Mökkireissun peruminen ei sovi kavereille
Ollaan sovittu kavereiden kanssa mökkireissusta ja varausmaksu piti jo maksaa. Meitä on ollut lähdössä tietty määrä henkilöitä ja itse olen nyt halunnut tästä reissusta pois. Nyt ilmoitettiin että yksi lisää olisi lähdössä ja sanoin että itse jään sitten pois, niin siitä nousi kauhea sota. Ovat sitä mieltä ettei tässä vaiheessa voi perua ja jos en tule niin en saa rahojani ainakaan takaisin. Reissuun kk aikaa. Summakin on sen verran iso että eihän he noin voi tehdä?
Kommentit (73)
Älä sitoudu tuollaisiin jos et ole lähdössä. Se on oikeasti pettymys muille. Aikuisena ei ole niin helppoa järjestää useamman ihmisen reissua ja monet joutuvat tekemään paljon järjestelyjä ja vaivaa sen eteen, harmittaa tosi paljon kun ihmiset alkavat perua. Raha lienee tässä ihan sivuseikka.
Siis jos alun perin oli lähdössä vaikkapa 8 ja varausmaksu on maksettu tämän mukaan. Mukaan olisikin tulossa yhdeksäs. Jos ap jää pois, lähtijöitä oliso edelleen 8 ja muilla lähtijöillä ihan yhtä paljon maksettavaa kuin alkuperäisessä suunnitelmassa.
En ymmärrä, mikä ap:n perumisessa on ongelmana, kun kustannukset eivät muilla lisäänny.
Noh, pian ei onneksi tarvi enää ollenkaan nähdä kyseisiä kavereita kun tarpeeksi usein perut, kutsut loppuu siihen.
Jos tilallesi ei olisi tulossa ketään ja vuokraussumma jäisi kavereittesi kontolle, niin tietenkin sinun kuuluisi maksaa osuutesi.
Nyt kuitenkin jos kerran toinen henkilö on tulossa tilallesi ja maksamassa myös, kuulostaa vähän kiusanteolta, että nyhtävät summan vielä sinultakin.
Toki heillä on siihen oikeus, jos näin on sovittu, mutta kyllä reilut kaverit toimisivat toisin, kun kerran heille ei lisäkuluja alkuperäiseen suunnitelmaan nähden tule. Eli ei kovin hyvä kaverisuhde teillä taida olla.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli odottamattomia menoja ja koko reissuun pääsy on hankala järjestää. Silloin olis kiva saada omansa takaisin jos näyttää siltä että mukaan ei pääse muutenkaan. Näyttää vain siltä että vaikka tilalleni olisi tulossa joku, niin aikovat pitää ne rahani ja sitä ei kukaan minulle korvaa, koska ei voi enää tässä vaiheessa perua.
Ap.
Sovi tilallesi tulevan kanssa, että hän maksaa sinulle? Muutenhan jokaisen osuus pitää jakaa uudelleen uudella nuoppiluvulla ja rahoja palautella suuntaan jos toiseenkin.
Anna kun arvaan: ei ollut ensimmäinen kerta kun perut ja nyt meni kavereilla se viimenenkin kuppi nurin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on kyllä ikäviä kavereita jos vaativat sinultakin maksua vaikka toinen olisi tulossa tilalle ja maksamassa. Miksi eivät voi joustaa?
Uskoakseni jostain minulle tämän viestiketjun perusteella mysteerisestä syystä ap:lla on kavereita jotka haluaisivat viettää ap:n kanssa aikaa eikä jonkun tilalle tulevan.
Olisiko sinusta ok että miesystäväsi peruisi yhteisen loman sillä perusteella että sai repästyä mukaasi jonkun random ukkelin kadunkulmasta joka maksaa oman osansa? Oletpa ikävä jos et. Miksi et voi joustaa?
Toivon että ap:n kaverit käyvät mökillä vakavan keksustelun jatkosta ap:n kanssa.
Ihan yhtä hyvä kaveri tämä viimehetkessä mukaan hyppäävä kaverikin on. Toki varmasti pettyvät kun en pääse, mutta en kyllä itsekään olisi perumassa jos ei näyttäisi nyt siltä että en vain yksinkertaisesti pääse mukaan. Onko silloin reilua että mielivaltaisesto käyttävät reissuun minun osuuden rahoista?
Ap.
VIHAAN peruuttajia!!!! Oikeasti aivan yks hatun hailee mistään rahasta, mutta tajuutteko oikeesti kuinka paljon se KYRPII kun on suunniteltu ja käytetty aikaa ja vaivaa (ja otettu aikaa jostain muusta pois) että näkis jollain tietyllä porukalla??
Ja jotkut tekee tätä AINA. En nykyään sovi tällaisten kanssa yhtään mitään enää.
jos alunperin sovittiin tietty porukka yhdessä niin silloin myös pitää yhdessä sopia uusista tulijoista, jos uusi tulija ei käy ap:lle niin hän voi perua ja saada rahansa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli odottamattomia menoja ja koko reissuun pääsy on hankala järjestää. Silloin olis kiva saada omansa takaisin jos näyttää siltä että mukaan ei pääse muutenkaan. Näyttää vain siltä että vaikka tilalleni olisi tulossa joku, niin aikovat pitää ne rahani ja sitä ei kukaan minulle korvaa, koska ei voi enää tässä vaiheessa perua.
