Lue keskustelun säännöt.
Syön psykoosilääkkeitä turhaan(ko)?
11.10.2021 |
Mulla oli tosi vaikeaa teininä mm sosiaalisten tilanteiden pelon takia ja olin myös masentunut. Mulla se stressi aiheutti sellaista oireilua että muutuin ns "pakonomaiseksi haaveilijaksi" tai miten sen nyt selityäis. (Googlatkaa 'maladaptive daydreaming') silloin en oikeen puhunut asiasta enkä tiennyt että sillä on nimi.
Saatoin mennä ihan totaalisesti oman pääni sisään missä haaveilin olevani esimerkiksi julkkis ja sitten elelin sen henkilön elämää ja kuvittelin kaikkia skenaarioita oman pääni sisällä. Joskus vaivuin näihin haavemaailmoihin niinkin syvästi että muhun ei saanut mitään kontaktia. Saatoin tuijottaa vaan seinaa enkä vastata mihinkään, elehtiä oudosti ja joskud naureskella ku jotain hauskaa tapahtu näissä mun päänsisäsissä maailmoissa.
Joskus nää haavemaailmat oli niin hauskoja että saatoin sopimattomissa tiloissa vaan purskahtaa hihittämään ja sitten olin niin eläytynyt niihin kuvitelmiin että saatoin elehtiä ja ilmeillä ja supatella itsekseni esim jotain vuorosanoja kun muut ei ollut paikalla.
Joskus joku tuttava yllätti mut tälläsestä tilanteesta ja se oli tosi noloa ja se kyllä ulospäin varmaan näytti että oon tyylii psykoottinen.
Tää meni aika pahaksi joskus kun oli 15. Saatoin olla noissa omissa maailmoissa ihan jopa kuuden tunnin ajan ja esimerkiksi joku musiikki saatto laukasta semmoisen haaveiluepisodin. Ravasin vaan omassa huoneessa edestakasin, naureskelin omille kuvitelmilleni, puhuin itsekseni ja olin ihan vaan oman pääni sisällä.
Sitten asiaan puututtiin ja olin jotenkin tosi häpeissäni sitä että se oli mennyt niin pahaksi ja myönnän että mun käytös oli omituista noiden haaveiluepisodien aikana ja mun käytös ehkä käsitettiin psykoottisena. (Meen tiloihin missä en kuule enkä nää mitä ympärillä tapahtuu, omituisia eleitä, supattelua, nauramista). Mutta en sit oikeen avannut sitä tilannetta vaan sanoin vaan että jotenkin ajatukset sekavat ja sitte tietty äiti siinä vieressä juttelee lääkärille mun käytöksestä. Ni ne määräs mulle psykoosilääkettä.
Sain sitten psykoosidiagnoosin ja mulla aloitettiin leponex ja se aiheutti mulle pään sisään niin tokkuraisen olon etten vaan kyennyt ajattelemaan mitään. Eli tää pakonomainrn haaveilu siis jäi ja kai palauduin "normaaliksi". Oon syönyt psykoosilääkkeitä kuusi vuotta ja ollut niiden takia ihan tokkurassa.
Vähän aikaa sitten löysin artikkelin tämmösestä ilmiöstä kun "maladaptive daydreaming" joka kuvaa mua ihan täydellisesti silloin. Nyt mietin vaan että ymmärrettiinkö mun oirelu väärin ku en omasta mielestäni ollut psykoottinen vaan kärsin jostain muusta. Jotenkin vähän katkera olo ku oisin tarvinnut toisenlaista apua mut olin silloin 15 ujo enkä osannut puhua tästä mun päänsisäisestä maailmasta ku häpesin ni söin vaan niitä psykoosilääkkeitä.
Mitä mieltä ootte? Onko jollain kokemuksia yämmöisestä pakonomaisesta haaveilusta.
