Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minne hän hävisi, mutta kauan tivasi vastausta. Monella alalla olisi tullut kuin apteekin hyllyltä. Ehkä sekavaa alalla olijoillekin. Ei ihme, että väittelette työnjaosta.

Ydinasia näissä koulutuseroissa on, että korkeammin koulutetulla on periaatteessa koulutuksen tuomia valmiuksia.

Hänen persoonastaan ja elämänkokemuksestaan riippuu, osaako hän niitä soveltaa.

Mikään koulutus ei itsessään takaa osaamista.

Vastaavasti matalammin koulutetulta tämä etu puuttuu.

Tasoitusta saattaa kuitenkin tulla hänen persoonastaan, jolloin hän voi olla taitavampi kuin pidemmälle koulutettu.

Ajatus, että korkeasti koulutettu olisi kasvatustietoisempi ei huomioi ihmisten yksilöllisyyttä.

Ratkaisevaa on, henkilön persoonallisuus, asenteet, sosiaaliset taidot, ongelmanratkaisukyky ja kyky käsitellä palautetta. Käytännössä nämä ovat kunkin kohdalla tiedossa työyhteisöissä.

Joka alalla on sinne sopimattomia tai ammattitaidottomia henkilöitä koulutuksesta riippumatta.

Aloilla joilla ei ole pätevyysvaatimuksia, palkka määräytyy osaamisen eli työsuorituksen mukaan.

Jos pätevyysvaatimuksia on, ne ilmeisesti sanelevat palkan. Tällöin jos haluaa parempaa palkkaa, voi kouluttautua lisää vaikka oppisopimuksella.

Olisi hyvä hyväksyä eri ammattilaisten erilaisuus ja tehdä yhteistyötä.

Monesti matalammin koulutetut osaavat erinomaisesti tämän käytännön tason suorittavan työn, eli osaavat kohdata lapset hyvin ja empaattisesti sekä havainnoida ja ohjata lapsiryhmien sosiaalista dynamiikkaa ja tukea lasten leikkitaitoja. He osaavat olla lapsille turvallisia aikuisia ja tarjota syliä sekä rajoja. Kuitenkin juuri tämä kokonaiskuva pedagogiikasta ja erilaisista oppimisen ja kasvun tuen tarpeen kohdista sekä näiden haasteiden kohtaaminen ja niihin puuttuminen byrokratioineen on se puoli, joka usein uupuu. Tämä on se puoli, johon korkeammin koulutetulla ammattilaisella on annettavaa ja asiantuntemusta. Yliopistossa opiskelleet tuovat tiedeyhteisön tuoreinta tutkimustietoa mukanaan kentälle.

Vasun ja eopsin tuntemus sekä kokonaiskuva institutionaalisen kasvatuksen tavoitteista sekä erilaisista oppimis- ja kouluvalmiuksista (esiakateemisista taidoista) ovat myös asioita, jotka on otettava huomioon ja jotka ovat pääasiassa korkeammin koulutetun ammattilaisen osaamisaluetta. Nämä tuen asiakirjat ja moniammatilliset havainnoinnit ja yhteistyöt ovat tärkeä osa varhaista tukea, joka laadukkaana ja oikein kohdennettuna kuroo umpeen monia taitoeroja koulunaloitusikää lähestyttäessä, mikä puolestaan vähentää syrjäytymisriskiä ja lapsen haasteita koulupolulla ja ylipäänsä elämässä. Kun lapsi ei koe olevansa aina muita heikompi taidoissaan, hän myös oppii uskomaan itseensä ja voi paremmin.

Varassa tarvitaan monia osaavia ammattilaisia. Niin opettajia kuin hoitajiakin. Myös kieli- ja kulttuurikoordinaattoreita, erityispedagogiikan asiantuntijoita, psykologeja ja kuraattoreita.

🤣

Onpas ylenkatsova kommentti!! "Monesti matalammin koulutetut osaavat erinomaisesti tämän käytännön tason suorittavan työn..."

Kandi olin alin mahdollinen yo-tutkinto. Vakaopettajan tutkinto on yksi harvoja yliopistossa suoritettavia ammattitutkintonimikkeitä. Yleensä ammattiin kouluttaudutaan ammattikoulussa. Ammattikorkeakoulun sosionomi-tutkinto on reilusti vakaopettajan kanditutkintoa laajempi ja opintopisteissä laskettuna pidempi, kattavampi ja korkeampi.

Mitä tulee "käytännön tason suorittavaan työhön", hyvä opettajatar, niin juuri se on joka ainoan vaka työntekijän, etenkin sen ryhmän opettajan, tehtävänkuva. Ryhmämitoitus on laissa määritelty niin, että jokaisessa ryhmässä on oltava opettaja paikalla. Siis siellä lasten seassa, lattialla, vessassa, hiekkalaatikolla, sängyn vieressä, kurahousurumbassa, ruokapöydässä, lelulaatikolla, hippaleikissä jne. Missäs muualla se opettaja olisi kuin suorittamassa sitä lasten kasvattamista? Ei se mikään virtuaalipeli ole, kyllä siellä ihan konkreettisesti ollaan niiden lasten parissa.

Edellä ketjussa näkyy hyvin, ettei yksikään teoriataituriksi itsensä laskeva opettaja ole onnistunut sanomaan yhtä ainoaa konkreettista asiaa, jolla toisi keskusteluun näkyville, miten todistaa pedagogisen ylivertaisuutensa muihin nähden. Siis miten käytännössä tekee työnsä.

Ei ole hyväksyttävää väittää, että opettajan pestissä työskentelevä kirjoittaa kammiossaan teorioita ja vie ne ylätason abstraktit toivelistat tiiminsä muille työntekijöille toteutettaviksi. Esim. "opeta niille tunteiden säätely". Kyllä se on se opettaja, joka omalla esimerkillään näyttää, miten kana kynitään.

Siis: miten?

Miten esim. vessassa käynti kuuden 1-3 vuotiaan kanssa tehdään pedagogisesti? Ryhmän muu henkilökunta on 10 kpl 1-3-vuotiaan kanssa retkellä. Olet yksin 6 lapsen kanssa. Miten hoidat homman ylintä pedagogista osaamista osoittaen?

Tykkään työstäni yhä, olen valmistunut lto-ksi 1993. Parasta on lapset, ihanat ja taitavat lapset. Jokaisesta löytyy jotain hyvää, ja kun lapsi oppii luottamaan aikuiseen ja löytää kavereita, arki sujuu. Kun aikuinen kohtelee lapsia hyvin ja aidosti on läsnä, lapset kyllä vastaavat hyvään hyvällä ja asiat sujuvat. SAK-aikaa ei voi pitää 5t viikossa, ellei sijaista ole. Parempi on jättää osa kirjoitus/ suunnittelutöistä tekemättä kuin olla pois ryhmästä 5t viikossa. Ja aikuisten pitää kunniottaa ja arvostaa myös toisiaan, lapset huomaavat jollei näin ole ja sekin vaikuttaa.

