Lue keskustelun säännöt.
Syön psykoosilääkkeitä turhaan(ko)?
11.10.2021 |
Mulla oli tosi vaikeaa teininä mm sosiaalisten tilanteiden pelon takia ja olin myös masentunut. Mulla se stressi aiheutti sellaista oireilua että muutuin ns "pakonomaiseksi haaveilijaksi" tai miten sen nyt selityäis. (Googlatkaa 'maladaptive daydreaming') silloin en oikeen puhunut asiasta enkä tiennyt että sillä on nimi.
Saatoin mennä ihan totaalisesti oman pääni sisään missä haaveilin olevani esimerkiksi julkkis ja sitten elelin sen henkilön elämää ja kuvittelin kaikkia skenaarioita oman pääni sisällä. Joskus vaivuin näihin haavemaailmoihin niinkin syvästi että muhun ei saanut mitään kontaktia. Saatoin tuijottaa vaan seinaa enkä vastata mihinkään, elehtiä oudosti ja joskud naureskella ku jotain hauskaa tapahtu näissä mun päänsisäsissä maailmoissa.
Joskus nää haavemaailmat oli niin hauskoja että saatoin sopimattomissa tiloissa vaan purskahtaa hihittämään ja sitten olin niin eläytynyt niihin kuvitelmiin että saatoin elehtiä ja ilmeillä ja supatella itsekseni esim jotain vuorosanoja kun muut ei ollut paikalla.
Joskus joku tuttava yllätti mut tälläsestä tilanteesta ja se oli tosi noloa ja se kyllä ulospäin varmaan näytti että oon tyylii psykoottinen.
Tää meni aika pahaksi joskus kun oli 15. Saatoin olla noissa omissa maailmoissa ihan jopa kuuden tunnin ajan ja esimerkiksi joku musiikki saatto laukasta semmoisen haaveiluepisodin. Ravasin vaan omassa huoneessa edestakasin, naureskelin omille kuvitelmilleni, puhuin itsekseni ja olin ihan vaan oman pääni sisällä.
Sitten asiaan puututtiin ja olin jotenkin tosi häpeissäni sitä että se oli mennyt niin pahaksi ja myönnän että mun käytös oli omituista noiden haaveiluepisodien aikana ja mun käytös ehkä käsitettiin psykoottisena. (Meen tiloihin missä en kuule enkä nää mitä ympärillä tapahtuu, omituisia eleitä, supattelua, nauramista). Mutta en sit oikeen avannut sitä tilannetta vaan sanoin vaan että jotenkin ajatukset sekavat ja sitte tietty äiti siinä vieressä juttelee lääkärille mun käytöksestä. Ni ne määräs mulle psykoosilääkettä.
Sain sitten psykoosidiagnoosin ja mulla aloitettiin leponex ja se aiheutti mulle pään sisään niin tokkuraisen olon etten vaan kyennyt ajattelemaan mitään. Eli tää pakonomainrn haaveilu siis jäi ja kai palauduin "normaaliksi". Oon syönyt psykoosilääkkeitä kuusi vuotta ja ollut niiden takia ihan tokkurassa.
Vähän aikaa sitten löysin artikkelin tämmösestä ilmiöstä kun "maladaptive daydreaming" joka kuvaa mua ihan täydellisesti silloin. Nyt mietin vaan että ymmärrettiinkö mun oirelu väärin ku en omasta mielestäni ollut psykoottinen vaan kärsin jostain muusta. Jotenkin vähän katkera olo ku oisin tarvinnut toisenlaista apua mut olin silloin 15 ujo enkä osannut puhua tästä mun päänsisäisestä maailmasta ku häpesin ni söin vaan niitä psykoosilääkkeitä.
Mitä mieltä ootte? Onko jollain kokemuksia yämmöisestä pakonomaisesta haaveilusta.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hermostuko joku lääkäri? Tästä ketjusta on poistunut viestejä.
Ei sillä. Oman kokemukseni mukaan potilas syötetään hiljaiseksi ja jos kehtaat kyseenalaistaa lääkkeen toimivuutta sinut vaiennetaan.
