Opintojen lopettaminen, muutto maalle ja töihin miehen firmaan, miehen vuoksi
Olen kolmannen vuoden yliopisto-opiskelija, ja opinnot takkuavat. En koe olevani omalla alalla, hain vain koska tiesin pääseväni. Työkokemusta ei ole juuri mistään, yhdestä puhelinmyyntifirmasta vain, ja muutenkin elämänhallinta vähän viturallaan.
Miesystävä, jonka luona olen nyt käytännössä etäopiskeluaikana asunut, on seurannut läheltä, ja ehdottaa nyt työpaikkaa yrityksessään. Minut olisi kuulemma helppo kouluttaa, ja liksa olisi ihan okei varsinkin verrattuna siihen, että valmistuisin todennäköisesti työttömäksi.
Kaikki tähdet ovat ikään kuin kohdillaan, mutta maalle muutto huolettaa. Tai ei varsinaisesti millekään maatilalle, mutta tunnin välein kulkevan bussin päähän kaupungista. Nyt on ollut helppoa, kun ei sinne ole ollut mitään asiaa. Tulevaisuudessa varmaan, oletettavasti taas on.
Pohdin vain. Typerintä mitä voi kuvitella, vai oikeasti mahdollisuus? Olen haaveillut tutkinnosta, mutta olen hyvin pessimistinen mitä työllistymiseen tulee.
Tutkinto vai nuorena duuniin? Maalle vai kaupunkiin?
Mun päätös, joo, mutta kysyn kuitenkin elämänviisaampien neuvoja tai ajatuksia.
Kommentit (44)
Älä ikinä perusta elämääsi kenenkään toisen varaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten selustasi on turvattu esim eron varalle?
Ei mitenkään. Olisin kiinni miehessä, ja riippuvainenkin tavallaan. Kamala ajatus, mutta NYT tietysti sitä elää jossain pumpulikuvitelmissa ikuisuudesta.
Ap

Kannattaisi varmaa lopettaa niiden pilvilinnojen rakentaminen ja käydä ne koulut, tehdä vähän töitä, jne ennen kuin esim perustaa sen perheen. Hyvät ajat ei ole ikuiseksi ajoiksi ansaittua. Esim työpaikkoista kilpailu tulee olemaan kovaan.
Joko opettelet rakastamaan alaasi tai vaihdat niin pian kuin mahdollista, ei kannata opiskella hampaat irvessä alaa, josta ei pidä, eikä kiinnosta. Vaikka valmistuisit sisulla läpi harmaan kiven koulutuksestasi, työelämäsi alallasi saattaisi myös olla samojen asioiden pyörittelyä eli lisää harmaan kiven läpi puskemista. Voi harmittaa. Älä kumminkaan laita elämääsi miehen tarjoaman työpaikan varaan, eron sattuessa jää suositukset saamatta tai mahdollisesti ei halua kyseisiä suosituksia seuraavalle työnantajalle mainita.

Hyvä ajatus. Mutta eikö tässäkin firmassa työskentely ole töitä, voin merkata sen ansioluetteloon, jolloin voisin helpommin tai jopa helposti mahdollisen eron jälkeen työllistyä vastaavaan hommaan?
Lapsiperheestä emme haaveile.
Huomaan perustelevani tämän ”miesvaihtoehdon” puolesta. Taitaa vaan olla romanttiset ja ruusuiset ja samalla hieman järkevästi ajateltuna epärealistiset näkemykset loppuelämästä.
Ap
nykymaamilma kirjoitti:

