Tiedätkö miksi joulua juhlitaan? (Ei jeesuksen vuoksi)
Suomalaiset uskoivat omiin luontouskontoihinsa, ennenkuin kristityt tulivat meidät kirveellä ja tappamisella uhkaamalla käännyttämään heidän höpöhöpö uskontoonsa.
Joulun alkuperä
Joulun arvellaan syntyneen maanviljelyskulttuurin mukana, ja joulu on ainakin 4 000 vuotta vanha juhla. Ennen maanviljelyskulttuuria kuu oli kalenterin perustana ja uudenkuun aika oli tärkein aika kuukaudessa. Kun maanviljelys vaati vuodenaikojen huomioimista auringon eikä kuun mukaan, talvipäivän seisauksesta (vuoden pimein päivä pohjoisella pallonpuoliskolla) tuli vuoden tärkein juhla. Suomessa talvipäivän seisaus on joulukuun 21. päivänä ja Yhdysvalloissa joulukuun 22. päivänä. Kalenterin muuttuessa juliaanisesta gregoriaaniseksi joulu jäi joulukuun 25. päiväksi eli se on hieman väärällä paikalla.
Sana ”joulu” tulee ruotsinkielen sanasta ”hjul”, joka tarkoittaa pyörää. Pyörä oli muinaiskandinaaveilla ja monilla muillakin kansoilla auringon vertauskuva. Muinainen joulu oli pääasiassa perhejuhlaa sekä iloista ja rauhallista joulunviettoa kuten nykyisinkin. Esimerkiksi muinaisilla roomalaisilla oli Saturnalian vietossa vain lyhyt uskonnollinen alkuosa. Roomalaisten lasten juhla Juvenalia osui myös talvipäivän seisauksen aikoihin.
Kun joulu oli auringon syntymäpäivä, monien muinaisten jumalien ajateltiin syntyneen jouluna. Jopa Rooman keisarien ajateltiin syntyneen jouluna, oli heidän todellinen syntymäpäivänsä mihin aikaan vuotta tahansa. Vuonna 274 keisari Lucius Domitius Aurelianus julisti joulukuun 25. päivän, voittamattoman auringon päivän, roomalaiseksi juhlaksi.
Erityisesti Rooman armeijan suosiossa ollut muinaispersialainen jumala Mithra vietti syntymäpäiväänsä jouluna, ja Mithran papit kokoontuivat Vatikaanin kallioille odottamaan vapahtajajumala Mithran paluuta. Taru tähdestä ja tietäjistä on peräisin mithralaisuudesta. Tietäjät toivat syntyneelle kuninkaalle kolme kruunua, mikä nyt annetaan tiedoksi ruotsalaisille. Vuonna 350 Rooman paavi Julius I julisti joulun kristittyjen Jeesuksen syntymäpäiväksi. Mithran papit olivat jo siihen aikaan hävinneet Vatikaanin kukkulalta.
Muinaisroomalaiseen Saturnalia - perinteeseen kuuluivat leivonnaiset, kinkku, kynttilät ja lahjojen antaminen. Pahojen henkien pois häätäminen liittyi monien muinaisten kansojen jouluun. Joillakin kansoilla (esimerkiksi muinaisessa Kaksoisvirranmaassa) esiintyi syntipukki, kuninkaan sijainen, jolle kävi huonosti joulun jälkeen (Zagmuk – juhla). Joulua saatettiin pitää alun perin jopa paholaisen päivänä.
Joulu oli myös muinaisen Pohjolan suurten jumalien kuten Odinin, Thorin ja Väinämöisen juhla. Pohjolassa poltettiin joulupölkky eli koko kuusi ja syötiin joulukinkkua (luultavasti Odinin porsas). Odinin pyhä juoma oli sima, ja sen on myöhemmin korvannut ruotsalaisperäinen glögi. Oluttahan Pohjolassa juotiin aina, kun sitä oli saatavana.