Johjajuus pitäisi saada kuntoon, emme voi johtaa itse itseämme. Ja myös palkka, jotta saamme parhaat opettajat pienille lapsille, palkalla pitäisi tulla toimeen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakaopettajia ei ole, päteviä. Hoitajat hoitavat opettajan työn ilman pedagogista koulutusta. Parhaansa tekevät, mutta kyllä siinä ero on. Tuleepahan kunnalle halvemmaksi, kun ei tarvitse maksaa pätevän opettajan palkkaa.

Voisiko saada vaikka kolme konkreettista, täysin käytännön esimerkkiä, miten hoitaja, sosionomi ja kandi tekevät eri tavoin saman tehtävän tai tilanteen.

Jos lähtötilanne on ryhmä, jossa on 16 lasta iältään 1-4v, mukana inkluusion mukaisesti 2x sos.em. tuki (ei avustajaa), 6x monikulttuurinen tausta, 1x lievä nepsy. Kasvattajia 3, vo, vs ja vlh.

Tilanteet ovat:

1. aamupäivä klo 8-11, kun yksi työntekijä tulee töihin klo 9.30

2. ruokailu & lepo klo 10.45-13.30

3. iltapäivä klo 13-16, kun yksi työntekijöistä lähtee kotiin klo 14

Miten nämä eri ammattiryhmät näkevät oman roolinsa ko. aikoina, mitä tekevät ja miten kukin heistä organisoisi tilanteet, jos suunnittelisi ne itse?

On ulkopuolisena vaikea ymmärtää, mitä tarkoitetaan sillä, etteivät muut ammattiryhmät ymmärrä ja hallitse pedagogiikkaa. Termi itsessään tarkoittaa näkemystä siitä, miten kasvatus ja opetus tulisi järjestää. Mitkä siis ovat näiden eri ammattiryhmien käsitykset siitä, miten kasvatus, hoito ja opetus tulisi noissa tilanteissa järjestää? Mitä siellä konkreettisesti tehtäisiin ja kuka tekisi? Ei voi keskittyä vain yhteen tai neljään lapseen, vaan on huomioitava kaikki.

Taidat olla lastenhoitaja, joka on kateellinen opettajien tittelille ja palkalle ja joka ei voi myöntää, että opettajan koulutus toisi yhtään enempää teoreettista tietoa ja ammattitaitoa lasten kasvatukseen kuin oma intuitiivinen näppituntumasi, joka on hioutunut elämäm koulun kokemuksen myötä. Varhaiskasvatus ja esiopetus on tavoitteellista toimintaa, jota ohjaavat pedagogiset perusteet, ei lasten säilöntää ja vapaata leikkiä.

Teoreettinen tieto syntyy todellisuutta tutkimalla ja kehittyy teorioita käytännössä koettelemalla ja kriittisesti arvioimalla. Ammattitaitoa on tiedeyhteisön tunnustaman teoreettisen tiedon tuntemus ja kyky soveltaa sitä käytännössä tarkoituksenmukaisesti, kriittistä ja itsekriittistä asennetta unohtamatta. Lasten kasvatus ja lasten kanssa toimiminen edellyttävät uteliaisuutta kohdata yllättäviä tilanteita ja haastaa teoreettisia hypoteeseja. Kasvatus ilman luovuutta ja tilannetajua ei ole hedelmällistä.

Sanot, että varhaiskasvatus ja esiopetus ovat tavoitteellista toimintaa, ja ne tavoitteet on määritelty "pedagogisissa perusteissa". Näihin ei mielestäsi kuulu "lasten säilöntä" tai "vapaa leikki". Hierarkisesti alempaa kasvatuksellista teoriaa tai ammattitaitoa edustaa kommenttisi mukaan intuitio (vaisto?) sekä kokemuspohja, joka on "hioutunut elämän koulussa".

Hyvä. Voitko, kuten mielellään moni muukin, nyt kertoa, että miten eri ammattiryhmät soveltaisivat omien koulutustaustojensa kautta saamaansa oppia em. päiväkotitilanteiden organisoinnissa. Siis käytännössä: Mitä siellä tehtäisiin, että se olisi varhaiskasvatusta? Miten vo, vs ja vlh eroavat ajattelussaan toisistaan?

(Oletusarvona on, että he kaikki kolme ovat suorittaneet vaadittavan tutkinnon ja ovat työsuhteessa, palkattuja hoitamaan hoito-, kasvatus- ja opetustehtäviä).

Kerropa itse oma ehdotuksesi, kun niin nohevana esiinnyt ja haluat lietsoa vastakkainasettelua. Kyllähän varhaiskasvatukseen kuuluu yhtä lailla vapaa leikki kuin strukturoitu ja pedagogisesti suunniteltu toimintakin.

Eri

No minulle, kohta kasvatustieteen kandille, ei olisi tuossa mitään erikoista haastetta. Ainut haasta olisi se, jos ei olisi toista yliopistokoulutuksen käynyttä opettajaa työparina. Ja olen aikaisemmalta ammatiltani lastenhoitaja, tiedän kyllä kuinka paljon pedagogista osaamista hoitajilla on. Ei ole mielekästä, että vakaope joutuu opettamaan työtiimiään toimimaan ammattitaitoisesti. Pedagogiikka on arjessa läsnä ihan koko ajan ja joka tasolla, sitä on vaikea ammatikoulupohjalla ymmärtää.

Ja vielä konkretiasta, niin vakaopettaja on pedagogiikan asiantuntija. Se asiantuntijuus on niin laajaa, ettei sitä voi eritellä mitenkään "konkreettisesti". Varsinkaan netin kuvailun kannalta. Tilanteessa kuin tilanteessa taitava pedagogi osaa perustella toimintansa sekä harjoittaa itseään kehittävää itsereflektiota. Lastenhoitaja tai sosionomi ei tällaiseen kykene, ainakaan koulutuksensa perusteella. Lastenhoitajilla ja sosionomeilla ei ole mitään annettavaa omasta koulutuksestaan vakalle, yrittävät vain olla pedagogeja kuten opettajat. Parempaa ja laadukkaampaa varhaiskasvatusta saataisiin pelkillä vakaopettajilla.

Jumalauta mikä paskakasa olet!

Ei minulla muuta.

