Opettaja. Arvotatko lapsia/nuoria heidän sosioekonomisen asemansa mukaan?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään, miksi arvottaisin? Mutta rehellisesti eniten pidän oppilaista, jotka ovat avoimia, mukavia, huumorintajuisia ja kiinnostuneita asioista.

Yläkoulun ope.

Eli ujot, hiljaiset ja kiltit jäävät muiden varjoon. Ei tosin yllätä. Itseä kiusattiin yläkoulussa joten sekin vaikutti siihen millainen olin. En uskaltanut olla tunneilla äänessä. Niinpä olin se hiljainen tyyppi.

Valitettavasti kyllä. Opettajana yritän toki ottaa kaikki huomioon, mutta jos toisesta suunnasta ei tule mitään vastaan (ja oppilaita meillä on tosiaan satoja), niin toki vastavuoroinen keskustelu on opettajastakin mukavampaa kuin hiljaisuus tai yksisanaiset vastaukset. Kiltteys tietysti on ihan hyvä ominaisuus, eikä se estä open kanssa juttelua. Moni kiltti ja muuten hiljainen juttelee kyllä opelle. Ja jos ei puhu, niin esim kirjoittaa.

No ei se sitten ole ihme miksei minustakaan pidetty ja opettajat välillä vähän ikäviäkin joissakin tilanteissa. Olin tunneilla jännittynyt ja surullinen muutenkin siellä koulussa ja aina melkein yksin. En silloin osannut vaan miettiä sitä etten miellytä jotain opettajaa vaan uskoin, että opettaja jotenkin arvostaa kaikkia. Jotkut tekivät niin, mutta joillekin en varmaan kelvannut. Ehkä sekin surullinen ajatus, että jos ei kelpaa muiden porukkaan ja on yksin niin ei samalla ole opettajallekaan se mieluinen. Nyt sen ehkä tajuaa paremmin ja ymmärtää sen. En vaan ollut tahallani se hiljainen ja pelokas vaan minulla oli syy siihen kaikkeen. Samalla tietysti ujojakin pitäisi arvostaa. Samalla en todellakaan halua arvostella, mutta ehkä nuori ei osaa ajatella niin, että pitäisi opettaja ottaa huomioon jos oma elämä jo hyvin raskasta. Ei minuakaan otettu porukkaan joten jäin yksin. Silloin ei tule mietittyä miltä opettajasta tuntuu se jos olen hiljainen.

Kyse ei ole arvostuksesta. Toki kaikkia ihmisiä pitää arvostaa. Mutta opettajat ovat ihmisiä, ja miksi opettaja ei saisi hyvällä muistella oppilaita, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta opetusta kohtaan? Jos nyt rehellisiä vastauksia haluttiin.

En tiedä sitten riittääkö se osoituksena kiinnostuksesta opetukseen jos tekee kaikki tehtävät, muistiinpanot ja lukee kokeisiin ja pärjää niissä ainakin melko hyvin. Ja yrittää tehdä ne ryhmätyöt mikäli johonkin ryhmään pääsee ja jos ei pääse niin tekee yksin esitelmän yms. Ja ei häiritse koskaan tunneilla ja tulee ajoissa ja on kaikki kirjat ja muut välineet mukana. Minusta sekin on jo suuri kiinnostus opetukseen jos itse ajattelen. Samalla jos opettaja kysyi minulta jotain niin vastasin kyllä ja en nyt mikään täysin tuppisuu ollut kuitenkaan. Kirjoitan nyt vielä tämän viestin.

Niinpä. Tuota minäkin olen pohtinut. Ehkä olisi pitänyt olla kiinnostuneempi opettajasta ja oikealla tavalla mieleen.

Miksi? Mihin sinä tarvitsisit sitä, että olisit jäänyt jonkun open mieleen erityisen kivana ihmisenä?

Ja toisaalta, jääkö sinulle mieleen sellainen ihminen, joka ei koskaan sinulle mitään vapaaehtoisesti puhu, jotenkin erityisen kivana ihmisenä?

Eikö sinulle riitä, että sinun aktiivisuutesi huomioidaan, ja saat reilun ja kannustavan arvion. Ja sitä opetusta.

