Lue keskustelun säännöt.
Vinkkiketju masennuksesta toipuville!
05.12.2014 |
Itse olin n. 2 vuoden ajan masentunut. En käynyt töissä, siivonnut, maksanut laskuja, peseytynyt, liikkunut, tehnyt juuri mitään. Makasin kotona ja koin oloni täysin toivottomaksi. Pääsin masennuksesta kuitenkin irti ilman lääkitystä pienin askelin.
Ajattelinkin tulla kertomaan niistä pienistä askelista mitkä itelleni auttoi, jos tästä olisi jollekin muullekin hyötyä tai edes pientä tsemppiä. Ja muidenkin kokemuksia jakoon tietysti :)
- SIIVOA KOTISI. Tällä oli minulle aivan valtavan suuri merkitys ja pienin askelin opettelin siistiksi ja järjestelmälliseksi ihmiseksi. Edelleen hyvinvoinnilleni valtava voimavara.
- Ota aikaa niiden pienten asioiden hoitoon. Varaa yksi päivä sille, että päivität puhelinliittymäsi, maksat laskusi ja teet mitä nyt tarvitseekin. Hoidetuista tehtävistä saa mielettämästi hyvää oloa ja virtaa, ja onnistuneet kokemukset ruokkii rohkeutta. Kun puhelinliittymä on päivitetty, tuntuu vakuutusyhtiöön soittaminen jo paljon helpommalta.
- Pidä huolta raha-asioistasi; seuraa rahatilannettasi aktiivisesti ja laita laskut heti maksuun.
- Suunnittele tulevaa ja aseta itsellesi tavoitteita! Koin itselleni äärettömän suurena voimavarana sen, että käytin paljon aikaa (ja vaivaa) kaiken tulevan suunnitteluun. Siitä askel kerrallaan lähtee niitä tavoittelemaan, vaikka ensimmäinen steppi olisikin pelkästään se, että "käy suihkussa päivittäin". Edellinen "saavutus" kannusti aina uuteen ja nälkä kasvoi syödessä. Tämä ei käynyt käynyt hetkessä, vaan monen mutkan kautta ne tavoitteet alkoi myös toteutumaan.
- Edelliseen ja seuraavaan; Älä yritä muuttaa kaikkea kerralla ja odota mitään suurta uudelleen syntymistä mikä tapahtuu hetkessä.
- Älä lannistu epäonnistumesta. Kun repsahdat entiseen, koita aloittaa aina vaan alusta. Takapakkeja tulee aina ja kaikessa, oli masentunut tai ei. Se yrittäminenkin tuntuu paremmalta kuin se, että ei tee yhtään mitään.
- Ymmärrä se, että olet oman onnesi seppä ja kukaan muu ei pysty vaikuttamaan omaan hyvinvointiisi niin paljon kuin sinä itse. Käytin aikaa oman itseni, ajattelutapojeni ja luonteenpiirteideni mietiskelemiseen todella paljon. Käytän edelleenkin ja olen päässyt aika hyvin mm. kateudestani eroon tämän ansioista.
Mitäs muille tulee mieleen?
Kommentit (47)
Minä olin vakavasti masentunut 13 vuotiaasta asti. Masennus vain paheni ja 17-20 vuotiaana meno oli ihan psykoottista, enkä muista noista vuosista paljon mitään muuta kuin sen että oli helvetin paha olla. Loppujen lopuksi kun olin maannut omassa yksiössäni kolme kuukautta menemättä kouluun ja tekemättä mitään niin itsemurha oli aika lähellä, mutta tein jotain mikä pelasti henkeni; soitin isälleni.
Kello oli lähemmäs kaksi yöllä ja isä pyysi minulta vain yhtä asiaa; "pysy hengissä". Jos selviäisin hengissä aamuun asti niin hän veisi minut lääkäriin saamaan apua. Minä pysyin hengissä ja heti aamulla lääkärissä sain vakavan masennuksen diagnoosin, kahdet eri masennuslääkkeet ja lähetteen terapiaan. Siitä alkoi paraneminen.