Ole tarkkana! Juttele ainakin kahden eri lääkärin kanssa tulevasta lääkityksestä. Eka lääke ei välttämättä toimi eikä tokakaan. Perillä oleva lekuri osaa kuunnella potilasta ja etsiä potilaalle sopivan lääkkeen. Joskus voidaan päätyä täysin lääkettömään terapiaan. Ensin aloitetaan kumminkin aina lääkityksellä, koska hyvässä lykyssä lääke auttaa (ei kuitenkaan aina)Juu musta tuntuu että olisin tarvinnut terapiaa. Jotakuta joka auttaisi mua pääsemään pois tosta jatkuvasta haaveilusta kun mulla se oli ainakin joku pakokeino sen hetkisestä elämäntilanteesta. Lääkäri vaan oli sitä mieltä että tarvitsen psykoosilääkkeitä. Kyllä ne siihen pakonomaiseen haaveiluun ja fantasiointiin autto kai ku ei lääkkeiden takia pysty mitään ajattelemaan ku aivot niin tokkurassa. Nykyään oon ihan zombi eikä päässä liiku mitään, johtuen siis lääkkeistä. Oon vaihtanut lääkitystä kerran mutta ihan samanlainen olo siitä toisesta tuli...
ap.
Jotenkin tuntuu ettet tarvisi noin voimakkaita lääkkeitä. Määrätäänkö nykyään puhtaasta haaveilemisesta psyykelääkettä? 😳
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, en ota muuhun kantaa kuin tuohon Leponexiin. Vaikka olisitkin psykoosilääkityksen tarpeessa, tuo on niistä varmastikin hurjin lääke. Ainakaan nykyaikana sitä ei määrätä enää ilman, että useampaa muuta psykoosilääkettä on koitettu huonoin tuloksin, ja silloinkin joutuu ramppaamaan verikokeissa säännöllisesti ja aina kuumeen noustessa. On paljon helpompia ja "kesympiä" lääkkeitä, kannattaa ehdottomasti keskustella lääkärin kanssa asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hermostuko joku lääkäri? Tästä ketjusta on poistunut viestejä.
Ei sillä. Oman kokemukseni mukaan potilas syötetään hiljaiseksi ja jos kehtaat kyseenalaistaa lääkkeen toimivuutta sinut vaiennetaan.
Ole tarkkana! Juttele ainakin kahden eri lääkärin kanssa tulevasta lääkityksestä. Eka lääke ei välttämättä toimi eikä tokakaan. Perillä oleva lekuri osaa kuunnella potilasta ja etsiä potilaalle sopivan lääkkeen. Joskus voidaan päätyä täysin lääkettömään terapiaan. Ensin aloitetaan kumminkin aina lääkityksellä, koska hyvässä lykyssä lääke auttaa (ei kuitenkaan aina)Juu musta tuntuu että olisin tarvinnut terapiaa. Jotakuta joka auttaisi mua pääsemään pois tosta jatkuvasta haaveilusta kun mulla se oli ainakin joku pakokeino sen hetkisestä elämäntilanteesta. Lääkäri vaan oli sitä mieltä että tarvitsen psykoosilääkkeitä. Kyllä ne siihen pakonomaiseen haaveiluun ja fantasiointiin autto kai ku ei lääkkeiden takia pysty mitään ajattelemaan ku aivot niin tokkurassa. Nykyään oon ihan zombi eikä päässä liiku mitään, johtuen siis lääkkeistä. Oon vaihtanut lääkitystä kerran mutta ihan samanlainen olo siitä toisesta tuli...
ap.
Jotenkin tuntuu ettet tarvisi noin voimakkaita lääkkeitä. Määrätäänkö nykyään puhtaasta haaveilemisesta psyykelääkettä? 😳
No siis mulla oli se kyllä aika vakavaa. Menin siis ihan semmoisiin tiloihin tunneiksi etten nähnyt enkä kuullut mitä ympärillä tapahtui. Ja sitten elehdin ja ilmeilin omituisesti ja fantasioin niin hauskoista jutuista jolloin saatoin purskahtaa yhtäkkiä nauramaan ihan epäasiallisissa tilanteissa. Muut näki mun käytöksen tosi omituisena. Lääkäri kun mua haastatteli niin sanoin vaan että mulla on ajatukset tosi sekavat ku en oikeen uskaltanut avautua tästä mun haaveilutavasta. Sitten kun läheiset kuvaili mun käytöstä lääkärille niin lääkäri määräs mulle psykoosilääkkeitä kun se epäili että mulla on psykoosi...
ap.