💩🤭🤧

Esimerkiksi sosionomi tai lastenhoitaja ei välttämättä tiedä miten tukea lapsen esimatemaattisia taitoja ja valmiuksia ja kielellisiä valmiuksia arjessa ja tavoitteellisessa toiminnassa. Hän ei esimerkiksi välttämättä tiedä, että varhaiskasvatusikäisellä lapsella kirjainten tunnistaminen ennustaa parempaa lukutaidon oppimista ja että SFON (spontaani huomion kiinnittäminen lukumääriin) ennustaa parempaa menestystä matematiikassa. Lukumääräisyyden taju ja lukumäärän, numeromerkin ja lukusanan välisen yhteyden vahvistaminen sekä erilaisten mittaamisten, vertaamisten ja luokittelujen harjoittelu jo varhaiskasvatusiässä arjen tilanteissa ja toiminnallisesti edistää lapsen (esi-)matemaattisia taitoja. On eri asia istua syömässä ruokaa ja juttelemassa niitänäitä kuin ohjata lasta ruokailutilanteessa kiinnittämään huomiota vaikkapa siihen, kuinka monta lihapullaa lautasella on, kumpi perunoista on suurempi kuin toinen, mitä pöydässä on enemmän kuin jotain muuta jne. Myös karkea- ja hienomotoristen taitojen ja perusliikuntataitojen diagnosointi ja harjaannuttaminen tarkoituksenmukaisella ja lapselle mielekkäällä tavalla (toiminnallisesti, tarinallisesti, draaman ja taiteen keinoin, leikin keinoin jne.) vaatii spesifiä tietoa ja ymmärrystä, jota usein lastenhoitajilla ei ole. Kieli-, katsomus- ja kulttuuritietoisuutta sekä tuen tarpeen asioita unohtamatta.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sosionomi tai lastenhoitaja ei välttämättä tiedä miten tukea lapsen esimatemaattisia taitoja ja valmiuksia ja kielellisiä valmiuksia arjessa ja tavoitteellisessa toiminnassa. Hän ei esimerkiksi välttämättä tiedä, että varhaiskasvatusikäisellä lapsella kirjainten tunnistaminen ennustaa parempaa lukutaidon oppimista ja että SFON (spontaani huomion kiinnittäminen lukumääriin) ennustaa parempaa menestystä matematiikassa. Lukumääräisyyden taju ja lukumäärän, numeromerkin ja lukusanan välisen yhteyden vahvistaminen sekä erilaisten mittaamisten, vertaamisten ja luokittelujen harjoittelu jo varhaiskasvatusiässä arjen tilanteissa ja toiminnallisesti edistää lapsen (esi-)matemaattisia taitoja. On eri asia istua syömässä ruokaa ja juttelemassa niitänäitä kuin ohjata lasta ruokailutilanteessa kiinnittämään huomiota vaikkapa siihen, kuinka monta lihapullaa lautasella on, kumpi perunoista on suurempi kuin toinen, mitä pöydässä on enemmän kuin jotain muuta jne. Myös karkea- ja hienomotoristen taitojen ja perusliikuntataitojen diagnosointi ja harjaannuttaminen tarkoituksenmukaisella ja lapselle mielekkäällä tavalla (toiminnallisesti, tarinallisesti, draaman ja taiteen keinoin, leikin keinoin jne.) vaatii spesifiä tietoa ja ymmärrystä, jota usein lastenhoitajilla ei ole. Kieli-, katsomus- ja kulttuuritietoisuutta sekä tuen tarpeen asioita unohtamatta.

Olen eri mieltä kanssasi. On vaarallista, hyvin vaarallista, elää käsityksessä, että työyhteisössä jotakin tehtävää varten työsopimuksen solminut ihminen olisi kognitiiviselta kehitykseltään jonkinlainen vain tuon työtehtävänsä perusteella. Tai sen perusteella, mikä hänen ensisijainen, tuossa tehtävässä vaadittava, koulutuksellinen pätevyytensä on.

Lastenhoitajista ja sosionomeista amk suurin osa on suorittanut lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon ennen ammatiilista koulutustaan. Voitko todellakin väittää, että lääkelaskennan kurssit läpäissyt aikuinen ihminen ei tajuaisi, että matemaattiset taidot kehittyvät niitä käyttämällä ja luonnontieteet perustuvat mitä suurimmassa määrin (nimensäkin mukaisesti) ympäristön havainnointiin, mittaamiseen, vertailuun ja laskemiseen? Tai että alle kouluikäisen lapsen kielitaito kehittyy kielen kanssa leikkimällä, olemalla vuorovaikutuksessa. Tai että ihminen oppii paremmin, kun hänellä on hyvä olla ja häntä arvostetaan?

Jos kohtaat työyhteisösi tuollaisella järjettömällä asenteella, joka perustuu täysin mutuun toisten ihmisten vähä-älyisyydestä suhteessa omaan viiteryhmääsi, mitä luulet, mitä nämä henkilöt oppivat sinusta noissa tilanteissa? Ja nyt, älä unohda, että he ovat sosiaali- ja terveysalan koulutettuja ammattilaisia, ihmisen käyttäytymisen tulkinnan ytimessä.

PS. Mitä tulee niiden lihapullien laskemiseen ja perunoiden koon vertailuun, esimerkin ryhmässä oli 1-, 2- ja 3-vuotiaita lapsia, joilla on nälkä, väsy ja varmasti myös äitiä ja isiä kova ikävä, kun tsemppaavat siellä joukon mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minne hän hävisi, mutta kauan tivasi vastausta. Monella alalla olisi tullut kuin apteekin hyllyltä. Ehkä sekavaa alalla olijoillekin. Ei ihme, että väittelette työnjaosta.

Ydinasia näissä koulutuseroissa on, että korkeammin koulutetulla on periaatteessa koulutuksen tuomia valmiuksia.

Hänen persoonastaan ja elämänkokemuksestaan riippuu, osaako hän niitä soveltaa.

Mikään koulutus ei itsessään takaa osaamista.

Vastaavasti matalammin koulutetulta tämä etu puuttuu.

Tasoitusta saattaa kuitenkin tulla hänen persoonastaan, jolloin hän voi olla taitavampi kuin pidemmälle koulutettu.

Ajatus, että korkeasti koulutettu olisi kasvatustietoisempi ei huomioi ihmisten yksilöllisyyttä.

Ratkaisevaa on, henkilön persoonallisuus, asenteet, sosiaaliset taidot, ongelmanratkaisukyky ja kyky käsitellä palautetta. Käytännössä nämä ovat kunkin kohdalla tiedossa työyhteisöissä.

Joka alalla on sinne sopimattomia tai ammattitaidottomia henkilöitä koulutuksesta riippumatta.

Aloilla joilla ei ole pätevyysvaatimuksia, palkka määräytyy osaamisen eli työsuorituksen mukaan.

Jos pätevyysvaatimuksia on, ne ilmeisesti sanelevat palkan. Tällöin jos haluaa parempaa palkkaa, voi kouluttautua lisää vaikka oppisopimuksella.

Olisi hyvä hyväksyä eri ammattilaisten erilaisuus ja tehdä yhteistyötä.

Monesti matalammin koulutetut osaavat erinomaisesti tämän käytännön tason suorittavan työn, eli osaavat kohdata lapset hyvin ja empaattisesti sekä havainnoida ja ohjata lapsiryhmien sosiaalista dynamiikkaa ja tukea lasten leikkitaitoja. He osaavat olla lapsille turvallisia aikuisia ja tarjota syliä sekä rajoja. Kuitenkin juuri tämä kokonaiskuva pedagogiikasta ja erilaisista oppimisen ja kasvun tuen tarpeen kohdista sekä näiden haasteiden kohtaaminen ja niihin puuttuminen byrokratioineen on se puoli, joka usein uupuu. Tämä on se puoli, johon korkeammin koulutetulla ammattilaisella on annettavaa ja asiantuntemusta. Yliopistossa opiskelleet tuovat tiedeyhteisön tuoreinta tutkimustietoa mukanaan kentälle.

