Sinkku, kaipaatko seksiä?
Vai oletko ihan tyytyväinen ilman seksiä ja läheisyyttä?
Kommentit (159)
Olen sinkku ja saan seksiä säännöllisesti FWB-tytöiltä ja siihen päälle irtoseksi tuntemattomien naisten kanssa. Just FYI, ei kaikki sinkut elä jossakin luostarissa. Mies24
Joidenkin miesten hiki tuoksuu huomattavasti paremmalta kuin toisten. Mistä johtunee, feromonit?
N
Kyllä kaipaan ja paljon, läheisyyttä ja ihokontaktia.
Seksi on typerää ja turhaa. Sinkkuuden paras puoli on, että ei tarvitse miettiä milloin joutuu taas harrastamaan seksiä
Viimeksi harrastin seksiä vuonna 2004. Olen sinkkunainen. Mitä kauemmin on yksin, sitä vähemmän seksiä kaipaa. En edes mieti asiaa nykyään. En voisi edes kuvitella, että olisin intiimissä suhteessa miehen kanssa enää. Hävettää vanhentunut kroppa, kuolisin häpeästä, jos joutuisin ilman vaatteita esiintymään miehen edessä. Jopa lääkärissä käyntikin hävettää. N. 57.
Kieltämättä sitä kyllä miettii, että olisi kiva olla parisuhde jossa saisi seksiä ja läheisyyttä.
Sitä kun tuppaa tuntemaan itsensä todella yksinäiseksi. Vielä pahempaa on se, ettei oloa ole oppinut turruttamaan alkoholilla kun on yrittänyt pysyä alkoholista erossa niin hyvin kuin pystyy.
Onhan sitä mahdollisuuksia ollut parisuhteen saamiseen (tai sitten olen vain kuvitellut niin).
Joten kyllä kaipaan parisuhdetta. Seksiä myös. Ei ne "käsityöt" korvaa sitä toisen läheisyyttä kumminkaan.
Toivoo M33.
Olen sinkku nainen. Läheisyyttä joskus kaipaan. Minusta ei ole harrastamaan vain seksiä jonkun kanssa. Saisin kyllä sitä. Olen demiseksuaali. Minulla on 2 hyvin toimivaa kättä.
En osaa kaivata jotain jota koskaan en ole harrastanut.
N.38v ikisinkku.
Kaipaisin omaa puolisoa, yli 3vuotta sinkkuna. Seksiä ei tee mieli, perjantaina oli yhden yön hoito ja siitäkin jäi jaskan maku suuhun. Mielummin tunteita ja lämmintä koskettelua kuin tunteetonta ja merkityksetöntä jyystämistä. Mut välillä on vaan pakko. - M31
Suurin osa ei kaipaa.
Deittisivustoilla pitäisi olla liukumittari profiilia luodessa "kuinka tärkeänä pidät seksiä" jolloin nämä vain seksi mielessä olevat eivät turhaa vonkaisi sellaiselta joka ei sitä kaipaa. Säästyisi monelta vaivalta.
En kaipaa seksiä. Läheisyyttä kaipaan. Aseksuaalimies olisi lottovoitto 😍
En kaipaa. Olen sinkku pääasiassa juuri siksi, että en pidä kosketuksesta muutenkaan, ja seksiä suorastaan inhoan.
Vierailija kirjoitti:
Vai oletko ihan tyytyväinen ilman seksiä ja läheisyyttä?
Jospa ensin päättäisit, kysytkö seksistä vai läheisyydestä. Ne eivät ole sama asia.
Kaipaan läheisyyttä kyllä, mutta en niin paljon, että olisin kiinnostunut, jos vaatimuksena on myös seksi.
Vain sooloseksi kiinnostaa, ja sitä en ehdi kaivata kun on aina saatavilla.
Kaipaan seksiä. Ei mitään hipsutteluja sohvan nurkassa vaan kunnon panemista niin että tietää saaneensa. Harmi kyllä raskaudet pilannut kropan tai lähinnä mahan niin että arpia täynnä ja roikkuu. Eron jälkeen tiesin että yksin tästä lähtien oltava kun tätä kroppaa en kenelläkään enää näytä.
N35
nykyajan naiset sellaisia että mielummin maksaa seksistä.eivätpä soittele perään.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan seksiä. Ei mitään hipsutteluja sohvan nurkassa vaan kunnon panemista niin että tietää saaneensa. Harmi kyllä raskaudet pilannut kropan tai lähinnä mahan niin että arpia täynnä ja roikkuu. Eron jälkeen tiesin että yksin tästä lähtien oltava kun tätä kroppaa en kenelläkään enää näytä.
N35
Plastiikkakirurgin juttusille vain. Minulla oli raskauksien ja painon vaihtelun jälkeen ryppyisempi keho kuin kuntosalin 85 vuotiailla. En päivääkään kadu leikkauksia. Ja vaikka abdominoplastia arpi näytti hurjalle ensimmäiset pari vuotta niin useamman vuoden jälkeen se on haaleampi kuin raskausarpeni eikä se miehiä ole järkyttänyt yhtään silloinkaan kun omasta mielestäni näytti kauhealle.
Tarkoittaako sormettaa?