Vierailija kirjoitti:
No, en ota muuhun kantaa kuin tuohon Leponexiin. Vaikka olisitkin psykoosilääkityksen tarpeessa, tuo on niistä varmastikin hurjin lääke. Ainakaan nykyaikana sitä ei määrätä enää ilman, että useampaa muuta psykoosilääkettä on koitettu huonoin tuloksin, ja silloinkin joutuu ramppaamaan verikokeissa säännöllisesti ja aina kuumeen noustessa. On paljon helpompia ja "kesympiä" lääkkeitä, kannattaa ehdottomasti keskustella lääkärin kanssa asiasta.
Mulle määrättiin heti leponexia... Se kyllä turruttaa aivot ihan totaalisesti. Jotenkin alussa jopa nautin siitä kun ihan pehmonen olo päässä. Mitään muita lääkkeitä ei mulle ehdotettukkaan...
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hermostuko joku lääkäri? Tästä ketjusta on poistunut viestejä.
Ei sillä. Oman kokemukseni mukaan potilas syötetään hiljaiseksi ja jos kehtaat kyseenalaistaa lääkkeen toimivuutta sinut vaiennetaan.
Ole tarkkana! Juttele ainakin kahden eri lääkärin kanssa tulevasta lääkityksestä. Eka lääke ei välttämättä toimi eikä tokakaan. Perillä oleva lekuri osaa kuunnella potilasta ja etsiä potilaalle sopivan lääkkeen. Joskus voidaan päätyä täysin lääkettömään terapiaan. Ensin aloitetaan kumminkin aina lääkityksellä, koska hyvässä lykyssä lääke auttaa (ei kuitenkaan aina)Juu musta tuntuu että olisin tarvinnut terapiaa. Jotakuta joka auttaisi mua pääsemään pois tosta jatkuvasta haaveilusta kun mulla se oli ainakin joku pakokeino sen hetkisestä elämäntilanteesta. Lääkäri vaan oli sitä mieltä että tarvitsen psykoosilääkkeitä. Kyllä ne siihen pakonomaiseen haaveiluun ja fantasiointiin autto kai ku ei lääkkeiden takia pysty mitään ajattelemaan ku aivot niin tokkurassa. Nykyään oon ihan zombi eikä päässä liiku mitään, johtuen siis lääkkeistä. Oon vaihtanut lääkitystä kerran mutta ihan samanlainen olo siitä toisesta tuli...
ap.
Jotenkin tuntuu ettet tarvisi noin voimakkaita lääkkeitä. Määrätäänkö nykyään puhtaasta haaveilemisesta psyykelääkettä? 😳
No siis mulla oli se kyllä aika vakavaa. Menin siis ihan semmoisiin tiloihin tunneiksi etten nähnyt enkä kuullut mitä ympärillä tapahtui. Ja sitten elehdin ja ilmeilin omituisesti ja fantasioin niin hauskoista jutuista jolloin saatoin purskahtaa yhtäkkiä nauramaan ihan epäasiallisissa tilanteissa. Muut näki mun käytöksen tosi omituisena. Lääkäri kun mua haastatteli niin sanoin vaan että mulla on ajatukset tosi sekavat ku en oikeen uskaltanut avautua tästä mun haaveilutavasta. Sitten kun läheiset kuvaili mun käytöstä lääkärille niin lääkäri määräs mulle psykoosilääkkeitä kun se epäili että mulla on psykoosi...
ap.
Onhan epilepsia suljettu pois, samoin aivokasvain? Psykoosiin liittyy yleensä jotain muuta. Ensinäkemältä olisin veikannut hysteriaa, joskaan sehän ei kestä useita tunteja. Pyytäisin päästä aivofilmiin.
Lääkkeen ei pitäisi aiheuttaa pysyvää jarrutilaa. Jarrutilassa et pysty toimimaan.
Jotkut haluaa pitää potilaan nollat taulussa, vaikka nykyisen suosituksen mukaan olisi hyvä ylläpitää potilaan omaa toimintakykyä.
