Miksi joidenkin on mahdotonta hyväksyä sitä, että on olemassa eri yhteiskuntaluokkia?

Arvot ja elämäntapa ei liity yhteiskuntaluokkiin mitenkään.

Nää luokkajaottelijat ei ymmärrä, että eri luokissa on erilaisia ihmisiä. Ja se tekee koko luokkajaottelusta häilyvää ja turhaa.

On kiva ajatella että yläluokassa ollaan rikkaita, oppineita ja harrastetaan korkeakulttuuria.

Miten luokittelisit esim. seuraavat:

-Amiksen käynyt Make jolla on menestyvä firma jolla hän tienaa 7k käteen joka kuukausi

- maisteri ja tohtori Ritva joka on ollut viimeiset 15v työtön.

-lähihoitaja Jami joka on erityisen kiinnostunut historiasta. Muita harrastuksia ovat pianon ja viulun soitto sekä kesäteatteri

-Lääkäri Annika joka vapaa-ajallaan katsoo BB:tä ja temppareita. Hänellä on 3 lasta, kaikki eri miehille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on helppo hyväksyä se, että on olemassa yhteidkuntaluokkia, ja että kaikki eivät kuulu samaan kulttuuriin.

Se, mitä mun on mahdoton hyväksyä, on että tuo jotenkin äistämättä ylisukupolvisesti määrittäisi ihmistä, niin että ihmisen on loppuikänsä pakko kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan tai että ”luokkaretki” tekisi hänestä ulkoopuolisen kaikissa yhteiskuntaluokissa. Näin a) ei saisi olla ja b) ei edes ole nyky-Suomessa. Luokasta toiseen siirtyminen on tavanomaista ja aika helppoa..

Luokasta toiseen siirtyminen ei ole mitenkään helppoa. Ei niistä lapsuuden kodissa opistuista elämänvalinnoista ja arvoista ihan hetkessä irti päästetä. Professorin lapsesta ei tule työväenluokkaista vaikka kuinka avioituisi bussikuskin kanssa ja alkaisi ajaa itsekin bussia. Eikä toisinpäin.

Sen ”vaikeudesta” ei toisaalta myöskään ole mitään muuta todistetta kuin muutama kyselytutkimus, jotka on lähtökohtaisesti suunnattu juuri niille, joille se pn ollut vaikeaa. Pienviljelijäperheietä professoreiksi ja poliitikoiksi kasvaneilta 50-luvulla syntineiltä ei ole kysytty mitään. 1970-luvulla syntineiltä peruskoulun tasapäistämiltä ei ole kysytty mitää. Kysytty on vain vaikeuksista ja haasteista.

En sano, etteikö luokkasiirtymä joillekin varmaan ole ollut vaikea. Mutta ei kaikille, eikä edes enemmistöille, eikä suhteellisesti ottaen kovin vaikea verrattuna kovin moniin muihin haateisiin, vaikka sairauksiin verrattuna.

Sellaisillehan se ei tietenkään ole ollut vaikeaa, jotka eivät ole sitä tehneet. Itse 70 -luvun tuotteena sen on olen tehnyt ja en menisi kyllä sanomaan, että se helppoa olisi ollut.

Ne entä jos väitän, että olen itse syntynyt 1972 ja ihan yksinkertaista on ollut. Samalla yksityisestä argumentoinnin periaatteella. Toki joskus piti käydä kirjastossa lukemassa etikettiopasta, mutta erityistä joukkoonkuulumattomuuden tai pääsemättömyyden ongelmaa ei ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on helppo hyväksyä se, että on olemassa yhteidkuntaluokkia, ja että kaikki eivät kuulu samaan kulttuuriin.

Se, mitä mun on mahdoton hyväksyä, on että tuo jotenkin äistämättä ylisukupolvisesti määrittäisi ihmistä, niin että ihmisen on loppuikänsä pakko kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan tai että ”luokkaretki” tekisi hänestä ulkoopuolisen kaikissa yhteiskuntaluokissa. Näin a) ei saisi olla ja b) ei edes ole nyky-Suomessa. Luokasta toiseen siirtyminen on tavanomaista ja aika helppoa..

Luokasta toiseen siirtyminen ei ole mitenkään helppoa. Ei niistä lapsuuden kodissa opistuista elämänvalinnoista ja arvoista ihan hetkessä irti päästetä. Professorin lapsesta ei tule työväenluokkaista vaikka kuinka avioituisi bussikuskin kanssa ja alkaisi ajaa itsekin bussia. Eikä toisinpäin.

