Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Opintojen lopettaminen, muutto maalle ja töihin miehen firmaan, miehen vuoksi

Vierailija
05.10.2021 |

Olen kolmannen vuoden yliopisto-opiskelija, ja opinnot takkuavat. En koe olevani omalla alalla, hain vain koska tiesin pääseväni. Työkokemusta ei ole juuri mistään, yhdestä puhelinmyyntifirmasta vain, ja muutenkin elämänhallinta vähän viturallaan.

Miesystävä, jonka luona olen nyt käytännössä etäopiskeluaikana asunut, on seurannut läheltä, ja ehdottaa nyt työpaikkaa yrityksessään. Minut olisi kuulemma helppo kouluttaa, ja liksa olisi ihan okei varsinkin verrattuna siihen, että valmistuisin todennäköisesti työttömäksi.

Kaikki tähdet ovat ikään kuin kohdillaan, mutta maalle muutto huolettaa. Tai ei varsinaisesti millekään maatilalle, mutta tunnin välein kulkevan bussin päähän kaupungista. Nyt on ollut helppoa, kun ei sinne ole ollut mitään asiaa. Tulevaisuudessa varmaan, oletettavasti taas on.

Pohdin vain. Typerintä mitä voi kuvitella, vai oikeasti mahdollisuus? Olen haaveillut tutkinnosta, mutta olen hyvin pessimistinen mitä työllistymiseen tulee.

Tutkinto vai nuorena duuniin? Maalle vai kaupunkiin?

Mun päätös, joo, mutta kysyn kuitenkin elämänviisaampien neuvoja tai ajatuksia.

Kommentit (44)

Vierailija
41/44 |
05.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten selustasi on turvattu esim eron varalle?

Ei mitenkään. Olisin kiinni miehessä, ja riippuvainenkin tavallaan. Kamala ajatus, mutta NYT tietysti sitä elää jossain pumpulikuvitelmissa ikuisuudesta.

Ap

Kannattaisi varmaa lopettaa niiden pilvilinnojen rakentaminen ja käydä ne koulut, tehdä vähän töitä, jne ennen kuin esim perustaa sen perheen. Hyvät ajat ei ole ikuiseksi ajoiksi ansaittua. Esim työpaikkoista kilpailu tulee olemaan kovaan.

Hyvä ajatus. Mutta eikö tässäkin firmassa työskentely ole töitä, voin merkata sen ansioluetteloon, jolloin voisin helpommin tai jopa helposti mahdollisen eron jälkeen työllistyä vastaavaan hommaan?

Lapsiperheestä emme haaveile.

Huomaan perustelevani tämän ”miesvaihtoehdon” puolesta. Taitaa vaan olla romanttiset ja ruusuiset ja samalla hieman järkevästi ajateltuna epärealistiset näkemykset loppuelämästä.

Ap

Edellinen työpaikka on käyntikortti seuravaan. Millaiset suositukset sinä oletat exän antavan? En muutenkaan liputa sen puolesta, että perheessä on kaikki munat samassa korissa ja se elanto tulee samasta yrityksestä.

Tähän tartun nyt sen verran, että itse rekryhommissa toimivana en nojaa ihan hirveästi suosituksiin eikä moni muukaan rekryjä hoitava. Tiedän paljon tapauksia joissa veemäiset mikromanagerit antaa tahallaan huonoja suosituksia moitteettomalle ja jopa erityisen hyvälle työntekijälle, vain koska voivat. 

Jos miehen firmaan menet töihin, niin juttelet asian läpi hänen kanssaan että mitäs jos sattuu ero tulemaan. Itse aikoinani työskentelin kumppanin firmassa ja sovimme mm. pidemmästä irtisanomisajasta, joka toisi minulle turvaa mahdollisesti riitaisassa erotilanteessa. Kypsä ihminen kyllä tuollaisen "vaatimuksen" ymmärtää eikä siitä loukkaannu. 

Minun neuvo olisi että ehdottomasti lähdet nyt töihin! Se CV:n sisältö eli työkokemus on asia joka sulle eniten työmarkkinoilla tuo arvoa, etenkin jos saat vaikka miehen firmassa jotain vähän vastuullisempiakin hommia hoidettavaksi. Ne mahdollisesti p*askat suositukset on toissijaisia ja sen kyllä yleensä hoksaa heti jos tahallaan mollataan ex-alaista.

