Olen löytänyt tavan suhtautua Raamattuun, joka ei sodi järkeäni vastaan
Uskon kyllä Jumalaan, eli en ole ateisti. Raamatun lukeminen on silti aiheuttanut ahdistusta, kun en ole varma ovatko tarinat historiallisesti totta.
Nyt olen tajunnut, ettei tarinoiden historiallisuudella ole edes väliä, vaan sillä mitä ne haluavat sanoa. Minua ei enää edes kiinnosta onko Mooses kohdannut palavaa pensasta oikeasti tai onko Jeesus kävellyt veden päällä. Ehkä on ehkä ei. Uskon, että kaikella on jokin tarkoitus ja siten myös Raamatun tarinoilla on tarkoitus. Pidän jopa virheenä takertua siihen että niiden tarinoiden pitäisi olla historiallisesti totta. Jos sormi osoittaa kuuhun, älä sitä sormea katso.
Kommentit (2)
Noin voi tietenkin ajatella ja on pakko jos haluaa uskoa Raamatun sanomaa. Historiallisesti totta ei kovin paljon jää jäljelle. Mooseksesta esimerkiksi ei löydy mitään merkkejä kun kerroin tämän yhdelle uskovaiselle hän vastasi "Etkö ole kuullut Raamatusta, siellä kerrotaan Mooseksesta mutta kun se ei oikein riitä tekemään Mooseksesta historiallisesti totta. Todisteet täytyy löytää Raamatun ulkopuolelta koska myös Teräsmiehestä, Joulupukista ym. löytyy kirjoja joissa heistä kerrotaan eli ovat totta.
Samalla tavalla voi suhtautua kaikkiin kirjoituksiin. Ei usko että ne ovat kirjaimellisesti totta, tai että ainakin merkittävä osa on fiktiota. Sitten tulkitsee tekstiä aika vapaasti, jolloin näennäinen sanoma voidaankin kääntää tarvittaessa vaikka päinvastaiseksi. Minusta syö uskottavuutta, jos kirjoituksessa on paljon virheitä tai puolitotuuksia.