Nykyajan lasten älyttömät kuukausirahat
En voi käsittää mihin kotona asuva teini muka voi tarvita jopa 100 euron kuukausirahaa! Kotitöiden tekemisen luulisi olevan ihan itsestäänselvyys muutenkin. Ja jos kotoa saa kuitenkin ruoat, hygieniatarvikkeet ja vaatteet, niin mihin voi tarvita vielä noin ison summan kuukausirahaa? En minä ainakaan nuorena saanut mitään kuukausirahoja ja kotitöitä piti tehdä siitä huolimatta.
Ärsyttää tuossa kuukautissuojaketjussa ihmisten kauhistelut, kun joku ei sen 100e kuukausirahan lisäksi ostaisi enää erikseen siteitä tytölle. Onhan se nyt kumma jos ei tuollaisesta summasta pysty muutamaa euroa laittaa siteisiinsä. Kuinka lellittyjä nykyään kakarat oikein on? Ei ihme ettei osata käyttäytyä, eikä mitään arvosteta.
Kommentit (66)
Meillä tyttö sai minulta, työssäkäyvältä yh-äidiltään, rahaa tarpeen mukaan. Kohtuuttomuuksia ei koskaan pyydetty eikä annettu. Siihen ei ollut varaa.
Toki aina joustettiin, että elämä ei olisi pelkkää rahan laskemista. Helpompaa ehkä kahden ihmisen taloudessa.
Mun lapset ei saa mitään rahaa, olen niin köyhä että mitään ei voi antaa lapsille. Saavat toki ruoan ja joskusalesta vaatetta. Mitään viikorahaa ei ole , mutta lapset ovat tyytyväisiä.
Jos on paljon rahaa niin miksi ei? Ei sen teinin tarkotus oo käyttää sitä 100 euroo kuussa vaan säästää osa siitä isompia hankintoja varten vaikka kitaraan.
itse kävin töissä mutta nykyään teinin on tosi vaikee löytää töitä. Musta kuukausi raha on iha hyvä ratkasu jos ei pääse töihin
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 22:19"]
Ja Leffassa käynti, kahvikupit, ja mäkkärissä syömisetkö ovat sitten ihan pakollisia? Kyllähän sitä nyt keksii vaikka mitä sellaistakin tekemistä, mihin ei tarvita välttämättä rahaa ollenkaan..
[/quote]
No kyllä leffassa ja kahvilla käynti kaverien kanssa on ihan kohtuullinen ja fiksu vapaa-ajanviettotapa.
Mitä lapsenne tekee rahojen eteen? Kotityöt nyt kuuluu muutenkin tehdä. Kuitenki parempi vaihtoehto on että rahojen eteen tekisi edes ne kotityöt. Oman huoneen siivouksesta ei kuulu maksaa.
Mä kyl käytän ne kuukausirahat/lapsilisät tms. ihan ite yh:na.
Meillä ei ole lähdetty mihinkään säännöllisiin kuukausirahoihin. Miksi ihmeessä lapsella pitäisi olla säännöllinen rahan tulo vanhemmilta? Meillä lapset käyttävät -tienaamiaan- rahoja omiin juttuihinsa. Toki me vanhempina ostamme myös muuta kuin pakolliset, välillä voi saada jotain kivaakin, eikä kaikkia leffakäymisiä tarvitse omista säästöistä aina laittaa. Ja miten ne lapset tienaavat? No menestymällä koulussa. Jokaisesta hyvästä Wilma merkinnästä kassalipas kilahtaa. Jokaisesta huonosta lähtee saman verran pois. Otimme systeemin käyttöön tänä syksynä ja koetulokset ym. koulumenestys on lähtenyt rakettimaiseen nousuun. Kotitöistä meillä ei makseta sentin latia. Niihin osallistuu jokainen joka täällä tekee tiskiä, pyykkiä yms.
Mun mielestä on hyvä, että lapset saavat tietyn summan säännöllisesti ja sillä pitää sitten kattaa tietyt menot. Oppii hyvin rahankäyttöä ja ottamaan siitä vastuun.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 21:58"]Minä olin 16 vuotias 90-luvulla. Kuukausirahani oli 600mk/kk. Äitini oli yh (leski), hyväpalkkainen. Shoot.
[/quote]Mä olin 16v vuonna 1989. Sain rahaa käyttöön n. 200mk/kk ja se oli enemmän kuin kukaan muu sai
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 22:02"]Leffassa käynti maksaa jo 20e. Kahvikuppi maksaa 2-4e. McDonalds ateria 8e.
Kyllä 100e menee nopeasti, jos nuori tekee muutakin kuin istuu kotona.
Meillä ei vielä kuukausirahoja anneta 9-vuotiaalle, mutta uskon että 100e on ihan sopiva määrä teini-ikäiselle.
[/quote]
Pitäisikö nuoren päästä elokuviin joka kuukausi? Entä mäkkiin? Missä on kohtuus?