Ei minun mielestäni tarvitsekaan päästää irti entisestä kokonaan. Kannattaa vaalia niitä asioita, jotka ovat hyviä entisessä ja ottaa uudesta niitä, mitkä kokee itselleen sopiviksi. Ihminen voi kuulua johonkin yhteiskuntaluokkaan, vaikka ei olekaan tyyppiesimerkki luokan edustajasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on helppo hyväksyä se, että on olemassa yhteidkuntaluokkia, ja että kaikki eivät kuulu samaan kulttuuriin.

Se, mitä mun on mahdoton hyväksyä, on että tuo jotenkin äistämättä ylisukupolvisesti määrittäisi ihmistä, niin että ihmisen on loppuikänsä pakko kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan tai että ”luokkaretki” tekisi hänestä ulkoopuolisen kaikissa yhteiskuntaluokissa. Näin a) ei saisi olla ja b) ei edes ole nyky-Suomessa. Luokasta toiseen siirtyminen on tavanomaista ja aika helppoa..

Luokasta toiseen siirtyminen ei ole mitenkään helppoa. Ei niistä lapsuuden kodissa opistuista elämänvalinnoista ja arvoista ihan hetkessä irti päästetä. Professorin lapsesta ei tule työväenluokkaista vaikka kuinka avioituisi bussikuskin kanssa ja alkaisi ajaa itsekin bussia. Eikä toisinpäin.

Sen ”vaikeudesta” ei toisaalta myöskään ole mitään muuta todistetta kuin muutama kyselytutkimus, jotka on lähtökohtaisesti suunnattu juuri niille, joille se pn ollut vaikeaa. Pienviljelijäperheietä professoreiksi ja poliitikoiksi kasvaneilta 50-luvulla syntineiltä ei ole kysytty mitään. 1970-luvulla syntineiltä peruskoulun tasapäistämiltä ei ole kysytty mitää. Kysytty on vain vaikeuksista ja haasteista.

En sano, etteikö luokkasiirtymä joillekin varmaan ole ollut vaikea. Mutta ei kaikille, eikä edes enemmistöille, eikä suhteellisesti ottaen kovin vaikea verrattuna kovin moniin muihin haateisiin, vaikka sairauksiin verrattuna.

Sellaisillehan se ei tietenkään ole ollut vaikeaa, jotka eivät ole sitä tehneet. Itse 70 -luvun tuotteena sen on olen tehnyt ja en menisi kyllä sanomaan, että se helppoa olisi ollut.

Pitäisikö sen sitten olla helppoa? Sormia napsauttamalla ja "koska mä HALUUN" pitäisi päästä eteenpäin? Molemmat vanhempani ovat hyvin köyhistä oloista lähtöisin. Äitini vanhemmilla ei ollut varaa laittaa tytärtään edes keskikouluun. Pelkän kansakoulun kävi. Isäni vanhemmilla taas - heillä oli suurperhe - oli mahdollisuus laittaa kaksi lapsistaan oppikouluun. Ei kaikkia, mutta kaksi kansakoulussa parhaiten menestynyttä. Kun vanhempani muuttivat vuonna 1952 maalta Helsinkiin, heidän koko omaisuutensa mahtui yhteen matkalaukkuun. Äiti kävi pienipalkkaisessa työssä ja isä opiskeli Otaniemessa Teknillisessä korkeakoulussa. Sittemmin isä perusti oman firman ja kun me lapset oltiin jo toisella kymmenellä, äiti meni isän firmaan tekemään toimistohommia. Olen syntynyt 1961 ja kyllä mä vielä mujistan omasta lapsuudestani, että isä oli kotona pitkäperjantaisin ja jouluaattoina. Muuten isä oli aina töissä. Mutta silti vanhempani pääsivät jo silloin kulttuurialan vip-tilaisuuksiin. Eli merkittävä nousu yhteiskuntaluokassa. Ei se helpolla tietenkään tullut vaan paljon töitä kumpikin vanhemmistani joutui sen eteen tekemään. 

Suomessa ei ole luokkajakoa. Luokkajako on jäykkä ja siinä ei hypitä luokasta toiseen koulutuksen ja varallisuuden mukaan.

Luokkayhteiskunnassa on niillä heikoimmilla vain harvoilla on mahdollisuus kouluttautua. Vakka jostain saisi rahaakin niin ei vain pääse rahallakaan huippukouluihin. Luokkayhteiskunnassa on ikuisesti siellä omassa luokassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on helppo hyväksyä se, että on olemassa yhteidkuntaluokkia, ja että kaikki eivät kuulu samaan kulttuuriin.

Se, mitä mun on mahdoton hyväksyä, on että tuo jotenkin äistämättä ylisukupolvisesti määrittäisi ihmistä, niin että ihmisen on loppuikänsä pakko kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan tai että ”luokkaretki” tekisi hänestä ulkoopuolisen kaikissa yhteiskuntaluokissa. Näin a) ei saisi olla ja b) ei edes ole nyky-Suomessa. Luokasta toiseen siirtyminen on tavanomaista ja aika helppoa..

