Orjatyön hinnasto - Huittinen
Täällä hyvä kirjoitus:
http://sakutimonen.com/2014/11/orjatyon-hinnasto/
Orjatyön hinnasto
Posted on 12. marraskuu 2014
108
– Meillä on esimerkiksi Meijerin piste, jossa voi hyödyntää omaa osaamistaan. Siellä on muun muassa puupaja ja metallipaja, sanoo kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja Arja Lehtinen.
– Jokainen saa tehdä jotain, ja tekemistä löytyy varmasti. Pyrimme myös kuuntelemaan ihmisen omia toiveita, Lehtinen toteaa.
Näin kuittaa Huittisten kaupunki eilisen Ajankohtaisen kakkosen esittelemän yhden kuntouttavassa työtoiminnassa vuosia viettäneen työttömän ilmiselvän kyykyttämisen ja nöyryyttämisen.
Työtoiminnan ohjaaja on varmasti oikeassa. Jokaiselle löytyy jotain sellaista työtä, jota laissa olevan korvaavan työn kiellon takia ei kuntouttavana työtomintana saa teettää. Kieltoa uhmaavaa työtä kuitenkin teetetään ja sitä jopa myydään ulkopuolisille. Myytävä työ on lisäksi hinnoiteltu tarkasti.
Hinnasto löytyy Huittisten kaupungin omilta verkkosivuilta.
Kaupunki siis myy kuntouttavassa työtoiminnassa olevien työpanosta yksityisille ja yrityksille. Yksityiset saavat orjan kympillä tunniksi ja yritykset kahdella. Autot pestään, pienkoneet huolletaan ja polkupyörien kumit paikataan tarkan hinnaston mukaan. Jos työtön joutuu matkustamaan työn takia omalla autolla, niin kaupunki rahastaa siitä 45 senttiä kilometriltä.
Kaikki tämä raha tulee kaupungille eikä se työt tekevä kuntoutettava näe siitä vilaustakaan. Hän saa vain Kelan työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Tämänkin kulukorvauksen maksaa Kela.
Yksityiselle myyty kuntoutettava työtön tuottaa tunnissa kaupungille saman verran kuin hän itse saa Kelalta päivässä. Yritykselle työtä tekevä tuo kaupungin kassaan rahaa kaksi kertaa oman päivittäisen kulukorvauksensa verran tunnissa.
Tämä on pelkästään työstä kaupungille perittävä korvaus. Sen lisäksi työtön tuottaa kaupungille selvää rahaa 10,09 euroa päivässä valtion työllistämiskorvauksena. Suurin hyöty tulee vapautumisesta kaupungin osuudesta työmarkkinatukeen. Kaikkein heikoimassa asemassa olevat pitkäaikaistyöttömät kantavat merkittävän vastuun kaupungin talouden tasapainottamisesta.
Orjakauppa on niin kannattavaa, että se ei yhtä vastaan hangoittelevaa änkyrää kaipaa. Hänet voidaan istuttaa nöyryytysmielessä täyttelemään sanaristikoita vuosikausiksi, niin oppii olemaan. Tai kaikesta päätellen onneksi ei opi olemaan, vaan tuo epäkohdat esille omalla nimellään ja naamallaan.
Huittisissa ei varmaankaan kannata ruveta pesemään autoja tai korjaamaan pienkoneita yritysmielessä. Kaupungin ylläpitämä orjatyökeskus pitää huolen siitä, että samoille markkinoille on turha yrittää.
Asian luulisi kiinnostavan myös kilpailuviranomaisia.
Kommentit (38)
Näillä kaikilla ilmaistyöläisillä heikennetään vielä työelämässä olevien asemaa, pikku hiljaa se syöpä leviää kauttaaltaan ja havahdutaan siihen, että ei enää kannata pitää ketään töissä kun saman voi teetättää jollakin orjatyönä.
Mieheni on ohjaajana paikassa, jossa tehdään tuollaista työtä työpajoissa. Tekevät jotain esineitä ja myyvät niitä.
Sakun mielestä on siis parasta, että ne työttömät kutsutaan kerran viikossa 3 tunniksi istumaan selkä suorana pöydän ääreen täydellisen hiljaisuuden vallassa.