Täytyy vaan ihmetellä, että eikö teinit osaa tehdä mitään vapaa-ajalla, kuin rampata leffassa, syödä mäkkipullaa ja shoppailla? Teininä sain joskus 3kk välein 5mk :D hyvin on ilmaista tekemistä keksitty ja kotona sai ruokaa. Ei ihme että monella nuorella aikuisella on oman rahan käyttö kuralla.
Hmm, kyse ei ehkä ole varsinaisesti kuukausirahasta, kun kyse on pikkulapsesta. Mutta laitan hänen tililleen 100 euroa kuukaudessa ja toki kaikki hänen kulunsa myös maksetaan :)
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 00:15"]
Mun mielestä on hyvä, että lapset saavat tietyn summan säännöllisesti ja sillä pitää sitten kattaa tietyt menot. Oppii hyvin rahankäyttöä ja ottamaan siitä vastuun.
[/quote]
Ja omia tienattuja rahoja käyttämälläkö sitä oppii huonommin kuin ns. AUTOMAATIONA tulevilla rahoilla. Mun mielestä on ihan älytöntä, että osa isän ja äidin työllä tienaamista palkoista siirtyy automaattisesti lapsen kukkaroon, sen lisäksi, että hänet tottakai elätetään, on ruokaa vaatetta yms. Sekin on parempi, että rahaa voi pyytää, sitä joko sitten tulee tai sitten sitä ei tule. Siinä niitä realiteetteja oikeasti oppii, ettei aina ole rahoja jaella automaattisesti.
Kuukausirahalla nuoret voi ostaa omat viinat ja tupakkansa.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 00:15"]
Mun mielestä on hyvä, että lapset saavat tietyn summan säännöllisesti ja sillä pitää sitten kattaa tietyt menot. Oppii hyvin rahankäyttöä ja ottamaan siitä vastuun.
[/quote]
Ja omia tienattuja rahoja käyttämälläkö sitä oppii huonommin kuin ns. AUTOMAATIONA tulevilla rahoilla. Mun mielestä on ihan älytöntä, että osa isän ja äidin työllä tienaamista palkoista siirtyy automaattisesti lapsen kukkaroon, sen lisäksi, että hänet tottakai elätetään, on ruokaa vaatetta yms. Sekin on parempi, että rahaa voi pyytää, sitä joko sitten tulee tai sitten sitä ei tule. Siinä niitä realiteetteja oikeasti oppii, ettei aina ole rahoja jaella automaattisesti.
[/quote]
hehe, joku pihi henkilö pillastui :)
oletatko että esim 13-vuotias käy töissä? ja joo, mun mielestä vanhempien olis hyvä opettaa sitä rahankäyttöä nimenomaan säännöllisellä viikko- tai kuukausirahalla. niinhän se aikuisenakin toimii, on palkkapäivä, maksat laskut, varaat ruokarahat ja ylimääräiset voi humputella tai säästää.
eihän tollasessa rahan kerjäämisessä ole järkeä.
Me olemme ihan tavallisia keskiluokkaisia ja meidän lasten kk raha on aina ollut 0 euroa. Joskus ovat saaneet kaupungille lähtiessä 10-20€ välipalaa tai pieniä ostoksia varten mutta muuten en katso kk rahaa tarpeelliseksi. Hankinnat tehdään vain tarpeen mukaan ja kännykän maksaa vanhemmat.
Isommat lapset ovat menneet töihin 15v:nä esim kauppaan pullopojiksi/tytöiksi tai hyllyjä täyttämään ja maksaneet omat ostoksensa niistä rahoista. Perusvaatteet, bussiliput ja kännykät maksettu edelleen kotoa.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 22:44"][quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 22:22"]Jep. Itse saan 40e/kk, mistä maksan kaiken, paitsi bussikortin ja ruuan kotona (maksaa enemmän kuin 40e, ei mitenkään riittäis siihen...). Eli mäkkiruuat, lahjat, koulujutut, vaatteet, meikit (shamppoot yhteisiä), kaiken. t. 16v
[/quote]
Maksan myös omat ruuat poikaystävälle, koska en halua elää poikaystävän rahoilla. Ei toi 40e/kk oikein mihinkään riitä, pitäis ostaa uus talvitakkikin.
[/quote]
Mä en tajunnu tota poikaystävä juttuu. Eli jos menette vaikka mäkkäriin, ette maksa omianne vaan sinä maksat molempien?
[/quote]
Eiku maksan itse omani :D Poikaystävä kyllä tahtoisi tarjota aina kaiken, mutten halua loisia toisen rahoilla.
Minä sain teininä 10 markkaa viikko rahaa. Onko se 2e tänä päivänä vai paljonko? Mitä 2€ tänä päivänä saa? entäs 10€? Ei yhtään mitään!
Minä en kannata tuota, että lapselle ei anneta ollenkaan kuukausirahaa. Lapsi oppii tietynlaista raha-asioiden hoitamista ja budjetin suunnittelua, kun tietää, että rahaa tulee kuussa summa x ja sillä pitää omat hyvitukset kustantaa. Lisäksi maksamme tarpeelliset vaatteet ja kohtuulliset puhelinlaskut.