Luokasta toiseen siirtyminen ei ole mitenkään helppoa. Ei niistä lapsuuden kodissa opistuista elämänvalinnoista ja arvoista ihan hetkessä irti päästetä. Professorin lapsesta ei tule työväenluokkaista vaikka kuinka avioituisi bussikuskin kanssa ja alkaisi ajaa itsekin bussia. Eikä toisinpäin.

Sen ”vaikeudesta” ei toisaalta myöskään ole mitään muuta todistetta kuin muutama kyselytutkimus, jotka on lähtökohtaisesti suunnattu juuri niille, joille se pn ollut vaikeaa. Pienviljelijäperheietä professoreiksi ja poliitikoiksi kasvaneilta 50-luvulla syntineiltä ei ole kysytty mitään. 1970-luvulla syntineiltä peruskoulun tasapäistämiltä ei ole kysytty mitää. Kysytty on vain vaikeuksista ja haasteista.

En sano, etteikö luokkasiirtymä joillekin varmaan ole ollut vaikea. Mutta ei kaikille, eikä edes enemmistöille, eikä suhteellisesti ottaen kovin vaikea verrattuna kovin moniin muihin haateisiin, vaikka sairauksiin verrattuna.

Sellaisillehan se ei tietenkään ole ollut vaikeaa, jotka eivät ole sitä tehneet. Itse 70 -luvun tuotteena sen on olen tehnyt ja en menisi kyllä sanomaan, että se helppoa olisi ollut.

Pitäisikö sen sitten olla helppoa? Sormia napsauttamalla ja "koska mä HALUUN" pitäisi päästä eteenpäin? Molemmat vanhempani ovat hyvin köyhistä oloista lähtöisin. Äitini vanhemmilla ei ollut varaa laittaa tytärtään edes keskikouluun. Pelkän kansakoulun kävi. Isäni vanhemmilla taas - heillä oli suurperhe - oli mahdollisuus laittaa kaksi lapsistaan oppikouluun. Ei kaikkia, mutta kaksi kansakoulussa parhaiten menestynyttä. Kun vanhempani muuttivat vuonna 1952 maalta Helsinkiin, heidän koko omaisuutensa mahtui yhteen matkalaukkuun. Äiti kävi pienipalkkaisessa työssä ja isä opiskeli Otaniemessa Teknillisessä korkeakoulussa. Sittemmin isä perusti oman firman ja kun me lapset oltiin jo toisella kymmenellä, äiti meni isän firmaan tekemään toimistohommia. Olen syntynyt 1961 ja kyllä mä vielä mujistan omasta lapsuudestani, että isä oli kotona pitkäperjantaisin ja jouluaattoina. Muuten isä oli aina töissä. Mutta silti vanhempani pääsivät jo silloin kulttuurialan vip-tilaisuuksiin. Eli merkittävä nousu yhteiskuntaluokassa. Ei se helpolla tietenkään tullut vaan paljon töitä kumpikin vanhemmistani joutui sen eteen tekemään. 

En usko, että ihmiset tarkoittavat työmäärää, puhuessaan vaikeuksista luokkahyppelyssä. He ilmeisesti tarkoittavat sopeutumisvaikeuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Eri yhteiskuntaluokkien välisiä eroja pitää loiventaa eikä vahvistaa. Mahdollisimman tasa-arvoinen yhteiskunta on samalla myös taloudellisesti tuottavin. Hyvinvointiyhteiskunta

Tutkimusten mukaan länsimaissa eriarvoisuus on lisääntynyt jo vuosikymmenten ajan ja jatkaa lisääntymistä. Eriarvoisuus tuo rauhattomuutta ja pahoinvointia yhteiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri yhteiskuntaluokkien välisiä eroja pitää loiventaa eikä vahvistaa. Mahdollisimman tasa-arvoinen yhteiskunta on samalla myös taloudellisesti tuottavin. Hyvinvointiyhteiskunta

Tutkimusten mukaan länsimaissa eriarvoisuus on lisääntynyt jo vuosikymmenten ajan ja jatkaa lisääntymistä. Eriarvoisuus tuo rauhattomuutta ja pahoinvointia yhteiskuntaan.

Keskiluokan pienentyminen tarkoittaa ääripäiden erottumista enemmän. Vastakkaisuus on suurempaa ja se on huono. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on helppo hyväksyä se, että on olemassa yhteidkuntaluokkia, ja että kaikki eivät kuulu samaan kulttuuriin.

Se, mitä mun on mahdoton hyväksyä, on että tuo jotenkin äistämättä ylisukupolvisesti määrittäisi ihmistä, niin että ihmisen on loppuikänsä pakko kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan tai että ”luokkaretki” tekisi hänestä ulkoopuolisen kaikissa yhteiskuntaluokissa. Näin a) ei saisi olla ja b) ei edes ole nyky-Suomessa. Luokasta toiseen siirtyminen on tavanomaista ja aika helppoa..

