Lue keskustelun säännöt.
Lapsi väittää vastaan aivan kaikesta, miten tätä jaksaa?
02.10.2021 |
Kolmevuotias väittää ihan joka pikkuasiastakin vastaan. Jos sanon että mennään vasemmalle hän alkaa väittämään vastaan että ei kun haluaa oikealle. Jos sanon että lähdetään viiden minuutin päästä niin alkaa väittämään vastaan että ei kun vasta seitsemän minuutin päästä. Jne jne.
Ei ole opetettu siihen että saisi vastaan väittämällä tahtonsa läpi vaan on tehty selväksi että ei saa. On oltu myös johdonmukaisia siinä, että tietyissä asioissa lapsi saa päättää itse, tietyissä saa valita annetuista vaihtoehdoista ja tietyissä asioissa aikuinen päättää ja päätös kyllä perustellaan lapselle jos lapsi haluaa mutta asiasta ei neuvotella.
Saa yhteistä aikaa ja huomiota eli mielestäni tämä ei ole huomion hakua ainakaan. Raskasta kyllä on kun joka pikkuasiastakin meinaa tulla vääntö. En tosin suostu mihinkään pitkiin vääntämisiin, silti uuvuttaa että joka pikkuasiasta lapsi niitä yrittää. Neuvoja?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskasta kyllä on kun joka pikkuasiastakin meinaa tulla vääntö. En tosin suostu mihinkään pitkiin vääntämisiin, silti uuvuttaa että joka pikkuasiasta lapsi niitä yrittää. Neuvoja?
Älä suostu edes siihen lyhyeen vääntämiseen silloin, kun lapsella ei ole asiallista sanottavaa.
Mutta jotkut asiat on vain pakko saada tehdyksi eikä niitä pysty pakottamaan, joten on pakko vängätä. En ole ap, mutta esim. meidän aamut kolmevuotiaan kanssa alkaa joka kerta pissalle patistamisella. Keinot on uhkailu, kiristys ja lahjonta, koska ei sitä pissaa itse voi sieltä lapsen rakosta ulos ottaa.
Ja ap:lle tsemppiä. Meillä ainakin nämä ei-kaudet on jaksottaisia eli välillä ollaan yhteistyökykyisempiä ja välillä taannutaan aivan totaaliksi uhmahirviöksi, jonka kanssa mikään ei onnistu hyvällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa vain pysyä johdonmukaisena eikä antaa lapsen pompottaa.
Näin olen tehnyt ja teenkin. Olisiko neuvoja oman jaksamiseni suhteen? Minulla ei ole juuri omaa aikaa eli pitää keksiä miten hoidan jaksamistani kun aikani menee vain työssä ja lapsessa. Ap
Hyvä kun täällä kerrot kuinka raskasta, yritä puhua myös ystävien ja sukulaisten kanssa kuinka rankkaa on. Lapsi oppii uusia asioita kyseenalaistamalla kaikkea ja kyselemällä, joka rassaa. Itse olin tiukilla ja väliin huokasin että huh nyt helpotti kunnes taas uusi vaihe. Luin lastenhoitokirjoja paljon, sisarillani lapsia, he auttoivat. Luota, että lapsesi tulee pärjäämään ja oppimaan, kun on omaa tahtoa ja kyselee.
Jonakin päivänä saat viestin "kiitos äiti että olet jaksanut rakastaa ja hoivata minua pienenä, olet maailman paras äiti"
Rakkaus kantaa isoissakin karikoissa.
Yhden hyvän ystäväni lapsi oli alle kouluikäisenä karjumassa EI joka asiaan. Myöhemmin hänellä on huomattu hahmotusvaikeuksia, joiden takia ei koulu suju. Nuorempana kaikesta kieltäytyminen oli ehkä oiretta samasta asiasta: hän ei oikein hahmottanut missä mennään ja vastusti varmuuden vuoksi.
Lapsissa on toki myös isoja luonne-eroja, ja voit lohduttaa itseäsi, että vahvan tahdon ansiosta hänellä on hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässä. Osa lapsista on myös tosi varovaisia luonteita ja sanoo ei siksi, ettei tiedä, mistä on kyse. Rauhassa voi tutustua yhdessä uusiin asioihin.
Aika jyrääviä kommentteja oli tässä ketjussa. Minä olen aina keskustellut lasteni kanssa, sanoittanut tunteita ja perustellut, miksi tehdään nyt näin. Tahtomista pitää lapsen myös päästä harjoittelemaan. Molemmat lapset ovat nyt koululaisia ja käyttäytyvät hienosti.
Voimia!
Et ole ainoa tuossa tilanteessa. Itseäni ainakin hieman helpottaa ajatus siitä, että niin moni muukin äiti on parhaillaan lapsensa kanssa käymässä samaa vaihetta läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa vain pysyä johdonmukaisena eikä antaa lapsen pompottaa.