Joulupölkky antoi auringolle lisää voimaa ja kipinöistä voitiin ennustaa, saadaanko seuraavana vuonna paljon porsaita ja vasikoita. Ikivihreät koristeet olivat hedelmällisyyden ja talven jälkeen henkiin heräävän elämän vertauskuvia.
Pohjoisen 4000 vuotta vanhasta maanviljelyskulttuurista ja auringonpalvonnasta on saatu vankkoja todisteita, sillä Tanskasta on löydetty aurinkolaivan jäänteet ja Saksasta auringon vuotuisia liikkeitä esittävä pronssikiekko.
Fundamentalistikristityt ovat eri aikoina yrittäneet hillitä joulun juhlintaa. Esimerkiksi Britanniassa joulun juhlinta tuli yleisesti hyväksytyksi vasta suositun kuningatar Viktorian aikana. Yhdysvalloissa, joka on nykyään melkein joulunvieton päämaa, juhlinta alkoi vieläkin myöhemmin.
Mitä muuten tarkoittavat pallot joulukuusessa? Ne ovat auringon vertauskuvia. Mistä on saanut nimensä Balderin sali? Tietysti se on saanut nimensä auringonjumala Balderista. Kuka nuuskii, ovatko lapset kilttejä? Tietysti saksalainen jumala Oden (Woden), joka tekee joulun aikaan yöllisiä lentoja. Silloin on varminta olla sisällä.
Mitkä ovat joulun hyvät uutiset? Muinaiset kaamosajan ihmiset kiipesivät vuorille todistaakseen auringon paluun ja palasivat alas vuorilta hyvä sanoma mukanaan: aurinko on palannut.
Kommentit (152)
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 21:21"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 21:15"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 20:27"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 20:23"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 20:04"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 20:01"] [quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 19:46"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 19:37"] [quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 19:35"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 19:31"] [quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 19:27"] [quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 18:03"] Eli kristityt luulevat aurinkoa jeesukseksi? hehehe idiootit. http://www.ingeniouspress.com/wp-content/uploads/2013/12/horus-attis-mithra-krishna-dionysus.jpg Tuossa kuvassa aika hauskasti kaikki vanhat jumalat ovat kopioita edellisistä. xD Eli jumalillakin on EVOLUUTIO. LOOOOL! [/quote] HAHHAH, ihan paras! :D [/quote] Oleellista onkin kenellä on Viisautta erottaa kuvista oikea Jumala, eli Jeesus. Toisilla tätä viisautta on, toisille ei näytä menevän kaaliin sitten mitenkään. [/quote] Tyhmyytesi on ääretöntä. Kannattaisi olla jo hiljaa ettet nolaa itseäsi enempää. [/quote] Itse olet äärettömän tyhmä. Oikein tyhmyyden vertauskuva. [/quote] Normaalia kristityn muiden haukkumista ja alentamista. Miksei jumalasi ole vieläkään poistanut muita uskontoja maanpäältä? Varsinkin jos kaiken on luonut ja kaikesta määrää? Lapsellisten ja heikkolahjaisten satuja kaikki eri uskonnot. Itse olen koko elämäni pärjännyt ilman uskontoja ja pärjään loppuun asti. Ellen sitten kuolinvuoteella ala lentävää spagettihirviötä rukoilemaan, saisi vielä viimeiset naurut ennen kuin on kylmät paskat housussa kun ruumiini sulkijalihas viimeisen kerran löystyy. [/quote] Kertoo eniten omasta urpoudestasi. Kaikki mainitsemasi tapahtuu vielä. Ei