Hahhah, ihan todellako minua pitäisi jaksaa kiinnostaa? Aineenopettajalla on satoja oppilaita. Uran aikana niitä ehtii olla tuhansia. Muutenkin on kyllä herttaisen yhdentekevää. Aivokapasiteettikaan ei riitä. Näin 20 vuoden uran jälkeen muistan hädin tuskin edes nykyisten oppilaiden nimiä. Heidän vanhempansa ovat minulle täydellisen samantekeviä ja pyrin olemaan heidän kanssaan mahdollisimman vähän tekemisissä.

Kertoo jostain lapsen tasolle jäämisestä, että kuvittelee kaikkien olevan kovin kiinnostuneita. Todellisuudessahan hyvin harva jaksaa sinua miettiä.

Eräskin huoltaja sanoi minulle puhelimessa, että hänellä on kuusi lasta kuten varmaan tiedän. En viitsinyt sanoa, että mistä ihmeestä minä sen tietäisin. Tiedän siinä vaiheessa, kun henkilö itse sen kertoo ja yleensä unohdan saman tien. Nyt muistan tuon, koska tämä ihminen oli niin varma, että tiedän kaikkien 200 oppilaani perhesuhteet.

No enpä arvota kyllä yhtään minkään perusteella. Jokaisessa lapsessa on aina jotakin hyvää. Minua kiinnostaa se, että oppilas käyttäytyy hyvin, tekee läksyt, käy tunneilla ja lukee kokeisiin. Eli siis osoittaa olevansa kiinnostunut koulunkäynnistä. Kaikki oppilaathan ei näin tee ja yleensä on kyse siitä, että elämässä on vaikeuksia tai kotona ei tueta ja kannusteta opiskeluun. Yritän sitten parhaani mukaan saada nämäkin oppilaat kiinnostumaan opiskelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yläkoulun opettajana minulla ei useimmiten ole aavistustakaan minkälaisista perheistä oppilaat tulevat tai mitä heidän vanhempansa tekevät työkseen. Ihan hyvä niin. Oman valvontaluokan oppilaiden asioista tietää vähän enemmän muttei heistäkään ollenkaan niin paljon kuin mitä jotkut täällä kuvittelee

Sehän kirjoitetaan siihen lomakkeeseen, joka täytetään kun lapsi aloittaa peruskoulun. Me emme kertoneet koulutustamme emmekä työpaikkojamme ihan periaatteellisista syistä johtuen. Ei voi nimittäin lapsen saama opetus olla kiinni vanhempien titteleistä. Ei ainakaan pitäsi olla.

Olen ollut alalla yli 20 vuotta enkä ole ikinä nähnyt tai oppilailla/huoltajilla täytättänyt tällaisia lomakkeita. Oppilastietolomakkeessa on nimet ja yhteystiedot ja se, kuuluuko mihin seurakuntaan. Jälkimmäinen esimerkiksi siksi, että tiedetään, meneekö minkä uskonnon tunnille.

Koskaan en ole missään nähnyt mitään tietoja huoltajien ammateista. Ikinä en ole myöskään kysynyt oppilaalta vanhemman ammattia. Se ei todellakaan kiinnosta eikä vaikuta mihinkään. Ihan samalla tavalla ne kokeiden pisteet lasketaan.

Aika vainoharhaista settiä täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään, miksi arvottaisin? Mutta rehellisesti eniten pidän oppilaista, jotka ovat avoimia, mukavia, huumorintajuisia ja kiinnostuneita asioista.

Yläkoulun ope.

Eli ujot, hiljaiset ja kiltit jäävät muiden varjoon. Ei tosin yllätä. Itseä kiusattiin yläkoulussa joten sekin vaikutti siihen millainen olin. En uskaltanut olla tunneilla äänessä. Niinpä olin se hiljainen tyyppi.

