HUHTIKUISET uuteen viikkoon!!!
aloitetaanpas uusi pino. taas oli edellinen jo niin kaukana...
Kommentit (66)
Huomenta vain kaikille... Yöt tuppaa olemaan meillä nyt aika risaisia, Aadalla alkoi nuha joka sitten meinaa aikalailla häiritä yöunia. Typy kyllä on suht pirteä eikä niin itkuinen kun kuvittelin kipeänä olevan... meillä ei siitä leikkikaaresta ollut mitään iloa, Aada katselee mieluummin maailmaa mahallaan ja kääntyykin jo varsin sulavasti molempien kylkien kautta mahalleen ja takaisin selälleenkin. Yksi ylimääräinen, uudenveroinen FisherPrisen leikkikaari siis myytävänä :)!!!
Meilläkin on annettu soseita neuvolan tädin kehoituksesta. Tyttö kyllä mielellään maistelee ja tuntuu jotenkin olevan valmis soseisiin, mutta ei ymmärrä yhtään mitä sille pitäisi tehdä. Suurin osa soseesta päätyy suun kautta talouspaperiin/käsiin/naamaan/ruokalappuun/mihin tahansa paitsi kurkusta alas :) Onko vinkkejä kuinka saada ruoka menemään suusta oikeaan suuntaan?? Syötän nyt porkkana-perunaa, päärynää. Ollaan nyt parisen viikkoa harjoiteltu. Enimmäkseen kaupan soseita, ne menee paremmin alas kun itse tekemä.
Onpas tätä asiaa nyt... Kun vielä meinasin kysyä, olisko teillä antaa vinkkejä hyvistä nettiosoitteista, joista sais vauvanvaatteita ja muuta tilattua... suomalaiset taitaa ola jo aika ok hallussa mut jos joku harvinaisempi niitäkin on tiedossa niin jaetaan tietoa!! Minä etsin uutta pinnasängyn päätysuojaa ja näissä suomalaisissa firmoissa pyörii aikalailla samat tuotteet, olis kiva löytää jotain erilaista. Täällä maalla kun lastentervikeliikkeet rajoittuu halpahalliin alkaa nettifirmat kiinnostamaan :D!!! Muutto jyvässeudulle tosin edessä kk kuluttua,jee jee. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!!
Ainakin osotteesta www.lastenhuone.fi löytyy ihania pinnasängyn päätysuojia ja kaikkea muuta ihanaa sisustusjuttua. Ei halvimmasta päästä, mutta nättejä. :)
pitkästä aikaa, olin viikonlopun reisussa kun oli hautajaiset tuolla pohjanmaalla, lapset ei ollu mukana vaan olivat kotona isin kanssa...kyllä oli ikävä!!
meillä syödään 3 kertaa päivässä soseita 2 kasvis ateriaa ja 1 hedelmä, ja koko purkki menee kerralla + maidot päälle ja hyvin menee suuhun. me alotettiin 3 kk iässä soseet ja poika hoksasi heti että kun lusikka tulee niin suu auki, hyvin menee ja ei masuvaivoja. minäkin ajattelin kuhan onni täyttää sen 5kk ni aloittaa puurot ja myöhemmin sitten liha ja kana.
meillä onni tykkää touhumatosta ja sitterissä istuskella ja katsella kun äiti siivoaa...vieläkään ei kiinosta kääntyily, kyllä mahalta menee selälleen mutta ei toisin päin.mutta näihin tunnelmiin
peetu ja onni 4 ja puoli kk
Eipä ole tullut kirjoiteltua tytön syntymän jälkeen, joka tapahtuis huhtikuun lopulla. Meilläkin on jo maisteltu perunaa, porkkanaa ja maissia. Hedelmät ja marjat ajattelimme jättää myöhemmäksi, ehkä sitten otetaan mukaan, kun tyttö 5kk. Peruna ja porkkana maistuu hyvin ja tyttö keksi nopeasti kiinteiden syömisen mukavuuden. Hienosti aukee suu ja soseet maistuu.. sotkua kyllä myös syntyy, kun välillä sormet ehtivät suuhun samaan aikaan.
Meillä yöllä syödään vielä 2krt tissiä ja päivällä 2-3h välein. Pääruokana siis edelleen maito.
Jos olette tehneet itse soseita, niin missä astioissa pakastatte soseet? Ongelmana lähinnä se, että pakasterasiat liian isoja, kun sulatettava määrä, joka kerralla tarvitaan on niin pieni..??