Kommentit (38)
Ei ole kokemuksia, mutta jos haaveileminen on loppunut niin hyvä. Ihmettelen vaan miksi sinulle ei ole vaihdettu lääkitystä toiseen olosi takia. Vaihtoehtoja on monia. Käypä lääkärillä juttelemassa lääkemuutoksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemuksia, mutta jos haaveileminen on loppunut niin hyvä. Ihmettelen vaan miksi sinulle ei ole vaihdettu lääkitystä toiseen olosi takia. Vaihtoehtoja on monia. Käypä lääkärillä juttelemassa lääkemuutoksesta.
Niin mutta en mä mielestäni psykoosissa ollut, olen syönyt näitä nyt kuusi vuotta ja jotenkin totuin vaan siihen tokkuraiseen oloon. Mulle sanottiin että se on ihan normaalia että tulee vähän väsynyt olo ja se nähtiin vaan hyvänä asiana ku toin ilmi että "no ei kyllä oo enää sekainen olo pään sisällä, ei oikeen ajatus kulje ollenkaan" sanottiin vaan että "hyvä hyvä näiden tarkoituskin on rauhoittaa pääkoppaa".
Mietin vaan että musta tuntuu että söin turhaan näitä lääkkeitä. Ku mielestäni kärsin just tosta pakonomaisesta päiväuneksinnasta enkä mistään psykoosista...
Yleensä näissä saattaa olla voimakastakin sairaudentunnottomuutta.
Tämä aloitus herätti minussa paljon ajatuksia ja tunteita.
Oireilin lapsena aivan samoin kuin sinä nuorena, mutta tällainen haaveilu on varmasti lapselle aivan normaalia ja tervettä.
Tuijotin seinään aivan kuten sinä, mutisin ja suhistelin puhetta huulieni välistä, ensimmäisellä luokalla opettaja jopa soitti kotiin, koska epäili minulla olevan tarkkaavaisuushäiriö. Todellisuudessa vain haaveilin.
Kasvoin tuosta pois, mutta:
15-vuotiaana minulla diagnosoitiin psykoottinen masennus, ja psykoottiset masennusjaksot ovat olleet toistuvia kolmekymppiseksi asti. Minulla on psykoosilääkitys.
Kun luin aloituksesi, tulkitsin kyllä oireesi psykoosiksi. Sitten luin tästä pakonomaisesta haaveilusta, ja kertomasi todellakin on täydellinen match.
Nyt kun olen sanonut nämä asiat, sanoisin seuraavaksi, että oman turvallisuutesi vuoksi jatkaisin lääkitystä, eri lääkkeellä tosin. Joku neuvoikin puhumaan lääkärin kanssa vaihtoehdoista, ja niitä löytyykin. Minun lääkitykseni on tällä hetkellä sellainen, etten ole lainkaan pöhnäinen tai väsynyt, huonojakin/epäsopiviakin lääkkeitä on kokeiltu.
Keskustele siis lääkärin kanssa, ja kehottaisin myös kertomaan vielä tarkemmin tuosta kuuden vuoden takaisesta haaveilusta, nyt kun olet aikuinen ja osaat hienosti sanoittaa oireesi. Lääkäri saattaa silloin ymmärtää paremmin ja jopa löytää sopivamman lääkityksen.
Ihan masennukseen taipuvaisuutena kannattaa syödä lääkeitä. Nuo oireesi stressissä vaikuttaa siltä, että se on sinun mielen suojautumiskeino paeta johonkin turvalliseen mielenkolkkaan, koska mieli ei pysty muuten käsitellä asiaa. Kenties voi olla joku traumakin, joka on laukaissut tuon, josta et ole tietoinen. Eihän tuollainen "uneksiminen" ole ihan normaalia ja siitä johtuva käytös, mutta voihan olla, että sinulla on muutenkin hurja mielikuvitus. Ja jos lääkkeet aiheuttaa kovaa väsymystä niin kannattaa vaihtaa ne. Voi mennä useita kokeilukertoja ennen kuin sopivat lääkkeet löytyy. Tietysti jos annostus on suuri niin se voi se voi oletetusti aiheuttaa väsymystä ja sen kanssa "pitää oppia" elämään. Väsymys helpottaa myöhemmin tosin siihen voi mennä useampi vuosi, mutta jos lääkitystä tukee terapia niin paraneminen on varmempaa.