Näin olen tehnyt ja teenkin. Olisiko neuvoja oman jaksamiseni suhteen? Minulla ei ole juuri omaa aikaa eli pitää keksiä miten hoidan jaksamistani kun aikani menee vain työssä ja lapsessa. Ap
Eli ongelman syy on muualla. Olet uupunut eikä sinulla ole omaa aikaa. Lapsi vänkää ikätasonsa mukaisesti mutta et jaksaisi sitä, koska et oikeasti jaksaisi koko lasta. Lapsi tajuaa tämän ja alkaa oireilla vänkäämllä lisää.
Onko sinlla tukiverkostoa? Lapsen isä, missä hän on? Entä isovanhemmat, sukulaiset tai ystävät? Jos olet ihan yksin, hae nopeasti apua neuvolasta. Lapsella on ihan kamalaa olla, jos ainoa läheinen aikuinen on pottuuntunut häneen.
Mitä apua neuvolasta muka saa? Itsellä oli huonosti nukkuva lapsi ja siksi olin väsynyt, sitä monta kertaa neuvolassa puhuin mutta en kyllä mitään apua saanut.
Sepä se. Neuvolan kautta saa korkeintaan perhetyöntekijän ja hänen toimeenkuvaansa ei kuulu lasten hoito vaan hän vain juttelee. Eli yhtä tyhjän kanssa jos vanhempi on oikeasti väsynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakee omaa autonomiaansa. Anna lapsen päättää asioista, joiden kohdalla se on sopivaa, ja muiden osalta sinä päätät. Kun lapsi vänkää vastaan, kestät sen ja toteat, että tästä ei neuvotella. Vaikka lasta ottaisikin päähän, oikeasti luo turvallisuutta, kun sinulla on homma hallussa eikä lapsen tarvitse vielä kantaa juurikaan vastuuta.
Mulla on tämä sama ongelma Damiano David -ketjun lapsellisen ylläpidon kanssa. Miten heille saadaan hieman vastuuta ja ymmärrystä?
Aikuisina naisina ja vanhempina esiintyvät lapset siellä joko haluavat alapeukuttaa ja poistaa koko viestit. Kuinka heille saadaan järkeä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus luin lehdestä jonkun asiantuntijan ohjeen. Siinä sanottiin että kun lapsi alkaa vänkäämään ota se huomioon, mutta ohita.
Eli jotakuinkin ilmeisesti näin. Sinä sanot nyt käännytään vasemmalle. Lapsi väittää vastaan ja sinä sanot rauhallisella äänellä": Ahaa haluat mennä oikealle. Se ei onnistu koska kauppa on tuolla vasemmalla."
Ja sit sen jälkeen ei kommentoida jos lapsi väittää vastaan. Silloin huomioit lapsen mielipiteen, mutta lyhyesti perustelet faktat.
Tässä oli mielestäni hyvä vinkkejä, eli käytetään kuvia havainnollistamaan mitä lapsen tulee tehdä, koska vanhempien antamat suulliset ohjeet voivat olla lapselle riittämättömät ja tehtävälista tuntua loputtoman pitkältä, sekä annetaan tarrapalkintoja, kun lapsi on suorittanut jonkun toimen hyvin:
Kun lapsi kiukkuaa, aikuinen voi mennä liskoaivotilaan – ammattilaiset kehittivät avun lapsiarjen umpikujiin
Perheen vaikeuksiin kannattaa puuttua ennen kuin ne alkavat nakertaa vanhempien voimia. Arjen kesyttäjät kertovat, miten lapsi saadaan rauhoittumaan ja tekemään aamutoimet pienten konstien avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on linkki artikkeliin, jossa on hyviä vinkkejä uhmaikäisen kasvatukseen:
https://www.hyvakysymys.fi/kurssi/kannustavan-kasvatuksen-verkkokurssi/…
Inttäminen on huomionhakua, ja tämäntyyppiseen käytökseen toimii parhaiten huomiotta jättäminen. Se, että vanhempi reagoi inttämiseen millään tavalla, on huomion antamista. Raskasta on, mutta käytös menee kyllä ajan kanssa ohi, kunhan vain pysyt tiukkana.
Myös palkitseminen voi auttaa. Jos esimerkiksi aamut on vaikeita, onnistuneesta lähtötilanteesta saa aina tarran tarrataulukkoon. Onnistunut lähteminen pitää toki avata lapselle mitä se tarkoittaa. Ja kun alkuun vaikka kuusi tarraa kun on kerätty kalenteriin, saa palkinnon esim. mennään uimaan. Alkuun palkinto pitää tulla vähän nopeammin, jotta lapsi ymmärtää sen palkinnon voi saavuttaa hyvällä käytöksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haukotus.
Siis mitä iloa ja sisältöä nämä kommentit kirjoittajilleen tuo? Tuonkin ajan olisi voinut käyttää paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, feel you! Itsekin olin huonossa parisuhdetilanteessa yksin uhmaavan lapsen kanssa ja välillä oli takki tyhjä.
Täällä on jo ollut muutamia hyviä vinkkejä, kuten ota huomioon ja ohita, sekä hyvästä palkitseminen. Sain myös näitä ohjeita kun juttelin perhetyöntekijän kanssa. Mun ohje onkin että ota yhteyttä perhetyöntekijään, saat jutteluapua ja vinkkejä sekä tulet kuulluksi.
