Lue keskustelun säännöt.
Onkohan meillä nyt raskain vaihe?
09.12.2014 |
2 hankalaa murkkua, vauva joka valvottaa, toiset isovanhemmat kuolleet ja toiset höpertää jo niin että saa koko ajan auttaa ja vahtia. Kukaan ei auta meitä. Appiukolla alkava dementia joka näkyy ilkeytenä. Jotkut päivät ovat oikeasti aivan kamalia :( joka suunnalta haukutaan ja vauva itkee vastaansa. Mistähän voimia.
Kommentit (9)
Ette vielä, kun toinen murkuista sairastuu ja syrjäytyy, sitten olette pahassa jamassa, voihan se toinenkin siitä sitten sairastua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko ottaa ei ole muita. Hoitoapua eivät halua. Niin, terveydestä olen kyllä todella kiitollinen. Onneksi lapset ovat terveitä.
On varmaan aika vaikea vaihe nyt. Voisko sitä jollain tavalla helpottaa? Onko minkälaisia murkkuja? Auttavatko yhtään vauvan kanssa vaikka joskus vahtimalla, jotta voitte vaikka käydä yhdessä syömässä tai muuta?
Tavallinen murrosikä, kaikkine herkkuineen. En jättäisi millään vauvaa murkuille, tiedä mitä saavat päähänsä. Olen pohtinut kaikenlaista missä voisi helpottaa mutta nyt ei voi oikein missään. Tukiverkkoakaan ei ole.
No lopettakaa appivanhemmista vastuunotto. Jos ovat niin höperöitä etteivät kotona pärjää, niin laitokseen. Jos pärjäävät kotona, niin kotihoitoapua ja kotisairaanhoitoa on saatavilla. Ei ole teidän vastuullanne muutenkin vaikeassa tilanteessa. Murkut voi auttaa kodinhoidossa, opettakaa ne siivoamaan vaikka kerran viikossa, opettakaa ne tekemään joskus ruokaa jne. Vauva rauhoittuu kyllä ajan kanssa, mutta keskity sinä nyt sen vauvan hoitoon ja lepäämiseen aina kun mahdollista. Eli siis:
1. Vastuu appivanhemmista ihan rohkeasti vaan ammattilaisille
2. Murkuille vastuuta arkeen osallistumisesta esim. kerran viikossa kokkaamalla ja siivoamalla
3. Sinulle lepoa ja rauha hoitaa vauvaa nyt sen ajan kun hän on hankalassa isääs
4. Mies myös hommiin, kotia hoitamaan, vauvaa hoitamaan, murkkuja komentamaan jne.
5. Sitten kun vauvan kanssa pahin vaihe ohi, muista antaa kunnolla aikaasi myös niille murkuille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin pohtimaan toden teolla pakottamista tuohon kotiapuun. Murkut auttaa aina välillä, vähän laiskasti :) mies auttaa paljon mutta on myös töistään väsynyt. Yritän varastaa aikaa murkuille, miehelle ja itselleni jostain völistä.
Luota, että elämään kuuluu nämäkin vaiheet jossa vastuuta on isommin. Luota myös siihen että jaksat! Olet itsekin ollut lapsi ja mahdollisesti myöhemmin varttuneempana tarvitset itsekin apua.
Jaksamisessa auttaa kun käsittää olevansa hyödyksi. Lapsi ja sairastuva vanhus ei välttämättä sillä hetkellä tajua kiittää - silti voit itse kokea palkintoa itse vaivannäöstäsi kun tajuat olevasi heille tärkeä.
Yhdessä eläen hyvä tulee. Siksi meillä on toisemme, että voimme auttaa ja ottaa apua vastaan. Se on elämää!
Yksi käytännön vinkki: ota valvottavan lapsen kanssa itsekin nokkaunet silloin kun hän nukkuu, vaikka päivällä, jos vain suinkin on mahdollista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kyllä raskaalta. Minun isoäidilläni on dementia. Hän kiukkuaa ja soittelee monta kertaa päivässä. Se on raskasta. Hän kuitenkin pärjää kotona (vielä) koska isoisäni on kunnossa. Meillä on iso suku joten kaikki ovat toistensa apuna. Asumme myös samassa kaupungissa.
Tekisi mieleni ehdottaa että voisin ottaa vauvanne hoitoon joskus niin saisitte annettua aikaa teineillenne ja toisillenne.
Mutta tosiaan, kunnallista tai muuta kotihoitoa ainakin vanhuksille!
Otatteko liikaa vastuuta appivanhemmista?