Samalla yrittäisin keinolla millä hyvänsä saada sen koulun tehtyä loppuun työn ohella, MIKÄÄN tutkinto ei ole hukkaanheitettyä, mutta kaikki opiskelusi ovat jos et edes tee niitä loppuun. Vaikka tutkinto ei sulle toisi työpaikkaa (mitä en kyllä jaksa uskoa että olisi sellaista alaa minkä tutkinnolla ei muka mihinkään työllisty) niin se näyttää hemmetin hyvältä CV:ssä ja kertoo ahkeruudesta.

Tsemppiä!

Vierailija
42/44 |
05.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet opiskellut jo 3 vuotta. Tietenkin suoritat maisterin loppuun. Voit olla miehesi firmassa vaikka osa-aikaisena töissä. Kandivaiheen jälkeen tietenkin siirryt sellaiseen maisteriohjelmaan, jossa on paremmat työllisyysmahdollisuudet, parempi palkka ja joka on mielenkiintoinen. Tämän jälkeen voit edelleenkin siirtyä kokoaikaiseksi miehen firmaan. Ehdot olla niissä hanttihommissa vuosikymmeniä. Nyt ensin koulutat itsesi, ei ole mitään kiirettä niihin hanttihommiin. Jos kulutat aikasi koulussa oikein, saat hyvän ja siistin asiantuntijaduunin jossa hyvä palkka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/44 |
05.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et voi ensin opiskella loppuun ja mennä sitten hänen firmaansa töihin?

Se tuntuu turhalta, koska kuten olen sanonutkin, en pidä alasta, en tule työllistymään, olen hidas, eikä vaan suju. Tavallaan turha tutkinto.

Ap

On olemassa yritysmuoto nimeltä perheyritys. Joka ei mitään yrityselämästä ymmärrä ymmärtää vielä vähemmän perheyritystä. Huomaa että huonoin skenaario eli ero ja voit saada siitä jopa puolet itsellesi.

Elä ota avioehtoa missä se rajataan sinulta pois. Mutta se ei liene tavoite? Onko työnjalo järkevä, työkokemuksesta mitään hyötyä myöhemmin jos hoonosti käy. Voitko opiskella sitä alaa myöhemmin? jne

Miehellä ei ole mitään sanomisa tuohon avioehtoon? 

No jos tuleva? rouva tekee hommansa ja silloinhan muodostuu perheyritys ja jos avioon mennään niin molempien pitää avioehto hyväksyä. Siis jos avioehto päätetään tehdä. Aika hauska on yhtälö jos rouva on pelkkä työntekijä ja työntekijän vakanssilla-))? Ja hänelle maksetaan joka ylityöstä ja risauksesta TESin mukaan ylityökorvaukset ja sunnuntaityöt? Onko tällaista aikuisten oikeesti edes missään?

Vierailija
44/44 |
05.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä jätin opiskelut kesken ja menin töihin puolisoni yritykseen. Opinnot olisin lopettanut muutenkin ja hakeutunut opiskelemaan toista alaa, koska alkuperäisen opiskelupaikan valitseminen oli iso virhe. Menimme melko pian naimisiin, ei avioehtoa. Puolisoni omistaa yrityksen ja hänellä on toiminimi, minä nostan puolisona itselleni yrittäjätuloa, josta maksetaan yrittäjän eläkemaksut sun muut. Seuraava tulevaisuuden suunnitelma minulla on hankkia koulutus, jolla voin vahvistaa osaamistani nykyisessä yrityksessämme, ja toisaalta jos tulisi esimerkiksi konkurssi, ero tai puolison sairastuminen tai menehtyminen, pääsisin helpommin uuteen työpaikkaan koulutuksen ja työ- ja yrittäjäkokemuksen yhdistelmän ansiosta.

Mulla ei ole muuta neuvoa, kuin mieti mitä haluat tulevaisuudessa tehdä, äläkä saata itseäsi tilanteeseen, jossa jäät täysin tyhjän päälle ja/tai olet täysin riippuvainen kumppanistasi. Jos kumppani oikeasti välittää, hän haluaa myös hoitaa asiat niin, että tulevaisuutesi on turvattu. Perheyritykseen lähteminen voi olla yhtä hyvin mahdollisuus kuin uhka.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän yksi