Ns. ilmaistyössä eivät yleensä tilat, koneet eivätkä laitteet ole mitenkään hienot tai ajantasaiset. Koska kuntoutujista harva on ammattilainen niin tuotteet eivät ole tasalaatuisia, tuotanto on myös aika hidasta. Tavoitteena ei ole maksimoida tuotantoa vaan tukea niitä ihmisiä että alkaisivat oikeasti hakea niitä oikeita töitä. Toki siellä on paljon sellaisia joilla ei ole edellytyksiä pärjätä oikean yrityksen työntekijöinä. Vähemmän on niitä, joilla on edellytykset, ja he eivät todellakaan jää kuntouttavaan pyörimään uusintakierroksille.
Ei tuolla toiminnalla ole mitään mahdollisuuksia kilpailla yritysten kanssa.
Saku kirjoittaa näin:
"Saan paljon palautetta kuntouttavaa työtoimintaa kokevista jutuistani. Työtoiminnassa mukana olevat kertovat sellaisia asioita, että kaikkien kuntapäättäjien olisi syytä keskustella vaikkapa niiden palkattomien lehtien haravoijien kanssa.
Suurin osa palautteesta tulee kuitenkin tietämättömiltä tai epäilijöiltä. Tavalliset työssä käyvät ihmiset eivät kerta kaikkiaan suostu uskomaan, että tässä maassa teetetään palkatonta työtä. He uskovat ihan vilpittömästi toiminnan olevan tilapäistä ja johtavan oikeisiin palkkatöihin."
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:49"]
Ns. ilmaistyössä eivät yleensä tilat, koneet eivätkä laitteet ole mitenkään hienot tai ajantasaiset. Koska kuntoutujista harva on ammattilainen niin tuotteet eivät ole tasalaatuisia, tuotanto on myös aika hidasta. Tavoitteena ei ole maksimoida tuotantoa vaan tukea niitä ihmisiä että alkaisivat oikeasti hakea niitä oikeita töitä. Toki siellä on paljon sellaisia joilla ei ole edellytyksiä pärjätä oikean yrityksen työntekijöinä. Vähemmän on niitä, joilla on edellytykset, ja he eivät todellakaan jää kuntouttavaan pyörimään uusintakierroksille.
Ei tuolla toiminnalla ole mitään mahdollisuuksia kilpailla yritysten kanssa.
[/quote]
Toki ihminen, joka ei ole tällä vuosituhannella ollut oikeassa työelämässä ei kenties voi käsittää tätä.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:49"]
Sakun mielestä on siis parasta, että ne työttömät kutsutaan kerran viikossa 3 tunniksi istumaan selkä suorana pöydän ääreen täydellisen hiljaisuuden vallassa.
[/quote]
Saku kirjoittaa sivuillaan mm. näin:
"Nyt joku taas kysyy, että mitä sitten pitäisi tehdä. Vastaus on helppo: palkkatuettu työ. Kunta saa valtiolta palkkatukea ja voi pienellä lisäsatsauksella maksaa oikeaa palkkaa. Verotulot jäävät kunnalle ja palkka menee varmasti ihan jokapäiväiseen kulutukseen paikallisissa liikkeissä. Palkkatuki kestää vain määräajan, mutta palkallinen pätkätyökin motivoi varmasti paremmin kuin vuosia kestävä palkaton työ."
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:54"]

http://sakutimonen.com/2014/10/ongelman-ytimessa/
[/quote]
Varmaan onnistuu hyvin kun kunnissa on jatkuva henkilöstön supistamisen tarve ja toistuvia rekrytointikieltoja.
Juuri tässä piilee koko kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain ristiriita. Se on nimetty väärin. Sisällön puolesta lain nimi pitäisi olla Laki palkattomasta pakkotyövelvollisuudesta. Näin siksi, että laissa ei otsikkoa lukuunottamatta puhuta kuntouttamisesta mitään.
Kun katsotaan keitä laki koskee, niin huomataan ainoaksi kuntoutuksen perusteeksi työttömyys
Missä kohtaa tässä mainitaan kuntouttamisen tarve? Vastaus on, että ei missään. Siitä ei puhuta koko laissa 2 §:n 2-kohdan jälkeen. Puhutaan vain työttömyyden kestosta ja se onkin ainoa peruste, jolla työttömiä määrätään tähän niin sanottuun kuntoutukseen.