Vasun ja eopsin tuntemus sekä kokonaiskuva institutionaalisen kasvatuksen tavoitteista sekä erilaisista oppimis- ja kouluvalmiuksista (esiakateemisista taidoista) ovat myös asioita, jotka on otettava huomioon ja jotka ovat pääasiassa korkeammin koulutetun ammattilaisen osaamisaluetta. Nämä tuen asiakirjat ja moniammatilliset havainnoinnit ja yhteistyöt ovat tärkeä osa varhaista tukea, joka laadukkaana ja oikein kohdennettuna kuroo umpeen monia taitoeroja koulunaloitusikää lähestyttäessä, mikä puolestaan vähentää syrjäytymisriskiä ja lapsen haasteita koulupolulla ja ylipäänsä elämässä. Kun lapsi ei koe olevansa aina muita heikompi taidoissaan, hän myös oppii uskomaan itseensä ja voi paremmin.

Varassa tarvitaan monia osaavia ammattilaisia. Niin opettajia kuin hoitajiakin. Myös kieli- ja kulttuurikoordinaattoreita, erityispedagogiikan asiantuntijoita, psykologeja ja kuraattoreita.

🤣

Onpas ylenkatsova kommentti!! "Monesti matalammin koulutetut osaavat erinomaisesti tämän käytännön tason suorittavan työn..."

Kandi olin alin mahdollinen yo-tutkinto. Vakaopettajan tutkinto on yksi harvoja yliopistossa suoritettavia ammattitutkintonimikkeitä. Yleensä ammattiin kouluttaudutaan ammattikoulussa. Ammattikorkeakoulun sosionomi-tutkinto on reilusti vakaopettajan kanditutkintoa laajempi ja opintopisteissä laskettuna pidempi, kattavampi ja korkeampi.

Mitä tulee "käytännön tason suorittavaan työhön", hyvä opettajatar, niin juuri se on joka ainoan vaka työntekijän, etenkin sen ryhmän opettajan, tehtävänkuva. Ryhmämitoitus on laissa määritelty niin, että jokaisessa ryhmässä on oltava opettaja paikalla. Siis siellä lasten seassa, lattialla, vessassa, hiekkalaatikolla, sängyn vieressä, kurahousurumbassa, ruokapöydässä, lelulaatikolla, hippaleikissä jne. Missäs muualla se opettaja olisi kuin suorittamassa sitä lasten kasvattamista? Ei se mikään virtuaalipeli ole, kyllä siellä ihan konkreettisesti ollaan niiden lasten parissa.

Edellä ketjussa näkyy hyvin, ettei yksikään teoriataituriksi itsensä laskeva opettaja ole onnistunut sanomaan yhtä ainoaa konkreettista asiaa, jolla toisi keskusteluun näkyville, miten todistaa pedagogisen ylivertaisuutensa muihin nähden. Siis miten käytännössä tekee työnsä.

Ei ole hyväksyttävää väittää, että opettajan pestissä työskentelevä kirjoittaa kammiossaan teorioita ja vie ne ylätason abstraktit toivelistat tiiminsä muille työntekijöille toteutettaviksi. Esim. "opeta niille tunteiden säätely". Kyllä se on se opettaja, joka omalla esimerkillään näyttää, miten kana kynitään.

Siis: miten?

Miten esim. vessassa käynti kuuden 1-3 vuotiaan kanssa tehdään pedagogisesti? Ryhmän muu henkilökunta on 10 kpl 1-3-vuotiaan kanssa retkellä. Olet yksin 6 lapsen kanssa. Miten hoidat homman ylintä pedagogista osaamista osoittaen?

Jes, kolmen kohdan kandijankkaaja on back! Olikin jo ikävä sinun kommenttejasi 😍

Missä kohtaa kukaan edellä kirjoittaneista on väittänyt opettajien olevan "pedagogisesti ylivertaisia", kirjoittavan "kammioissaan teorioita" tai kaihtavat "lattialla, hippaleikissä ja kurahousurumbassa" toteutettavaa kasvatustyötä? Ei missään. Kirjoittajat ovat todenneet lh:n ja vo:n koulutuksen, työnkuvan ja vastuun eroavan toisistaan, vaikka työtä tehdään yleensä työpareina tai tiimeissä ja samassa arjessa. Sitä et voi argumentoida suohon vain toteamalla, että kyllä hoitajatkin osaavat sanoa pedagogiikka ja kyllä opettajatkin pyyhkivät pyllyjä.

Kun olet itse niin ylivertainen melkein-kandidaatti, niin kerropas meille kuolevaisille itse omat pedagogiset pyllynpyyhkimisvinkkisi. Odotan muistiinpanovälineet valmiina.

P.s. en ole yhtään kandidaattia nähnyt, joka olisi kammiossa kirjoittamassa teoriaa. Kyllä ne on ennemminkin väikkäriä tekevät maisterit/lisurit.

P.p.s. yliopistosta voi valmistua ylemmällä kk-tutkinnolla myös ammattiin, kuten sosiaalityöntekijä, luokan- ja aineenopettaja/-lehtori, lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakaopettajia ei ole, päteviä. Hoitajat hoitavat opettajan työn ilman pedagogista koulutusta. Parhaansa tekevät, mutta kyllä siinä ero on. Tuleepahan kunnalle halvemmaksi, kun ei tarvitse maksaa pätevän opettajan palkkaa.

Voisiko saada vaikka kolme konkreettista, täysin käytännön esimerkkiä, miten hoitaja, sosionomi ja kandi tekevät eri tavoin saman tehtävän tai tilanteen.

Jos lähtötilanne on ryhmä, jossa on 16 lasta iältään 1-4v, mukana inkluusion mukaisesti 2x sos.em. tuki (ei avustajaa), 6x monikulttuurinen tausta, 1x lievä nepsy. Kasvattajia 3, vo, vs ja vlh.

Tilanteet ovat:

1. aamupäivä klo 8-11, kun yksi työntekijä tulee töihin klo 9.30

2. ruokailu & lepo klo 10.45-13.30

3. iltapäivä klo 13-16, kun yksi työntekijöistä lähtee kotiin klo 14

Miten nämä eri ammattiryhmät näkevät oman roolinsa ko. aikoina, mitä tekevät ja miten kukin heistä organisoisi tilanteet, jos suunnittelisi ne itse?

On ulkopuolisena vaikea ymmärtää, mitä tarkoitetaan sillä, etteivät muut ammattiryhmät ymmärrä ja hallitse pedagogiikkaa. Termi itsessään tarkoittaa näkemystä siitä, miten kasvatus ja opetus tulisi järjestää. Mitkä siis ovat näiden eri ammattiryhmien käsitykset siitä, miten kasvatus, hoito ja opetus tulisi noissa tilanteissa järjestää? Mitä siellä konkreettisesti tehtäisiin ja kuka tekisi? Ei voi keskittyä vain yhteen tai neljään lapseen, vaan on huomioitava kaikki.