Miksi tiedän näistä? Olin aiemmin jarrutilassa kunnes omainen otti yhteyttä potilasasiamieheen joka kertoi ettei potilasta saisi pitää ilman mitään hyvää syytä täysin toimettomana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko nyt ainoa, jonka mielestä tuo kuulostaa suht tavanomaiselta eikä lainkaan mistään psykoosista? 😬
Itsellä on kirjattu samankaltaisia haaveiluepisodeja jo ensimmäisellä luokalla reissuvihkoon ja kuulemma jo vauvana olin "unelmoivan ja poissaolevan oloinen". Itse luulin sen olevan melko tavallista jos ympäristö on tylsä tai ehkä jopa uhkaava.
Mulla on paljon ihan oppikirjamaista ADHD- ja asperger-oireilua, nyt aikuisiällä diagnosoitu dissosiaatiohäiriö, oletko lukenut dissosiaatiosta?
Musta tuo kuulostaa siltä.
Onko sulle tapahtunut jotain pahaa jota pakenet tuohon haavemaailmaan? Myös ihan pelkästään liiallinen stressi voi laukaista.
Itse en enää nyt aikuisena välitä siitä, miltä näytän muiden silmissä. Saatan välillä käydä niin kovaa vuoropuhelua pääni sisällä, että puhun vahingossa ääneen lauseita tai sanoja. Saatan elehtiä ja viittoa yksinään. Mulla on myös ns heräämisiä kun oon pidemmän aikaa elänyt pääni sisällä jotain ja säpsähdän takaisin tähän maailmaan, jos joku tulee vaikka puhumaan. Keskityn todella kovasti ja unohdan muun maailman. Saatan purskahtaa nauruun jostain jutusta.
En ole pitänyt tätä erityisenä, mutta totta joo, varmasti se voi vaikuttaa todella sekopäiseltä jostakin 🤔
Mielestäni psykoosi-diagnoosi on kohdallasi väärä, ethän ole vaaraksi muille tai itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, en ota muuhun kantaa kuin tuohon Leponexiin. Vaikka olisitkin psykoosilääkityksen tarpeessa, tuo on niistä varmastikin hurjin lääke. Ainakaan nykyaikana sitä ei määrätä enää ilman, että useampaa muuta psykoosilääkettä on koitettu huonoin tuloksin, ja silloinkin joutuu ramppaamaan verikokeissa säännöllisesti ja aina kuumeen noustessa. On paljon helpompia ja "kesympiä" lääkkeitä, kannattaa ehdottomasti keskustella lääkärin kanssa asiasta.
Mulle määrättiin heti leponexia... Se kyllä turruttaa aivot ihan totaalisesti. Jotenkin alussa jopa nautin siitä kun ihan pehmonen olo päässä. Mitään muita lääkkeitä ei mulle ehdotettukkaan...
ap.
Eikö klotsapiini tunneta siitä, että sillä on todella hyvät hoitotulokset?
Sen vuoksi sitä käytetään riskeistä huolimatta, verikokeella estetään vakavat haittavaikutukset hyvissä ajoin. Sen vuoksi sitä ei saa apteekista ulos kuin max kuukauden annoksen kerrallaan ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, en ota muuhun kantaa kuin tuohon Leponexiin. Vaikka olisitkin psykoosilääkityksen tarpeessa, tuo on niistä varmastikin hurjin lääke. Ainakaan nykyaikana sitä ei määrätä enää ilman, että useampaa muuta psykoosilääkettä on koitettu huonoin tuloksin, ja silloinkin joutuu ramppaamaan verikokeissa säännöllisesti ja aina kuumeen noustessa. On paljon helpompia ja "kesympiä" lääkkeitä, kannattaa ehdottomasti keskustella lääkärin kanssa asiasta.
Mulle määrättiin heti leponexia... Se kyllä turruttaa aivot ihan totaalisesti. Jotenkin alussa jopa nautin siitä kun ihan pehmonen olo päässä. Mitään muita lääkkeitä ei mulle ehdotettukkaan...
ap.
Eikö klotsapiini tunneta siitä, että sillä on todella hyvät hoitotulokset?
Sen vuoksi sitä käytetään riskeistä huolimatta, verikokeella estetään vakavat haittavaikutukset hyvissä ajoin. Sen vuoksi sitä ei saa apteekista ulos kuin max kuukauden annoksen kerrallaan ...