Valitettavasti kyllä. Opettajana yritän toki ottaa kaikki huomioon, mutta jos toisesta suunnasta ei tule mitään vastaan (ja oppilaita meillä on tosiaan satoja), niin toki vastavuoroinen keskustelu on opettajastakin mukavampaa kuin hiljaisuus tai yksisanaiset vastaukset. Kiltteys tietysti on ihan hyvä ominaisuus, eikä se estä open kanssa juttelua. Moni kiltti ja muuten hiljainen juttelee kyllä opelle. Ja jos ei puhu, niin esim kirjoittaa.

No ei se sitten ole ihme miksei minustakaan pidetty ja opettajat välillä vähän ikäviäkin joissakin tilanteissa. Olin tunneilla jännittynyt ja surullinen muutenkin siellä koulussa ja aina melkein yksin. En silloin osannut vaan miettiä sitä etten miellytä jotain opettajaa vaan uskoin, että opettaja jotenkin arvostaa kaikkia. Jotkut tekivät niin, mutta joillekin en varmaan kelvannut. Ehkä sekin surullinen ajatus, että jos ei kelpaa muiden porukkaan ja on yksin niin ei samalla ole opettajallekaan se mieluinen. Nyt sen ehkä tajuaa paremmin ja ymmärtää sen. En vaan ollut tahallani se hiljainen ja pelokas vaan minulla oli syy siihen kaikkeen. Samalla tietysti ujojakin pitäisi arvostaa. Samalla en todellakaan halua arvostella, mutta ehkä nuori ei osaa ajatella niin, että pitäisi opettaja ottaa huomioon jos oma elämä jo hyvin raskasta. Ei minuakaan otettu porukkaan joten jäin yksin. Silloin ei tule mietittyä miltä opettajasta tuntuu se jos olen hiljainen.

Kyse ei ole arvostuksesta. Toki kaikkia ihmisiä pitää arvostaa. Mutta opettajat ovat ihmisiä, ja miksi opettaja ei saisi hyvällä muistella oppilaita, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta opetusta kohtaan? Jos nyt rehellisiä vastauksia haluttiin.

En tiedä sitten riittääkö se osoituksena kiinnostuksesta opetukseen jos tekee kaikki tehtävät, muistiinpanot ja lukee kokeisiin ja pärjää niissä ainakin melko hyvin. Ja yrittää tehdä ne ryhmätyöt mikäli johonkin ryhmään pääsee ja jos ei pääse niin tekee yksin esitelmän yms. Ja ei häiritse koskaan tunneilla ja tulee ajoissa ja on kaikki kirjat ja muut välineet mukana. Minusta sekin on jo suuri kiinnostus opetukseen jos itse ajattelen. Samalla jos opettaja kysyi minulta jotain niin vastasin kyllä ja en nyt mikään täysin tuppisuu ollut kuitenkaan. Kirjoitan nyt vielä tämän viestin.

Niinpä. Tuota minäkin olen pohtinut. Ehkä olisi pitänyt olla kiinnostuneempi opettajasta ja oikealla tavalla mieleen.

Miten teitä kahta on siis laiminlyöty? Olette saaneet ansaitsemaanne heikompia arvosanoja? Pitäisikö vanhojen opettajienne jotenkin erityisesti muistella teitä vai mikä tämän valituksen pointti on? Muistakaa, että ette te voi tosiasiassa tietää, kuka opettaja teistä on pitänyt ja kuka ei. Nämä ovat omia tulkintojanne. Nuorilla on hyvin usein sellainen käsitys, että opettajilla olisi hyvinkin vahvoja tunteita opiskelijoita kohtaan. Toisia kovin inhotaan ja toisista tykätään. Oikeasti opiskelijat ovat henkilökohtaisten mieltymysten tasolla suurimmalta osin yhdentekeviä, eikä suurinta osaa edes muista jälkikäteen. Yhdessä 30 opiskelijan ryhmässä on ehkä pari-kolme opiskelijaa, jotka persoonina jäävät mieleen, hyvässä tai pahassa.

Olen itse työväestöstä ja minusta on mukava nähdä kun joku

vaatimattomammista oloista lähtöisin oleva onnistuu. Arvosanat

annetaan kyllä sitten osaamisesta eikä mistään muusta, muuten

en voisi katsoa peiliin.

