Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kummallinen olo psykiatrin jälkeen
24.11.2014 |
Kävin tänään psykiatrilla, ja sain ihan selkeitä ohjeita ja diagnoosin häneltä. Sen jälkeen on ollut kuitenkin outo olo, sellainen ahdistunut ja "hullu" fiilis vaikka siis diagnoosina so far pelkkä sekamuotoinen ahdistus ja masennus sekä psyykkinen trauma. Tuntui niin kamalalta kaivella lapsuutta ja traumaattisia asioita ja kuulla ammattilaiselta että tarvitsen lääkitystä ja ryhmäterapiaa ja ties mitä..
Kommentit (47)
ap, auttaako sinulla nuo erilaiset "palautussysteemit" pääsemään irti takaumista ja muistovälähdyksistä? Millaisia menetelmiä olet kokeillut? Tuntuu, ettei näistä pääse ikinä eroon, kun aina jostakin tyhjästä tulee nuija päähän... Ja tosiaankin paljon pienemmätkin asita saattavat herättää vanhat asiat henkiin. 11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 09:20"]ap, auttaako sinulla nuo erilaiset "palautussysteemit" pääsemään irti takaumista ja muistovälähdyksistä? Millaisia menetelmiä olet kokeillut? Tuntuu, ettei näistä pääse ikinä eroon, kun aina jostakin tyhjästä tulee nuija päähän... Ja tosiaankin paljon pienemmätkin asita saattavat herättää vanhat asiat henkiin. 11
[/quote] Mulla auttaa oikeastaan vaan täydellinen eskapismi. Joku leffa tms. pyörimään ja yrität imeytyä siinä näytettävään maailmaan ja ihmisiin niin perinpohjaisesti ettet muista omaa olemassaoloa enää. Ap
Erilaiset diagnoosit ova vain lääkäreitä itsejään varten. Ei tavallisen ihmisen tarvitse käyttää noita termejä itsestään. Itsekin saisin vaikka mitä diagnooseja, mutta mieluummin näen itseni vain erilaisia asioita tuntevana ja kokevana ihmisenä. Diagnoosit ovat pelkkiä turhia leimoja otsassa.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 09:23"]
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 09:20"]ap, auttaako sinulla nuo erilaiset "palautussysteemit" pääsemään irti takaumista ja muistovälähdyksistä? Millaisia menetelmiä olet kokeillut? Tuntuu, ettei näistä pääse ikinä eroon, kun aina jostakin tyhjästä tulee nuija päähän... Ja tosiaankin paljon pienemmätkin asita saattavat herättää vanhat asiat henkiin. 11 [/quote] Mulla auttaa oikeastaan vaan täydellinen eskapismi. Joku leffa tms. pyörimään ja yrität imeytyä siinä näytettävään maailmaan ja ihmisiin niin perinpohjaisesti ettet muista omaa olemassaoloa enää. Ap
[/quote]
Auts... Itse taas yritän nykyisin mennä päin sitä, mikä hirvittää eniten. Siedätän, haastan ja karaisen itseäni, mutta en kyllä tiedä onko siitä apua. Kun väsyn yrittämään, tulee jaksoja jolloin en halua nähdä ihmisiä ollenkaan enkä jaksa taistella ajatuksiakaan vastaan. Hirveästi tämä on kyllä elämää rajoittanut ja muuttanut. En tunnista enää kuka olen ja mikä persoonistani on minä. Tiedon tasolla tiedän, että "kaikki me olemme minä", mutta en saa vielä osiani kasaan yhdeksi ihmiseksi. 11
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 09:28"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 09:23"]
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 09:20"]ap, auttaako sinulla nuo erilaiset "palautussysteemit" pääsemään irti takaumista ja muistovälähdyksistä? Millaisia menetelmiä olet kokeillut? Tuntuu, ettei näistä pääse ikinä eroon, kun aina jostakin tyhjästä tulee nuija päähän... Ja tosiaankin paljon pienemmätkin asita saattavat herättää vanhat asiat henkiin. 11 [/quote] Mulla auttaa oikeastaan vaan täydellinen eskapismi. Joku leffa tms. pyörimään ja yrität imeytyä siinä näytettävään maailmaan ja ihmisiin niin perinpohjaisesti ettet muista omaa olemassaoloa enää. Ap
[/quote]
Auts... Itse taas yritän nykyisin mennä päin sitä, mikä hirvittää eniten. Siedätän, haastan ja karaisen itseäni, mutta en kyllä tiedä onko siitä apua. Kun väsyn yrittämään, tulee jaksoja jolloin en halua nähdä ihmisiä ollenkaan enkä jaksa taistella ajatuksiakaan vastaan. Hirveästi tämä on kyllä elämää rajoittanut ja muuttanut. En tunnista enää kuka olen ja mikä persoonistani on minä. Tiedon tasolla tiedän, että "kaikki me olemme minä", mutta en saa vielä osiani kasaan yhdeksi ihmiseksi. 11
[/quote] Propsit sulle, itse en kykene menemään niitä asioita päin. Mutta ehkä se siitä helpottaa meille "hulluillekin" aikanaan :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 08:49"]
Onko tosiaan näin ettei ole normaalia? Mulla oli vähän kumma olo siitä että mun elämänmittaisen epäselvän ongelmani kartoittamiseen psykiatrilla meni pelkkä tunti ja that's that ja ketipinorit kouraan unettomuuteen
[/quote]
Noin lyhyellä selvittelyllä ei ole kyllä ongelman ratkaisemisen kannalta juuri merkitystä. Mutta ei se varmasti ollut tarkoituskaan, vaan se että sen perusteella psykiatri mietti tarvitsetko terapiaa, lääkitystä vai molempia.