Taidat olla lastenhoitaja, joka on kateellinen opettajien tittelille ja palkalle ja joka ei voi myöntää, että opettajan koulutus toisi yhtään enempää teoreettista tietoa ja ammattitaitoa lasten kasvatukseen kuin oma intuitiivinen näppituntumasi, joka on hioutunut elämäm koulun kokemuksen myötä. Varhaiskasvatus ja esiopetus on tavoitteellista toimintaa, jota ohjaavat pedagogiset perusteet, ei lasten säilöntää ja vapaata leikkiä.

Teoreettinen tieto syntyy todellisuutta tutkimalla ja kehittyy teorioita käytännössä koettelemalla ja kriittisesti arvioimalla. Ammattitaitoa on tiedeyhteisön tunnustaman teoreettisen tiedon tuntemus ja kyky soveltaa sitä käytännössä tarkoituksenmukaisesti, kriittistä ja itsekriittistä asennetta unohtamatta. Lasten kasvatus ja lasten kanssa toimiminen edellyttävät uteliaisuutta kohdata yllättäviä tilanteita ja haastaa teoreettisia hypoteeseja. Kasvatus ilman luovuutta ja tilannetajua ei ole hedelmällistä.

Sanot, että varhaiskasvatus ja esiopetus ovat tavoitteellista toimintaa, ja ne tavoitteet on määritelty "pedagogisissa perusteissa". Näihin ei mielestäsi kuulu "lasten säilöntä" tai "vapaa leikki". Hierarkisesti alempaa kasvatuksellista teoriaa tai ammattitaitoa edustaa kommenttisi mukaan intuitio (vaisto?) sekä kokemuspohja, joka on "hioutunut elämän koulussa".

Hyvä. Voitko, kuten mielellään moni muukin, nyt kertoa, että miten eri ammattiryhmät soveltaisivat omien koulutustaustojensa kautta saamaansa oppia em. päiväkotitilanteiden organisoinnissa. Siis käytännössä: Mitä siellä tehtäisiin, että se olisi varhaiskasvatusta? Miten vo, vs ja vlh eroavat ajattelussaan toisistaan?

(Oletusarvona on, että he kaikki kolme ovat suorittaneet vaadittavan tutkinnon ja ovat työsuhteessa, palkattuja hoitamaan hoito-, kasvatus- ja opetustehtäviä).

Kerropa itse oma ehdotuksesi, kun niin nohevana esiinnyt ja haluat lietsoa vastakkainasettelua. Kyllähän varhaiskasvatukseen kuuluu yhtä lailla vapaa leikki kuin strukturoitu ja pedagogisesti suunniteltu toimintakin.

Eri

No minulle, kohta kasvatustieteen kandille, ei olisi tuossa mitään erikoista haastetta. Ainut haasta olisi se, jos ei olisi toista yliopistokoulutuksen käynyttä opettajaa työparina. Ja olen aikaisemmalta ammatiltani lastenhoitaja, tiedän kyllä kuinka paljon pedagogista osaamista hoitajilla on. Ei ole mielekästä, että vakaope joutuu opettamaan työtiimiään toimimaan ammattitaitoisesti. Pedagogiikka on arjessa läsnä ihan koko ajan ja joka tasolla, sitä on vaikea ammatikoulupohjalla ymmärtää.

Kuule, "kohta kasvatustieteen kandi", on mahdollisesti hyvä juttu, että lähdit kouluttautumaan lisää alalla, jossa on henkilöstöpula ja jossa nähtävästi haluat työskennellä.

Kommentistasi syntyy myös kuva, että olet hakeutunut nyt järjestettäviin työvoimapoliittisiin täydennyskoulutuksiin siitä syystä, että lastenhoitajan tehtävänimikkeen arvostus on tietoisesti ajettu alas. Pitkälti puoluepoliittinen ja ay-liikkeen (oaj) ajama varhaiskasvatuksen lakiuudistus 2018 pyrki uudistamaan kentän, ns. siivoamalla muiden tieteenalojen toimijat (terveysalan lastenhoitajat ja sosionomitaustaiset lastentarhanopettajat) ulos.

Ennen lakiuudistusta henkilöstöstä 2/3 oli hoitajia. Ammattikorkeakoulusta valmistuneiden sosionomitaustaisten opettajien määrä suhteessa yliopistotaustaisiin varhaiskasvatuksen kandeihin oli kasvanut vuosittain. Tähän yksi syy on ollut, että amk tutkinto on teoriaa ja käytäntöä yhdistävä, laajapohjainen koulutus, jonka laatu, vaikuttavuus ja suosio ovat olleet korkeita. Yliopistossa kandidaatin tutkinto on alin mahdollinen tutkintotaso, ns. perusopinnot, joiden jälkeen yleensä hakeudutaan aineopintojen pariin ja suoritetaan maisterin tutkinto. Amk:ssa vastaava on yamk eli ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Suuri osa kandeista, mikäli suuntautuneet opiskelemaan palosta tietoa ja teoriaa kohtaan, jatkavatkin opintoja ja usein vaihtavat luokan- tai aineenopettajalinjalle (palkkaus, arvostus, työnkuva). Osa menee työelämään päiväkoteihin. Heistä osa on motivoitunut tekemään kyseistä käytännöntyötä, vaikka se onkin raskasta, huonosti palkattua, aliarvostettua ja vuodesta toiseen melko samanlaista. Osa huomaa, ettei teoreettinen ideologia ole sama asia kuin käytännön maailma, on valinnan paikka, jääkö silti vai lähtee muille aloille, joita maailmassa on paljon ja lisää tulee koko ajan.

En tiedä, mikä oli sinun motiivisi kouluttautua kandiksi. Lastenhoitajan tehtävä on tärkeä, kun sen hoitaa hyvin. Vaka-opettajankin tehtävä on tärkeä, kun ymmärtää vastuunsa tiimiä ja lapsia kohtaan. Jos syy kouluttautua opettajaksi on, että saisi työyhteisössä aseman, joka on ylempänä kuin muut, muita jotenkin parempi tai tarpeellisempi, oikeutettu määräämään, mitä muut tekevät, ei ammatinharjoittaminen tule onnistumaan. Kannattaa ensin hoitaa oma itsetunto kuntoon. Opettajan tehtävä on ensisijaisesti omaksutun tiedon tuomista muiden käyttöön, yhteisön hyväksi. Kuten viljelijä, kalastaja tai metsästäjä ovat joka kulttuurissa vuosituhansien ajan tuoneet työnsä ja osaamisensa tuloksen yhteisöönsä jaettavaksi, yhdessä käytettäväksi. Tieto ei ole omassa taskussa piiloteltava salainen ase, uhka muille. (Ei ainakaan vaka-kandin koulutuksessa saavutettava tieto.)