Eipä ole pienintäkään haisua asiasta. Toki koulu sijaitsee aika hyväosaisella alueella, joten veikkaan suurimman osan vanhemmista tienaavan reilusti enemmän kuin minä. Mutta eipä ole tullut mieleenikään arvioida tällaisen asian mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään, miksi arvottaisin? Mutta rehellisesti eniten pidän oppilaista, jotka ovat avoimia, mukavia, huumorintajuisia ja kiinnostuneita asioista.

Yläkoulun ope.

Ja minulle taas oma openi sanoi aikoinaan, että eniten teitä tulee ikävä, joiden kanssa pahimmat väännöt on olleet.

Oma lapseni kävi monenlaiset kasvukivut kouluaikanaan läpi, mutta onneksi oli ihana kannustava luokanvalvoja ja opo, jotka auttoivat karikoissa. Kun opo oli nähnyt neljä vuotta yläasteen päättymisen jälkeen lapseni kaupungilla oli kysynyt saako halata .  Ja opo oli tyyppi jolle poika tahtoi viedä yläasteen päättyessä kukkakimpun.

Itsekin kyllä olen työssäni huomannut, että usein syntyy tiivis yhteys heidän kanssaan, joilla on erinäisiä haaasteita polullaan 

Voi olla (mm.) avoin, mukava, huumorintajuinen ja kiinnostunut asioista, vaikka olisikin kasvukipuja! Samaa mieltä kanssasi kyllä siitä, että läheisimmiltä tuntuvat ne oppilaat, kenen kanssa joutuu eniten vääntämään.

Toinen yläkoulun ope.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana oon 9v ajan pitänyt huolen ettei peruskoulua käyvien lasteni opettajat esim tiedä että olen työkyvytön yh. Lapsilla on siistimmät vaatteet kuin minulla (koululla käydessäni pukeudun toisin kuin arkena) ja vaikka olen tulojen puolesta köyhä, lapsilla on vaatteet ja varusteet jotka eivät ole pröystäileviä tai mitään somehittejä (Molot ja Gugguut kuuluu rikkaille moloille) mutta toimivat joka säässä ja seurassa, ja kertovat tarvittaessa yksinkertaisellekin opettajalle että lapsilla on kaikki hyvin ja heistä huolehditaan.

Ei se ole vaatteista kiinni. Akateemisissa perheissä lapsiin tarttuu tietynlainen puhetapa, jonka harjaantunut korva havaitsee.

Päivän huumoripläjäys! 😂😂

On tässä perää. Lapset puhuvat sitä mitä aikuisetkin. Akateeminen kieli voi olla aika vaikeaselkoista enkä pidä sitä erityisenä ansionani, että nelivuotiaamme osaa enemmän sivistyssanoja kuin keskiverto ekaluokkalainen. Kieli voi olla luontaantyöntävää, mikä ei ole lapselle kiva asetelma. Ei tähän kovin harjaantunutta korvaa tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään, miksi arvottaisin? Mutta rehellisesti eniten pidän oppilaista, jotka ovat avoimia, mukavia, huumorintajuisia ja kiinnostuneita asioista.

Yläkoulun ope.

Ja minulle taas oma openi sanoi aikoinaan, että eniten teitä tulee ikävä, joiden kanssa pahimmat väännöt on olleet.

Oma lapseni kävi monenlaiset kasvukivut kouluaikanaan läpi, mutta onneksi oli ihana kannustava luokanvalvoja ja opo, jotka auttoivat karikoissa. Kun opo oli nähnyt neljä vuotta yläasteen päättymisen jälkeen lapseni kaupungilla oli kysynyt saako halata .  Ja opo oli tyyppi jolle poika tahtoi viedä yläasteen päättyessä kukkakimpun.

Itsekin kyllä olen työssäni huomannut, että usein syntyy tiivis yhteys heidän kanssaan, joilla on erinäisiä haaasteita polullaan 

Tuo on niin epäreilua niitä kohtaa, jotka käyttäytyvät. Heidät unohdetaan ja perseilijät saavat elämässä palkinnot ja opettajien huomion.

mutta lisään vielä tuohon edelliseen, että olen kyllä samaa mieltä. Usein kiltit ja tunnolliset jäävät varjoon. Vaatii opettajalta todellista ammattitaitoa huomata heidätkin. 