voi niittää rikkaruohoja ennen kuin aika on täysi, koska samalla saattaisi mennä hyvää viljaa, sanoi Jeesus. Sinä voit elää elämäsi kuten haluat. Jumala sallii sen sinulle, niin sallin minäkin. Sinullakaan ei kerta kaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, että meitä tunnustavia kristittyjä on. Rukoilen, että jonain päivänä joet elämässäsi samanlaista rauhaa kuin minä. [/quote] Eipä tuollainen muiden uhkaileminen helvetillä ja kadotuksella mitää hääppöstä mielenrauhaa ole sinulla. Miksi juuri jeesuspaskaan uskot etkä koraaniin? Sinua taitaa vituttaa kuoleman jälkeen kun pilven päällä onkin allah vastassa ja tekee sinusta vammaisen kamelin. Ei teitä uskovaisia enää pysty ottamaan todesta. Teillä on niin naurettavia juttuja. [/quote]Luepa sekä minun että oma kommenttisi. En puhunut mitään helvetistä. Katsos, kun en ota siihen kantaa, kumpi on sinua varten tai niitä "rikkaruohoja". Helvetin lisäksi on kadotus. Yleensä sitä paitsi kertoo heikosta argumentaatiotaidosta viljellä kirosanoja ja käyttäytyä agressiivisesti. Olet todennäköisesti nuori, heikosti koulutettu, mt-ongelmainen, tai muuten vain tylppä. Koraani ja Vanha Testamentti ovat pitkälti samaa, VT on vanhempi. Kristinusko perustuu armoon. Uskon Jumalan olevan niin suuri, puhdas ja hyvä, ettei ihminen voi lopulta pelastua muutoin (eli pelastuminen tarkoittaa pääsemistä hänen yhteyteensä) kuin hänen armostaan. Koska kukaan ihmisistä ei ole ollut, eikä tule olemaan synnitön, tuli Jeesus, ihmiseksi tullut Jumala, täysin puhdas ja synnitön. Hänen puhtautensa ja viattomuutensa pelasti ihmiset. Riittää, kun uskot Jeesuksen vapahtaneen sinut ja haluat seurata häntä ja hänen esimerkkiään. Tämän enempää rautalangasta tätä asiaa ei kerta kaikkiaan pysty selittämään eli tee nyt parhaaksi ja yritä kehittää sisälukutaitoasi. [/quote] Lisään vielä, kun et sinä onneton sitä kai muuten tajua, että kristinusko perustuu pääosin Uuteen testamenttiin, joka kertoo Jeesuksen vaiheista.
[/quote]
Jeesus toisaalta sanoi näin:
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
(Matt.5:17-20)
[/quote]
Työnnä nyt se satukirjasi ja jeesus paskasi syvälle anukseesi. Lopeta pelkääminen, ei taivaita tai helvettejä ole olemassakaan. Vaikka jossain satukirjassa sellaisista höpötetään, niin ei kirjan teksi tee vielä mitään todeksi.
Ja joku hullu vielä haluaa johonkin taivaaseen? Teissä aivopestyissä hihhuleissa on jo niin paljon kestämistä maan päällä, etten todellakaan halua teidän kanssa samaan paikkaan kuoleman jälkeen. Kuuntelemaan jeesus paskaa. Oksettaa koko ajatuskin "taivaasta".
Ja jos jonkun näköinen jumala olento olisi meidät ja koko maailmankaikkeutemme luonut, niin kai se osaisi meihin myös ottaa yhteyden, muullakin tavalla kuin hiekkakansan kirjoittaman satukirjan kautta.
Itsehän en voisi noin narsistista jumalaa palvoa joka vaatii palvontaa,veroja ja ylistämistä että päästää taivaaseensa. Ja kaikkivoipana antaa sairauksien kukkia planeetallamme. Olisi kyllä harvinaisen sairas tyyppi.
[/quote]
Tuolla luetun ymmärtämisellä olisi ehkä järkevintä telkeentyä suljettuun koppiin ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Jos et tajua selvän ristiriidan esille tuomista, niin et kyllä muutakaan yksinkertaista asiaa kykene ymmärtämään.
