Pelottaa että lapseni suorittaa itsensä hengiltä
Tuolla se nytkin itkee tenttikirjojensa ääressä väsymystään. Piti tulla itsenäisyyspäivän kunniaksi kotiin, mutta ei ole paljon näkynyt tuon huoneen ulkopuolelta.
Aina menestynyt hyvin ja nyt yliopistossakin yli nelosen keskiarvo mutta tekee 15 h työpäivää opintojensa kanssa. Hänen on aina pitänyt olla hyvä ja kaikki pitänyt tehdä viimeisen päälle, tosi ankara itselleen vaikkka olen yrittänyt opettaa ettei maailma siihen kaadu. Rahallisesti avustamme ettei joudu töissä käymään enää tuon taakan päälle.
Opiskelee lääkiksessä. Olin jo pääsykoelukujen aikaan peloissani että vetää itsensä burnouttiin.
Ahdistaa kun ei osaa sanoa eikä tehdö mitään. Itse en ole akateeminen.
Kommentit (3)
Mietin vielä että nyt viimeisten tenttien aikaan ei välttämättä kannata puuttua tai häiritä, mutta joululomalla (lepoa ensin) voisit kuulostella miten hän voi. Nuorikin voi sairastua burnoutiin, siinä mielessä huolesi on ihan aiheellinen. Laukeaako stressi tenttien jälkeen vai onko lomallakin ahdistava olo?
Minusta on tärkeää, että lomalla mieli ja keho saavat oikeasti levätä. Se on myös terve merkki, että pystyy irrottautumaan opinnoista ja lepäämään. Jos taas mieli käy ylikierroksilla koko ajan, voisi olla hyvä hakeutua opintopsykologin puheille. YTHS järjestää monenlaista apua ja tietoa aiheesta.
-2
Opiskeleeko ekaa vuotta? Opiskelujen aloittaminen on iso muutos entisille kympin tytöille. Täydellisyyteen pyrkimisestä on opeteltava pikkuhiljaa pois; täysiä pisteitä ei voi saada eikä se ole tavoitekaan. Tietomäärä on loputon, joten asennetta on pakko muuttaa. Opiskeluvuosien ja iän myötä suurin osa hoksaa, ettei pingottamista kannata jatkaa.
Onko hänellä ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa? Harrastuksia, jotain jonka parissa saa muutakin ajateltavaa kuin tentit? Näin joulun alla (ja toinen piikki keväällä) moni on tosi piipussa, joululoma tulee tosi tarpeeseen.