Saat kyllä olla onnellinen jos terapiaan pääset, itselläni ollut nuorempana samat diagnoosit + paniikkihäiriö enkä saanut kuin pelkkiä lääkereseptejä. Kun kyselin terapiaa, psykiatri sanoi ettei minua lässyttäminen auta vaan kyseessä on aivokemiallinen häiriö joka korjautuu lääkkeillä. Olinkin sitten 10 vuotta lääkekierteessä, ja paranin vasta kun heitin lääkkeet menemään ja lopetin avun hakemisen "ammattilaisilta" (en enää uskonut sieltä apua saavani, kun en ollut koskaan ennenkään saanut).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hullu no:11 poikkeaa taas kurkistamaan tätä kivaa ketjua! Terkkuja kaikille muillekin <3
32 kysyi lapsuuden traumoista. Itse asiassa en tietääkseni ole lapsena kokenut mitään järkyttävää, mutta persoonan kipeät osat ovat varmaankin lähteneet rakentumaan jo silloin. Ehkäpä oma osuutensa on uskonnollisella paineella ja kurilla. Nuoruusikään kuuluu myös henkistä nujertamista ja seksuaalisia kauhukokemuksia. En avaa näitä enempää. Varsinainen traumatisoituminen ja traumaperäinen stressihäiriö on syntynyt vasta aikuisiällä sattuneesta asiasta ja sen kertautumisesta.
Puhuin persoonani lapsiosan suojelemisesta siksi, että "hän" on se vaurioitunein, piilotetuin ja kärsivin osa minua. Olen vasta tänä vuonna terapian avulla ymmärtänyt pilkkoneeni persoonani noin 4-5 osaan, joita vaihdan tietämättäni. Olen vasta oppinut erottamaan mikä persoona on vallalla milloinkin, mutten pysty kontrolloimaan "heitä". En ole saanut minkäänalista diagnoosia, terapeuttini pitävät jakautumista sinänsä normaalina suojautumismekanismina liian vaativien traumojen keskellä. Sen lisäksi minua sanotaan herkäksi ihmiseksi, jolla on perfektionistisia piirteitä.
Koen ahdistuneisuutta, masennusjaksoja, dissosiaatio- ja deprsonalisaatiokokemuksia oireiluna kaikesta. Tällä hetkellä on aika huono jakso, en oikein kestä olla ihmisten joukossa ja vetäydyn kotiin. Olen tosiaan kiitollinen siitä, että saan apua ihan oikeasti ja vastaanottoaikoja tarjotaan pyytämättäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tarvinnut käydä psykiatrilla. Psykologin juttusilla olin kerran ja huomasin että ei oo mitään hyötyä. Minä tyttö aloin käveleen tunnin parin lenkkejä ja olo parani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin, että ensin diagnosoidaan ja sitten päätetään hoidosta? Minulla on ollut lähemmäs kymmenen eri diagnoosiviritelmää, joten ei sitä ekalla käynnillä päätetä kuin alustavasti.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 22:16"]
Hullu no:11 poikkeaa taas kurkistamaan tätä kivaa ketjua! Terkkuja kaikille muillekin <3
32 kysyi lapsuuden traumoista. Itse asiassa en tietääkseni ole lapsena kokenut mitään järkyttävää, mutta persoonan kipeät osat ovat varmaankin lähteneet rakentumaan jo silloin. Ehkäpä oma osuutensa on uskonnollisella paineella ja kurilla. Nuoruusikään kuuluu myös henkistä nujertamista ja seksuaalisia kauhukokemuksia. En avaa näitä enempää. Varsinainen traumatisoituminen ja traumaperäinen stressihäiriö on syntynyt vasta aikuisiällä sattuneesta asiasta ja sen kertautumisesta.