[/quote]
Täällä sinulle sen satukirja raamattusi ristiriitoja:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Ja niitähän sitten riittää...
[/quote]
No älä vitussa? Kiitos Captain Obvious.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 17:49"]En edes lukenut, Meidän perheessä joulu on Jeesuksen syntymä juhla. Laulamme yhdessä virsiä ja nautimme toisistamme. Emme juopottele kuten roskaväki tekee. Lahjoa voimme jos haluamme. Kuusikin löytyy, mutta siinä on vain luonnon kynttilät eikä mitään pakana koristeita.
[/quote]tehkää niinkuin haluatte mutta joulu on pakanoiden juhla!
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 21:33"]
Tehkää niinkuin haluatte mutta joulu on pakanoiden juhla!
[/quote]
"Jouluyö, juhlayö.
Päättynyt kaikk´ on työ,
kaks´ vain valveill´ on puolisoa,
lapsen herttaisen nukkuessa
seimikätkyessään,
seimikätkyessään.
Jouluyö, juhlayö.
Paimenill´ yksin työ.
Enkel´ taivaasta ilmoitti heill´:
Suuri koittanut riemu on teill´
Kristus syntynyt on,
Kristus syntynyt on! Jouluyö, juhlayö.
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
olkoon suosio suur´,
olkoon suosio suur!
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 21:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 21:33"]
Tehkää niinkuin haluatte mutta joulu on pakanoiden juhla!
[/quote]
"Jouluyö, juhlayö.
Päättynyt kaikk´ on työ,
kaks´ vain valveill´ on puolisoa,
lapsen herttaisen nukkuessa
seimikätkyessään,
seimikätkyessään.
Jouluyö, juhlayö.
Paimenill´ yksin työ.
Enkel´ taivaasta ilmoitti heill´:
Suuri koittanut riemu on teill´
Kristus syntynyt on,
Kristus syntynyt on! Jouluyö, juhlayö.
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
olkoon suosio suur´,
olkoon suosio suur!
[/quote]
Niin, koska kenenkään toisen ideoitahan ei voi varastaa.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 17:49"]
En edes lukenut, Meidän perheessä joulu on Jeesuksen syntymä juhla. Laulamme yhdessä virsiä ja nautimme toisistamme. Emme juopottele kuten roskaväki tekee. Lahjoa voimme jos haluamme. Kuusikin löytyy, mutta siinä on vain luonnon kynttilät eikä mitään pakana koristeita.
[/quote]
Koko kuusi on muuten pakanakoriste, tiesitkö sen? :)
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 10:24"]
Eipä ollut yllätys että kristityt ovat tämänkin juhlan omineet ja koulukirjoihin on kirjoitettu toisenlainen tarina joulusta.
[/quote]
Sehän on puhtaasti järkevää: mietipä jos olisit valloittaja ja haluaisit pakottaa kaikki omaan uskoosi. Ei varmaan kannattaisi kieltää koko vuoden parasta juhlaa, sehän saisi valloitetut raivoihinsa. Parempi alkaa itsekin juhlia sitä ja kehittää siihen joku omiin tarkoitusperiin sopiva juhla. Joulua on juhlittu jo kauan ennen kristinuskoa. Erityisesti pohjoisen kansoille se on tärkeä juhla, talven taittuminen ja valo vuoden pimeimpään aikaan.
Henk. koht. joulu on merkinnyt minulle aina enemmän pakanajuhlaa: kuusen tuoksua, kynttilöitä, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Jeesusjutut tulevat ihan kivana bonuksena mutta joulu olisi joulu ilman niitäkin. Kuten se on ollut tuhansia vuosia. :)
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 16:55"]
Miksi teitä pakanoita häiritsee toisten uskonto.Uskokoon jokainen mihin tahtoo. Helvetissä ei paljon joulua vietetä.