Laki jopa kieltää vajaakuntoisten määräämisen kuntouttavaan työtoimintaan
siteerattu täältä: http://sakutimonen.com/2014/11/laki-palkattomasta-pakkotyovelvollisuudesta/
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:49"]
Ns. ilmaistyössä eivät yleensä tilat, koneet eivätkä laitteet ole mitenkään hienot tai ajantasaiset. Koska kuntoutujista harva on ammattilainen niin tuotteet eivät ole tasalaatuisia, tuotanto on myös aika hidasta. Tavoitteena ei ole maksimoida tuotantoa vaan tukea niitä ihmisiä että alkaisivat oikeasti hakea niitä oikeita töitä. Toki siellä on paljon sellaisia joilla ei ole edellytyksiä pärjätä oikean yrityksen työntekijöinä. Vähemmän on niitä, joilla on edellytykset, ja he eivät todellakaan jää kuntouttavaan pyörimään uusintakierroksille.
Ei tuolla toiminnalla ole mitään mahdollisuuksia kilpailla yritysten kanssa.
[/quote]
Saku kirjoittaa näin: http://sakutimonen.com/2014/11/kilpailuvaltti/
Kokkolassa toimiva Kokkotyösäätiö on perustanut pesulan, jonka suorittava työn tekijät ovat kuntouttavassa työtoiminnassa.Työvalmentajat ja työnjohtajat saavat palkkaa, mutta sen raskaimman työn tekevät ”elämänhallintaa” opettelevat työttömät palkatta.
Ei touhu vielä tähän jää. Varmistaakseen kilpailuasemansa on Kokkotyösäätiö yhdessä erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän ja Kokkolan kaupungin kanssa perustanyt osakeyhtiön, joka puolestaan on perustanut jättipesulan laitospyykkien pesemistä varten. Kilpailuaseman varmistamisen lisäksi pesula saa Työpankki-kokeilun kautta erilaisia yhteiskunnan tukia.
Kaupunki säästää, kun vähäisillä työvoimakustannuksilla toimiva firma voittaa varmasti tarjouskilpailun. Firma tuottaa voittoa, jonka se tulouttaa kuntayhtymälle, kaupungille ja säätiölle. Säätiö käyttää voittonsa oman toimintansa kehittämiseen ja laajentamiseen.
Siellä laitospesukoneen äärellä touhuaa edelleen se palkaton kuntouttavassa työtoiminnassa oleva asiakas. Virallisesti tarkoituksena on kohentaa hänen hyvinvointiaan sekä vahvistaa hänen elämän- ja arjenhallintaansa sekä työ- ja toimintakykyään. Käytännössä hän on hyväksikäytetty palkattoman työn tekijä.
Olen kauan ihmetellyt miksi oikeat yrittäjät eivät älähdä tästä kilpailuedusta, jonka palkaton työvoima näille sosiaalisille yrityksille tuottaa. Kukaan ei pysty kilpailemaan sellaisen yrityksen kanssa, jonka työvoimakustannukset ovat minimaaliset.
Tai onhan siitä jo älähdetty, mutta ei toivomallani tavalla. Yrittäjien ja heidän edustajiensa reaktio on, että meille myös niitä palkattomia orjia. Alkusyksystä kansanedustaja Timo Heinonen (kok) teki lakialoitteen, jonka mukaan myös osakehtiöiden pitäisi voida järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.
Työtä tekemällähän Suomi saadaan nousuun. Tässä vauhdissa vain unohtuu se, että kohta kenellekään ei makseta työstä palkkaa, jolla ostaa niitä palkatta tehtyjä tuotteita.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:57"]

No tuossahan taas lasketellaan palturia. Laissahan puhutaan kuntouttamisesta nimenomaan tuossa maintussa kohdassa, siis muuallakin kuin otsikossa.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 21:02"]

Oletko blogin pitäjä vai joku sivullinen?
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 21:03"]

Sivullinen.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:55"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:49"]
Sakun mielestä on siis parasta, että ne työttömät kutsutaan kerran viikossa 3 tunniksi istumaan selkä suorana pöydän ääreen täydellisen hiljaisuuden vallassa.
[/quote]
Saku kirjoittaa sivuillaan mm. näin:
"Nyt joku taas kysyy, että mitä sitten pitäisi tehdä. Vastaus on helppo: palkkatuettu työ. Kunta saa valtiolta palkkatukea ja voi pienellä lisäsatsauksella maksaa oikeaa palkkaa. Verotulot jäävät kunnalle ja palkka menee varmasti ihan jokapäiväiseen kulutukseen paikallisissa liikkeissä. Palkkatuki kestää vain määräajan, mutta palkallinen pätkätyökin motivoi varmasti paremmin kuin vuosia kestävä palkaton työ."
http://sakutimonen.com/2014/10/ongelman-ytimessa/
[/quote]
Varmaan onnistuu hyvin kun kunnissa on jatkuva henkilöstön supistamisen tarve ja toistuvia rekrytointikieltoja.