Jep, jep, kyllä vaan oli kuin olikin meidän pienimmäisellä 1. korvatulehdus. Äidinvaisto kunniaan!!!
Käytiin Koskiklinikalla korvalääkärillä lauantaina rikkonaisten öiden ja viikon kestäneen nuhayskän takia. Hieroi lisäksi vielä vähän korviaan, mitä tekee väsyneenä kyllä muutenkin, mut aloin epäillä silti jonkin olevan pielessä. Noh, nyt onkin sitten nukuttu taas 5-7h pätkissä yöt, ja nytkin tänään aamulla ulkona reipas tunti ja nyt parasta-aikaa jo 3h päiväunia tuplissa leveesti päikkäreillä. Siihen jäi rikkonaiset yöt onneksi.
Perunaa, porkkanaa, maissia ja hedelmistä vadelmaa, persikkaa ja banskua oon antanut + tietenkin kaurapuuro menee loistavasti isolla ruokahalulla. Ajattelin pitäytyä näissä nyt sen hetken kun alan ottamaan lihan mukaan. Että jaksaa kasvaa hyvin tarvitaan liha mukaan jo. Varmaankin hirvi ekana ja sit kana. Kuhaa vasta vähän myöhemmin sitten.
Vieläkin meillä noustaan konttausasentoon ja mätkähdetään siitä sitten alas. Saas nähdä mikä päivä keksitään pysyä siinä kunnolla. Sitkeä kaveri tuntuu olevan, toisten perään kova hinku kun olisi.
Tähän täältä -Lumo
Bona-purkkeihin on hyvä pakastaa sopiva määrä kerraksi, mutta jos niitä ei vielä ole, voithan pakastaa tosiaan pakastepurkkiin, josta syötät muutaman kerran. Säilyy kyllä jääkaapissa ja sulatuskin mielellään jääkaapissa. Eiköhän näin suositella.
Eli illalla jääkaappiin yöksi sulaan ja sitä sit viel huomennakin samasta rasiasta. Lihat erikseen ja ite laitan kaalitkin (kukka,parsa)ym jääpalarasioihin. Kätsy lisätä sielä siihen perusperuna-porkkana-maissimössöön esim. Ja kun lähdetään pidemmälle, otan jäisen ruoan mukaan, joka siinä tilanteessa sulaa itsekseen tai sulatan lopun sit paikanpäällä.
Meillä ei yhdellekään lapselle ole koskaan kaupan purkkiruoat kelvanneet, ja näin on pärjätty loistavasti.
Lumo again
Meillä kans korvatulehdus Jerryllä. Lääkäri lohdutteli, ettei välttämättä johda mihinkään korvakierteeseen varsinkin, kun kunnon nuha oli pari viikkoa päällä ennen kuin meni korviin. Parina yönä laitettu suppo, jotta pikkuinen sais paremmin nukuttua kivuiltaan. Päivisin ei tietäis, että on kipeä, kun on ihan iloinen oma itsensä.
Jerry on nyt syönyt kolmisen viikkoa soseita, mutta ollaan annettu vaan kerran päivässä eli iltaisin vähän ennen nukkumaan menoa pidentämään unirytmiä. Isi on meillä se parempi syöttäjä. Näyttää pitävän lusikkaa kauemman Jerryn suussa, jotta poika saa ikäänkuin nuoleskella sen puhtaaksi. Tänään isi on iltavuorossa ja meikä yritti syöttää kaupan perunaporkkanaa ja voi sitä sotkua, vaikka yritin pitää käsistä kiinni samalla tavalla kuin isikin! Puoli purkkia meni ja sen jälkeen Jerry kieltäytyi kertakaikkiaan ottamasta lisää. En tiedä, mikä mätti, kun isi saa helposti syötettyä koko purkillisen ja tuntuu, että Jerry ottaisi vaikka lisääkin...
Hohhoijaa, joskos menis maata, kun Jerrykin niin rauhassa nukkuu, eikä isi oo kotona seurana. Hyvvee yötä ;o)
Palasin vielä kysymään, ootteko jo antaneet tämän kauden perunaa vauvoille? Uusissa perunoissa kun on jotain ainetta, mikä ei pienille passaa, mutta ilmeisesti nyt alkaa jo olla tarpeeksi " vanhoja" nämä tämän vuotiset perunat??? Meilläpäin ei ainakaan kaupasta saa enää vanhaa perunaa eikä sitä missään omissa varastoissakaan makaa...
