Kiusaaminen ja asuminen kommuunissa...

Oisko porukassa joku riitti? kattovat sovitko porukkaan?

Minkä ikäinen ap olet, ja minkä ikäisiä muut ovat? Aikuisten kommuuniasumisessa ei tosiaan saa olla mitään riittejä eikä simputusta (ei toki nuortenkaan, mut nuoruus nyt on mitä se on.) Siellä ei voi myöskään olla mitään tuollaista käskytysjärjestelmää, vaan yhdessä sovittuja sääntöjä, joita jokainen noudattaa. Miten olette sopineet roskiksen tyhjentämisen tms? Siitä voi ja pitääkin ihan neuvotella, koska olet kommuunin tasavertainen jäsen, vaikka oletkin uusi. 

Minä olen asunut isoissakn soluissa vuosia, ja pärjännyt hyvin vaikka olekin tosi herkkä. Olen vain ilmoittanut, että minä en sitten ymmärrä mitään vihjailuja, joten listat siivouksista, vessapaperin ostosta ja sähkölaskun jakamisesta tähän kätöseen, kiitos, että olen selvillä miten toimitaan. Aina olen myös tullut hyvin juttuun kämppisten kanssa, toki tietenkin joidenkin kanssa on helpompi olla kuin toisten.

Mutta siis, olen asunut ns. "tavallisten" ihmisten kanssa, ja meillä oli paljon suvaitsevaisempi ilmapiiri kuin viereisessä idealistisessa kommuunissa, jossa sosiaalinen paine tiettyihin ruokiin, kierrättämiseen ja olemiseen ja elämiseen oli kova. Johtuen siitä, että asukkaat olivat nuoria ja idealistisia, ja sillä tavalla vallan- ja kontrollinhaluisia mitä eivät ehkä vielä itsessään tunnistaneet ja osanneet käsitellä. Talot olivat vierekkäin, meistä moni samassa oppilaitoksessa joten kyläiltiin usein. Monesti mietin että en kestäisi täällä kyllä hetkeäkään kun jokaista risausta joku on kyttäämässä ja varmistamassa, että ostithan varmasti vaan reilun kaupan tuotteita. 

Toisaalta, jos muutit syksyllä ja olet asunut vasta vähän aikaa, olet siinä vaiheessa jossa alun innostus ja yrittäminen muuttuu sellaiseksi vähän väsähtäneeksi ja laimeaksi, pettyneeksikin tunteeksi. Se kuuluu asiaan, se on osa sitä prosessia että kykenee näkemään ne ihmiset realistisesti ja näkemään mitä ristiriitoja ihmisten välillä on. Se EI ole merkki siitä, että asiat on huonosti ja sinusta ei pidetä, vaan se on vaan askel kohti parempaa ihmistuntemusta ja aitoa ryhmäytymsitä. Kun siitä selviää, alkaa asiat taas sujua. Yhteisasumisessakin se aikaperspektiivi on se vuosi, eli kun on vuoden asustellut jonkun kanssa, alkaa isoimmat erimielisyydet jo olla selvitettynä ja omatkin särmät hioutua.

Tsemppiä, yhteisasuminen ei ole aina helppoa, mut siinä oppii paljon, ja puolensa pitäminen on yksi tärkeimpiä asioita, jotka minä olen oppinut, ja hyötynyt siitä muuten elämässä.