Mulla on abilify. Väitettiin olevan kaikista kevyin lääke. Eipä ollut, sekin jumiutti. Musta tuntuu ettei ole olemassa "light" lääkkeitä ainakaan psyykepuolella.
Ihmiset ovat yksilöitä, jollekin sopii yksi lääke ja toiselle toinen.
Sellaista se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenko nyt ainoa, jonka mielestä tuo kuulostaa suht tavanomaiselta eikä lainkaan mistään psykoosista? 😬
Itsellä on kirjattu samankaltaisia haaveiluepisodeja jo ensimmäisellä luokalla reissuvihkoon ja kuulemma jo vauvana olin "unelmoivan ja poissaolevan oloinen". Itse luulin sen olevan melko tavallista jos ympäristö on tylsä tai ehkä jopa uhkaava.
Mulla on paljon ihan oppikirjamaista ADHD- ja asperger-oireilua, nyt aikuisiällä diagnosoitu dissosiaatiohäiriö, oletko lukenut dissosiaatiosta?
Musta tuo kuulostaa siltä.
Onko sulle tapahtunut jotain pahaa jota pakenet tuohon haavemaailmaan? Myös ihan pelkästään liiallinen stressi voi laukaista.Itse en enää nyt aikuisena välitä siitä, miltä näytän muiden silmissä. Saatan välillä käydä niin kovaa vuoropuhelua pääni sisällä, että puhun vahingossa ääneen lauseita tai sanoja. Saatan elehtiä ja viittoa yksinään. Mulla on myös ns heräämisiä kun oon pidemmän aikaa elänyt pääni sisällä jotain ja säpsähdän takaisin tähän maailmaan, jos joku tulee vaikka puhumaan. Keskityn todella kovasti ja unohdan muun maailman. Saatan purskahtaa nauruun jostain jutusta.
En ole pitänyt tätä erityisenä, mutta totta joo, varmasti se voi vaikuttaa todella sekopäiseltä jostakin 🤔Mielestäni psykoosi-diagnoosi on kohdallasi väärä, ethän ole vaaraksi muille tai itsellesi.
Ei mulla mitään lapsuudentraumoja ole. Mulle toi oli vaan puhtaasti pakokeino stressaavan elämäntilanteen iskiessä, ei siis mitään traumaattista.
En ole ollut ikinä vaaraksi muille, nuorena olin hieman itsetuhoinen masennusjaksojen yllättäessä.
En vaan ikinä ymmärtänyt omaa psykoosidiagnoosiani kun omasta mielestä en ole psykoottinen vaikka ulospäin toi varmaan vaikutti siltä se mun jatkuva omituinen käytös.
Oonkohan ollut väärinlääkitty kuus vuotta. :p
Nyt tosiaan oon purkamassa lääkitystä...
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemuksia, mutta jos haaveileminen on loppunut niin hyvä. Ihmettelen vaan miksi sinulle ei ole vaihdettu lääkitystä toiseen olosi takia. Vaihtoehtoja on monia. Käypä lääkärillä juttelemassa lääkemuutoksesta.
Ilman muta läkeiden vaihto. Mutta onko aina oikea muoto lääket? Jospa kansalle kaikesta reseptiin liiku päivitäin.Puhe terapiia psykolokin kanssa. Äläkä siellä 4-seini sisällä vietä aikaasi yksin.. Jo isot möröt kasvaa päähän.Sen lisäksi tulee päänsärky.selkä särky .Halvempaa tietysti on kirjoitaa resepti ja voimassa vuoden,ettei potilas heti tule vastaan otolle udestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko noista haaveiluistasi siis ollut jotain haittaa elämässäsi? Siis muuta kuin että se vaikuttaa hullulta ulkopuolisen silmin.
Musta tuo kuulostaa ihan normaalilta varsinkin stressitilanteessa.
Lääkäri on nyt määrännyt lääkkeen ja diagnoosin turhan kevyin perustein.
Vierailija kirjoitti:
Onko noista haaveiluistasi siis ollut jotain haittaa elämässäsi? Siis muuta kuin että se vaikuttaa hullulta ulkopuolisen silmin.
Musta tuo kuulostaa ihan normaalilta varsinkin stressitilanteessa.