Nimimerkki: Lääkkeitä syövä yrittäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus herätti minussa paljon ajatuksia ja tunteita.
Oireilin lapsena aivan samoin kuin sinä nuorena, mutta tällainen haaveilu on varmasti lapselle aivan normaalia ja tervettä.
Tuijotin seinään aivan kuten sinä, mutisin ja suhistelin puhetta huulieni välistä, ensimmäisellä luokalla opettaja jopa soitti kotiin, koska epäili minulla olevan tarkkaavaisuushäiriö. Todellisuudessa vain haaveilin.
Kasvoin tuosta pois, mutta:
15-vuotiaana minulla diagnosoitiin psykoottinen masennus, ja psykoottiset masennusjaksot ovat olleet toistuvia kolmekymppiseksi asti. Minulla on psykoosilääkitys.
Kun luin aloituksesi, tulkitsin kyllä oireesi psykoosiksi. Sitten luin tästä pakonomaisesta haaveilusta, ja kertomasi todellakin on täydellinen match.
Nyt kun olen sanonut nämä asiat, sanoisin seuraavaksi, että oman turvallisuutesi vuoksi jatkaisin lääkitystä, eri lääkkeellä tosin. Joku neuvoikin puhumaan lääkärin kanssa vaihtoehdoista, ja niitä löytyykin. Minun lääkitykseni on tällä hetkellä sellainen, etten ole lainkaan pöhnäinen tai väsynyt, huonojakin/epäsopiviakin lääkkeitä on kokeiltu.
Keskustele siis lääkärin kanssa, ja kehottaisin myös kertomaan vielä tarkemmin tuosta kuuden vuoden takaisesta haaveilusta, nyt kun olet aikuinen ja osaat hienosti sanoittaa oireesi. Lääkäri saattaa silloin ymmärtää paremmin ja jopa löytää sopivamman lääkityksen.
Kiitos viestistäsi. Toi on kyllä ollut elämää haittaava vaiva tuo päiväuneksiminen. Itse olen aina ollut yksinäinen ja tosi tyytymätön omaan elämään niin siitä tuli jonkinlainen pakokeino varsinkin teininä.
Olen nyt purkamassa lääkitystä kokonaan, saa nähdä miten käy. Jos pakonomainen haaveiluni jatkuu lääkityksen lopetettua aion kyllä keskustella asiasta enemmän lääkärin kanssa. Nyt en ole oireillut yhtään viimevuosien aikana. Lähinnä ollut vain masentunut. Onneksi mulla siihenkin lääke.
Ap.
Onhan tuossa sekin skenaario, että ap on normaali, jolla vaan oli hyvin vaikea teini-ikä ja sitä vaan lääkitään edelleen. Ja vaikkapa yksinäisyyttä, ym. tavallista asiaa, joka aiheuttaa masennusta, lääkitään niin että ap ei koskaan voi viettää normaalia elämää. Mielestäni kannattaa pohtia tätäkin.
Minulla on läheinen syönyt psykoosilääkettä, kun hän sai psykoosin. Silloin tietysti sen syöminen onkin perusteltua, ettei se uusi. Psykoosilääkkeen huonot puolet tosin sitten vievät elämän hyvät puolet, kun ihminen lihoo, seksuaalisuus painuu alas ja ihmisestä tulee vain sellainen elävä ruumis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sekä tyttärelläni on taipumusta ravata edestakaisin huoneessa ja haaveilla. Olemme molemmat autismin kirjolla. Varsinkin jos tytöllä tai naisella erityismielenkiinto suuntautuu ihmisiin ja sosiaalisuuteen, mutta omat sosiaaliset taidot ovat mitä ovat, voi asia purkautua haaveiluun jumiutumisena.
