Ystäväni kertoo vauva-arjestaan vain hyvät kuulumiset
Ihan kun en itse äitinä tietäisi, ettei se aina helppoa ole. Ei niillä kurjilla jutuilla tarvitse mässäillä, mutta kun minulla itselläni on muutaman kuukauden nuorempi vauva niin haluaisin vertaistuen toivossa kuulla, että muillakin/ystävälläni on myös ongelmallisia hetkiä.
Enkä viitsi aina itse olla se joka kysyy tyyliin "tuntuiko susta tältä? Jne. Ihan kuin hän peittelisi jotain.
Onko muilla tälläistä vai jaatteko äiti kavereiden kanssa ne arjen harmaammatkin sävyt?
Kommentit (37)
Kannattaa opetella positiivista asennetta, eikä jäädä kiinni negatiiviseen.
Mulla ei kuopuksen kanssa vaan yksinkertaisesti ole liiemmin niitä negatiivisia tunteita. Itsellä on hyvä mieli ja vauvakin vaikuttaa tyytyväiseltä. Ei kaikilla ole vaikeaa.
Mulla on kanssa kaveri, joka suhtautuu kuin valehtelisin kun en viitsi mässätä ikävillä asioilla. Eipä viitsi paljoa kertoilla hänelle sitten enää.
Lievää itsekeskeisyyttä, ap. Grow up!
Mun kaveri puolestaan valittaa, et " en päässy kahteen viikkoon suihkuun kun toi huusi". Ei oo yksinhuoltaja vaan lapsilla on huolehtiva isä, että varmaan on päässyt. Ynnä muuta liioittelua, aina on ollut saatanan vaikeaa kaikki. En jaksa noihin sanoa mitään. Mieluummin oisin positiivisen kaverin kanssa
Juu, pitää sitten vissiin alkaa keksimään jotain ongelmia, kun sellaisia oikeasti ei meillä ole. Hävettää ihan olla helpon vauvan äiti...
Mulla on ap:n tapainen ex-ystävä. Väsyin totaalisesti jatkuvaan avautumiseen. Aina supattamassa omia asioitaan ja suunnilleen suuttui, ettei muilla ollut samoja "tuntemuksia". Tuli tunne että olisi istunut AA:n kokouksissa.
Minulle arki oli helppoa ja mukavaa vauvan kanssa. Tein samalla opintoja ja yleensä halusin puhua niistä ystävieni kanssa. Vauvassa ei ollut erityisesti puhumista kun kaikki oli ongelmatonta. Toki kerroin kuulumiset, mutta eipä pienen vauvan kuulumisissa paljoa kerrottavaa ole kuin nukkuu ja syö hyvin.
Kyllä minusta on normaalia, että uskalletaan puhua välillä muustakin kuin positiivisista asioista. Negatiivisuus on joskus sitä realismia. Sitten kun on saanut harmituksen sanottua voidaan taas nauraa yhdessä. Minulla oli joskus sellainen kaveri joka tuomitsi kaiken negatiivisen sanomisen. Hän sairastui vakavaan masennukseen ja oli ihan psykiatrisella hoidossa. Hän ei siis pystynyt käsittelemään negatiivisia ajatuksia koska ne olivat hänelle uhkaavia ajatuksia, jotka piti sulkea pois.
Mulla ei ole mitään ongelmia vauvan kanssa. Pitäisikö keksiä niitä sitten? Nukkuu, syö ja viihtyy hyvin. Pääsen suihkuun, kauppaan, urheilemaan, saunaan ja jopa kavereiden kanssa ulos.
Mielummin kuuntelen positiivista kuin negatiivista kaveria.
Ehkäpä ystäväsi haluaa nimenomaan olla rääkkäämättä sua niillä paskemmilla jutuilla, ihan just siksi että äitinä jo tiedät. Arvostaisit arvostelematta.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 16:45"]
Mielummin kuuntelen positiivista kuin negatiivista kaveria.
[/quote] Jaa... Eikös ystävää auteta vaikeinakin hetkinä?
Ai että sen ihanaa ainutlaatuista vauva-arkea elävän aikuisen päätarkoitus olisi nyt toimia keskenkasvuisen ääliön kyökkiterpauettina? Just.
Täällä kans yksi äiti jolla ei ole mitään huonoa sanottavaa vauva-ajasta, kulunut vuosi oli yksi elämäni parhaista, sain maailman tyytyväisimmän ja nauravaisimman vauvan. Tätä edellinen oli myös helppo.
Ei ollu mitään mitä oisin halunnut tehdä mitä en voinut tehdä vauvan takia.
Luottamus pula voi aiheuttaa ton :(.
Mulla oli eka vauva todella vaikea. Vielä vuoden ikäisenä huusi tunteja kurkku suorana. Lääkäritkään ei osannu sanoa mikä oli vikana. Heräili syömään todella usein. Se väsy meni ohi vasta 2-vuotiaana, siis multa. Se oli ihan kamalaa. Toka taas oli helppo. Ei mitään sanomista. Kolmatta odotellaan... Eka. Kohdalla mietin et onko mussa vikaa kun muiden vauvat tuntui aina olevan niin helppoja. Tokan kanssa opin ymmärtämään, mitä tarkoittaa fraasi "nauti vauva-ajasta". Ekan kanssa se oli pelkkää selviytymistä. Nyt on jo toki terve ja reipas koululainen! Ihana ja rakas lapsi.
Miksi te äidit teette toisille naisille karhunpalveluksen siloittelemalla lapsiperhe-elämän ikäviä puolia? Eikö olisi kaikkien etu, että lasten hankintaa vasta harkitsvat saavat realistista tietoa siitä, miten elämä voi mahdolisesti muuttua. Vai haluatteko huijata muutkin kärsimään samalla tavalla kuin itse kärsitte?
Musta on vähän eri asia se, että pitää kulisseja pystyssä kavereille tai ainakin osalle. Ei siis kerro mistään huonoista asioista elämässä vaan aina ne hyvät kuulumiset. Sitten kuulee paljon myöhemmin tai joltain toiselta kaverilta, miten asiat on oikeasti mennyt. Ymmärrän toki, että jotkut asiat voi olla vaikeita itselle eikä niistä heti halua kavereille puhua. Kaikkea ei edes tarvitse kertoa. Mutta että luodaan ihan toisenlainen (positiivinen) käsitys asioista eikä tavallaan hyväksytä itsekään sitä huonoa osaa (esim. omat mokailut, huonot valinnat tms.). Haluaa vaan tavallaan lakaista kaiken maton alle. Kaikki tietää kuitenkin totuuden, mutta siitä ei vain puhuta. Raskasta.
No joo, tää oli mun oma avautuminen aiheesta... :)
Tässä tilanteessa en nyt sitten tiedä, että onko oikeasti niin helppo vauva, eikä siis mitään tarvetta puhua "huonoja kuulumisia" (kun niitä ei ole). Varmasti sellaistakin on. Tässä vaan on erona se, että myöhemmin kuulee muuta, kuin mitä ne kulissit on antaneet ymmärtää.
Öh. En tajua. Mikä siinä nyt muka noin vaikeaa on? Mitä helvetin vertaistukea???