en halua asua mieheni kanssa yhdessä
Olen 34 v ja takana on kaksi avoliittoa. Olen parisuhteessa mutta en halua asua yhdessä mieheni kanssa. Pidän epätodennäköisenä että koskaan haluaisinkaan, toki on mahdollista että jossain vaiheessa muutan mieleni mutta tällä hetkellä tuntuu tältä. Olemme olleet yhdessä nyt 4 vuotta. Yritimme yhdessä asumista, mutta kaipaan niin paljon omaa tilaa että kumpikaan meistä tai suhde ei oikein voinut hyvin.
Perheeni ei ymmärrä ratkaisua ja kritisoivat ja ihmettelevät sitä jatkuvasti. Onko muita ketkä eivät halua asua kumppanin kanssa yhdessä?
Kommentit (15)
Täällä yksi! Olen seurustellut nyt viisi vuotta, josta reilu vuosi asuttiin yhdessä. Ei toiminut. Nyt taas onnellisena eri osoitteissa. Kummankaan meidän vanhemmat eivät ratkaisua ymmärrä, koska heistä kaikki pitäisi tehdä niin kuin on aina ennenkin tehty. Mun mielestä tässä ei ole mitään ongelmaa, kun ei lapsiakaan ole.
Jokainen elää niinkuin itse haluaa.
En mäkään sun kanssa.
Jätä avaimet pöydälle lähtiessäsi.
Mä olin kanssa aikanaan vastaavanlaisessa suhteessa. Periaatteessa oli meille sopivin, mutta käytännössä ei tuntunut oikealta suhteelta. Seurauksena oli, että aloin pettämään kumppaniani.
Mekin asutaan erillään. Molempien toive. Yhdessä nyt 4,5 vuotta. En halua miehen koti paikalle, mies ei halua kerrostaloon. Molemmat haluaa omaa tilaa.
Ymmärrän hyvin. Itsekin asuisin mieluiten itsekseni. Aiemmin yhteisasumista helpotti riittävän suuri talo, mutta lasten myötä sen tarjoamat ns. introverttiedut varsinkin omalla kohdalla loppuivat siihen. Minusta ihan normaalia ja ymmärrettävää, mutta hyvinkin voin kuvitella, että ihmettelijöitä riittää.
Onhan niitä muitakin, kaikki eivät vaan helposti ota sitä puheeksi, juuri koska osa ihmisistä ei pysty sitä tajuamaan. Itse tajuan kyllä ihan hyvin. Mulla on esimerkiksi työkavereina tällaisia ihmisiä. Ja voisin itsekin kuvitella eläväni noin, miksi ei. Samaan tapaan jotkut kummeksuvat sitä, kun mulla ja miehelläni ei ole lapsia, no ei olla vaan haluttu lapsia, ei siinä sen kummempaa.
Joidenkin on vaan pakko tehdä elämässä ratkaisuja, jotka ovat erilaisia kuin sukulaiset haluaisivat. Sen kanssa on vaan elettävä.
Paheksujat paheksuu, teit mitä hyvänsä. Jätä heidän mielipiteensä omaan arvoonsa, ja elä omaa elämääsi niin kuin sinulle hyvä on.
Siinä vaiheessa, kun olet varma siitä, että ratkaisusi on oikea sinun kannaltasi, sinun ei tarvitse enää välittää sukulaisten mielipiteistä.
Tuo on siitä hyvä että mies voi tapailla vapaasti muita naisia ja rietastella heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi! Olen seurustellut nyt viisi vuotta, josta reilu vuosi asuttiin yhdessä. Ei toiminut. Nyt taas onnellisena eri osoitteissa. Kummankaan meidän vanhemmat eivät ratkaisua ymmärrä, koska heistä kaikki pitäisi tehdä niin kuin on aina ennenkin tehty. Mun mielestä tässä ei ole mitään ongelmaa, kun ei lapsiakaan ole.
Eikä suhdettakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on siitä hyvä että mies voi tapailla vapaasti muita naisia ja rietastella heidän kanssaan.
Nainenko sitten ei voi?
Hienoa, ymmärrän täysin! Suhde pysyy mielestäni parempana kun ei koko ajan törmäillä samojen seinien sisällä. Sehän on vain hienoa että on kaksi paikkaa joissa asustella.
Jos pariskunnasta toinen viettää pitkiä aikoja vaikka yksin mökillä se ei ole kenenkään mielestä mitenkään outoa.
Vierailija kirjoitti:
Mekin asutaan erillään. Molempien toive. Yhdessä nyt 4,5 vuotta. En halua miehen koti paikalle, mies ei halua kerrostaloon. Molemmat haluaa omaa tilaa.
Ok sinänsä, kaikin mokomin voi noin menetellä. Se vain ei oikein avaudu että millä perusteella tuota voi kutsua yhdessä oloksi.
minä masennuin kun asuimme miehen kanssa yhdessä. Koko ajan oli sellainen epämääräinen paha olo kun ei saanut riittävästi omaa aikaa ja olin tosi kuormittunut.
Ei kai tuo mikään ihmeellinen asia ole. Kai aikuiset ihmiset saa asua miten haluavat. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Jos homma toimii teillä noin, niin miksi pitäisi selitellä muille.