Hanki materiaalia tyttöjen autismista tai aspergerista omaksi ja jos alkaa osumia tulemaan, merkitse ne korostuskynällä, sitten lääkärin puheille. Jos ei osumia löydy, sitten et ole kirjolla ja se siitä. Toivottavasti et heti kiellä tätä mahdollisuutta, lääkäreidenkin vakuuttamiseen menee usein liikaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sekä tyttärelläni on taipumusta ravata edestakaisin huoneessa ja haaveilla. Olemme molemmat autismin kirjolla. Varsinkin jos tytöllä tai naisella erityismielenkiinto suuntautuu ihmisiin ja sosiaalisuuteen, mutta omat sosiaaliset taidot ovat mitä ovat, voi asia purkautua haaveiluun jumiutumisena.
Hanki materiaalia tyttöjen autismista tai aspergerista omaksi ja jos alkaa osumia tulemaan, merkitse ne korostuskynällä, sitten lääkärin puheille. Jos ei osumia löydy, sitten et ole kirjolla ja se siitä. Toivottavasti et heti kiellä tätä mahdollisuutta, lääkäreidenkin vakuuttamiseen menee usein liikaa aikaa.
En tunnista itsessäni autismin piirteitä, mutta kiitos kumminkin. :)
Ap.
Leponex on oikea lääke skitsofreniaan. Usein skitsofreenikot ovat sairaudentunnottomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sekä tyttärelläni on taipumusta ravata edestakaisin huoneessa ja haaveilla. Olemme molemmat autismin kirjolla. Varsinkin jos tytöllä tai naisella erityismielenkiinto suuntautuu ihmisiin ja sosiaalisuuteen, mutta omat sosiaaliset taidot ovat mitä ovat, voi asia purkautua haaveiluun jumiutumisena.
Hanki materiaalia tyttöjen autismista tai aspergerista omaksi ja jos alkaa osumia tulemaan, merkitse ne korostuskynällä, sitten lääkärin puheille. Jos ei osumia löydy, sitten et ole kirjolla ja se siitä. Toivottavasti et heti kiellä tätä mahdollisuutta, lääkäreidenkin vakuuttamiseen menee usein liikaa aikaa.
En tunnista itsessäni autismin piirteitä, mutta kiitos kumminkin. :)
Ap.
Oletko tehnyt jo testit aiemmin? En itsekään tunnistanut, ennen kuin aloin lapseni diagnoosin jälkeen ottamaan ihan kunnolla selvää mistä on kyse. Yllättäen löysin itseni, ajatukseni ja tapani sieltä. Ongelma onkin siinä, että nuo käytössä olevat testit löytävät lähinnä pojat ja miehet, tyttöjen ja naisten testaus on vaikeampaa. Ulospäin tytön autismi saattaa näkyä juurikin yksinäisyytenä, erilaisuuden kokemuksena, tyytymättömyytenä omaan elämään ja haaveiluun vaipumisena. Paitsi sitten kun tietää, mihin pitää kiinnittää myös huomiota, että kriteerit täyttyvät, tätähän eivät lääkäritkään välttämättä osaa.
Jos olet vain rikkinäisen puhelimen kautta saanut tietosi autismista, tai pelkkien poikien ja miesten autismista, ota selvää mitä kaikkea se voikaan pitää sisällään. Kaikki kivet kannattaa kääntää ja kortit katsoa, kun on kokemus vääränlaisesta lääkityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sekä tyttärelläni on taipumusta ravata edestakaisin huoneessa ja haaveilla. Olemme molemmat autismin kirjolla. Varsinkin jos tytöllä tai naisella erityismielenkiinto suuntautuu ihmisiin ja sosiaalisuuteen, mutta omat sosiaaliset taidot ovat mitä ovat, voi asia purkautua haaveiluun jumiutumisena.
