Oletteko käyneet tänään ulkoilemassa?
Kommentit (23)
Hyi, en mene, kamalaa liukasta, meni mitä kautta tahansa niin aina on mäki, ylös tai alas, ei pääse kiertämään mistään, vihaan niitä, liukkaita!
Juu 11 000 askelta käytin lumitöiden tekemiseen, joten kai tuo lasketaan ulkoiluksi. Nyt en meinaa liikkua kuin takkatulen ja keittiön välillä kun käyn täyttämässä viinilasiani.
Kävelin pihan poikki työhuoneelle.
Joo kävin hetken
Mutta oli ikävä tuuli, niin en ollut kauan. Eikä muutenkaan ole "pakko mennä ulos "- ajatusta, koska työssäni ulkoilen noin 8 -16 tuntia viikossa
Joo, aamusta kävin reilun 10km kävelemässä ja just mietin, että lähdenkö vielä pienelle happihyppelylle ennen kuin pistän pesukoneen päälle. En uskalla jättää sitä yksinään, koska mun tuurilla se syttyy just silloin palamaan tai valuttaa vedet ties minne.
Ärsyttää vaan kun ei vielä yhtään edes hämärrä ja pimeämmässä on kivempi ulkoilla.
Toki. Joka päivä pitää vähintään parin kilometrin verran ulkoilla, usein tulee käveltyä enemmänkin, mm. töihin ja harrastuksiin. Kävelen aina kauppaan, vaikka autokin olisi pihassa. Paluumatkalla kivasti pientä lisärasitusta kun repussa painaa 12-päkki kaljaa illan ratoksi.
Kävin tunnin kävelyllä. Olipa huikee keli. Aurinkoa ja raikasta.
Tuuli kyllä ja oli sohjo jäätynyt röykkiöiksi kaduille, että vaikeaa oli kävellä. Liukastakin.
Mutta talvi on pohjolassa ja kelit silloin raikkaat ja mahtavat
Askelmittari näyttää 21136 askelta. Ei sitten onneksi satanutkaan, vaikka ennuste niin väitti.
Ulkoiluhullu. Vähemmän paha kuin kuukkihullu.
Ulkoilmaihminen kirjoitti:
Askelmittari näyttää 21136 askelta. Ei sitten onneksi satanutkaan, vaikka ennuste niin väitti.
Juu ei taida tulla sitä 30 senttiä, hyvä jos on 3 senttiä satanut ja senkin jo eilen illalla/yöllä.
Nämä nyky-meteorologit alkaa olla kaikki sellaisia maailmanlopun-ennustajia joiden sääkartoilla näkyy aina jotain todella erikoista ja hurjia käänteitä.
Tein lumitöitä 3 tuntia, kävin saunassa ja nyt loikoilen tässä sohvalla...taidan ottaa pikkutirsat.
Jaksaa sitten katsoa Suomen pelin illalla.
En. Masentavan valkoista. Kaupasta käyn ehkä hakemassa mättöä ja jatkan laardin kasvattelua t. Läski
Ei pysty tuolla jäätiköllä luistelemaan tällä polvella.
Ulkoilmaihminen kirjoitti:
Askelmittari näyttää 21136 askelta. Ei sitten onneksi satanutkaan, vaikka ennuste niin väitti.
Mullapa näyttääkin 32528.
t. työihminen
Voit mennä jos kerta viitsit.