Puhuin persoonani lapsiosan suojelemisesta siksi, että "hän" on se vaurioitunein, piilotetuin ja kärsivin osa minua. Olen vasta tänä vuonna terapian avulla ymmärtänyt pilkkoneeni persoonani noin 4-5 osaan, joita vaihdan tietämättäni. Olen vasta oppinut erottamaan mikä persoona on vallalla milloinkin, mutten pysty kontrolloimaan "heitä". En ole saanut minkäänalista diagnoosia, terapeuttini pitävät jakautumista sinänsä normaalina suojautumismekanismina liian vaativien traumojen keskellä. Sen lisäksi minua sanotaan herkäksi ihmiseksi, jolla on perfektionistisia piirteitä.
Koen ahdistuneisuutta, masennusjaksoja, dissosiaatio- ja deprsonalisaatiokokemuksia oireiluna kaikesta. Tällä hetkellä on aika huono jakso, en oikein kestä olla ihmisten joukossa ja vetäydyn kotiin. Olen tosiaan kiitollinen siitä, että saan apua ihan oikeasti ja vastaanottoaikoja tarjotaan pyytämättäkin.
[/quote]
Todella rankkoja kokemuksia. Saanko udella, mikä tuo aikuisena trauman aiheuttanut tapahtuma oli?
Psykiatri on vankan koulutuksrn saanut henkilö, erikoislääkäri.Eka kerta hämmentää ketä hyvänsä.Kannattaa varmaan seuraavalla kerralla kertoa, miltä susta tuntui.
Homoudenhan aiheuttaa usein rikkonainen suhde isään. Se ei parane pelkällä lääkehoidolla, vaan vaatii eheytymisterapiaa. Voimia sinulle taistelussa. Älä alistu!
Uppailen tätä huvikseni. Hullu Ap stressaa, hirveästi tenttejä eikä energia meinaa riittää lukemiseen. Ketipinor vie kyllä tajun kankaalle mutta päivisin on vaikea pysyä hereillä. Sain nyt onneksi jonkun verran koulujuttuja kiinni neljän kahvikupillisen avulla, nyt taidan käpertyä katsomaan vaikka Disneytä loppuillaksi, huomenna jatkuu :) ehkä tämä tästä..
Lopettelen itse 3 vuoden tiivistä kuntoutuspsykoterapiaa keskivaikean masennuksen kanssa, tilanne on hyvä. Itsellä aina hyvä olo psykiatrin jälkeen. Taloudellisen tilanteen takia pystyin hakeutumaan privaattiin ja pääsin helposti terapiaan. Julkisella yleensä jotain ryhmätapaamisia kuukauden välein. Ihmettelen. Onko niistä oikeasti jotain hyötyä ja voiko niiden avulla parantua? Tai yksilötapaaminen mutta sekin kuukauden välein??! Heitteillä "hullut" julkisella. :(
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 09:06"]Minullekin jää usein irrallinen ja epätodellinen olo terapeuttieni tapaamisen jälkeen ja he ovat siitä tietoisia. Olen saanut paljon hyviä neuvoja kuinka "kiinnittää itseni taas tähän maailmaan ja aikaan". Kyse on kai jonkinlaisesta lievästä dissosiaatio- ja depersonalisaatio-oireesta. Pääsen takaisin normaaliin olotilaan tekemällä jotakin fyysistä: ajamalla autolla 50km, kävelemällä, menemällä uimahalliin tai laulamalla. Jos muu ei onnistu, niin reisien taputtelu niin, että kädet menevät keskiviivan ohi.
MInullakin mm. traumaperäistä stressihäiriötä.
[/quote] Joo, mulla muutenkin ahdistukseen liittyy voimakkaasti derealisaatiota niin eilisen jälkeen vielä kahta kauheammin. Tosin tuo trauman osuus vähän epäilyttää, en tosiaan ole ajatellut k.o asiaa vuosiin ja flashbackit tulee muista vähemmän traumaattisista asioista. Lääkärin mukaan pahensin traumaa pakonomaisesti itseäni sille toistuvasti altistamalla enkä tiedosta että kyse edes on traumasta. Tiedostan kyllä mutta en koe sen vaikuttavan elämääni nyt. Ap