Hanki materiaalia tyttöjen autismista tai aspergerista omaksi ja jos alkaa osumia tulemaan, merkitse ne korostuskynällä, sitten lääkärin puheille. Jos ei osumia löydy, sitten et ole kirjolla ja se siitä. Toivottavasti et heti kiellä tätä mahdollisuutta, lääkäreidenkin vakuuttamiseen menee usein liikaa aikaa.
En tunnista itsessäni autismin piirteitä, mutta kiitos kumminkin. :)
Ap.
Oletko tehnyt jo testit aiemmin? En itsekään tunnistanut, ennen kuin aloin lapseni diagnoosin jälkeen ottamaan ihan kunnolla selvää mistä on kyse. Yllättäen löysin itseni, ajatukseni ja tapani sieltä. Ongelma onkin siinä, että nuo käytössä olevat testit löytävät lähinnä pojat ja miehet, tyttöjen ja naisten testaus on vaikeampaa. Ulospäin tytön autismi saattaa näkyä juurikin yksinäisyytenä, erilaisuuden kokemuksena, tyytymättömyytenä omaan elämään ja haaveiluun vaipumisena. Paitsi sitten kun tietää, mihin pitää kiinnittää myös huomiota, että kriteerit täyttyvät, tätähän eivät lääkäritkään välttämättä osaa.
Jos olet vain rikkinäisen puhelimen kautta saanut tietosi autismista, tai pelkkien poikien ja miesten autismista, ota selvää mitä kaikkea se voikaan pitää sisällään. Kaikki kivet kannattaa kääntää ja kortit katsoa, kun on kokemus vääränlaisesta lääkityksestä.
Joskus muutama vuosi sitten lueskelin paljon autismista ja aspergerin syndroomasta. Olen myös tutustunut internetin kautta siihen miten autismi näkyy naisissa. En kyllä tunnistanut itsessäni mitään niistä piirteistä. En tosiaan ole aina ollut yksinäinen tai haaveilija, tämä alkoi vasta teini iässä. Kiitos kuitenkin. :)
Ap.
No joo mutta eikö skitsofreniassa tai psykoosissa pitäisi olla näkö- tai kuuloharjoja tai jotain harhaluuloja. Mulla ei ikinä ole ollut semmosia...
Ap.
Hermostuko joku lääkäri? Tästä ketjusta on poistunut viestejä.
Ei sillä. Oman kokemukseni mukaan potilas syötetään hiljaiseksi ja jos kehtaat kyseenalaistaa lääkkeen toimivuutta sinut vaiennetaan.
Ole tarkkana! Juttele ainakin kahden eri lääkärin kanssa tulevasta lääkityksestä. Eka lääke ei välttämättä toimi eikä tokakaan. Perillä oleva lekuri osaa kuunnella potilasta ja etsiä potilaalle sopivan lääkkeen. Joskus voidaan päätyä täysin lääkettömään terapiaan. Ensin aloitetaan kumminkin aina lääkityksellä, koska hyvässä lykyssä lääke auttaa (ei kuitenkaan aina)
Vierailija kirjoitti:
No joo mutta eikö skitsofreniassa tai psykoosissa pitäisi olla näkö- tai kuuloharjoja tai jotain harhaluuloja. Mulla ei ikinä ole ollut semmosia...
Ap.
Ei välttämättä.
Kyllä nuo ekassa viestissäsi kuvaamat oireet kuulostavat psykoottiselta.
🇺🇦🇮🇱
Mitä väliä sillä on että haaveilet?
Jos et ole vaarallinen itsellesi etkä muille niin sinulla on vapaus haaveillla just niin paljon kuin tahdot!
Jätä lääkkeet pois jos ne tokkuroittaa.
Up.