juo. Muuten otti edelleen monen päivänkin putkia ainakin kerran kuukaudessa ellei useamminkin. En jäänyt kyselemään enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleistä on myös, että alkoholisti toteaa naureskellen olevansa alkoholisti ja asia on sillä selvä. Hän lunastaa myöntämällä itselleen oikeuden juoda.
Ketjussa juttua lähinnä juopoista. Varmasti paikkansapitävää. Toivottavasti kukaan ei erehdy luulemaan, että hampunpolttajat valehtelisivat vähemmän riippuvuudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta juuri tunnistaa päihdeongelmaisen.
Eli jos kiellät käyttäväsi, olet ongelmainen? Mikä ei täsmää?
Kyllä ne yleensä tietää ja tajuaa ongelmansa varsin hyvin. Juoppo tietää olevansa juoppo.
Ongelmana on yleensä heidän elämäänsä haastava keskustelukulttuuri eli jos lähdet esittämään ennakkoluulojasi tukevia kysymysiä, juoppo saattaa helposti ottaa defenssin käyttöön ja kieltää asia.
Jos kuitenkin lähestyt heitä ilman tuomitsemista, osaavat he yleensä kuvata tilansa varsin realistisesti.
Mitä itse olen valehdellut:
- Minulla on tällainen (elämän)vaihe menossa, en mä normaalisti juo näin paljoa tai usein.
- No tällä viikolla on vähän tullut juotua, mutta tää oli poikkeus
- Koronan aikaan ei jaksa niin laskea juomistaan, tässä on kaikilla nyt vähän vaikeeta/yksinäistä/tylsää
- Ens viikolla alkaa terveellinen elämä, niin mä nyt kuin nää ”viimeiset kännit”
- Alkoholi kuuluu tähän ja tähän tilanteeseen
- En voi olla juomatta ja olla ilonpilaaja kaikille
- En jaksa valvoa juhlissa myöhään jos en juo
- En halua rankaista itseäni kieltämällä alkoholin, enhän mä oo tehnyt mitään pahaa kenellekään
Oli se aika vapauttava tunne sanoa ekan kerran ääneen, et mulla on alkoholiongelma.
Kyllä. Sellainen jolla ei ole aikomustakaan lopettaa vähättelee ja kieltää, että tässä olisi jotain ongelmaa, vaikka sen itse sisimmässään olisivat huomanneet.
18 jatkaa:
Joku tästä puhuikin aiemmin. Toi on niin pirun tuttua, et kokee raittiit ihmiset tylsinä eikö voi käsittää, et heillä on oikeasti mukava elämä ilman alkoholia. En käsittänyt, että miten joku reipas patikkareissu voi olla yhtä hauska kuin räkäkänniset festarit. Mitä viikonloppuna muka voi tehdä? Mitä kavereiden kanssa tehdään jos ei juoda alkoholia?
En siis nykyään itse enää juo ja olen todennut oman suhteeni alkoholiin vääristyneeksi ja epäterveeksi.
Valehtelu kuuluu taudin kuvaan kaikilla heillä.