Tuon perunahomman takia en ole vielä itse keitellyt mitään soseita. Pelkkiä kaupan mössöjä on tarjottu.
Moi,
Meidän neiti täytti tänään 5 kk ja olemme nyt tasan kuukauden syöneet mössöjä. Perunasta neuvolatäti sanoi viimeksi, että " uudet perunat" tarkoittavat vain niitä kesän ihan ensimmäisiä perunoita eli nyt voisi jo ihan vapaasti antaa kaupoista löytyviä perunoita.
Annan yleensä aamupäivällä itsetehtyä perunaa + porkkanaa (n. desin verran) ja sitten 1-2 kertaa seuraavilla syötöillä Piltintädin herkkuja. Neidille kelpaisi koko purkillinen kerrallaan, mutta olen nyt vähän hillinnyt tahtia (0.5 - 1 desi/krt), sillä mitä enemmän neiti syö, sitä enemmän sitä tulee ylös jumppamatolle.. Tuo kun ei oikein malta enää pysyä selällään hetkeäkään, vaan vatsalleen on heti päästävä ja ympäri ja eestaas pyörimään..
Niin ja maitoa sitten tietty joka syötöllä. Sitäkin olen nyt antanut vähän vähemmän > mössöjen yhteydessä vain toisen rinnan. Katsotaan mitä neuvola sanoo taas painokäyristä huomenaamuna.. =:o]
Joko joku on alkanut istuttaa pientä syöttötuolissa?
* Ellan äiti *
Nyt muistaessani kysäisen teiltä viisaammilta. Olen menossa ensi lauantaina töihin tuuraamaan (!) ja Niklas ei sitä korviketta haluaisi syödä... så, vad ska vi göra? Tutteli = p*skaa, Semper = ihan sitä samaa ja Nan = kaikista hirveintä... mitä niitä vielä on?
Mutta nyt sänkyyn.
Peppinetta ja Niklas 4kk3vko
eiks sun kannattais pumpata sitten jos niklas ei korviketta juo?? minä en ainakaan tiedä muita korvike merkkejä ku nuo kolme..
Vielä sit kyselisin kun kaikilla tuo " mössöjen" syöminen onnistuu jo niin hyvin: Pitikö sitä jotenkin opetella vai osasiko kullannuppunne samantien syödä ruuan ihan oikein? Tuntuu typerältä kun meitin typy se vaan kieltään työntelee lusikan eteen ja mössöt pihalle... Suunsa kyllä avaa ruokaa varten mut sit on kieli edessä ja aina ihan kauheeta sotkua vaan tuo syöminen... Että jos ideoita on niin niitä otetaan vastaan mielellään :) !
Itse olen ajatellut et josko pitäisin muutaman päivän tauon ja sit yrittäisin uudestaan...
Täällä kasvetaan niin, ettei meinaa neiti enää vaunuihin mahtua..Kova on tämä neiti juttelemaan, toisin kuin siskonsa, matkii perässä, kuten isi, koira, anna,tutti, äiti! Ei tietenkään ymmärrä asiayhteyttä, mutta vähänkö on tuore isukki esikoisestaan ylpeä, kun sanoi ISI neljäkuisena;-)))
Soseista, toisilla kestää pidempään, toiset keksii jujun nopeammin. Meillä Jemina irvistää kaikesta mitä suuhun laitan, mutta kielellä lipsuttaa lopulta niin, että menee jotain masuunkin, kakan väristä huomaa=0) Ahkerasti lusikoiminen auttanee näihin pulmiin, vauvat kun ovat tottuneet kiertämään kielen nännin ympäri, niin onkin hankalaa kun tuodaan lusikka suuhun.
VINKKI SOSEEN TEKIJÖILLE:
Ensimmäisille muksuilleni ehdin vielä, silloin 13vuotta sitten tehdä soseita, niin tein ison satsin porkkana, kukkakaali yms. soseita ja pakastin ne jääpala rasioihin, samaten kanan ja jauhelihan, kalan. Sitten kun ne oli jäässä voi siirtää pakastusrasioihin, jolloin voi ottaa kulloiseenkin ateriaan mieluisen kuution 1-2 kerrallaan, vaihteluakin saa, kun yhdistelee eri kerroilla eri sapuskaa. Perunan keitin mikrossa, tai isomman satsin kerralla jos muutkin söivät perunaruokaa.