Lääkäri on nyt määrännyt lääkkeen ja diagnoosin turhan kevyin perustein.
En ole koskaan kuullut että kukaan haaveilisi niin intensiivisesti ettei häneen saa kontaktia vaikka olisi samassa tilassa ja hänen edessään.
Että ei varmaan ihan kamalan normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko noista haaveiluistasi siis ollut jotain haittaa elämässäsi? Siis muuta kuin että se vaikuttaa hullulta ulkopuolisen silmin.
Musta tuo kuulostaa ihan normaalilta varsinkin stressitilanteessa.
Lääkäri on nyt määrännyt lääkkeen ja diagnoosin turhan kevyin perustein.
On ollut haittaa. Saatoin vajota tunneiksi semmoisiin tiloihin että en nähnyt enkä kuullut mitä ympärillä tapahtui. En pystynyt keskittymään mihinkään kun olin vaan oman pääni sisällä tuntikausia.
Olen samaa mieltä. Mulle hoettiin että olen psykoottinen. Olin arka ja ujo nuori ja häpesin ongelmaani ja pelkäsin että jos avaudun ongelmasta niin mua pidetään vielä enemmän hulluna joten tottelin lääkäriä ja aloin popsimaan lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko noista haaveiluistasi siis ollut jotain haittaa elämässäsi? Siis muuta kuin että se vaikuttaa hullulta ulkopuolisen silmin.
Musta tuo kuulostaa ihan normaalilta varsinkin stressitilanteessa.
Lääkäri on nyt määrännyt lääkkeen ja diagnoosin turhan kevyin perustein.On ollut haittaa. Saatoin vajota tunneiksi semmoisiin tiloihin että en nähnyt enkä kuullut mitä ympärillä tapahtui. En pystynyt keskittymään mihinkään kun olin vaan oman pääni sisällä tuntikausia.
Olen samaa mieltä. Mulle hoettiin että olen psykoottinen. Olin arka ja ujo nuori ja häpesin ongelmaani ja pelkäsin että jos avaudun ongelmasta niin mua pidetään vielä enemmän hulluna joten tottelin lääkäriä ja aloin popsimaan lääkkeitä.
Helsingissä ohjataan jonkinverran sun kaltaisia tapauksia taideterapiaan. Stressivapaata tekemistä ja vapaus päästää ajatukset valloilleen. Paha vaan, jos et satu asumaan Helsingissä tai hoitopaikassa ei järjestetä taideterapiaa.
Ehdottomasti terapiatoimintaan pitäisi ohjata entistä enemmän resursseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko noista haaveiluistasi siis ollut jotain haittaa elämässäsi? Siis muuta kuin että se vaikuttaa hullulta ulkopuolisen silmin.
Musta tuo kuulostaa ihan normaalilta varsinkin stressitilanteessa.
Lääkäri on nyt määrännyt lääkkeen ja diagnoosin turhan kevyin perustein.En ole koskaan kuullut että kukaan haaveilisi niin intensiivisesti ettei häneen saa kontaktia vaikka olisi samassa tilassa ja hänen edessään.
Että ei varmaan ihan kamalan normaalia.
Joo se oli kyllä mulla aika vakavaa..
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näissä saattaa olla voimakastakin sairaudentunnottomuutta.
No, mutta tässähän kuvattiin selkeästi kaikki. Mietin vain sitä, että psykoottiselle kaikki on totta ja tässä kuvattiin mielikuvamaailmaa mihin upposi.
Psykiatrian lääkäri en ole, mene ja tiedä.
Juu musta tuntuu että olisin tarvinnut terapiaa. Jotakuta joka auttaisi mua pääsemään pois tosta jatkuvasta haaveilusta kun mulla se oli ainakin joku pakokeino sen hetkisestä elämäntilanteesta. Lääkäri vaan oli sitä mieltä että tarvitsen psykoosilääkkeitä. Kyllä ne siihen pakonomaiseen haaveiluun ja fantasiointiin autto kai ku ei lääkkeiden takia pysty mitään ajattelemaan ku aivot niin tokkurassa. Nykyään oon ihan zombi eikä päässä liiku mitään, johtuen siis lääkkeistä. Oon vaihtanut lääkitystä kerran mutta ihan samanlainen olo siitä toisesta tuli...
ap.