Poikaani hakattiin eilen (tiistaina) koulussa :(
Poikani on kuudennella, ja viisi muuta hänen luokkalaistaan (poikani mukaan neljä poikaa ja yksi tyttö) olivat hakanneet häntä koulun pihalla. Heti kun poikani tuli koulusta kotiin, huomasin, että hänellä oli musta silmä, nenässä paperituppo ja takki revennyt. Kyselin asiasta häneltä, väitti kaatuneensa. No, soitin sitten pojan opettajalle ja kysyin sitten häneltä asiasta. Selitti aluksi jotain kierrellen ja kaarrellen, kunnes lopulta kertoi poikani luokkalaisten hakanneen häntä. Ihmettelin, miksei minulle oltu soitettu aiemmin (heti hakkaamisen jälkeen) tästä! Kuulemma "tilanne ei ollut niin paha"! Lopetin sitten puhelun ja menin tivaamaan asiasta pojalta. Myönsi lopulta sen, ja kertoi yksityiskohtia, esim. yksi poika oli pitänyt hänestä kiinni, kun toinen oli muksinut poikaani naamaan samalla, sen jälkeen oli kaadettu koulun lähellä olevaan ojaan yms... Olen oikeasti järkyttynyt. Kertoi sitten vielä, että häntä on kiusattu jo pidemmän aikaa. Kysyin, että miksi, ja kertoi syyn (tai oikeastaan kaksi syytä) minulle (en halua paljastaa sitä täällä). Ei kuitenkaan mitään, mihin poika voisi itse vaikuttaa.
Että pistää vihaksi. Voisin mennä antamaan noille kiusaajille kunnon opetuksen.
Kommentit (64)
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 01:36"]tee rikosilmoitus!
[/quote]
Munkin mielestä tämä on kamala asia ja en ole todellakaan kiusaajien puolella, mutta minä tyhmänä vain mietin, että mitä rikosilmoituksesta sitten seuraa? 6-luokkalaiset ovat alle 15v eli eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa. Toki korvaukset! Eli johtaako rikosilmoitus lastensuojeluun jne?
Kiusaamista ei saada loppumaan, jos sitä ei oteta vakavasti.
Minä valmistauduin lasten kouluunkäyntiin niin, että jos heitä ruvetaan kiusaamaan, otan välittömästi järeät keinot käyttöön ja toivoisin samanlaista suhtautumista myös muilta vanhemmilta.
Teidän lapsen kohdalla kyseessä ei ole pelkkä koulukiusaus, vaan pahoinpitely. Kuten jo joku täällä mainitsi, niin mitä tapahtuisi, jos tuollaista sattuisi aikuisille?. Iltalööpit huutaisi asiasta ja syyllisiä takuulla etsittäisiin.
Mikä tekee poikkeuksen lasten kohdalla, joiden kohdalla suhtautuminen pitäisi olla vieläkin jyrkempi. Tuollainen vaikuttaa pitkään lapsen psyykkeeseen ja pidempään jatkuessaan vaikuttaa koko elämään.
Eli toivon, että sinäkin oikeasti harkinnan sijaan viet huomenna ensisijassa lapsen lääkäriin, jossa todetaan vammat. Sanoit, että pojalla silmä mustana ja nenästä verta valunut. Eli hän on säänyt päähänsä iskuja, joka ei ole leikin asia. Ja teet myös ehdottomasti rikosilmoituksen asiasta.
Todennäköisesti yhdenkään aikuisen tapauksessa rikosilmoituksta ei jätettäisi tekemättä, on järjenvastaista, että se lapseen kohdistuvassa väkivallassa on suurempi kynnys tehdä.
Toki koulun ja vanhempien kanssa lisäksi keskustelua, mutta vähintä olisi, että poliisi kävisi hakkaajajengiä juttuttamassa ja asia otettaisiin sen vaatimalla vakavuudella. Jottei lapsellekkin jää oloa, että on ihan okei, jos häntä vähän murjotaan.
elä vain harkitse rikosilmoitusta vaan tee se! Heti huomenna lääkäriin ja rikosilmoitus kehiin!!
T: 9 vuotta koulukiusattu ja meinasin jo itsarin tehdä kun kukaan ei välittänyt.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 17:21"]
Miksi tuollaista kutsutaan kiusaamiseksi? Se on väkivaltaa ja pahoinpitely! Rikosilmoitus sekä pahoinpiteijöistä että koulusta. Lain mukaan koulun täytyy mahdollistaa turvallinen opiskeluympäristö.
[/quote]Olen samaa mieltä! ei tuo ole kiusaamista vaan pahoinpitely. Jos tuollaista tapahtuisi aikuisten työpaikalla niin kiusaajat olisi jo erotettu ja odottaisivat alkavaa oikeusprosessia. Kiusattu saisi myös mukavat vahingonkorvaukset.
