Lue keskustelun säännöt.
En pärjää enää työelämässä kun en kestä enää pienintäkään stressiä
13.10.2021 |
Olin ennen ihan hyvä stressinsietokyvyltäni mutta sain työuupumuksen ja muutama läheinen kuoli yllättäen, niin stressinsietokykyni katosi totaalisesti. Eikä ole palautunut yhtään vaikka noista tapahtumista on vuosia aikaa ja psykologilla tullut rampattua. En pärjää enää työelämässä koska en kestä pienintäkään stressiä, joku tiukka aikataulu tms suistaa minut ihan toimintakyvyttömäksi vaikka haluaisin kestää ja pystyä työhön. En kuitenkaan ole masentunut joten en saa mitään diagnoosia jolla olla pidempään pois. Nyt kituutan työttömänä kun en kykene työhön vaikka haluaisin ja ammatistanikin tykkään. Mistä ihmeestä saisin apua?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit hakea helppoon työhön ja olla niin kauan kuin kestät. Ei potkujen saaminen olisi työkyvyttömyystilanteessa häpeä. Opettele kestämään epäonnistumisia.
Minulla on kaksi maisteritutkintoa ja hyvä cv vaativista töistä. En oikein tiedä mihin helppoon työhön pääsisin, kun jo ajatus ihan uudenlaisen työn opettelusta suistaa stressitasoni ihan tappiinbja suunnilleen haukon nurkassa henkeä kun stressaa niin paljon. Miten opetellaan kestämään epäonnistumisia? Osasin sen ennen ihan hyvin, mutta menin jotenkin rikki enkä osaa korjata itseäni eikä se psykologikaan osannut, eikä lääkäri. Ap
Minulla taitaa olla juuri päinvastainen ongelma. En välitä stressistä yhtään, eli en taida edes osata enää tuntea sitä. Jos asiakkailta tulee valitusta, teeskentelen tietenkin välittäväni, mutta tosiasiassa evvk. Itse alan ajatella, että ei taida olla enää asiakkaiden kannalta ihan reilua, että en välitä yhtään ovatko tyytyväisiä vai eivät. Eli kyseessä on ihan asennekysymys. Miksi välität jonkun työkaverin tai asiakkaan mielipiteestä? Suurin osa niistä on ääliöitä.
En minä välitäkään muiden mielipiteistä. Olen mennyt jotenkin rikki, ihan se että pitäisi vaikka soittaa yksi puhelu tai ehtiä 5 min päästä jonnekin saa stressitasoni taivaisiin ja luhistun. Ap
Joku syyhän siihen on. Mitä pelkäät, että tapahtuu jos jätät hommat hoitamatta? Iso kivi putoaa päähän?
En ainakaan tiedä pelkääväni mitään sellaista. Tai muutakaan mitä tapahtuisi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla taitaa olla juuri päinvastainen ongelma. En välitä stressistä yhtään, eli en taida edes osata enää tuntea sitä. Jos asiakkailta tulee valitusta, teeskentelen tietenkin välittäväni, mutta tosiasiassa evvk. Itse alan ajatella, että ei taida olla enää asiakkaiden kannalta ihan reilua, että en välitä yhtään ovatko tyytyväisiä vai eivät. Eli kyseessä on ihan asennekysymys. Miksi välität jonkun työkaverin tai asiakkaan mielipiteestä? Suurin osa niistä on ääliöitä.
Kyynistyminen on loppuunpalamisoire. Samoin se ettei enää välitä työstään ja työmoraali romahtaa.
En osaa auttaa aloittajaa, mutta meitä on muitakin samassa tilanteessa olevia. Minulla myös traumataustaa kouluajoilta, loppuunpalaminen n. viiden vuoden takaa ja jaksan töissä n. 3-4kk minkä jälkeen alan olla ihan loppu. Vähän helpotti kun löysin työttömänä työnhakijana osa-aikaisen iltaan eli omaan vuorokausirytmiini hyvin ajoittuvan helpohkon työn jonka lisäksi sain soviteltua päivärahaa. Sitä jaksoin melkein kaksi vuotta ja olisin jaksanut pidempäänkin mutta nyt jäin perhevapaille.
No, mitä se "luhistuminen" sitten tarkoittaa? Sitä nurkassa hapen haukkomista? Kuulostaa paniikkihäiriöltä mihin on kyllä lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
No, mitä se "luhistuminen" sitten tarkoittaa? Sitä nurkassa hapen haukkomista? Kuulostaa paniikkihäiriöltä mihin on kyllä lääkkeitä.
Meinaat jarruttavia lääkkeitä? Mieli kohenee kyllä. Et vaan enää muuta teekään kuin istut ja ihmettelet.
Vierailija kirjoitti:
Liikunta parantaa stressinsietokykyä. Voisitko tehdä lyhennettyä päivää tai hakeutua ihan eri työhön. Sinulla on varmasti monipuolista osaamista.