Toisten ihmisten tuki on tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä en lähde kisaan siitä kuinka masentunut olin mutta tässä nämä mitkä mulla auttoi:
1. Ongelman tunnistaminen ja toteaminen
2. Terapia ja lääkitys - osaan tunnistaa sen hetken jonka jälkeen pitää alkaa ottaa aikaa itselle
3. Ympäristön sopeuttaminen: olen kertonut lähimmille ihmisille mikä on tilanne niin että ymmärtävät jos mun tarttee ottaa aikaa itelle ja vaikka vähentää työkuormaa
4. Mielekkyyden löytäminen elämään: teen nykyään vaan enää sellaisia asioita jotka ovat itseä kiinnostavia ja voimaannuttavia ja tapaan kivoja ihmisiä
5. Olen opetellut iloitsemaan myös pienistä arkisista asioista
6. Luonto
Kaiken kaikkiaan kyllä vaati aika ison muutoksen omassa päässä tunnistaa ensin että on ongelma ja lähteä sitten sitä työstämään kun on ollut se suvun kultatyttö.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 15:18"]
Isot annokset d-vitamiinia ja kalanmaksaöljyä.
[/quote]
paljon suosittelet d- vitskua?
Kannattaa miettiä tarkkaan, kenelle kertoo masennuksestaan.
Minä olin auktoriteettiuskovainen niin kauan, kunnes tajusin, ettei kukaan näistä ammattiauttajista oikeasti välittänyt minusta itsestäni. Olin heille vain yksi masennuspotilas, johon sovellettiin senaikaisia hoitotapoja, oli niistä hyötyä eli ei.
Parantuminen pääsi alkuun, kun vihastuin/sydämistyin/turhauduin näihin tyhjäntarjoajiin. En lunastanut muita reseptejä apteekista kuin ne lääkkeet, joista koin jotain hyötyväni. Mitään lääkettä en käyttänyt yhtäjaksoisesti, säännöllisesti. Nyt tajuan, millä tavoin terapia voisi auttaa (ketä tahansa, itsetuntemus on aina hyvästä), mutta masennuksen syövereissä en osannut käyttää terapeuttia hyväkseni ja "hoitotulos" oli nolla. Ihettelen kyllä vieläkin, miten kukaan psykiatri, muu lääkäri tai psykoterapeutti ei tajunnut, että olen VAIN joutunut kokemaan liikaa elämässäni: että olin hyljeksitty, kaltoinkohdeltu, herkkä ihminen, joka olisi kaivannut ripauksen inhimillistä rakkautta, myötätuntoa, kannustavaa suhtautumista.
Kaikilla oli joko kylmän kliininen asenne, tai tekoempaattinen.
Masentuneena tarvitsin eniten aitoa ihmisyyttä, rakkautta ja lämpöä, mutta minut jätettiin ihmisenä aina yksin, kylmään ja kolkkoon maailmaan.
