Kuinka yleinen on vaalea häpykarvoitus?
Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun mulla on blondit häpykarvat. En oikeastaan ole koskaan niin ajatellut asiaa, mutta joskus kun käy ihmisten kanssa saunassa, huomaa, että lähes kaikilla on tumma alakerta. Nainen siis olen.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
On itsestään selvää, että kaikki karvat vaalenee/harmaantuu iän myotä.Nuorena minulla oli musta tukka ja mustat häpykarvat. Nyt 55-vuotiaana molemmat ovat valkoisia.
Minulla oli monivuotinen seksisuhde, jonka alkaessa naisystäväni oli 39-vuotias. Suhteemme ensimmäinen jakso kesti noin 5 vuotta, jonka jälkeen emme tavanneet hieman yli 10 vuoteen. Suhteemme toinen jakso, nyt jo vuosia sitten päättynyt sekin, alkoi naisen ollessa 56-vuotias.
Nelikymppisenä naisystävälläni oli runsaat pitkät mustat ja silkkisen pehmeät häpykarvat, joista tuli aina mieleeni japanilaisilla naisilla näkemäni kiiltävän korpinmusta karvoitus. Suhteemme virittyä uudestaan viisikymppisenä hän oli aina viimeistellyn posliini tavatessamme.
En koskaan kysynyt, mistä moinen muutos johtui, mutta samaan aikaan alkanut hiusten värjäys antoi osviittaa syystä. Posliinipimppi ei mitenkään haitannut, päinvastoin, ihana sekin oli. Olinpahan kaiken muun mukavan ohessa saanut nauttia sekä karvaisesta että karvattomasta herkusta.
Päädyin kerran sänkyyn vaalean miehen kanssa. Hiukset sellaiset suomalaiset perusmaantienvaaleat, ei mikään albiino. Tyypillä oli aika vähän karvoja missään, mutta ne vähäiset rinta- sääri- ja häpykarvat oli ihan kullanvaaleat ja tosi hentoiset pehmoiset. Oli ihana!
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan vaaleahiuksinen ja vaaleat on alapään karvatkin. Koulussa häpesin kun muilla tytöillä oli aikuismaiset tummat karvat ja mulla niin ohuet karvat et pillu näky.
Älä häpeä olet aarre. Tuollainen nainen on ihana ottaa likaisena.
M35
Me suomalaiset ja pohjoiseurooppalaiset saamme olla onnellisia ja etuoikeutettuja siitä, että naisillamme ja miehillämme on eri värisiä häpykarvoituksia ja ihokarvoitusta ylipäätään. Onhan se paljon mielenkiintoisempaa, kun omalle kohdalle voi sattua mustaa, ruskean eri sävyjä, vaaleaa, kullanväristä, hopeanhohtoista, punertavaa, oranssia tai sitä turhaan haukuttua maantienväristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollani 28v on vaaleat hiukset, vaaleat kulmakarvat ja vaalea kiitorata.
MInkälainen iho, "normaali" vaiko "tosivaalea"? Palaako helposti aurinkoa palvoessa?
Normaali iho. Ei pala kovinkaan helposti. Tykkää ottaa rajatonta.
Oon ihan vaaleahiuksinen. Nuorempana harmitti kun karvoitus ei ollenkaan peittänyt pimppaa. Ei kyllä peitä vieläkään kun on vaan ohut kiehkura. Ei oo poikakaverini siitä mitään sanonut.
Vaimoni on vaalee,blondi ja hänellä on vaaleat kulmakarvat ja pillukarvat jotka on ajellut kapeaksi kiitoradaksi.
Yhdellä blondilla sellaiset kellertävän kiharaiset karvat ja ei tarvi kuin sekunnin heiluttaa kättä pikkareissa niin se alkaa huohottaan
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni on vaalee,blondi ja hänellä on vaaleat kulmakarvat ja pillukarvat jotka on ajellut kapeaksi kiitoradaksi.
Onko innie vai outie?
Vaimoni (46v) vaalea mutta pillukarvat ihan mustat ja vain häpyhuulilla ei kasva häpykummulla. Kumpu silkin pehmeä.
Ollaan treffailtu 35-v naisen kanssa. Eka kerralla sängyssä katsoin kauempaa, että hänellä on posliini, mutta hänellä olikin vaalea, harva ja paksukarvainen naturell karvoitus. Sama juttu säärikarvoissa, eivät juuri näy, mutta tuntuvat selvästi karkeina. Kainalokarvat ovat tummemmat, hiukset vaaleanruskeat, kuitenkin selvästi ruskeat.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan treffailtu 35-v naisen kanssa. Eka kerralla sängyssä katsoin kauempaa, että hänellä on posliini, mutta hänellä olikin vaalea, harva ja paksukarvainen naturell karvoitus. Sama juttu säärikarvoissa, eivät juuri näy, mutta tuntuvat selvästi karkeina. Kainalokarvat ovat tummemmat, hiukset vaaleanruskeat, kuitenkin selvästi ruskeat.
Lisäyksenä vielä tähän, että naisen vulvan ympäristö jonkin verran punoittaa ja se näkyy esim. seisaallaan, eli harva karvoitus ei peitäkään juuri mitään. Lisäksi iho on melko vaalea, joten syntyy kontrastia.
Vierailija kirjoitti:
On itsestään selvää, että kaikki karvat vaalenee/harmaantuu iän myotä.Nuorena minulla oli musta tukka ja mustat häpykarvat. Nyt 55-vuotiaana molemmat ovat valkoisia. Mieheni ei enää käy jalkojenivälissäni enkä ole kysynyr, johtuuko se häpykarvojeni väristä,
Tarttet nuoremman miehen, jota kiinnostaa. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni on vaalee,blondi ja hänellä on vaaleat kulmakarvat ja pillukarvat jotka on ajellut kapeaksi kiitoradaksi.
Onko innie vai outie?
Outie
Minulla on ohuet vaaleat pimppikarvat ja joskus koulussa hävetti kun monilla muilla oli tumma karvoitus. Koko pimppi näkyy kun karvat ei peitä yhtään mitään. Ei se nyt enää vaivaa mut nuorempana tuskailin asian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla oikea vaaleaverikkö, että myös alapää on vaalea. Vaimollani on juuri näin ja tykkään. Hänen siskonsa on vaalea myös, mutta aivan hiukkasen lievemmin, mutta hänellä sitten on brunetti. Vaimollani tosiaan tapaamistani vaalein, vaikka vaaleaveriköitä suosinkin.
Viestistä on jo kauan aikaa, mutta miksi tämä kommentoija tietää vaimonsa siskon häpykarvoituksen näin tarkkaan? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kiihotu, jos naisella on valkoiset häpykarvat. Panemisesta ei tule mitään.
Et ole ikinä sellaista kohdannut. Etkä tule kohtaamaankaan.
Taas yksi ääliö joka ei kestä sitä että joku ei jaakaan samaa ihannetta mikä itsellä on.
No kyllähän se pitää selvittää :) Kolmesta siskosta kyllä yksi on jäänyt mysteeriksi, mutta vaaleaa veikkaan.
On itsestään selvää, että kaikki karvat vaalenee/harmaantuu iän myotä.Nuorena minulla oli musta tukka ja mustat häpykarvat. Nyt 55-vuotiaana molemmat ovat valkoisia. Mieheni ei enää käy jalkojenivälissäni enkä ole kysynyr, johtuuko se häpykarvojeni väristä,