Ap.Sovi tilallesi tulevan kanssa, että hän maksaa sinulle? Muutenhan jokaisen osuus pitää jakaa uudelleen uudella nuoppiluvulla ja rahoja palautella suuntaan jos toiseenkin.
Kun se ei heille nimenomaan sovi että tämä yksi kaveri maksaisi minulle sen oman osuutensa. Liian myöhään kuulema perun.
Ap.
Olivat pettyneitä ja reaktio vähän äkkijyrkkä. Puhukaa uudelleen, kun tilanne on vähän rauhoittunut.
Tämä on myös eka kerta kun joudun perumaan. Onko tosiaan niin että minulla ei ole oikeutta saada rahojani takaisin?

Ja epäilevät, että peruutus johtuu tuosta ”tilalle” tulevasta henkilöstä?

Sinulla on peruslakiin perustava itsemääräämisoikeus asiassa, mutta sitä pelisilmää olisi hyvä käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on kyllä ikäviä kavereita jos vaativat sinultakin maksua vaikka toinen olisi tulossa tilalle ja maksamassa. Miksi eivät voi joustaa?
Uskoakseni jostain minulle tämän viestiketjun perusteella mysteerisestä syystä ap:lla on kavereita jotka haluaisivat viettää ap:n kanssa aikaa eikä jonkun tilalle tulevan.
Olisiko sinusta ok että miesystäväsi peruisi yhteisen loman sillä perusteella että sai repästyä mukaasi jonkun random ukkelin kadunkulmasta joka maksaa oman osansa? Oletpa ikävä jos et. Miksi et voi joustaa?
Toivon että ap:n kaverit käyvät mökillä vakavan keksustelun jatkosta ap:n kanssa.
Eli siis onko tämä uusi mukaantulija joku random-tyyppi kadulta, jota kukaan tuosta kaveriporukasta ei tunne eikä ole koskaan nähnytkään? Oletan että ei, enkä ymmärrä miten tällainen epätodellinen kuvitelma voisi olla verrannollinen ap:n tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olivat pettyneitä ja reaktio vähän äkkijyrkkä. Puhukaa uudelleen, kun tilanne on vähän rauhoittunut.
Ja epäilevät, että peruutus johtuu tuosta ”tilalle” tulevasta henkilöstä?
Ei liity mitenkään tuohon tilalle tulevaan henkilöön, olen siis hänenkin kanssa kaveri. Tein hyvin selväksi että on vain niin vaikea järjestää, kun on lapsi ja elukoitakin. Sen lisäksi tästä kuusta tuli rahallisesti tiukka. Eli luultavasti joutuisin jäämään joka tapauksessa pois.
Ap.
No mitä he meinaa tolta uudelta tulijalta velottaa? Tuleeko se mukaan joka tapauksessa ap:n osallistumisesta riippumatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli odottamattomia menoja ja koko reissuun pääsy on hankala järjestää. Silloin olis kiva saada omansa takaisin jos näyttää siltä että mukaan ei pääse muutenkaan. Näyttää vain siltä että vaikka tilalleni olisi tulossa joku, niin aikovat pitää ne rahani ja sitä ei kukaan minulle korvaa, koska ei voi enää tässä vaiheessa perua.
Ap.Sovi tilallesi tulevan kanssa, että hän maksaa sinulle? Muutenhan jokaisen osuus pitää jakaa uudelleen uudella nuoppiluvulla ja rahoja palautella suuntaan jos toiseenkin.
Kun se ei heille nimenomaan sovi että tämä yksi kaveri maksaisi minulle sen oman osuutensa. Liian myöhään kuulema perun.
Ap.
Kysy, että miksi se ei sovi ja mitä ongelmia se aiheuttaa. Ja miksi peruutus on liian myöhäistä? Onko siellä jotakin sellaista sovittu minkä takia juuri sinun pitäisi olla mukana. Minä ainakin vaatisin järkevän perustelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli odottamattomia menoja ja koko reissuun pääsy on hankala järjestää. Silloin olis kiva saada omansa takaisin jos näyttää siltä että mukaan ei pääse muutenkaan. Näyttää vain siltä että vaikka tilalleni olisi tulossa joku, niin aikovat pitää ne rahani ja sitä ei kukaan minulle korvaa, koska ei voi enää tässä vaiheessa perua.
Ap.Sovi tilallesi tulevan kanssa, että hän maksaa sinulle? Muutenhan jokaisen osuus pitää jakaa uudelleen uudella nuoppiluvulla ja rahoja palautella suuntaan jos toiseenkin.
Kun se ei heille nimenomaan sovi että tämä yksi kaveri maksaisi minulle sen oman osuutensa. Liian myöhään kuulema perun.
Ap.
Tämä yksi kaveriko ei maksaisi reissusta mitään?