Ymmärrän, että kaikkien masennus ei ole samanlaista. Jotkut ovat masentuneita "ilman syytä". Heillä varmasti perussyy on biologinen välittäjäaineenvaihdunnan häiriö. Minun masennukseni oli suojautumista minuuden täystuholta. Siksi apaattisuuteen ja lamaannukseen vaipuminen oli parempi vaihtoehto kuin minuuden luhistuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun on reilut 20 vuotta vakavaa masennusta takana, on tullut suhteellisuudentajua. Jos ei jaksa siivota tänään, ei jaksa ehkä ensi vuonnakaan. Joka päivä ei ole pakko pukeutua, ehkä sitten ensi kuussa. Jos joskus jaksaa käydä kaupassa, kannattaa saman tien hankkia säilyvää evästä mahdollisimman paljon. Olen sentään vielä hengissä, itsemurhan voi tehdä vasta 90-vuotiaanakin. Säästyy paljon luonnonvaroja, kun elää tällaista hiljaiselämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan avaus voi tuntua syyllistävältä vaikka sitä tuskin on sellaiseksi tarkoitettu. Kaikki masentuneet eivät pysty ottamaan itseään niskasta kiinni ja muuttamaan elämäänsä ilman lääkkeiden tai terapian tai muun tuen vastaanottamista. Voi olla tärkein askel suostua avun tarvitsijaksi ja lakata soimaamasta itseään siitä ettei saa elämäänsä kasaan.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:10"]
Aloittajan avaus voi tuntua syyllistävältä vaikka sitä tuskin on sellaiseksi tarkoitettu. Kaikki masentuneet eivät pysty ottamaan itseään niskasta kiinni ja muuttamaan elämäänsä ilman lääkkeiden tai terapian tai muun tuen vastaanottamista. Voi olla tärkein askel suostua avun tarvitsijaksi ja lakata soimaamasta itseään siitä ettei saa elämäänsä kasaan.
[/quote]
Ei pystykään, ja jotkut tarvitsee tosiaan sen lääkeavun. Kannattaa muistaa kuitenkin, että meitä masentuneita (ja entisiä masentuneita) on paljon erilaisia: myös meitä, jotka pystyvät lopulta ottamaan itseään niskasta kiinni :)
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että ihan kahden vuoden "masennus" ja täällä jakelet neuvoja. Salli mun nauraa. Pidäpä jatkossa huoli ihan omista asioistasi äläkä yritä päteä asioista joista et tiedä yhtään mitään.
Mä olin puoli vuotta suljetulla 22-vuotiaana. Olin niin loppu että hoitajat pesi mun hiukset,En muista ekasta kk mitään. Olin vakavasti masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy olla kyllä aika pitkällä jo toipumassa masennuksesta jos noihin ap:n juttuihin pystyy, tai sitten ei ole masennus ollut kovin syvä alunperinkään...
Itse kerron sen mikä itselleni oli ensimmäinen toipumisen oire ja apu... Eräänä päivänä huomasin, että oli hetki, vain ihan pieni hetki, jona en tuntenut tuskaa tai ahdistusta. Olin tuntenut sitä yhtäjaksoisesti vuosia, joten sellainen hetki oli todella yllättävä. Tuska palasi melkein heti hetken jälkeen. Mutta minä päätin, että jos koskaan tulee uudestaan hetki että on hyvä olla, nautin siitä täysillä, ja että muistelen niitä hyviä hetkiä enkä huonoja. Seuraavana päivänä tuli taas lyhyt hyvän olon hetki, ja olin siitä kiitollinen. Vähitellen ne pitenivät ja valtasivat alla. Ehkä vuoden päästä olin jo suurimman osan ajasta ilman tuskaa ja vanha tuska palasi vain paniikkikohtausmaisina kohtauksina, jotka enää eivät olleet vallitseva olo vaan tosiaan vain välillä tulevia.
Vasta tosiaan ehkä tuon vuoden päästä siitä kun huomasin että on pieniä hetkiä ilman tuskaa, pystyin edes ajattelemaan jotain kodin siivoamisia tai laskujen maksamista.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:33"]Mä olin puoli vuotta suljetulla 22-vuotiaana. Olin niin loppu että hoitajat pesi mun hiukset,En muista ekasta kk mitään. Olin vakavasti masentunut.
[/quote]
Juuri tätä meinaan että vakava masennus ei kyllä ole itsestä kiinni, että siitä noustaan. Ap voi soveltaa neuvojaan itseensä. Masennusta on monentasoista. En usko että siivoaminen on parantanut ap:tai vaan voinnin kohentuminen on poikinut siivoushalut.
Mun vinkki on se; että älä luovu toivosta. Jonain päivänä olo alkaa pikku hiljaa helpottamaan.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:38"]
Täytyy olla kyllä aika pitkällä jo toipumassa masennuksesta jos noihin ap:n juttuihin pystyy, tai sitten ei ole masennus ollut kovin syvä alunperinkään...