Mitä hyötyä koulussa on tulla huomatuksi? Itse koulussa pyrin olemaan mahdollisimman huomaamaton (hyvät arvosanat, mutta ei koskaan paras, riittävä aktiivisuus, mutta ei koskaan äänessä) ja sillä taktiikalla pärjäsi oikein hyvin. Koulu arvosanoilla kun ei ole juurikaan merkitystä ja ylppärit arvostelee lopulta joku jota ei millään tavalla tunne.

Yritän sanoa ettei sillä miten opettaja suhtautui ole juurikaan merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään, miksi arvottaisin? Mutta rehellisesti eniten pidän oppilaista, jotka ovat avoimia, mukavia, huumorintajuisia ja kiinnostuneita asioista.

Yläkoulun ope.

Eli ujot, hiljaiset ja kiltit jäävät muiden varjoon. Ei tosin yllätä. Itseä kiusattiin yläkoulussa joten sekin vaikutti siihen millainen olin. En uskaltanut olla tunneilla äänessä. Niinpä olin se hiljainen tyyppi.

Valitettavasti kyllä. Opettajana yritän toki ottaa kaikki huomioon, mutta jos toisesta suunnasta ei tule mitään vastaan (ja oppilaita meillä on tosiaan satoja), niin toki vastavuoroinen keskustelu on opettajastakin mukavampaa kuin hiljaisuus tai yksisanaiset vastaukset. Kiltteys tietysti on ihan hyvä ominaisuus, eikä se estä open kanssa juttelua. Moni kiltti ja muuten hiljainen juttelee kyllä opelle. Ja jos ei puhu, niin esim kirjoittaa.

No ei se sitten ole ihme miksei minustakaan pidetty ja opettajat välillä vähän ikäviäkin joissakin tilanteissa. Olin tunneilla jännittynyt ja surullinen muutenkin siellä koulussa ja aina melkein yksin. En silloin osannut vaan miettiä sitä etten miellytä jotain opettajaa vaan uskoin, että opettaja jotenkin arvostaa kaikkia. Jotkut tekivät niin, mutta joillekin en varmaan kelvannut. Ehkä sekin surullinen ajatus, että jos ei kelpaa muiden porukkaan ja on yksin niin ei samalla ole opettajallekaan se mieluinen. Nyt sen ehkä tajuaa paremmin ja ymmärtää sen. En vaan ollut tahallani se hiljainen ja pelokas vaan minulla oli syy siihen kaikkeen. Samalla tietysti ujojakin pitäisi arvostaa. Samalla en todellakaan halua arvostella, mutta ehkä nuori ei osaa ajatella niin, että pitäisi opettaja ottaa huomioon jos oma elämä jo hyvin raskasta. Ei minuakaan otettu porukkaan joten jäin yksin. Silloin ei tule mietittyä miltä opettajasta tuntuu se jos olen hiljainen.

Kyse ei ole arvostuksesta. Toki kaikkia ihmisiä pitää arvostaa. Mutta opettajat ovat ihmisiä, ja miksi opettaja ei saisi hyvällä muistella oppilaita, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta opetusta kohtaan? Jos nyt rehellisiä vastauksia haluttiin.

En tiedä sitten riittääkö se osoituksena kiinnostuksesta opetukseen jos tekee kaikki tehtävät, muistiinpanot ja lukee kokeisiin ja pärjää niissä ainakin melko hyvin. Ja yrittää tehdä ne ryhmätyöt mikäli johonkin ryhmään pääsee ja jos ei pääse niin tekee yksin esitelmän yms. Ja ei häiritse koskaan tunneilla ja tulee ajoissa ja on kaikki kirjat ja muut välineet mukana. Minusta sekin on jo suuri kiinnostus opetukseen jos itse ajattelen. Samalla jos opettaja kysyi minulta jotain niin vastasin kyllä ja en nyt mikään täysin tuppisuu ollut kuitenkaan. Kirjoitan nyt vielä tämän viestin.