Onnea kohta valmistuvalle!

Vakahoitajana palkka voi olla rapiat 2600€/kk, jos on kokemuslisät ja saanut vielä ns henkilökohtaisen lisän, koska hoitanut/hoitaa työtään erityisen hyvin (asia pitää kaupungin lautakunnan kokoukseen menevässä pk:n pomon kirjoittamassa hakemuksessa perustella hyvin).

Vierailija kirjoitti:

Vakahoitajana palkka voi olla rapiat 2600€/kk, jos on kokemuslisät ja saanut vielä ns henkilökohtaisen lisän, koska hoitanut/hoitaa työtään erityisen hyvin (asia pitää kaupungin lautakunnan kokoukseen menevässä pk:n pomon kirjoittamassa hakemuksessa perustella hyvin).

Just niin. Tunnen vakahoitajan, jolla on yhden vuoden pätevöitymiskoulutus (päivähoitajakurssi) alalle jostain 90-luvulta. Täydet kokemuslisät, yhteensä 4 henkilökohtaista palkanlisää (on hyvä manipuloimaan ja kiristämään itselleen etuja keinoja kaihtamatta) ja auvoisat olot itselleen raivaamallaan tilalla keskikokoisessa päiväkodissa. Tekee nyt epäpätevänä opettajan sijaisuuksia, ilman kesätaukoja ehdoissa (koska puhuu pomot pussiin). Palkka 3380,- /kk. Siis enemmän kun naapuritalon johtajalla, joka on kasvatustieteen ja yhteiskuntatieteen maisteri, johtanut monia organisaatioita.

Tästäkin ketjusta huomaan miksi tämä ongelma ei tule koskaan poistumaan- naiset vähättelee, mitätöi, kiusaa ja pätee toistensa yli. Kertoo kateudestaan ja piikittelee. Tutkinnoilla ja akateemisella osaamisella näytetään kaapin paikkoja. 

Entä jos nämä 312 sivua olisi täynnä toinen toistaan tukevaa puhetta, ja sitä miten jokainen voisi oppia toiselta? Parhaita käytöntöjä jaettisiin päiväkodista toiseen ja yhdessä kehitettäisiin sitä arkea paremmaksi? 

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta huomaan miksi tämä ongelma ei tule koskaan poistumaan- naiset vähättelee, mitätöi, kiusaa ja pätee toistensa yli. Kertoo kateudestaan ja piikittelee. Tutkinnoilla ja akateemisella osaamisella näytetään kaapin paikkoja. 

Entä jos nämä 312 sivua olisi täynnä toinen toistaan tukevaa puhetta, ja sitä miten jokainen voisi oppia toiselta? Parhaita käytöntöjä jaettisiin päiväkodista toiseen ja yhdessä kehitettäisiin sitä arkea paremmaksi? 

Oli se sellaista, ennen varhaiskasvatusta. Silloin oli päivähoito ja juuri tuollaisia eri alojen osaamisesta ammentavia, yhteiseksi hyväksi toimijoita. Oli tasa-arvoa ja yhdessä tekemisen meininki. Silloin 80-luvun lopusta alkaen, 90-luvulla, kun muutenkin oli ajatus yhteistyön ja jakamisen voimasta, demokratiasta ja tasa-arvosta. Muistatko? Kun Neuvostoliitto hajosi, liityttiin EU:hun, Nokia connecting people, kansainvälistyminen, Erasmus, lamasta nousun talkoot ja velkajärjestelyt, yhteisöverotus, päiväkodeissakin hierarkiat purettiin ja puhuttiin yhteisjohtajuudesta, prosesseista, ketteristä menetelmistä ja toimintakulttuurin voimasta hyvinvoivan demokratian rakentajana.

Se haluttiin nyt romuttaa, 2006 lähtien. Siis se kaikki hyvä, jolla oltiin päästy 20 vuoden työpanoksella niihin huippu hyviin Pisa-tuloksiin ja maailman kartalle. Alettiin halveksia yhteisöllisyyttä ilkkumalla, että siinä kaikki muka tekevät kaikkea, vaikkeivät edes osaa. Oaj alkoi ajaa yliopistojen ja keskusta-oikeistosiiven kanssa läpi 30-lukulaista mantraa, että vain heidän oppien mukainen oppi on oikea oppi. Historia toistaa itseään. Siihen mukaan populismi ja teknokratismi, niin tässä ollaan. Suomalaiset lapset ovat voineet uudistusten ja talous edellä "tehostuksen" jälkeen vuosi vuodelta huonommin, myös niiden Pisa-tulosten mukaan. Samoin ne kymmenettuhannet koulutetut ammattilaiset ("vääräoppiset"), jotka halvennetaan ja häädetään tässä puhdistuksessa ulos. Tavoite on 2030 toteutuva uusi uljas maailma. Nyt on siirtymäaika.

Ihan on kuin 1930. Siirtymäaikoineen.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sosionomi tai lastenhoitaja ei välttämättä tiedä miten tukea lapsen esimatemaattisia taitoja ja valmiuksia ja kielellisiä valmiuksia arjessa ja tavoitteellisessa toiminnassa. Hän ei esimerkiksi välttämättä tiedä, että varhaiskasvatusikäisellä lapsella kirjainten tunnistaminen ennustaa parempaa lukutaidon oppimista ja että SFON (spontaani huomion kiinnittäminen lukumääriin) ennustaa parempaa menestystä matematiikassa. Lukumääräisyyden taju ja lukumäärän, numeromerkin ja lukusanan välisen yhteyden vahvistaminen sekä erilaisten mittaamisten, vertaamisten ja luokittelujen harjoittelu jo varhaiskasvatusiässä arjen tilanteissa ja toiminnallisesti edistää lapsen (esi-)matemaattisia taitoja. On eri asia istua syömässä ruokaa ja juttelemassa niitänäitä kuin ohjata lasta ruokailutilanteessa kiinnittämään huomiota vaikkapa siihen, kuinka monta lihapullaa lautasella on, kumpi perunoista on suurempi kuin toinen, mitä pöydässä on enemmän kuin jotain muuta jne. Myös karkea- ja hienomotoristen taitojen ja perusliikuntataitojen diagnosointi ja harjaannuttaminen tarkoituksenmukaisella ja lapselle mielekkäällä tavalla (toiminnallisesti, tarinallisesti, draaman ja taiteen keinoin, leikin keinoin jne.) vaatii spesifiä tietoa ja ymmärrystä, jota usein lastenhoitajilla ei ole. Kieli-, katsomus- ja kulttuuritietoisuutta sekä tuen tarpeen asioita unohtamatta.