Itse kerron sen mikä itselleni oli ensimmäinen toipumisen oire ja apu... Eräänä päivänä huomasin, että oli hetki, vain ihan pieni hetki, jona en tuntenut tuskaa tai ahdistusta. Olin tuntenut sitä yhtäjaksoisesti vuosia, joten sellainen hetki oli todella yllättävä. Tuska palasi melkein heti hetken jälkeen. Mutta minä päätin, että jos koskaan tulee uudestaan hetki että on hyvä olla, nautin siitä täysillä, ja että muistelen niitä hyviä hetkiä enkä huonoja. Seuraavana päivänä tuli taas lyhyt hyvän olon hetki, ja olin siitä kiitollinen. Vähitellen ne pitenivät ja valtasivat alla. Ehkä vuoden päästä olin jo suurimman osan ajasta ilman tuskaa ja vanha tuska palasi vain paniikkikohtausmaisina kohtauksina, jotka enää eivät olleet vallitseva olo vaan tosiaan vain välillä tulevia.
Vasta tosiaan ehkä tuon vuoden päästä siitä kun huomasin että on pieniä hetkiä ilman tuskaa, pystyin edes ajattelemaan jotain kodin siivoamisia tai laskujen maksamista.
[/quote]
Ja näissä hetkissä pysymiseen auttaa mindfulness tai meditaatio, samoin mielen lukkojen avautumiseen. Mutta olen henk.koht. kokemuksesta sitä mieltä, että vain hyvin harva todella masentunut selviää ilman lääkitystä. Lievästi masentunut kenties, ja näitä lääkitäänkin liikaa.
Musta tuntuu että nykyisin ongelma on se ettei elämässä ole aikaa tai tilaa potea sitä masennusta, kun työelämä vaatii pysymään kasassa ja suoriutumaan. Pakkohan siinä on lääkitä että ihminen pääsee töihin ja maksaa laskunsa ja välttyy itsemurhalta. Tukiverkosto on monella pieni ja harva. En tiedä miten masennus kohdattiin vaikka 100 vuotta sitten. Ehkä onnellisuus ei ollut niin keskeinen odotus elämältä jolloin ahdistus ja synkkyys nimettiin jotenkin toisin ja käsiteltiin toisin. Uskonnollisuus oli enemmän esillä ja minusta vanhoissa virsiteksteissä tämä näkyy, suomalainen masennus.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 15:22"]
Aina toitotetaan ja totta se on: Liikunta. Mun elämään säännöllisillä juoksulenkeillä on dramaattinen vaikutus, ja jos en käy, kaikki alkaa tuntua mustalta ja toivottomalta.
Tämä siis ei ole todellakaan tarkoitettu teille, jotka ette pääse sängystä ylös, vaan siihen kun elämä on jo tasaantunut. Oon ainakin huomannut, että perustaipumuksilleen ei voi mitään, ja terveenäkin tarvitsee tiettyjä tapoja mielialan ylläpitoon. samaan listaan mene tietty myös riittävä uni.
[/quote]
Minä kokeilin liikuntaa, mutta tulin entistä vihaisemmaksi. Vihaan liikuntaa ja hikoamista. Lopetin liikunnan, ja voin paljon paremmin, kun en yritä pakottaa itseäni siihen. Ei siis liikunta toimi kaikille.
[/quote]
Ei toki, sitähän on kai tutkittukin että vasteet on erilaiset eri ihmisillä. Ja lajilla on kanssa väliä, tietysti pitää olla sellaista mistä tykkää ja mistä saa hyvän olon. En itse tykkää mistään muusta urheilusta kuin juoksusta! (hyi hitto että vihaan esim. pallopelejä..) Mutta puolipointtina mulla siis se, että jos en ole liikkunut tarpeeksi, mieliala laskee, eikä jaksaisikaan enää kohta lähteä, joten siksi pidän säännöllisyydestä huolta.