Meillä Jemina kääntyy vihdoin selältä vatsalleen ja takasin, kova on oppimisen halu, matkii ilmeitä ja esim. kielellä lipsuttelee jos näyttää mallia=0)
Meillä nukutaan yöt hyvin ja päivälläkin pikkusen pidempiä pätkiä. Seuraa tämä tytteli kyllä kaipaa koko ajan hereillä ollessaan, mieluiten hän olisi sylissä. Eilen meinas tämä äiti tuupertua 8-kiloista tytärtään raahatessaan kaupasta kotiin, kun hän ei suostunut rattaissa olemaan..
Ponnari ja Jemina 4,5kk
En ole kuukausiin kirjoitellut, hätäseen aina silloin tällöin lueskellut muiden juttuja vaan...
Mutta nyt piti heittää kommentti tuosta istumisesta. Eli ei oikein ole suotavaa fysiologisesti istuttaa alle puolen vuoden ikäistä syöttötuolissa. Jos sylissä kampeaa istuma-asentoon on ok, mutta syöttötuoli vaatii suht pitkän ajan 90 asteen kulmassa istumista. Tämä rasittaa selkärankaa ja kroppa ei vielä ole aivan valmis tähän. Eli ehkä sitterin puoli-istuva on hyvä syöttöasento?
Näin siis ohjeistukset. Jokainen tekee sitten niinkuin tekee ja parhaaksi katsoo.
Ruokapuoli on meillä vielä alkutekijoissään, eli pelkästään rinnan voimalla mennään. Päivisin n. kolmen tunnin välein ja yöllä kerran. Tuntuu ihan hyvältä rytmiltä. Ja näin kolmannen kanssa en ole edes ajatustakaan suonut mössöille, tämä nykyinen systeemi on niin helppo että tekis mieli jatkaa pidempäänkin!!!??? Ei vaan taida kelvata sellainen malli neuvolaan ym. tahoille. Joten kuukauden kuluttua pitänee alkaa miettiä että miten niitä mössöjä sitten tarjoiltiinkaan. Täältä tosin on jo saanut hyvät alkuevästykset ja kokemukset.
Viime viikon lopulle neiti sitkeästi on kieltäytynyt pullosta, mutta lopulta ison siskon laulun voimalla meni lypsyt pullosta, samatenkuin lauantaina (äiteelle sattui edustusviikonloppu...). Eli nyt voimme lohduttautua sillä ettei pieni nälkään kuole jos äiti joskus ottaa omaa aikaa. Teki muuten ihan hyvää viiden kuukauden tissinä olemisen jälkeen...
Näihin kuviin ja tunnelmiin, käärö3 ja neiti 5kk
Kyllä se meilläkin oli aikamoista ees-taas plutraamista ensimmäisen viikon verran. Yksi lusikallinen sisään ja 1½ ulos.. tai no ei voi puhua lusikallisista - mitä pienemmän satsin laittaa sisään niin sitä paremmin se menee kerralla alas.
Tuosta syöttötuoli-hommasta vielä sen verran, että luin jostain, että oli neuvolassa annettu lupa alkaa istuttaa 5-kuista syöttötuolissa, kun laittaa kainaloiden alle ja selkään tukemaan pyyheliinan tai muuta toppausta. En tiedä sitten, aika vetelähän tuo vielä on..
Meillä neiti oli 4kk neuvolassa viime viikolla ja nyt paino oli 5805g ja pituus 66.1cm. Painoa oli tullut kuukaudessa vain 200g ja saatiin neuvolan tädiltä lupa aloittaa soseet. Perunaa meillä neiti syö jo hyvin. Olen antanut " uusia" perunoita ja niistä niitä isoimpia koska niitä pieniä ei suositella. Nyt syödäänkin jo perunan verran kerrallaan. Omaa maitoa olen koittanut niihin lisätä mutta ei tahdo maito herua pumpun kanssa, vaan ainoastaan neiti saa maidon herumaan. Toisinaan olen joutunut keitinvettä lisäämään että olen saanut soseesta tarpeeksi " laihaa" ... Mutta hyvin sekin on kelvannut. Perunasoseen olen antanut ekojen päikkäreiden jälkeen ja sitten illemmalla hedelmäsoseen. Eilen menikin purkillinen päärynää. sen jälkeen ei kyllä maitoa ottanut kuin pari imaisua. Olen aina ensin imettänyt toisen tissin ja soseen jälkeen toisen.