Kylläpä tuli arvostettu olo näin lastenhoitajana . Pidätkö sä meitä ihan tyhminä? En ole käynyt lukiota vaan ammattiin koulutettu ja omaa ajattelua käyttävä joka usko tai älä, tietää näitä vaikka matemaattisia asioita ja niiden käyttöä työssä. Tulee sun tekstistä olo että hoitajan koulutus sisältää vain perushoitoa ja opettajan koulutus on jotain hienoa jota hoitaja ei ymmärrä. Onneksi oman tiimin opettaja arvostaa meitä hoitajia eikä nosta omaa koulutustaan lytäten "vain"hoitajien osaamista.

Mietin samaa, miten tällaiset ylimykset arvottavat esim. hoitovastuullaan olevien lasten perheet, vanhemmat ja isovanhemmat? Onko niin, että vain akateemisesta taustasta tulevat perheet nähdään kelpoisiksi ymmärtämään tai arvioimaan vasujen tavoitteet ja toteutus. Miten työttömien, kouluttamattomien tai "alhaisesti koulutettujen" vanhempien kanssa hoidetaan kasvatuskumppanuus, huoltajien kuuleminen ja osallisuus?

Jos vanhempi sanoo, ettei halua 2-vuotiaan lapsensa kanssa laskettavan lihapullien määrää vaan nautittavan ruuasta ja puhuttavan siitä, mistä lapsi haluaa, kykeneekö kandiopettaja ymmärtämään ja hyväksymään tämän näkemyksen arvon ja toteuttamaan sitä arjen työssään? Jos vasussa puhutaan vain teoriajargoneita "matemaattisten esiakateemisten taitojen harjoittamisesta" eikä selvällä konkretialla, mitä se käytännössä tämän lapsen kohdalla tarkoittaa, eivät vanhemmat edes tiedä, millaisissa kummallisissa tilanteissa heidän lapsensa päivittäin joutuvat olemaan. Vasu tekstin pitää olla niin selkeä, ettei se jätä tulkinnanvaraa, mitä päiväkodissa kenenkin lapsen kanssa tehdään, miten ja miksi. Kyseessä on sopimus. Sillä on valtava vaikutus kasvatustoimien kohteena olevan yksilön myöhempään elämään.

Vanhempi ei voi päättää lasketaanko niitä lihapullia vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sosionomi tai lastenhoitaja ei välttämättä tiedä miten tukea lapsen esimatemaattisia taitoja ja valmiuksia ja kielellisiä valmiuksia arjessa ja tavoitteellisessa toiminnassa. Hän ei esimerkiksi välttämättä tiedä, että varhaiskasvatusikäisellä lapsella kirjainten tunnistaminen ennustaa parempaa lukutaidon oppimista ja että SFON (spontaani huomion kiinnittäminen lukumääriin) ennustaa parempaa menestystä matematiikassa. Lukumääräisyyden taju ja lukumäärän, numeromerkin ja lukusanan välisen yhteyden vahvistaminen sekä erilaisten mittaamisten, vertaamisten ja luokittelujen harjoittelu jo varhaiskasvatusiässä arjen tilanteissa ja toiminnallisesti edistää lapsen (esi-)matemaattisia taitoja. On eri asia istua syömässä ruokaa ja juttelemassa niitänäitä kuin ohjata lasta ruokailutilanteessa kiinnittämään huomiota vaikkapa siihen, kuinka monta lihapullaa lautasella on, kumpi perunoista on suurempi kuin toinen, mitä pöydässä on enemmän kuin jotain muuta jne. Myös karkea- ja hienomotoristen taitojen ja perusliikuntataitojen diagnosointi ja harjaannuttaminen tarkoituksenmukaisella ja lapselle mielekkäällä tavalla (toiminnallisesti, tarinallisesti, draaman ja taiteen keinoin, leikin keinoin jne.) vaatii spesifiä tietoa ja ymmärrystä, jota usein lastenhoitajilla ei ole. Kieli-, katsomus- ja kulttuuritietoisuutta sekä tuen tarpeen asioita unohtamatta.

Olen eri mieltä kanssasi. On vaarallista, hyvin vaarallista, elää käsityksessä, että työyhteisössä jotakin tehtävää varten työsopimuksen solminut ihminen olisi kognitiiviselta kehitykseltään jonkinlainen vain tuon työtehtävänsä perusteella. Tai sen perusteella, mikä hänen ensisijainen, tuossa tehtävässä vaadittava, koulutuksellinen pätevyytensä on.

Lastenhoitajista ja sosionomeista amk suurin osa on suorittanut lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon ennen ammatiilista koulutustaan. Voitko todellakin väittää, että lääkelaskennan kurssit läpäissyt aikuinen ihminen ei tajuaisi, että matemaattiset taidot kehittyvät niitä käyttämällä ja luonnontieteet perustuvat mitä suurimmassa määrin (nimensäkin mukaisesti) ympäristön havainnointiin, mittaamiseen, vertailuun ja laskemiseen? Tai että alle kouluikäisen lapsen kielitaito kehittyy kielen kanssa leikkimällä, olemalla vuorovaikutuksessa. Tai että ihminen oppii paremmin, kun hänellä on hyvä olla ja häntä arvostetaan?

Jos kohtaat työyhteisösi tuollaisella järjettömällä asenteella, joka perustuu täysin mutuun toisten ihmisten vähä-älyisyydestä suhteessa omaan viiteryhmääsi, mitä luulet, mitä nämä henkilöt oppivat sinusta noissa tilanteissa? Ja nyt, älä unohda, että he ovat sosiaali- ja terveysalan koulutettuja ammattilaisia, ihmisen käyttäytymisen tulkinnan ytimessä.

PS. Mitä tulee niiden lihapullien laskemiseen ja perunoiden koon vertailuun, esimerkin ryhmässä oli 1-, 2- ja 3-vuotiaita lapsia, joilla on nälkä, väsy ja varmasti myös äitiä ja isiä kova ikävä, kun tsemppaavat siellä joukon mukana.

Puhumalla se kielitaito kehittyy varmasti, mutta sen mittaamisen millä tasolla se on ja sen oppimisen vaikuttavuuden arvioinnin tekee parhaiten siihen koulutettu opettaja. Ja lääkelaskuilla ei ole mitään tekemistä pikkulasten matemaattisen ajattelun kehittymisen kanssa. t: äiti

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi ei voi päättää lasketaanko niitä lihapullia vai ei.

Kieltää tuskin voi, mutta jos sellaista toivoo ja pyytää niin hyvinkin voi asia järjestyä.

Kyllähän vanhempien näkemyksillä on väliä, mutta ei henkilökunta voi jokaiseen ehdotukseen taipua jos niitä on paljon ja eri lapsille hyvin erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi ei voi päättää lasketaanko niitä lihapullia vai ei.

Kieltää tuskin voi, mutta jos sellaista toivoo ja pyytää niin hyvinkin voi asia järjestyä.

Kyllähän vanhempien näkemyksillä on väliä, mutta ei henkilökunta voi jokaiseen ehdotukseen taipua jos niitä on paljon ja eri lapsille hyvin erilaisia.

Moni vanhempi ei tajua että eivät voi syödä ja säästää kakkupalaa samaan aikaan.