Lapsi lähtee sulta pois joku päivä. Aika kuluu nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Ap, feel you! Itsekin olin huonossa parisuhdetilanteessa yksin uhmaavan lapsen kanssa ja välillä oli takki tyhjä.
Täällä on jo ollut muutamia hyviä vinkkejä, kuten ota huomioon ja ohita, sekä hyvästä palkitseminen. Sain myös näitä ohjeita kun juttelin perhetyöntekijän kanssa. Mun ohje onkin että ota yhteyttä perhetyöntekijään, saat jutteluapua ja vinkkejä sekä tulet kuulluksi.
Perhetyöntekijältä saa poliittisesti korrekteja neuvoja kuten että ohita käytös, sanoita ja palkitse. Sen sijaan rangaistusten käytöstä ja muusta epäkorrektista saa lasun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa vain pysyä johdonmukaisena eikä antaa lapsen pompottaa.
Näin olen tehnyt ja teenkin. Olisiko neuvoja oman jaksamiseni suhteen? Minulla ei ole juuri omaa aikaa eli pitää keksiä miten hoidan jaksamistani kun aikani menee vain työssä ja lapsessa. Ap
Ei ennen vanhaan kukaan vanhemmista vaatinut omaa aikaa kun lapset olivat pieniä. Silloin osattiin ilmeisesti hahmottaa paremmin, että lapset ovat aikansa pieniä. Kyllä sinä saat sitä omaa aikaa sitten kun lapsi on teini. Silloin ei lapsi välttämättä kovinkaan montaa sanaa sano kun kulkee kotioven, keittiön, suihkun ja oman huoneensa välillä ja mököttää huoneessaan.
Meillä sama 3-vuotiaan kanssa, mutta tähän on jo tottunut, kun hän aloitti tämän täyttäessään yksi. En mä tiedä miten tästä selviää muuten kuin hengittelemällä, ja muistamalla että se loppuu kyllä. Oon ajatellut, että niin kauan kuin itse pysyn rauhallisena, hyvin menee. Sanon usein "tätä sinä et voi päättää", ja aika usein myös "nyt on sellainen asia, jonka sinä voit päättää", kun on joku sellainen tilanne, ettei ole mulle väliä mennäänkö vaikka puistoon vai kirjastoon.
Välillä kyllä rasahtelee, mutta ei kai sekään niin paha ole. Sitten pyydetään anteeksi ja yritetään uudelleen. Eniten tällä hetkellä rasittaa se, että kaikki siirtymät ovat edelleen niin vaikeita, toki paljon helpompia jo kuin vuosi sitten. Arki on aika vaikeaa, kun pukeminen ei käy, syöminen ei käy, ulos lähteminen ei käy, sisään meneminen ei käy, kotona ei halua olla, mutta ulos ei myöskään halua mennä. Kirjasto on ei, puisto on ei, konsertti on ei, leikkitreffit on ei. Ei ei ei. Välillä me kuunnellaan Kuningas Ei-biisiä, ja nauretaan vedet silmissä, ja sitten taas jatketaan. Ja lapsi rakastaa, kun alan esittää häntä, ja poljen muka jalkaa kädet puuskassa ja kiukuttelen: EI! Huumori auttaa.
Tsemppiä sinnekin!
Tää on järkyttävä vaihe. Meillä menty nyt kohta kaksi vuotta tätä. Ihanaa kun muut vastailivat täällä luulee että joku 3-4v on helppo pukea tai siirtää vasten lapsen tahtoa. Veikkaan että heillä ei ole ymmärrystä siitä miten paljon vahvatahtoinen lapsi, joka ei koskaan anna periksi, laittaa hanttiin ja miten se tuhoaa elämänlaadun koko perheeltä.
Todellisuudessa tähän on kaksi asiaa, jotka auttaa:
1. Ole yli-ihminen joka jaksaa aina leikittää lasta, leikin kautta lapsi innostuu, tietenkään et saa turhautua koskaan koska se tarttuu lapseen. Tällä välttää valtaosan kaikista ongelmista.
2. Opettele diplomaattitason neuvottelutaidot, käytä myös uhkailua, lahjontaa ja kiristystä. Hyväksy lapsesi sellaisena kuin hän on, tiedosta että teidän geenejähän tällä pikkumonsterilla on.
Bonuksena: ennen kuin olette edes lähdössä mihinkään sopikaa pelisäännöt, puhu kaikista muutoksista runsaasti etukäteen. Opiskele ja lue kirjallisuutta.
Päiväkodissa lapsesi todennäköisesti laitetaan toimintaterapia yms jonoon, koska on melkovarmasti erityisherkkä, eikä siellä tulla lapsen kanssa välttämättä pärjäämään. Meillä kävi tuuri ja päiväkodin aikuisella on itselläkin erityisherkkä lapsi, mutta aiemmassa ryhmässä ei ollut.
Mitä apua neuvolasta muka saa? Itsellä oli huonosti nukkuva lapsi ja siksi olin väsynyt, sitä monta kertaa neuvolassa puhuin mutta en kyllä mitään apua saanut.