Miten olette toimineet nuoren kanssa, joka kokeilee päihteitä?
Meidän 14 vuotias poika...hänellä on adhd, lääkityksiä ollaan erilaisia ja vahvusia vaihdeltu. Hän oli nyt hetken ilman lääkitystä, en tiedä onko tällä mitään tekemistä näitten asioitten kanssa.
Mutta, poika on jäänyt ensinnäkin kiinni tupakanpoltosta, puututtiin siihen niin, että rahaa ei olla annettu enää ollenkaan. Ja tietysti puhuttu tupakoinnin haitoista.
Mutta sitten huomattiin kun tuli yhtenä yönä, vaikka meillä on sovittu kotiintuloajat, bensalle haisevana.
Heti tartuimme tähän, koska pojalla ei ole mopoa eikä ole aiemmin liikkunut mopoilevien kanssa.
No koitimme uskoa selityksensä, vaikka kyllähän me nähtiin, että on jotakin touhunnut...
Mutta, hän rikkoi lupauksestaan huolimatta taas kotiintuloaikaa, olimme aiemmasta vähentäneet hänen nettiaikaansa, ja pystymme siis rajoittamaan, ettei hän puhelimellakaan pysty ottamaan sitten kavereihin yhteyttä...
Ja hän ei siis tullut eilen illalla sovittuun aikaan kotiin.
Odotimme, että saapuisi, jotta pääsemme ratsaamaan hänen taskunsa ja katsomaan onko missä kunnossa.
Isosiskonsa soitti yöllä...kertoi veljensä olevan eräällä koululla ja meidän pitäisi heti lähteä hakemaan.
Lähdimme kuin ohjukset, ja sieltähän tämä löytyi, humalassa.
Talutimme autoon, ja otimme kaksi pulloa mukaan.
Autossa haistoimme, siinä toisessa pullossa oli bensaa, toisessa laimeaa viinaa.
Poika sanoo, että on kaksi kertaa haistellut. Ja tuo on sen verran vakava asia, että mietimme jo otammeko yhteyttä lasuun. Meinattiin jo yöllä viedä sairaalaan, kun pelästyimme, onko juonutkin sitä bensaa.
Mutta, me emme nyt anna pyörää ollenkaan pojalle, kouluun joko kävelee tai auton kyydissä, netti on nyt tiukasti kiinni jonkin aikaa. Viikon?
Pyörää ei siksi, koska aina pyöräilee kulmille kavereittensa kanssa, yölläkin hän oli pyörällä liikenteessä.
Mutta, pojan asenne on koulunkäyntiin ja vähän kaikkeen muuhunkin "ei kiinnosta", koulunkäyntiä hänellä on helpotettu, opettajatkin tekee kaikkensa, että tämä poika saisi käytyä sen.
Onko jokin hetkellinen sijoitus kodin ulkopuolelle enää ainoa vaihtoehto tälläiselle nuorelle?
Haluaisin sulkea hänet nyt kokonaan kotiin, koska en halua että hän tuhoaa itsensä kokonaan.
Onko kellään kokemusta tälläisestä nuoresta?
Kommentit (70)
kannattaa hankkia sille vihreiden puoluekirja. huumeidenkäyttö on nykyään hyväksyttyä ja jopa suotavaa niissä piireissä
Meillä perhetyön puitteissa saatiin tukihenkilö pojalle. Silloin lapsella ei vielä ollut ad/hd diagnoosia ja oli ongelmia päihteiden kanssa, koulunkäynnissä vaikeuksia ym typerää käytöstä. Oli silloin siis yläasteella.
Tukihenkilö oli tosi mahtava. Oli miespuolinen ja he kävivät leffassa, kiipeilemässä, keilaamassa, Frisbeegolffaamassa ja mitä nyt keksivätkään. Joskus harjoittelivat mopokortin teoriakokeeseen. Joskus tukihenkilö vei jopa kouluun.
Tapaamisia oli noin kerran viikossa kestoltaan n 2-4h ja jatkuivat noin yhden vuoden ajan.
Hitaasti vain se avunsaanti kesti. Tai sen alkuun laittaminen. Eikä meillä mitkään työntekijät koskaan edes käyneet, vaikka lapsesta oli lasu tehty. Yhteiset tapaamiset olivat muualla kuin meillä kotona tai puhelimitse hoidettiin.
Vierailija kirjoitti:
Hei. Nyt tärkeintä keskusteluyhteys lapseen aidosti niin että lapsi ymmärtää olevansa rakastettu. Nuori selvästi miellyttää kaveriporukkaa ja omanarvontunto puuttuu? Miksi? Jos ette kykene niin lasu, pyytäkää apua, nuoren on mahdollisuus silloin saada apua ja tukea, ilmaiseksi esim harrastus tms. Tsemppiä
Meillä ainakin lapsella oli paljon ongelmia juuri itsetunnon kanssa. Ja kun kaveriporukassa mietittiin jotain typerää niin tottakai oma lapseni oli aina valmiina ja ensimmäisenä ettei vaan jää huonommaksi kuin muut. Tämä oli nähtävissä jo hänestä kun oli pieni poika. Olen miettinyt, että mistä johtuu. Olen koittanut kohdella kaikkia lapsiani tasapuolisesti ja kehunut ja kannustanut. Ja ikäeroakin ollut lapsilla sen verran, ettei kukaan ole jäänyt esim vauvan varjoon.