Kun tuot lapsesi kunnalliseen päiväkotiin, et enää määrittele mitä oppisisältöjä lapsesi päivä sisältää. Et pääse päättämään nukkuuko lapsi vai onko hereillä, tarjotaanko kasvisruokaa vai liharuokaa. Toivoa tietysti voit. Mutta kukaan ei vastaa sinulle mistään. Jos nukkui niin oli väsynyt ja jos söi liharuokaa niin muuta ei ollut tarjolla. Allergioidenkin kanssa on vähän niinjanäin, toteutuvatko ne aina ( keittiö sekoilee) mutta joku ei sianlihaa peruste on käytännössä se ja sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi ei voi päättää lasketaanko niitä lihapullia vai ei.

Kieltää tuskin voi, mutta jos sellaista toivoo ja pyytää niin hyvinkin voi asia järjestyä.

Kyllähän vanhempien näkemyksillä on väliä, mutta ei henkilökunta voi jokaiseen ehdotukseen taipua jos niitä on paljon ja eri lapsille hyvin erilaisia.

Moni vanhempi ei tajua että eivät voi syödä ja säästää kakkupalaa samaan aikaan.

Kun tuot lapsesi kunnalliseen päiväkotiin, et enää määrittele mitä oppisisältöjä lapsesi päivä sisältää. Et pääse päättämään nukkuuko lapsi vai onko hereillä, tarjotaanko kasvisruokaa vai liharuokaa. Toivoa tietysti voit. Mutta kukaan ei vastaa sinulle mistään. Jos nukkui niin oli väsynyt ja jos söi liharuokaa niin muuta ei ollut tarjolla. Allergioidenkin kanssa on vähän niinjanäin, toteutuvatko ne aina ( keittiö sekoilee) mutta joku ei sianlihaa peruste on käytännössä se ja sama.

Nyt puhut kyllä ihan p*skaa!

Jos vanhemmat toteavat lapsen hoitouran alkaessa, että lapselle kiitos kasvisruokavalio niin hän todellakin saa kasvisruoan päivittäin.

Ja jos esimerkiksi uskonto kieltää tietyn lihan syömisen niin tottakai kys lapselle on oma ruokansa niinä päivinä, kun ns listan mukainen lounas sisältää hälle "väärää" lihaa.

Ja tuo mitä sanot allergioista ja niiden ylenkatsomisesta on suorastaan pelottavaa luettavaa ja olet totisesti väärällä alalla, jos et näissä asioissa turvaa lapsen oikeuksia ja turvallista päivää.

T. Vakahoitaja pian 20v ajan ja kerran kun olet Epipen-kynään joutunut turvautumaan lapsen ollessa tikahtumassa allergiakohtaukseensa niin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sosionomi tai lastenhoitaja ei välttämättä tiedä miten tukea lapsen esimatemaattisia taitoja ja valmiuksia ja kielellisiä valmiuksia arjessa ja tavoitteellisessa toiminnassa. Hän ei esimerkiksi välttämättä tiedä, että varhaiskasvatusikäisellä lapsella kirjainten tunnistaminen ennustaa parempaa lukutaidon oppimista ja että SFON (spontaani huomion kiinnittäminen lukumääriin) ennustaa parempaa menestystä matematiikassa. Lukumääräisyyden taju ja lukumäärän, numeromerkin ja lukusanan välisen yhteyden vahvistaminen sekä erilaisten mittaamisten, vertaamisten ja luokittelujen harjoittelu jo varhaiskasvatusiässä arjen tilanteissa ja toiminnallisesti edistää lapsen (esi-)matemaattisia taitoja. On eri asia istua syömässä ruokaa ja juttelemassa niitänäitä kuin ohjata lasta ruokailutilanteessa kiinnittämään huomiota vaikkapa siihen, kuinka monta lihapullaa lautasella on, kumpi perunoista on suurempi kuin toinen, mitä pöydässä on enemmän kuin jotain muuta jne. Myös karkea- ja hienomotoristen taitojen ja perusliikuntataitojen diagnosointi ja harjaannuttaminen tarkoituksenmukaisella ja lapselle mielekkäällä tavalla (toiminnallisesti, tarinallisesti, draaman ja taiteen keinoin, leikin keinoin jne.) vaatii spesifiä tietoa ja ymmärrystä, jota usein lastenhoitajilla ei ole. Kieli-, katsomus- ja kulttuuritietoisuutta sekä tuen tarpeen asioita unohtamatta.

Olen eri mieltä kanssasi. On vaarallista, hyvin vaarallista, elää käsityksessä, että työyhteisössä jotakin tehtävää varten työsopimuksen solminut ihminen olisi kognitiiviselta kehitykseltään jonkinlainen vain tuon työtehtävänsä perusteella. Tai sen perusteella, mikä hänen ensisijainen, tuossa tehtävässä vaadittava, koulutuksellinen pätevyytensä on.

Lastenhoitajista ja sosionomeista amk suurin osa on suorittanut lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon ennen ammatiilista koulutustaan. Voitko todellakin väittää, että lääkelaskennan kurssit läpäissyt aikuinen ihminen ei tajuaisi, että matemaattiset taidot kehittyvät niitä käyttämällä ja luonnontieteet perustuvat mitä suurimmassa määrin (nimensäkin mukaisesti) ympäristön havainnointiin, mittaamiseen, vertailuun ja laskemiseen? Tai että alle kouluikäisen lapsen kielitaito kehittyy kielen kanssa leikkimällä, olemalla vuorovaikutuksessa. Tai että ihminen oppii paremmin, kun hänellä on hyvä olla ja häntä arvostetaan?

Jos kohtaat työyhteisösi tuollaisella järjettömällä asenteella, joka perustuu täysin mutuun toisten ihmisten vähä-älyisyydestä suhteessa omaan viiteryhmääsi, mitä luulet, mitä nämä henkilöt oppivat sinusta noissa tilanteissa? Ja nyt, älä unohda, että he ovat sosiaali- ja terveysalan koulutettuja ammattilaisia, ihmisen käyttäytymisen tulkinnan ytimessä.

PS. Mitä tulee niiden lihapullien laskemiseen ja perunoiden koon vertailuun, esimerkin ryhmässä oli 1-, 2- ja 3-vuotiaita lapsia, joilla on nälkä, väsy ja varmasti myös äitiä ja isiä kova ikävä, kun tsemppaavat siellä joukon mukana.

Puhumalla se kielitaito kehittyy varmasti, mutta sen mittaamisen millä tasolla se on ja sen oppimisen vaikuttavuuden arvioinnin tekee parhaiten siihen koulutettu opettaja. Ja lääkelaskuilla ei ole mitään tekemistä pikkulasten matemaattisen ajattelun kehittymisen kanssa. t: äiti

Tai vielä parempi, jos se opettaja olisi vuorovaikutuksessa lasten kanssa ja tarjoamassa rikasta kieliympäristöä.

Eikä toimistossa kaavakkeiden parissa, huolesta soikeana, puheterapeuttia leikkien.

Vuodesta 2015