Niinpä. Tuota minäkin olen pohtinut. Ehkä olisi pitänyt olla kiinnostuneempi opettajasta ja oikealla tavalla mieleen.

Miten teitä kahta on siis laiminlyöty? Olette saaneet ansaitsemaanne heikompia arvosanoja? Pitäisikö vanhojen opettajienne jotenkin erityisesti muistella teitä vai mikä tämän valituksen pointti on? Muistakaa, että ette te voi tosiasiassa tietää, kuka opettaja teistä on pitänyt ja kuka ei. Nämä ovat omia tulkintojanne. Nuorilla on hyvin usein sellainen käsitys, että opettajilla olisi hyvinkin vahvoja tunteita opiskelijoita kohtaan. Toisia kovin inhotaan ja toisista tykätään. Oikeasti opiskelijat ovat henkilökohtaisten mieltymysten tasolla suurimmalta osin yhdentekeviä, eikä suurinta osaa edes muista jälkikäteen. Yhdessä 30 opiskelijan ryhmässä on ehkä pari-kolme opiskelijaa, jotka persoonina jäävät mieleen, hyvässä tai pahassa.

Tässäpä se totuus myös omalta osaltani. Opetan lukiossa, ja hädin tuskin muistan onko opiskelija ollut aikaisemmin minun kurssilla. On ollut monta kertaa tilanne, jossa kuvittelen että joku on minulle uusi opiskelija vaikka on käynyt jo vaikka kolme kurssia minulle. Muutamia jää tosi hyvin mieleen, puheliaat, aiheesta kiinnostuneet, jopa tunnin jälkeen jäävät juttelemaan ja kysyvät jotain mielenkiintoista, he jäävät mieleen.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään, miksi arvottaisin? Mutta rehellisesti eniten pidän oppilaista, jotka ovat avoimia, mukavia, huumorintajuisia ja kiinnostuneita asioista.

Yläkoulun ope.

Ja minulle taas oma openi sanoi aikoinaan, että eniten teitä tulee ikävä, joiden kanssa pahimmat väännöt on olleet.

Oma lapseni kävi monenlaiset kasvukivut kouluaikanaan läpi, mutta onneksi oli ihana kannustava luokanvalvoja ja opo, jotka auttoivat karikoissa. Kun opo oli nähnyt neljä vuotta yläasteen päättymisen jälkeen lapseni kaupungilla oli kysynyt saako halata .  Ja opo oli tyyppi jolle poika tahtoi viedä yläasteen päättyessä kukkakimpun.

Itsekin kyllä olen työssäni huomannut, että usein syntyy tiivis yhteys heidän kanssaan, joilla on erinäisiä haaasteita polullaan 

Voi olla (mm.) avoin, mukava, huumorintajuinen ja kiinnostunut asioista, vaikka olisikin kasvukipuja! Samaa mieltä kanssasi kyllä siitä, että läheisimmiltä tuntuvat ne oppilaat, kenen kanssa joutuu eniten vääntämään.

Toinen yläkoulun ope.

Harvinaisen tyhmä yläkoulun opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yläkoulun opettajana minulla ei useimmiten ole aavistustakaan minkälaisista perheistä oppilaat tulevat tai mitä heidän vanhempansa tekevät työkseen. Ihan hyvä niin. Oman valvontaluokan oppilaiden asioista tietää vähän enemmän muttei heistäkään ollenkaan niin paljon kuin mitä jotkut täällä kuvittelee

Sehän kirjoitetaan siihen lomakkeeseen, joka täytetään kun lapsi aloittaa peruskoulun. Me emme kertoneet koulutustamme emmekä työpaikkojamme ihan periaatteellisista syistä johtuen. Ei voi nimittäin lapsen saama opetus olla kiinni vanhempien titteleistä. Ei ainakaan pitäsi olla.

Olen ollut alalla yli 20 vuotta enkä ole ikinä nähnyt tai oppilailla/huoltajilla täytättänyt tällaisia lomakkeita. Oppilastietolomakkeessa on nimet ja yhteystiedot ja se, kuuluuko mihin seurakuntaan. Jälkimmäinen esimerkiksi siksi, että tiedetään, meneekö minkä uskonnon tunnille.