Tämä "huonosti käyttäytyvä" lapseni on muistuttanut joiltain luonteenpiirteiltään eniten minua itseäni. En tiedä onko sillä mitään tekemistä asian kanssa. Joskus joku vain sanoi, että eniten tulee ongelmia sen lapsen kanssa kuka muistuttaa itseään.
Kyllä me kehutaan poikaa, kerrotaan usein, että rakastetaan, puhutaan lempeästi. Rakkauttahan hän kaipaa, ymmärrän sen.
Hänen kaverinsa käyvät pelailee jalkapalloa ym ulkojuttuja, kun kannustan poikaani lähtemään heidän kanssaan, hän sanoo aina ettei kiinnosta.
Ollaan ehdoteltu erilaisia harrastuksia, mitä voisi edes käydä kokeilemassa, mutta pakottaa en pysty...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin juuri erään podcast-jakson, jossa oli haastateltavana perhepsykoterapeutti ja siinä antoi ohjeen, että kannattaa ottaa ihan heti jos lapsi jää esim. kannabiksen käytöstä kiinni mukaan myös ammattilainen.
Ja näin sanoi myös toinen haastateltava, joka itse oli entinen päihteiden käyttäjä, nykyinen työntekijä.
Tuo ulkopuolisen avun pyytäminen ei kuulema ole koskaan tuollaisessa tilanne jossa pitäisi miettiä voiko syy olla liian vähäinen ja antaa myös nuorelle viestin, että tilanteeseen puututaan ja hänestä välitetään.
Toinen vaihtoehto on olla vanhempi ja keskustella lapsen kanssa syyllistämättä. Yrittää viettää lapsen kanssa enemmän aikaa. Voi kertoa että rakastaa lasta eikä halua että hänelle tapahtuu mitään.
Ulkopuoliset ei rakasta sun lasta. Niiden tarkoitus on vain vaikeuttaa elämää, yrittää laittaa laitokseen, tuomita etc ja katkeroittaa yhteiskuntaa vastaan. Yrittävät laittaa H merkkiä eli leimaa mikä on lapsessa sitten koko loppuelämän.
Tästä 14-vuotiaasta tehdyt lasut pysyvät arkistoissa ja jos hän joskus hankkii lapsia niin näiden lasujen perusteella voidaan tehdä AP:n lapsenlapsista lasu vuosikymmenien päästä.
Jaa, että mitenkä? Kun täyttää 18, niitä ei saa lukea kukaan!

Mikäli nuori on huostaanotettuna, on jälkihuolto 25-vuotiasksi saakka. Sen jälkeen kirjat ja kannet sulkeutuu. Muussa tapauksessa kannet sulkeutuu, kun täyttää 18.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin juuri erään podcast-jakson, jossa oli haastateltavana perhepsykoterapeutti ja siinä antoi ohjeen, että kannattaa ottaa ihan heti jos lapsi jää esim. kannabiksen käytöstä kiinni mukaan myös ammattilainen.
Ja näin sanoi myös toinen haastateltava, joka itse oli entinen päihteiden käyttäjä, nykyinen työntekijä.
Tuo ulkopuolisen avun pyytäminen ei kuulema ole koskaan tuollaisessa tilanne jossa pitäisi miettiä voiko syy olla liian vähäinen ja antaa myös nuorelle viestin, että tilanteeseen puututaan ja hänestä välitetään.
Toinen vaihtoehto on olla vanhempi ja keskustella lapsen kanssa syyllistämättä. Yrittää viettää lapsen kanssa enemmän aikaa. Voi kertoa että rakastaa lasta eikä halua että hänelle tapahtuu mitään.
Ulkopuoliset ei rakasta sun lasta. Niiden tarkoitus on vain vaikeuttaa elämää, yrittää laittaa laitokseen, tuomita etc ja katkeroittaa yhteiskuntaa vastaan. Yrittävät laittaa H merkkiä eli leimaa mikä on lapsessa sitten koko loppuelämän.
Tästä 14-vuotiaasta tehdyt lasut pysyvät arkistoissa ja jos hän joskus hankkii lapsia niin näiden lasujen perusteella voidaan tehdä AP:n lapsenlapsista lasu vuosikymmenien päästä.
Höpö höpö. Lastensuojelun työntekijät eivät pääse vanhempien tietoihin.
Meillä auttoi aikoinaan että äiti otti heti yhteyttä kaikkien kavereitten vanhempiin. Eli:
a) otti selville kenen kanssa liikkui ja
b) soitti kaikki vanhemmat läpi
Jos kavereitten vanhemmat on ihan normaaleja niin pistävät tosi nopeasti stopin tommosille bensanhaisteluille - siitä kun voi tulla ihan pysyviäkin ongelmia! Eli vaikket juuri sinä saa teidän poikaan taottua järkeä, niin luultavasti joku vanhemmista onnistuu siinä oman poikansa kohdalla.