Luokasta toiseen siirtyminen ei ole mitenkään helppoa. Ei niistä lapsuuden kodissa opistuista elämänvalinnoista ja arvoista ihan hetkessä irti päästetä. Professorin lapsesta ei tule työväenluokkaista vaikka kuinka avioituisi bussikuskin kanssa ja alkaisi ajaa itsekin bussia. Eikä toisinpäin.

Sen ”vaikeudesta” ei toisaalta myöskään ole mitään muuta todistetta kuin muutama kyselytutkimus, jotka on lähtökohtaisesti suunnattu juuri niille, joille se pn ollut vaikeaa. Pienviljelijäperheietä professoreiksi ja poliitikoiksi kasvaneilta 50-luvulla syntineiltä ei ole kysytty mitään. 1970-luvulla syntineiltä peruskoulun tasapäistämiltä ei ole kysytty mitää. Kysytty on vain vaikeuksista ja haasteista.

En sano, etteikö luokkasiirtymä joillekin varmaan ole ollut vaikea. Mutta ei kaikille, eikä edes enemmistöille, eikä suhteellisesti ottaen kovin vaikea verrattuna kovin moniin muihin haateisiin, vaikka sairauksiin verrattuna.

Sellaisillehan se ei tietenkään ole ollut vaikeaa, jotka eivät ole sitä tehneet. Itse 70 -luvun tuotteena sen on olen tehnyt ja en menisi kyllä sanomaan, että se helppoa olisi ollut.

Pitäisikö sen sitten olla helppoa? Sormia napsauttamalla ja "koska mä HALUUN" pitäisi päästä eteenpäin? Molemmat vanhempani ovat hyvin köyhistä oloista lähtöisin. Äitini vanhemmilla ei ollut varaa laittaa tytärtään edes keskikouluun. Pelkän kansakoulun kävi. Isäni vanhemmilla taas - heillä oli suurperhe - oli mahdollisuus laittaa kaksi lapsistaan oppikouluun. Ei kaikkia, mutta kaksi kansakoulussa parhaiten menestynyttä. Kun vanhempani muuttivat vuonna 1952 maalta Helsinkiin, heidän koko omaisuutensa mahtui yhteen matkalaukkuun. Äiti kävi pienipalkkaisessa työssä ja isä opiskeli Otaniemessa Teknillisessä korkeakoulussa. Sittemmin isä perusti oman firman ja kun me lapset oltiin jo toisella kymmenellä, äiti meni isän firmaan tekemään toimistohommia. Olen syntynyt 1961 ja kyllä mä vielä mujistan omasta lapsuudestani, että isä oli kotona pitkäperjantaisin ja jouluaattoina. Muuten isä oli aina töissä. Mutta silti vanhempani pääsivät jo silloin kulttuurialan vip-tilaisuuksiin. Eli merkittävä nousu yhteiskuntaluokassa. Ei se helpolla tietenkään tullut vaan paljon töitä kumpikin vanhemmistani joutui sen eteen tekemään. 

En usko, että ihmiset tarkoittavat työmäärää, puhuessaan vaikeuksista luokkahyppelyssä. He ilmeisesti tarkoittavat sopeutumisvaikeuksia. 

Mistähän ne sopeutumisvaikeudet johtuvat? Halutaan asiaa X, mutta kun se saadaan, ei sopeudutakaan asiaan X? 

Ei se mahdotonta ole hyväksyä mutta Suomessa nyt vaan kaikki on about yhtä köyhiä. Se että teistä vaan tuntuu ettei näin ole johtuu lähinnä omasta kateudesta.

Mitä yhteistä on vuoden 1989 Neuvostoliitolla ja Suomella 2019?

Tuloeroja mittaava GINI-kerroin oli molemmissa 27,9.

https://twitter.com/SanteriVuori/status/1447891234362691588

Ulkomaalaiset ainakin jaetaan erilaisiin luokkiin heihin suhtautumisen osalta.

Suominaiset saa halveksia ja loukata aasialaisnaisia tai vaikka sylkeä päin naamaa olematta rasisteja.

Mies jos kysyy ulkomaalaiselta näyttävältä henkilöltä, että mistä hän on kotoisin, niin se on törkeää rasimia tai ainakin mikroaggressio.

Eriarvoisuus Suomessa on voimissaan.  Musta muslimimies on etuoikeutetuin, josta ei saa sanoa mitään negatiivista olematta rasisti. Aasialaisnaisia sensijaan saa kohdella kuin paskakärpästä ja rasismista ei ole tietoakaan.