Koskaan en ole missään nähnyt mitään tietoja huoltajien ammateista. Ikinä en ole myöskään kysynyt oppilaalta vanhemman ammattia. Se ei todellakaan kiinnosta eikä vaikuta mihinkään. Ihan samalla tavalla ne kokeiden pisteet lasketaan.

Aika vainoharhaista settiä täällä.

⬆️

En ole syntyperäinen paikkakuntalainen enkä liiku ns.piireissä eli en juurikaan tunne oppilaitteni vanhempia tai heidän taustojaan. Tapaan vanhemmat toki noin kerran vuodessa vanhempainillassa, mutta siinä ei ehdi kovinkaan monen kanssa keskustella. Ja hyvä niin. Kollegoista on tai olivat varsin monet palanneet opintojen jälkeen kotikonnuilleen ja töihin entiseen kouluunsa. Se ei välttämättä ollut aina hyvä juttu, sillä heillä oli niitä "tietolähteitä" liiankin kanssa ja juorut vielä päälle, joten kyllähän sitä sai haluamattaankin välillä kuulla yhtä ja toista oppilaiden taustoista. Pyrin sulkemaan korvani noilta puheilta, joista ei todellakaan aina tiennyt, miten monen lähteen kautta ne olivat kulkeutuneet. Oppilaani olivat lukiolaisia, joten vanhemmilla olikin ehkä jo vähemmän vaikutusta nuoriin. Tiedän tosin, että moni oli vaatimattomista oloisin lähtöisin, mutta ovat menestyneet elämässään hyvin.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin mun esikoisen entisessä koulussa meni arvosanat tittelien ja uskovaisuuden mukaan. Terveisiä vaan Mäntytielle! Ranskan kokeessa yhden professorin tytär ei tiennyt edes mitä tarkoittaa bonjour, muta täydet pisteet tuli.

Mäntytiellä taitaa olla vain yksi koulu, ja siellä ei tuollaista kyllä ole tapahtunut. Todella ankara koulu myös osaamisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana oon 9v ajan pitänyt huolen ettei peruskoulua käyvien lasteni opettajat esim tiedä että olen työkyvytön yh. Lapsilla on siistimmät vaatteet kuin minulla (koululla käydessäni pukeudun toisin kuin arkena) ja vaikka olen tulojen puolesta köyhä, lapsilla on vaatteet ja varusteet jotka eivät ole pröystäileviä tai mitään somehittejä (Molot ja Gugguut kuuluu rikkaille moloille) mutta toimivat joka säässä ja seurassa, ja kertovat tarvittaessa yksinkertaisellekin opettajalle että lapsilla on kaikki hyvin ja heistä huolehditaan.

Ei se ole vaatteista kiinni. Akateemisissa perheissä lapsiin tarttuu tietynlainen puhetapa, jonka harjaantunut korva havaitsee.

Päivän huumoripläjäys! 😂😂

On tässä perää. Lapset puhuvat sitä mitä aikuisetkin. Akateeminen kieli voi olla aika vaikeaselkoista enkä pidä sitä erityisenä ansionani, että nelivuotiaamme osaa enemmän sivistyssanoja kuin keskiverto ekaluokkalainen. Kieli voi olla luontaantyöntävää, mikä ei ole lapselle kiva asetelma. Ei tähän kovin harjaantunutta korvaa tarvita.

Ystäväni eivät pienenä aina ymmärtäneet, mitä sanoin.

Minulla on noin sata oppilasta, eikä ole hajuakaan varmaan yhdenkään oppilaan huoltajan ammatista. Eikä minua kiinnosta se asia tippaakaan, en keksi, mitä sillä tiedolla tekisin. 

Ja eikö sellainen koti ole lapselle ihan paras, missä hänestä hyvin huolehditaan  ja ollaan kiinnostuneita hänen tekemisistään. Ja sillä asialla ei ole mitään tekemistä sosioekonomisen aseman kanssa.

Kyllä arvioivat. Tämä on fakta.