Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen tk-eläkkeellä, mutta elämänlaatuni on erittäin hyvä silti

Vierailija
08.12.2014 |

Minulla on aikaa toteuttaa itseäni, eli juosta kiinni unelmaani olla kuten muutkin: opiskelen. Harrastan liikuntaa ja voin fyysisesti oikein hyvin. En polta, enkä käytä alkoholia kuin satunnaisesti viiniä ruoan kanssa. Olen saanut elämääni muutaman kaverinkin. Minulla on mies ja kaksi lasta. Kotona ei väsytä, jaksan pitää huolen kodista ja lapsista kuten kuuluukin ja vähän extraa päälle. Rahasta ei toistaiseksi ole puutetta, voimme ostaa terveellistä ruokaa, meillä on turvallinen uudehko auto ja voimme tehdä jotain erilaista aina välillä. Matkustamme kerran vuodessa.

 

Terapiassa käyn kerran viikossa, työstän menneisyyttäni ja ihan opettelemalla opettelen tavalliseen elämään. En tarvitse lääkkeitä. Kaikki on hyvin! Toivoisin, että mielenterveyskuntoutujia ei aina pidettäisi luusereina, joista ei enää ole muuhun kuin johonkin pajalle pyörittelemään peukalaoita. Ette te minusta päälle päin mitään näkisi, mutta kyllä tulee joskus paha mieli kun mielenterveysongelmia käytetään haukkumisaseena tai jos joku on ilkeä, kysytte täällä että onko hänellä mielenterveysongelmia. Ei se ole synonyymi tyhmälle tai ilkeälle ihmisille! Toivoisin, että voisin joskus vielä saada töitä ja että minuun suhtauduttaisiin inhimillisesti ilman leimoja otsassa.

Kommentit (75)

Vierailija
1/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
2/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei pahalla, mutta tuntuu että sun kohdalla tk-eläkkeelle ei ole tarvetta. Jaksat liikkua, nautit elämästä jne. Kerroppa mikä on se sairaus, joka sun työkykyä sitten alentaa?

Suututtaa tämmöset alotukset. Olen myös työkyvytön, lääkäri on sen monta kertaa todennut. Taustalla traumaperäinen stressihäiriö ja toistuva masennus, silti ei heru kuntoutustukea. Kai tässä voi jo vetää ittensä kiikkuun?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saanko kysyä että mikä on diagnoosisi?

Vierailija
4/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:26"]

Ei pahalla, mutta tuntuu että sun kohdalla tk-eläkkeelle ei ole tarvetta. Jaksat liikkua, nautit elämästä jne. Kerroppa mikä on se sairaus, joka sun työkykyä sitten alentaa? Suututtaa tämmöset alotukset. Olen myös työkyvytön, lääkäri on sen monta kertaa todennut. Taustalla traumaperäinen stressihäiriö ja toistuva masennus, silti ei heru kuntoutustukea. Kai tässä voi jo vetää ittensä kiikkuun?

[/quote] Saatko edes sairaslomaa?

Vierailija
5/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihana kuulla! Itse olen tällä hetkellä kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia sairaslomalla :( aloitin pitkästä aikaa työt kaksi viikkoa sitten muttei näköjään olis kannattanut, alas tultiin taas ryminällä..

Vierailija
6/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:28"][quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:26"]

Ei pahalla, mutta tuntuu että sun kohdalla tk-eläkkeelle ei ole tarvetta. Jaksat liikkua, nautit elämästä jne. Kerroppa mikä on se sairaus, joka sun työkykyä sitten alentaa? Suututtaa tämmöset alotukset. Olen myös työkyvytön, lääkäri on sen monta kertaa todennut. Taustalla traumaperäinen stressihäiriö ja toistuva masennus, silti ei heru kuntoutustukea. Kai tässä voi jo vetää ittensä kiikkuun?

[/quote] Saatko edes sairaslomaa?
[/quote]

Olen ollut jo vuoden ja jatkuu edelleen. Tuo kuntoutustuki auttas raha-asioiden puolesta, mutta kun ei..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:30"][quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:28"][quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:26"]

Ei pahalla, mutta tuntuu että sun kohdalla tk-eläkkeelle ei ole tarvetta. Jaksat liikkua, nautit elämästä jne. Kerroppa mikä on se sairaus, joka sun työkykyä sitten alentaa? Suututtaa tämmöset alotukset. Olen myös työkyvytön, lääkäri on sen monta kertaa todennut. Taustalla traumaperäinen stressihäiriö ja toistuva masennus, silti ei heru kuntoutustukea. Kai tässä voi jo vetää ittensä kiikkuun?

