Lasten elintason heikkeneminen

Meillä oli aikoinaan exän kanssa lähtökohtana tuo, että lapsen elintaso ei saa laskea eromme vuoksi. Luonnollisestikin se laskisi jommankumman sairastumisen, työttömyyden tai kuoleman vuoksi, mutta niin se olisi laskenut noissa tapauksissa, vaikka emme olisi eronneetkaan. Ts halusimme, että lapsen elintaso on suhteessa vanhempien (ei ainoastaan lähivanhemman) tuloihin. Elareita meilläkään ei maksettu vaan lapsen elatuksesta huolehdittiin kuten ydinperheissäkin huolehditaan. Nyt lapsi on jo aikuinen, mutta yli 15 vuotta sujui lapsen elatus ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. 

Niin miettikääs tilannetta. Mun kaveriperheessä on 3 lasta ja mies sairastui todella vakavasti noin puolivuotta sitten (aivoinfarkti). Pienin lapsista on 1v3kk. Vakuutusta sairastumisen varalle ei ollut ja mies oli määräaikaisessa työsuhteessa joka oli alkanut 2 viikkoa ennen onnettomuutta. Perhe ei siis saa sairaspäivärahaa, ei sairasloman palkkaa ei mitään. Ainoat tuet tai tulot ovat ne mitä kelalta saavat. Asuntolainoista on pystyneet sopimaan pankin kanssa mutta jos mies ei ala toipua joutuu nainen myymään talon ja muuttamaan edullisempaan, ei heillä ole ketään kenelle soittaa että hei laitta mulle nyt rahaa kun mun lapset tarttee. Eroperheissä puolestaan on isää helppo syyttää kaikesta.

Olisiko ihan kyseessä lapsen oikeudesta?! Eikö ole vanhempien vastuulla ole luoda sellaiset puitteet jo syntymästä, että elintaso on suhteutettu niin, että tulot saattavat laskea työttömyyden, sairauden, kuoleman, eron jne johdosta. 

Ei kai kukaan aikuinen luule, että hyvät ajat on ikuiseksi ajaksi ansaittuja?! Pahastihan se siltä näyttää, että emme voi saada kaikkea ja joudumme tekemään niin selkeitä arvovalintoja. Menot pitää osata suhteuttaa niin että lasten pitäisi maksaa siitä hintaa, että vanhemmat on kyvyttömiä ajattelemaa asioita kauaskantoisemmin. Ennustettavuutta, kun ei ole.

Itse sanoisin niin päin, että lapsen elintason on oltava suhteessa vanhempien elintasoon eli molempien vanhempien on panostettava lapseen suhteessa resurssehinsa. Tällä siis tarkoitan lähinnä sitä, ettei elareita laskiessa katsota mitään minimiä, millä lapsi just ja just pärjää vaan katsotaan myös se etävanhemman maksukyky. 

Erotilanteessa elintason lasku tapahtuu tietenkin jossain määrin - asuinkustannusket yleensä ainakin haukkaavat isomman osan vanhempien tuloista. Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lapsen elintaso laskee vähiten - jos muutos on pysyvä, toki lapsen elintason pitää tähän reagoida. 

Itse olin viime talven työttömänä, mutta peruslähtökohta oli se, ettei lasten menoista (harrastukset, synttärit, lahjat yms.) tingitty vaan aikuisten menoista. Vuosi on aikuiselle lyhyt aika, lapselle ei. Jos tilanne olisi jatkunut, olisi lastenkin menoihin pitänyt puuttua. 

Heikkeneehän se automaattisesti. Ongelma siitä tulee silloin kun lapsi ei enää saa ruokaa, vaatteita eikä hygieniatuotteita. 

Tuota samaa asiaa olen pohtinut mieheni exän vouhkatessa liian pienestä elatusmaksusta ja siitä että lapset kärsivä kun mieheni ei kaikkia tulojaan laita exälleen. Me emme saisi hankkia lasta sillä hänen lastensa elintaso heikkenee, mutta eikös se ole niin ydinperheissäkin? jos perheeseen syntyy toinen lapsi niin tuskin sen ensin syntyneen menoihin laitetaan enempi tyyliin toinen syö hanhenmaksapalleroita ja toinen pinaattikeittoa. Ei se ole mikään rahallinen etuoikeus jos vanhemmat ovat eronneet, ainakaan minun mielestäni.