Hikiliikuntaa ei koska ei tarvita lisää stressihormoneja. Hidasta kävelyä luonnossa. Puistonpenkillä istumista. Pilvien katselua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, mitä se "luhistuminen" sitten tarkoittaa? Sitä nurkassa hapen haukkomista? Kuulostaa paniikkihäiriöltä mihin on kyllä lääkkeitä.
Ei ole paniikkihäiriö, se haukkominen oli kuvainnoillista. Minut valtaa vain aivan jäätävä psyykkinen väsymys enkä pysty mihinkään, aivot ei kertakaikkiaan toimi ja joudun lepäämään tunnin ennen kuin suunnilleen pystyn liikkumaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mitä se "luhistuminen" sitten tarkoittaa? Sitä nurkassa hapen haukkomista? Kuulostaa paniikkihäiriöltä mihin on kyllä lääkkeitä.
Ei ole paniikkihäiriö, se haukkominen oli kuvainnoillista. Minut valtaa vain aivan jäätävä psyykkinen väsymys enkä pysty mihinkään, aivot ei kertakaikkiaan toimi ja joudun lepäämään tunnin ennen kuin suunnilleen pystyn liikkumaan. Ap
Suomeksi sanottuna loppuunpalaminen.
Usein ei ymmärretä, kauanko ihmisellä menee toipua kovista koettelemuksista. Niin fyysisistä kuin henkisistä. On annettava itselleen aikaa toipua. Se kestää yllättävän pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mitä se "luhistuminen" sitten tarkoittaa? Sitä nurkassa hapen haukkomista? Kuulostaa paniikkihäiriöltä mihin on kyllä lääkkeitä.
Ei ole paniikkihäiriö, se haukkominen oli kuvainnoillista. Minut valtaa vain aivan jäätävä psyykkinen väsymys enkä pysty mihinkään, aivot ei kertakaikkiaan toimi ja joudun lepäämään tunnin ennen kuin suunnilleen pystyn liikkumaan. Ap
Mun diagnoosi on, että sulla on rintamakauhu, samanlainen kuin sotilailla oli sodassa mutta työelämän vastaava ja toki sellaisena miedompi kuin sotatilanteessa, mutta joka tapauksessa sama mekanismi. Olet nyt luhistunut, ja kuten moni rintamakauhuinen, sinäkin ryhdyit rintamakarkuriksi, mikä oikeasti oli järkevää. Jäit henkiin. Älä syyllistä itseäsi. Luulen, että olet tosi vihainen tilanteesta. Koet sen epäoikeudenmukaiseksi. Haluaisit varmsti myös surra mutta koska viha ja suru tunteina osoittavat ihan eri suuntiin, ne "neutralisoivat" toisensa ja jäät siihen tyhmään halvaantuneeseen tilaan. Pitäisi pystyä ensin vihaamaan viha pois ja sitten surra suru pois, ei yrittää tehdä molempia yhtä aikaa. Mutta miten sen sitten onnistuisi tekemään? Päivä kerrallaan. Onneksi yhteiskunta pitää kuitenkin joten kuten huolen meistä kaikista. Mieti jos olisi jossain Brasiliassa ja olisi käynyt näin...
Vierailija kirjoitti:
Usein ei ymmärretä, kauanko ihmisellä menee toipua kovista koettelemuksista. Niin fyysisistä kuin henkisistä. On annettava itselleen aikaa toipua. Se kestää yllättävän pitkään.
Ja, "suorituskyky" ei välttämättä nouse enää koskaan alkuperäiselle tasolle. Toisaalta, voi löytää uusia tapoja suhtautua tekemiseen ja elämiseen, jolloin ei aja itseään niin loppuun. Itsekin olen tässä nyt muutaman tunnin istunut ihan tyynesti selailemassa netin syövereitä, sillä aamupäivä meni yllättävän ja vähän stressaavan työtehtävän hoitamiseen. Olin suunnitellut päivälle rauhallista itsenäistä työtehtävää. Olen aikanaan parikin kertaa kokenut burn outin, mutta nyt ymmärrän että kun tuollainen vähän kuormittava tilanne töissä tulee, on minun ymmärrettävä palautua siitä. On kohtuullista että joskus se palautuminen tapahtuu työajalla, ei aina omalla ajallani. Jos painaisin vain pää punaisena täysillä töitä nyt työpäivän ajan, menisi minulta ilta pilalle koska en jaksaisi mennä harrastukseen. Se, että palauduin nyt työajalla, lopetan ajallaan ja menen harrastukseen illalla, tukee kokonaisvaltaisesti hyvinvointiani. Se on sekä oma etuni että työnantajan etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mitä se "luhistuminen" sitten tarkoittaa? Sitä nurkassa hapen haukkomista? Kuulostaa paniikkihäiriöltä mihin on kyllä lääkkeitä.