[/quote] Saatko edes sairaslomaa?
[/quote]

Olen ollut jo vuoden ja jatkuu edelleen. Tuo kuntoutustuki auttas raha-asioiden puolesta, mutta kun ei..

T:3

Vierailija
8/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyn terapiassa kerran viikossa ja kirjoitin opettelevani elämään tavallista elämää. Diagnoosia en kerro, se ei ollut se olennainen pointti tekstissäni. Olen kuntoutumassa, eikö se ole hyvä asia?

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääsääntöisesti katsotaan, että jos pystyy opiskelemaan, niin on työkykyinen. Eli tk-eläkkeen varassa ei voi opiskella. Aika hyvät suhteet, jos terve "mielenterveyspotilas" on saanut eläkkeen. 

Vierailija
10/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:38"]Pääsääntöisesti katsotaan, että jos pystyy opiskelemaan, niin on työkykyinen. Eli tk-eläkkeen varassa ei voi opiskella. Aika hyvät suhteet, jos terve "mielenterveyspotilas" on saanut eläkkeen. 
[/quote]

Ihmettelen ihan samaa. Miten jaksat opiskella, jos olet työkyvytön? Opiskelu vaatii kuitenkin paljon keskittymistä, lukemista, tehtävien tekemistä..käsitin, että työkyvyttömyyden syy on juurikin pääkopassa, ei selkävamma tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP ei todellakaan tarvitse tk-eläkettä. Olisit nyt vaan ihan suosiolla miehen rahoilla kotimamma tai sitten mene töihin.

Mitähän kaikkia tukia sullekin syydetään?

Vierailija
12/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmankos Suomi romahtaa kuin rahaa jaetaan oikealle ja vasemmalle ihan surutta. Kiva että sulla menee hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:45"]

AP ei todellakaan tarvitse tk-eläkettä. Olisit nyt vaan ihan suosiolla miehen rahoilla kotimamma tai sitten mene töihin.

Mitähän kaikkia tukia sullekin syydetään?

[/quote]

 

Miksi minä en saa opiskella? Se on enimmäkseen iltapainotteista. Ja en saa muita tukia kuin tk-eläkkeen. Ja lapsilisän, sitä saa muutkin. Päivähoitomaksuista maksamme suurimman maksuluokan mukaan. 

 

ap

Vierailija
14/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:46"]

Ilmankos Suomi romahtaa kuin rahaa jaetaan oikealle ja vasemmalle ihan surutta. Kiva että sulla menee hyvin.

[/quote]

Minun rahani maksaa Eläke-Fennia, ei Suomen valtio. 

 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaisitko ap myös tuohon nro. 11 kysymykseen.

-ohis

Vierailija
16/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:52"]

Vastaisitko ap myös tuohon nro. 11 kysymykseen. -ohis

[/quote]

 

Saan siihen apua ja tukea, siksi jaksan. 

 

ap

Vierailija
17/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan suotta täällä hehkuttelet, jos et kerro edes millä diagnoosilla olet "eläkkeellä". Jos aidosti haluaisit muutakin kuin kehuskella helppoa elämääsi (viitaten siihen, että mainitsit haluavasi tuoda toivoa muillekin mt-potilaille) niin kertoisit asioista just niinku ne on.

 

Vierailija
18/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

So what? Mä olen töissä ja mun elämänlaatuni on erittäin hyvä.

Vierailija
19/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voihan olla, että hän on parantumassa esim. psykoosijaksosta

Vierailija
20/75 |
08.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 14:55"]

Ihan suotta täällä hehkuttelet, jos et kerro edes millä diagnoosilla olet "eläkkeellä". Jos aidosti haluaisit muutakin kuin kehuskella helppoa elämääsi (viitaten siihen, että mainitsit haluavasi tuoda toivoa muillekin mt-potilaille) niin kertoisit asioista just niinku ne on.

 

[/quote]

 

Minä kerroin asiat just niin kuin ne on. Ehkä voisitte itse miettiä, miksi suhtaudutte minuun niin vihamielisesti? En saisi opiskella, pitäisi ryhtyä "kotimammaksi" miehen rahoilla ihan suosiolla. En ansaitse eläkettä jne. Ei minussa ole mitään ongelmaa, minä yritän kuntoutua ja saada itselleni ammatin koska minulla ei sellaista edes ole vielä. Teidän asenteessanne on vikaa, jos ette voi nähdä hyviä puolia tässä ollenkaan ja haluatte olla ilkeitä. 

 

Haluatte siis, että en kuntoudu, eli parane? 

 

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän yhdeksän