En oikeasti ymmärrä miksi lapsilla/nuorilla tuon on vain kiusaamista? Ap:n poika on varmasti saanut traumoja. Ja tuo tilanne muutenkin, mitä nössöjä ne jätkät on kun joukolla käyvät yhden kimppuun :O niin väärin.
Eikö tästä voisi tehdä jotain aloitetta kansalaisaloitteisiin? kiusaajille rangaistus, kiusaaja vaihtaa koulua eikä kiusattu ja tuntuvat sakot, jotka maksaa kiusaajan vanhemmat. Siinä vaiheessa varmasti loppuu kiusaaminen kun alkaa tuntua omassa lompakossa.
Heti kun oma lapsi vähän isompi niin laitan hänet harrastamaan jotain itsepuolustuslajia, vaikka karatea tai kickboxingia niin osaa tinttasta turpaan mahdollista kiusaajaa joka käy käsiksi, kun ei koulu näköjään voi/halua vieläkään tehdä mitään noille kiusaamisille.
RIKOSILMOITUS! tekisit sen kuitenkin jos lapsesi hakattaisiin esim. illalla kaupungilla. se, että se on tapahtunut koulussa ei muuta asiaa, melkeimpä vain pahentaa.
nuot hullut kakarat menevät lastensuojelun piiriin.
Ap sun PITÄÄ toimia sun pikasi tähden, tee ilman muuta rikosilmoitus! Se on sun velvollisuutesi äitinä. Kuka poikaasi auttaa jos et sinä!
Hyi kamala minkälaisia lapsia. Pistää vihaksi kuulla tuollaista. En kehtaa äänen tässä sanoa mitä tuollaiset nulikat ansaitsisivat.
Oman poikani kanssa käynyt samalla tavalla, tein rikosilmoituksen josta kuullessaan nämä pojat hakkasivat poikani uudestaan, vaikka poika koitti kertoa että äiti sen teki, en minä.
Otin yhteyttä kouluun, taas, kiusaajat otettiin heti puhutteluun ja luvattiin pitää heitä silmällä.. ei ole sen jälkeen mitään tapahtunut.
Tsemppiä ja tee se rikosilmoitus kaikesta huolimatta!!
Oman poikani kanssa käynyt samalla tavalla, tein rikosilmoituksen josta kuullessaan nämä pojat hakkasivat poikani uudestaan, vaikka poika koitti kertoa että äiti sen teki, en minä.
Otin yhteyttä kouluun, taas, kiusaajat otettiin heti puhutteluun ja luvattiin pitää heitä silmällä.. ei ole sen jälkeen mitään tapahtunut.
Tsemppiä ja tee se rikosilmoitus kaikesta huolimatta!!
En tekisi rikosilmoitusta koska oavt alle 15v. Eli lastensuojeluun menisi ja tekisin itse suoraan lastensuojeluun ilmoituksen. Laittaisin siihen että jos toistuu niin teet uuden ilmoituksen!
Mä toivon että saat idiootit vastuuseen tästä ja poika saisi olla rauhassa ilman mitään kiusaamista. T. koko kouluaikansa kiusattu ja nykyisin käyn terapiassa vakavan masennuksen takia, kiitos kiusaajien.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 01:44"]
onko se niin ruma ?
[/quote]Vaikka joku olisi sinun mielestäsi "ruma" oikeuttaako se kiusaamiseen ja pahoinpitelyyn?
Kiusaamista missään muodossa ei pidä vähätellä ja joskus siinä on todella jopa rehtori mukana. Oletteko nähneet Silminnäkijän dokumentin Kouluampujaksi leimattu? Aivan hirveä ja järkyttävä, suorastaan uskomaton tarina joka onneksi päättyy kiusatun nuoren miehen kohdalla hyvin, hän on voittaja ja selviytyjä eikä antanut nujertaa itseään eikä alentunut kiusaajiensa tasolle.
Soita lähimpään nyrkkeilyseuraan ja opeta poika laittamaan kiusaajille vastaan. Nössöt saa turpaan, vaikka eihän sen niin pitäisi mennä. Surullisen kova on maailma.
Älä harkitse vaan tee se rikosilmoitus. Olen itse opettaja, ja tiedän, ettei koulu vain voi mitään. Puhuttelut ja jälki-istunnot eivät auta. Kiusaaminen jatkuu vain opettajan selän takana.
Rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus havahduttavat kiusaajat ja heidän vanhemmat. Vaadi myös koulua tekemään lasu-ilmoitus, niin sitten siellä on kaksi ilmoitusta, pitäisi tehota edes jonkin verran.