Peppinetta taisi mainita, että teillä ei korvikkeet kelpaa. Meillä ei nan-maito kelvannut mutta kerran kylässä testasimme tuttelia ja sitä olen nyt saanut juotettua. Oma maito kyllä riittää, mutta joskus olisi kiva päästä itsekseenkin jonnekin kuin vain ruokakauppaan. sillä siis korvikkeen halusin " opettaa" ...
Kovasti jo kaverit houkuttelee mua illanviettoihin, mutta en ole vielä lähtenyt. Mites te muut? Joko olette olleet baareissa? Toisaalta tekisi joskus mieli lähteä mutta sitten kun viikonloppu koittaa niin ajattelee, että ei vielä tänä viikonloppuna... Isäntä on kyllä käynyt jo monet kerrat itsekseen, joten ehkä välillä olisi minunkin vuoro... Mutta yleensä se olen minä joka nukuttaa iltaisin, niin ajattelen sitäkin että miten isäntä siitä nukutuksesta selviää. Meillä kun yöunet alkaa vasta kymmenen kieppeillä, joten se homma jäisi sitten isännän harteille... Kai tyttö nukkuisi, mutta silti hirvittää... Onko kellään samankaltaisia ongelmia??
Mutta nyt tyttö taitaa heräillä joten olisi perunan syönnin aika... :)
Hyvää loppuviikkoa kaikille!!!
Kivaa, kun näyttäisi huhtikuisten kirjoitusaktiivisuus lisääntyneen! 18 kirjoitusta päivässä on varmaan ennätys! Ehkä se on tämä syksy kun ajaa meidät vauvoinemme enemmän sisään. Me ainakin oltiin melkein koko kesä liikekannalla, vähintäänkin vain tossa pihalla, ja nyt taas enemmän tällä sisällä.
Samanlaisia mietin täällä kun Kirsi tossa aiemmin, että koskakohan sitä raaskisi lähteä käymään jossain. Ja kun menee, niin mitä sitä sitten tekisi?! Olishan se toisaalta aika kivaa mennä oikein baariin kavereiden kanssa, mutta tiedän, että miettisin kuitenkin koko ajan miten mussut (isä+poika) kotona pärjäilevät... Vaikka tietty ne selviää, mutta kun tähän asti olen ollut poissa vaan max imetystauon verran (eli noin 2h), ni kyl se jännittäis. Nyt rupesin kuitenkin lypsämään maitoa pakkaseen ja meinataan opettaa pojalle (4 kk) pullosta syöminen, että sitten kun huvitus kunnolla iskee, niin kaikki on valmiina!
Meillä mennään vielä pelkällä maidolla. Ajattelin kuitenkin, että vois vähitellen alkaa tekemään soseita pakkaseen, niin niitäkin olis sitten valmiina kun se aika koittaa. Kiire ei kyllä vielä oo, tää on niin hirveän helppoa tää imetys! No, pari kk tässä voidaan kai vielä nauttia helppoudesta, jos paino nousee niin kuin tähänkin asti. Hei semmosta mietin, että eikö soseista tuu aika tinttanoita, jos laittaa pelkkää perunaa tai porkkanaa tms? Eli löysennetäänkö soseita maidolla tai keitinvedellä tai miten?? Voi on se sitten jännää katsoa minkälaiseksi pojan naama vääntyy, kun ekaa kertaa annetaan kiinteätä ruokaa! :)
OK, nyt lypsämään vähän lisää, kun toi mussukin vielä nukkuu. Mukavaa viikkoa kaikille!
Sannima & poika 4kk 1vk
Minä olen antanut tytölle sosetta vain kerran päivässä eli ensimmäisten päikkäreiden jälkeen... suunnilleen lounasaikaan. Tällöin perunaa, porkkanaa tai yhdistelmää. Tänään ajattelin testata kesäkurpitsaa yhdistettynä pottuun. Hedelmä- ja marjaherkut jätämme vähän myöhemmälle, ehkä aloitan, kun 5kk tulee täyteen. Nyt tyttö on 4kk ja 2vk.