Totta! En ajatellut tuota viimeistä.
Ap
Millä tavalla opinnot takkuavat? Oletko esim. jäänyt jo opinnoista jälkeen ja jos olet, niin kuinka paljon? Onko siis valmistuminen venynyt huomattavasti?
En lähtisi tuohon. Kun suhde päättyy, päättyy melko varmasti työsuhdekin. Sitten olet työtön vailla koulutusta.
Jos nyt opiskelemasi ala ei nappaa, vaihda alaa.
Mies tarjoaa asianmukaista palkkaa ja maksaa sen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan? Lue: sinulle kertyy palkasta mm eläkettä ja joskus tulevaisuudessa voit olla oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan (kuuluthan työttömyyskassaan). Teette työsopimuksen jne. Jos opiskelemasi ala ei tunnu omalta, pidä välivuosi ja tee hetki töitä miesystävällesi jos edellä manitut asiat kunnossa. Ei sinun tarvi tuossa mitään loppuelämän päätöksiä tehdä. Voit aina palata opiskelemaan. Mutta älä anna käyttää itseäsi hyväksi näissä asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla opinnot takkuavat? Oletko esim. jäänyt jo opinnoista jälkeen ja jos olet, niin kuinka paljon? Onko siis valmistuminen venynyt huomattavasti?
En edes kehtaa sanoa, kuinka paljon. Huomattavasti kuitenkin.
Olen jo sen ikäinen valmistuessani, etten varmaan työllistyisi tutkinnollani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten selustasi on turvattu esim eron varalle?
Ei mitenkään. Olisin kiinni miehessä, ja riippuvainenkin tavallaan. Kamala ajatus, mutta NYT tietysti sitä elää jossain pumpulikuvitelmissa ikuisuudesta.
Ap
Kannattaisi varmaa lopettaa niiden pilvilinnojen rakentaminen ja käydä ne koulut, tehdä vähän töitä, jne ennen kuin esim perustaa sen perheen. Hyvät ajat ei ole ikuiseksi ajoiksi ansaittua. Esim työpaikkoista kilpailu tulee olemaan kovaan.
Hyvä ajatus. Mutta eikö tässäkin firmassa työskentely ole töitä, voin merkata sen ansioluetteloon, jolloin voisin helpommin tai jopa helposti mahdollisen eron jälkeen työllistyä vastaavaan hommaan?
Lapsiperheestä emme haaveile.
Huomaan perustelevani tämän ”miesvaihtoehdon” puolesta. Taitaa vaan olla romanttiset ja ruusuiset ja samalla hieman järkevästi ajateltuna epärealistiset näkemykset loppuelämästä.
Ap
Edellinen työpaikka on käyntikortti seuravaan. Millaiset suositukset sinä oletat exän antavan? En muutenkaan liputa sen puolesta, että perheessä on kaikki munat samassa korissa ja se elanto tulee samasta yrityksestä.
Miksi et voi ensin opiskella loppuun ja mennä sitten hänen firmaansa töihin?
Et menetä mitään tekemällä ensin tutkintosi valmiiksi. Jos et sitten työllisty siitä niin sitten voit mennä töihin miehesi firmaan. Mutta ensin yksi tutkinto valmiiksi ja sitten katsot elämää eteenpäin.
Varsinkin nykytilanteessa voit hyvin jatkaa opintojasi vaikka muuttaisitkin maalle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voi ensin opiskella loppuun ja mennä sitten hänen firmaansa töihin?
Se tuntuu turhalta, koska kuten olen sanonutkin, en pidä alasta, en tule työllistymään, olen hidas, eikä vaan suju. Tavallaan turha tutkinto.
Ap
Mitäs jos kuitenkin yrittäisit opiskella ne kandin paprut? Ei väliä vaikka toikka olisi ykkösiä täynnä, olisi kuitenkin todistus jostakin ettet ole vain oleskellut toimettomana. Jonkin loppuunsaattaminen antaa itsellesikin jotain fiilistä. Eikö tuo etänäkin onnistu?
Jos bussi menee kerran tunnissa, se on hyvä. Tulevaisuudessa kulkee harvemmin, uskon. Ajokortti sun on ajettava, ettet ole riippuvainen miehestäsi.
Hyvää jatkoa kuitenkin! Päätit miten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla opinnot takkuavat? Oletko esim. jäänyt jo opinnoista jälkeen ja jos olet, niin kuinka paljon? Onko siis valmistuminen venynyt huomattavasti?
En edes kehtaa sanoa, kuinka paljon. Huomattavasti kuitenkin.
Olen jo sen ikäinen valmistuessani, etten varmaan työllistyisi tutkinnollani.
Ap
Pötyä. Moni tekee tutkintonsa valmiiksi vasta reilusti yli kolmikymppisenä.

Tämä on rohkaisevaa! Kiitos.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voi ensin opiskella loppuun ja mennä sitten hänen firmaansa töihin?
Se tuntuu turhalta, koska kuten olen sanonutkin, en pidä alasta, en tule työllistymään, olen hidas, eikä vaan suju. Tavallaan turha tutkinto.
Ap
Se on silti tutkinto jonka päälle voi rakentaa muuta. Tunnen monia ihmisiä joilla on ns. "turha tutkinto" mutta jotka ovat onnistuneet yhdistämään siitä saatua osaamista jonkun muun alan työhön. Esim. ensin rakennusalan tutkinnon lukenut kauppatieteilijä meni hommiin kiinteistösijoitusfirmaan vaikka ei tykännyt alunperin siitä rakennusalasta ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla opinnot takkuavat? Oletko esim. jäänyt jo opinnoista jälkeen ja jos olet, niin kuinka paljon? Onko siis valmistuminen venynyt huomattavasti?
En edes kehtaa sanoa, kuinka paljon. Huomattavasti kuitenkin.
Olen jo sen ikäinen valmistuessani, etten varmaan työllistyisi tutkinnollani.
Ap
Vuosi? Pari vuotta? Useampi vuosi? Heitä vaikka joku tuollainen ympäripyöreä vastaus. Tämä nimittäin lohduttaa samalla itseäni, koska itsekin olen jo kohta kolme vuotta opinnoista jäljessä. :D Tuo muuten ahdistaa ihan vietävästi. Nyt olen alkanut tehdä opintosuunnitelmaa, joka toistaiseksi on tuottanut tulosta.
Ymmärrän kyllä nyt tuon houkutuksen lähteä maalle ja tuonne miehesi firmaan. Itsekin kuitenkin hieman epäröin, että olisiko kuitenkin nyt parasta ottaa niskasta kiinni ja yrittää tarpoa koulutus loppuun saakka, koska tosiaan mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Olisi aika paha juttu, jos ero tulisi ja sitten sinulla ei olisi sitä koulutusta.
Vaikka no, toki sinulle kuuluisi tuosta työkokemuksesta se työtodistus. Jäin tässä kuitenkin miettimään, että sittenhän sinun varmaan kannattaisi saada tuosta työn aloituksesta heti sellainen virallinen työsopimuspaperi jonka allekirjoitat, ettet ainakaan jää ns. pimeille palkoille siihen firmaan. En tästä sen tarkemmin tiedä, mutta epäilen, että voisi tulla aika kiperät paikat eron tullessa, kun tuosta työstä ei olisi mustaa valkoisella ja näin ollen et varmaan saisi edes työtodistustakaan. Mitenkään ei voisi siis todistaa, että olet edes ollut kyseisessä firmassa töissä. Toki nyt uskoisin, että miehesi on fiksu ja tuo koko työkuvio on tarkoitus hoitaa rehellisesti ja niin niin kuin kuuluukin, MUTTA kaikenlaisia huijareita valitettavasti riittää... Tämä oli tällainen "sanonpahan nyt vaan" toteamus. :D