Just saatiin viesti koululta, että syysloman jälkeen ei enää maskisuositusta. Helsingissä..
Se on koronabileet. Kaivakaa kuopat valmiiksi. Viimeisen parin viikon aikana onkin ollut vaan 9 altistusta lasten luokilla, parissa eri koulussa ovat. Ryhmiä voi myös sekoitella. Mitä sitä maskeistakaan enää. Pestään käsiä. Sitähän päättäjätkin tekee kun pitäisi vastata mm. tartuntatautilaista. Lapsen ensin ja miten se nyt oli.
Kommentit (14)
Ei se rokote ihmeitä tee. Tartunnat leviää lisää niistä huolimatta, kun annetaan levitä. Osa päätyy sairaalaan. Niin se vaan menee.
Alkaako omatunto painamaan päättäjillä? Nuremberg 2 odottaa jo.
Saa nähdä mitä tästä tulee. Toisalta ymmärrän kaupungin päätöksen rahallisesti. Asumme pienessä kaupungissa ja kuulin, että jo täällä maskit maksaa 5000 euroa päivässä. Siis päivässå ja tuossa on maskeja kaupungin henkilökunnalle ja koululaisille. Ihan järjetön summa eli 20 000 viikossa. Saas nähdä mistä kohta säästetään.
Meillä loppui maskisuositus kouluissa jo viikko sitten. Koulu (kaupunki) tarjoaa halukkaille edelleen maskit. Oman yläkoululaisen luokalla kaikki lopettivat käytön saman tien.
Itä-Helsingissä koulussa töissä. Toinen rokotuskierros meni jo pari viikkoa sitten. Ihan loogista, että nyt maskit pois. Huonosti niitä on käytetty muutenkin koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se rokote ihmeitä tee. Tartunnat leviää lisää niistä huolimatta, kun annetaan levitä. Osa päätyy sairaalaan. Niin se vaan menee.
Tartunnat eivät leviä rokotettujen keskuudessa.
Vihdoin tajuavat, että naamavaipoista ei ole mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se rokote ihmeitä tee. Tartunnat leviää lisää niistä huolimatta, kun annetaan levitä. Osa päätyy sairaalaan. Niin se vaan menee.
Tartunnat eivät leviä rokotettujen keskuudessa.
No kyllä ne kuule leviää.
Vierailija kirjoitti:
Ei se rokote ihmeitä tee. Tartunnat leviää lisää niistä huolimatta, kun annetaan levitä. Osa päätyy sairaalaan. Niin se vaan menee.
Ei toki ihmeitä, mutta kyllä se tartunnoilta aika tehokkaasti suojaa. Etenkin siltä vakalta muodolta. Siksihän suurin osa sairaalahoidossa olevista koronapotilaista on rokottamattomia. Juuri eilen uutisissa sanottiin, että kahteen kertaan rokotetuista sairaalaan on joutunut lähinnä monisairaita vanhuksia. Käytännössä siis niitä, jotka joutuisivat sinne ennen pitkää ilman koronaakin. Rokottamattomista sairaalaan on joutunut ihan perusterveitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Itä-Helsingissä koulussa töissä. Toinen rokotuskierros meni jo pari viikkoa sitten. Ihan loogista, että nyt maskit pois. Huonosti niitä on käytetty muutenkin koko ajan.
No ei tosiaankaan mennyt. :D
Kakkoskierroksen rokotukset ovat syysloman jälkeen.
Sinä voit ap edelleen laitta lapsesi kouluun hengityssuojain naamalla. Muista kuitenkin, että vain hengityssuojain suojaa käyttäjäänsä. Kirurginmaski ei.
Hyvä! Toivottavasti muut seuraa Helsingin mallia perässä. Kiitos sille, joka kertoi mitä tämä hullutus pidemmän päälle maksaisi.
Ja kuten arvata saattoi, kukaan lapsista ei käytä maskia vapaaehtoisesti ja käytännössä käyttää, miten sattuu. Pelkkää kiusaamista jatkaa.
meille tuli kyllä ihan päinvastainen viesti. helsingin lukio.
Mitä jos viet ne lapset rokotettavaksi? Ja kukaanhan ei varmaan niitä maskeja jatkossakaan kiellä.