Me saatiin myös nuha, mutta tyttö on toistaiseksi selvinnyt siitä hyvin. Yötkin ovat menneet ihan entiseen tapaan eli kahdella syötöllä. Maitoa riittää hyvin ja välillä suihkuaa niin, että ihan sääliksi käy lasta. Pitäis varmaan pumpata ennen syöttöä, mutta kun en oikein jaksa sitä hommaa. Meillä tyttö kääntyilee niin vimmatusti mahalleen, että pinnikseen oli pakko laittaa tyyny esteeksi. Onneksi ei osaa kääntyä vielä molemmilta kyljiltä vatsalleen..
Aurinkoa täällä ja hieno ulkoilu ilma,
Timarjut
näköjään käyn kerran kuussa kirjoittamassa neuvolakuulumiset.
Kun ei meinaa kerta kaikkiaan aika riittää, isommilla lapsilla alkoi koulu ja eskari sekä harrastukset, niin aikampoista autokuskin hommaan ollut taas viime aikoina. Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että mies kuskaa lapsia, ja silloinkaan ei oikein nettiin kerkiä kun on vauvan kanssa.
Paitsi silloin kun poika nukkuu, mutta arvatkaapas, mitä minä silloin teen? Siivoan, pyykkään, laitan ruokaa ym. Ei vaan meinaa millään keritä täällä käymään, paitsi välillä nopeasti lukemassa teidän kuulumisia.
Elikkä meillä oli tänään siis 5kk:n neuvola, ikää päivän yli tuon viisi kuukautta. Ja koripalloilijan mitoissa mennään edelleen, pituus 71cm ja painoa komeat 8600g.
Tosin pituuteen nähden hoikka poika, ainakin terkkari niin sanoi.
Meillä on syöty soseita jo yli kuukauden ajan, ja kaikki uppoaa. Nyt saatiin ohjeet aloittaa viljatuotteita ja lihaa, ja ainakin kaksi " kunnon" ateriaa päivässä, hedelmä-tai marjasosetta ei lasketa tuohon mukaan.
meillä herättiin jo klo 7 tänään, niin olen ensimmäisenä täällä kirjoittelemassa kuulumisia! en ole taas piiitkiin aikoihin kirjoitellutkaan. me oltiin reissussa ti-la tuolla vaasassa ja keskisen kyläkaupassa. oltiin siellä leirintäalueella yöt vaunussa, oli kyllä tosi siisti paikka. saunat ja kaikki! :) sieltä käytiin ähtärin eläinpuistossa ja alahärmän powerparkissa! aivan mahtava reissu. neitikin oli tosi repas koko reissun!
meillä siis tyttö 4 ja 1/2 kk. tosi reipas ja iloinen kaveri. viihtyy lattialla jumppalelun alla niin kauan kunnes hoksaa alkaa kääntymään mahalleen. ja sekös vasta mukavaa kun äiti saa kokoajan olla kääntämässä takas selälleen... mutta mutta, eiköhän se joku päivä opi kääntymään selälleenkin. :)
neiti on uskomattoman hyvä syömään soseita, tuntuupi että uppoais purkillinen kerralla, en ole vaan tohtinut vielä antaa kuin puoli purkkia kerralla ja kahdesti päivässä. neiti kun on sillain säännöllisesti syönyt soseita vasta vajaan 2 vkoa. 3kk:n iässä alotimme harjottelemaan soseiden syöntiä, mutta minä pelkäsin alkaa kunnolla antamaan, kun luulin että saa mahavaivoja niistä... lääkärineuvolassa sitten lääkäri sanoi että pitäisi helpottaa mahavaivat kun alkaa soseita antamaan.. siitä päivästä aloitinkin sitten reilummin ja mitään ei ole ollut ! :)
mites muut, annatteko vauvan syödä sosetta niin paljon kun menee? minkä ikäiselle sitä saa antaa niin paljon kun se jaksaa syödä? olen myös miettinyt, kun tyttö lähestyy 5kk:n ikää, että sittenhän saa alkaa lihaa ja puurojakin antamaan.. mutta ilmeisesti pikkuhiljaa ja ensin toisen totuttelu ja sitten toisen... ite ajattelin totuttaa puuroon ensin ja myöhemmin sitten lihaan!
aika sekavaa mun tekstit.. koittakaa saada selvää. neiti tuossa vieressä ähisee ja ähkii. pitää vissiin lopettaa ja koittaa saada tyttö vielä hetkeksi nukkumaan! :)
mukavata viikkoa äidit ja vauvat!
äityli_85 ja siiri 4,5kk