Muistatteko Extreme-yhtyeen 90-luvun alusta (ja hitin "More Than Words")?
Muistatteko tätä bändiä? Tykkäsittekö? Kuunteletteko vieläkin?
Kommentit (22)
Yhden hitin ihmeitä kyllä tuolloin riitti.
Tuo toinen oli ihan unelma ulkonäöltään siihen aikaan :)
ihana biisi. Missäköhän nuo tyypit on nyt?
Muistan, töissä kuuntelimme radiota ja tämä kappale soi usein. Ja myös Scorpionsin The wind of change. Radiomainoksista muistan My Card- pankkikorttilaulunpätkän.
Kuuntelin jonkun verran silloin. Tuo laulajahan oli Van Halenissa yhden levyn verran. Levyn jonka kaikki varmaan ovat unohtaneet.
Extremen kitaristi Nuno Bettencourt on huikean taitava. Harmi että aikalailla kadonnut julkisuudesta.
Ysäri oli kyllä rokkiballadien kulta-aikaa. Siis ainakin siltä kannalta, että niitä ilmestyi pilvin pimein.
Ei kuulunut omiin suosikkeihin (koska olin aina paikkakunnan discossa seinäruusuna ja opin inhoamaan tiettyjä kappaleita). Tästä tulee mieleeni MTV. Oi sitä aikaa kun katsottiin vielä musiikkivideoita kissavideoiden sijaan.
Nuno on soittanut jo pitkään Rihannan bändissä.
Kuuntelin ja kuuntelen joskus nytkin vielä. Oli kyllä komeita poikia ja Nuno niin taitava.
Mahtava biisi. Oon löytänyt vasta nyt sen , 90-luvulla oli niin kiire : D
Tuon biisin muistan, oli iso hitti silloin ysärin alussa. Muita biisejä en heiltä taida tietääkään.
En meinaa päästä yli siitä, miten komea ja kaunis Nuno Bettencourt oli nuorena.
Nykyään muistetaan tietenkin RHCP, Nirvana ja Gunnarit, mutta jos johonkin bändiin kiteytyy alkuysärin soundi niin Extremeen:
Lisäksi oli Mercuryn muistokonsertin tiukin bändi:
Skamin 2. kausi palautti tämän helmen mieleeni.
Mieluummin ko. bändiltä kuuntelen vaikkapa kappaleita Rest in peace tai Tragic comic.
Muistan, ihan ok. En ollut fani kuitenkaan.