[/quote]
Hmm, eikös helvettiin joudu myös ne jotka korottavat itsensä, uhkailevat toisia helvetillä ja tuomitsevat? Siellä tavataan siis. ;)
Meidän kristillisessä perheessä ainakin juhlitaan jeesusta joka makasi seimessä ja kolme viisasta ukkoa seurasivat kännipäissään tähtiä ja löysivät navetasta lehmän paskan joukosta kristuksen? Töttöröö. Ottakaa uskovaiset ne lääkkeenne ja palatkaa meidän todellisuuteemme.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 15:45"]
Meidän kristillisessä perheessä ainakin juhlitaan jeesusta joka makasi seimessä ja kolme viisasta ukkoa seurasivat kännipäissään tähtiä ja löysivät navetasta lehmän paskan joukosta kristuksen? Töttöröö. Ottakaa uskovaiset ne lääkkeenne ja palatkaa meidän todellisuuteemme.
[/quote]
EIKÖ SINUA PELOTA ETTÄ PALAT KRISTINUSKON/RAAMATUN HELVETISSÄ?????????
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 15:45"]
Meidän kristillisessä perheessä ainakin juhlitaan jeesusta joka makasi seimessä ja kolme viisasta ukkoa seurasivat kännipäissään tähtiä ja löysivät navetasta lehmän paskan joukosta kristuksen? Töttöröö. Ottakaa uskovaiset ne lääkkeenne ja palatkaa meidän todellisuuteemme.
[/quote]
EIKÖ SINUA PELOTA ETTÄ PALAT KRISTINUSKON/RAAMATUN HELVETISSÄ?????????
[/quote]
EIKÖ SINUA PELOTA ETTÄ PALAT ISLAMISTIEN HELVETISSÄ? TAI HINDUJEN HELVETISSÄ? VÄÄRÄÄ KIRJAA LUET? MAAILMASSA ON YLI 10000 USKONTOA? USKOTKO TOSIAAN ETTÄ SINUN USKONTOSI ON SE OIKEA?
Uskovaiset ovat omahyväisiä elukoita. Tällaisenkin ajatuksen bongasin kommenttien joukosta. Voi miten kauniisti sanottu ja tämän ajatuksen takana oleva ihminen on varmasti todella miellyttävä ja ihana :)♡ not. Sairasta puhua kenestäkään ihmisestä noin.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 17:08"]
Uskovaiset ovat omahyväisiä elukoita. Tällaisenkin ajatuksen bongasin kommenttien joukosta. Voi miten kauniisti sanottu ja tämän ajatuksen takana oleva ihminen on varmasti todella miellyttävä ja ihana :)♡ not. Sairasta puhua kenestäkään ihmisestä noin.
[/quote]
Sairasta on pelotella ihmisiä olemattomilla saatanoilla, synneillä ja helveteillä. Kristinusko on sairainta mitä tiedän.
Vanhat keltit ja muinaisuskot viettivät auringon syntymäpäivää ja esimerkiksi keltit pitivät tätä sarvipäisen kaikkien villien jumalan juhlana, jonka sitkeys herätti auringon. Muunmuassa stonehengen luokse kokoonnuttiin tervehtimään uudestaan syntyvää aurinkoa 25.12. Tämä kulkee jossain määrin kaikkien muinaisuskontojen kanssa käsi kädessä. Variaatioita on useita.
Meillä vietetään täysin pakana joulua aina.
Mutta APn argumetti (lainaus) ensimmäisessä lauseessa perustui sanaan: ARVELLAAN. Sen jälkeinen diipadaapa onkin sitten ihan sitä ja sitä samaa huttua eli PASKAA!!! Toistin!!!
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 11:30"]
Nykyäänhän joulua vietetään nimenomaan kapitalismin vuoksi. Se on sitten eri asia, mistä joulun kaltaisen juhlan viettäminen on alunperin lähtöisin.
[/quote]
Korjasin. Kirjoitit ensin vahingossa jeesus.
aamen