[/quote]
Se porukka mikä on kuntouttavassa ei kykene palkkatukityöhön.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:57"]
Juuri tässä piilee koko kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain ristiriita. Se on nimetty väärin. Sisällön puolesta lain nimi pitäisi olla Laki palkattomasta pakkotyövelvollisuudesta. Näin siksi, että laissa ei otsikkoa lukuunottamatta puhuta kuntouttamisesta mitään.
Kun katsotaan keitä laki koskee, niin huomataan ainoaksi kuntoutuksen perusteeksi työttömyys
Missä kohtaa tässä mainitaan kuntouttamisen tarve? Vastaus on, että ei missään. Siitä ei puhuta koko laissa 2 §:n 2-kohdan jälkeen. Puhutaan vain työttömyyden kestosta ja se onkin ainoa peruste, jolla työttömiä määrätään tähän niin sanottuun kuntoutukseen.
Laki jopa kieltää vajaakuntoisten määräämisen kuntouttavaan työtoimintaan
siteerattu täältä: http://sakutimonen.com/2014/11/laki-palkattomasta-pakkotyovelvollisuudesta/
[/quote]
No tuossahan taas lasketellaan palturia. Laissahan puhutaan kuntouttamisesta nimenomaan tuossa maintussa kohdassa, siis muuallakin kuin otsikossa.
[/quote]
Kuntouttava työtoiminta määritellään lain 2 §:n 2-kohdassa näin:
Tässä laissa tarkoitetaan kuntouttavalla työtoiminnalla kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle, ja jossa ei synny virkasuhdetta eikä työsuhdetta henkilön ja toimintaa järjestävän tai toteuttavan tahon välille.
Tätä lakia sovelletaan lisäksi aktivointisuunnitelman laatimiseen ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen työttömälle 25 vuotta täyttäneelle työmarkkinatukeen oikeutetulle tai toimeentulotukea saavalle[...]
1) joka on työttömyyden perusteella saanut työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä;
2) joka on työttömyysturvalain 6 luvun 7 tai 9 §:n mukaisen työttömyyspäivärahakauden jälkeen saanut työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 180 päivältä; taikka
3) jonka pääasiallinen toimeentulo on viimeisen 12 kuukauden aikana perustunut työttömyyden johdosta maksettuun toimeentulotukeen.
Lain 8 §:n 4 momentti sanoo näin:
Jos kunta arvioi, ettei henkilö työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi välittömästi osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, suunnitelman tulee sisältää erityislakien mukaisesti sellaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, jotka parantavat hänen mahdollisuuksiaan osallistua myöhemmin kuntouttavaan työtoimintaan. Terveydenhuollon palvelujen tarvetta arvioitaessa asiantuntijana toimii kunnan terveyskeskus tai sairaanhoitopiiri.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:37"]
Näillä kaikilla ilmaistyöläisillä heikennetään vielä työelämässä olevien asemaa, pikku hiljaa se syöpä leviää kauttaaltaan ja havahdutaan siihen, että ei enää kannata pitää ketään töissä kun saman voi teetättää jollakin orjatyönä.
[/quote]
Ai yritykset joutuu kuitenkin maksamaan tuosta. 90-luvulla työkkäri maksoi yrityksille että ottavat palkattoman harjoitteijan.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 21:06"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:55"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:49"]
Sakun mielestä on siis parasta, että ne työttömät kutsutaan kerran viikossa 3 tunniksi istumaan selkä suorana pöydän ääreen täydellisen hiljaisuuden vallassa.
[/quote]
Saku kirjoittaa sivuillaan mm. näin:
"Nyt joku taas kysyy, että mitä sitten pitäisi tehdä. Vastaus on helppo: palkkatuettu työ. Kunta saa valtiolta palkkatukea ja voi pienellä lisäsatsauksella maksaa oikeaa palkkaa. Verotulot jäävät kunnalle ja palkka menee varmasti ihan jokapäiväiseen kulutukseen paikallisissa liikkeissä. Palkkatuki kestää vain määräajan, mutta palkallinen pätkätyökin motivoi varmasti paremmin kuin vuosia kestävä palkaton työ."
http://sakutimonen.com/2014/10/ongelman-ytimessa/
[/quote]
Varmaan onnistuu hyvin kun kunnissa on jatkuva henkilöstön supistamisen tarve ja toistuvia rekrytointikieltoja.