Ei ole paniikkihäiriö, se haukkominen oli kuvainnoillista. Minut valtaa vain aivan jäätävä psyykkinen väsymys enkä pysty mihinkään, aivot ei kertakaikkiaan toimi ja joudun lepäämään tunnin ennen kuin suunnilleen pystyn liikkumaan. Ap
Suomeksi sanottuna loppuunpalaminen.
Joo, kyllä. Mutta kun se ei parane millään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ei ymmärretä, kauanko ihmisellä menee toipua kovista koettelemuksista. Niin fyysisistä kuin henkisistä. On annettava itselleen aikaa toipua. Se kestää yllättävän pitkään.
Ja, "suorituskyky" ei välttämättä nouse enää koskaan alkuperäiselle tasolle. Toisaalta, voi löytää uusia tapoja suhtautua tekemiseen ja elämiseen, jolloin ei aja itseään niin loppuun. Itsekin olen tässä nyt muutaman tunnin istunut ihan tyynesti selailemassa netin syövereitä, sillä aamupäivä meni yllättävän ja vähän stressaavan työtehtävän hoitamiseen. Olin suunnitellut päivälle rauhallista itsenäistä työtehtävää. Olen aikanaan parikin kertaa kokenut burn outin, mutta nyt ymmärrän että kun tuollainen vähän kuormittava tilanne töissä tulee, on minun ymmärrettävä palautua siitä. On kohtuullista että joskus se palautuminen tapahtuu työajalla, ei aina omalla ajallani. Jos painaisin vain pää punaisena täysillä töitä nyt työpäivän ajan, menisi minulta ilta pilalle koska en jaksaisi mennä harrastukseen. Se, että palauduin nyt työajalla, lopetan ajallaan ja menen harrastukseen illalla, tukee kokonaisvaltaisesti hyvinvointiani. Se on sekä oma etuni että työnantajan etu.
Täähän on ihan työnantajasta kiinni. Jotkut ymmärtää antaa tilaa ja toiset piiskaa alaisiaan. Onnittelut kuitenkin hyvästä työantajasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aion keplotella osa-aikatyössä ja ansiosidonnaisella.
Minulla oli samaa ongelmaa. Pääsin kevyeen työhön kirjastoon, ja olen kuntoutunut vähitellen.
Olen huomannut, että liikunta auttaa stressinsietoon tosi paljon, sehän poistaa stressihormoneja kehosta. Ihan metsäkävelyt tekevät hyvää. Myös asioiden hyvästä organisoinnista on apua.
Aivot tarvitsevat palautumista. Jos käyttää vapaa-aikana liikaa somea ja nettiä, itselläni hermot jäävät jonkinlaiseen hälytystilaan. Luonnossa liikkuminen ja käsillä tekeminen on hyvää vastapainoa. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mitä se "luhistuminen" sitten tarkoittaa? Sitä nurkassa hapen haukkomista? Kuulostaa paniikkihäiriöltä mihin on kyllä lääkkeitä.
Ei ole paniikkihäiriö, se haukkominen oli kuvainnoillista. Minut valtaa vain aivan jäätävä psyykkinen väsymys enkä pysty mihinkään, aivot ei kertakaikkiaan toimi ja joudun lepäämään tunnin ennen kuin suunnilleen pystyn liikkumaan. Ap
Suomeksi sanottuna loppuunpalaminen.
Joo, kyllä. Mutta kun se ei parane millään. Ap
5 vuotta omasta burniksesta. Parannusta on tapahtunut kun vertaa alkuaikoihin. Töihin en edelleenkään aio mennä juuri nyt, en ehkä koskaan. Perustuoloa odotellessa. -eri
Vierailija kirjoitti:
Itse aion keplotella osa-aikatyössä ja ansiosidonnaisella.
On siis pakko. Minulla on pitkäaikaissairaus mutta pärjään sen kanssa kun olen osa-aikatyössä.
Suosittelen YouTube:sta rentoutusvideoita. Sen jälkeen on levollinen olo.
suosittelen lepoa ja metsäs retkeilyä ,jos sellainen on lähellä. burn outiin auttaa just lepo,älä yritä mitään vaan keskity hyvinvointiin.käy vaikka hierojalla tms.
vuosi tai kaksi voi mennä tilaanteen paranemiseen.
osa.aika työ, jossain helpossa työssä, voi olla se mitä kannattaa yrittää ensin. burn outin aiheuttaneeseen työhön ei kannata palata.
töissä,pidä tauot,pidä lomat,pidä palkatonta vapaata. älä tee ylimääräistä,tai toisten töitä. kehitä itsellesi normaali työ tahti,ei juoksua töissä ,ei ylitöitä.
Niin olen siis ollut jo 6 kk työtön. Osaamista on mutta työkykyä ei, ei tosin mitään diagnoosiakaan kun kuulemma minkään kriteerit ei täyty. Ulkoilen metsässä joka päivä. Ap