[/quote]
Se porukka mikä on kuntouttavassa ei kykene palkkatukityöhön.
[/quote]
Se porukka, joka on kuntouttavassa, niiden ainoa ongelma on työttömyys! Etkö ole lukenu tekstejä tästä?
Saku kirjoitti näin eräässä blogitekstissään:
"Puhutaan vain työttömyyden kestosta ja se onkin ainoa peruste, jolla työttömiä määrätään tähän niin sanottuun kuntoutukseen.
Laki jopa kieltää vajaakuntoisten määräämisen kuntouttavaan työtoimintaan"
http://sakutimonen.com/2014/11/laki-palkattomasta-pakkotyovelvollisuudesta/
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 21:06"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:55"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 20:49"]
Sakun mielestä on siis parasta, että ne työttömät kutsutaan kerran viikossa 3 tunniksi istumaan selkä suorana pöydän ääreen täydellisen hiljaisuuden vallassa.
[/quote]
Saku kirjoittaa sivuillaan mm. näin:
"Nyt joku taas kysyy, että mitä sitten pitäisi tehdä. Vastaus on helppo: palkkatuettu työ. Kunta saa valtiolta palkkatukea ja voi pienellä lisäsatsauksella maksaa oikeaa palkkaa. Verotulot jäävät kunnalle ja palkka menee varmasti ihan jokapäiväiseen kulutukseen paikallisissa liikkeissä. Palkkatuki kestää vain määräajan, mutta palkallinen pätkätyökin motivoi varmasti paremmin kuin vuosia kestävä palkaton työ."
http://sakutimonen.com/2014/10/ongelman-ytimessa/
[/quote]
Varmaan onnistuu hyvin kun kunnissa on jatkuva henkilöstön supistamisen tarve ja toistuvia rekrytointikieltoja.
[/quote]
Se porukka mikä on kuntouttavassa ei kykene palkkatukityöhön.
[/quote]
Totta, mutta ei sinne kuntiin muutenkaan uusia oteta palkkatuella kun ei saa ottaa. Ja juurihan on jostain kunnasta saatu tuloksia, olikohan Kinnula kyseessä, että näiden kauan työttöminä olleiden kunnalle palkkatukityöllistäminen ei juurikaan johtanut yrityksiin työllistymiseen.
Kuntouttavasta työtoiminnasta on säädetty ihan oma lakinsa eli Laki kuntouttavasta työtöiminnasta.
Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3–24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään viiden päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään 4 tuntia. Kuntoutusjakson päätyttyä aika nollautuu ja koko touhu pyörähtää käyntiin alusta.
Tämä nollautuminen mahdollistaa sen uskomattoman tilanteen, että Ajankohtaisen kakkosen haastattelema mies on ollut kuntouttavasa työtoiminnassa peräti kahdeksan vuotta.
Rajoitus löytyy lain 4 luvun 14 §:n 2 momentista:
Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä. Kuntouttava työtoiminta ei saa aiheuttaa kunnan tai muun toiminnan toteuttajan palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomisia tai lomauttamisia, eikä heidän työolosuhteidensa tai etuuksiensa huonontumista.
Toiminnalla ei siis saa korvata mitään virka- tai työsuhteessa tehtävää työtä. Kuntien toimintaan ei tietenkään kuulu työvoiman myyminen tai koneiden korjaus, joten siinä mielessä työpajat eivät korvaa kunnan työntekijöitä. Puistotöitä tekevät kuitenkin selvästi korvaavat ja lisäksi yleinen kilpailun vääristämisen kielto pätee myös kuntouttavaan työtoimintaan. Ei yhdellä työttömiä varten säädetyllä erityislailla voida kumota yleistä vääristämiskieltoa.
Ainakin Huittisten kaupunki poisti uutisoinnin seurauksena hinnaston verkkosivuiltaan. Panikoinnin sijaan kannattaisi kunnissa kuitenkin miettiä toiminnan lainmukaisuutta. Jossain vaiheessa sitä on kuitenkin mietittävä. Viimeistään silloin, kun yrittäjien järjestöt ja ylimmät laillisuusvalvojat rupeavat esittämään ikäviä kysymyksiä.
http://sakutimonen.com/category/tyollistamistoimenpiteet/