Anopin mielestä minun pitäisi syödä mieliksi

Kiitos, nro 60 - loistavasti kirjoitettu

Siis kenenkään ei milloinkaan eikä missään tarvitse syödä kenenkään mieliksi!!!

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 21:28"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 21:19"]

Todellakin olit törppö kun mussutat leipää, vaikka ruoka ei maistu. Olisin ollut puolellasi, kunnes kirjoitit että kuitenkin söit. Eli käyttäydyit ja puhuit tökerösti. Jos puhut anopillesi noin, niin luulen että olet muutenkin aika epäkohtelias.

[/quote]

En ole epäkohtelias, mutta jos joku aloittaa päänaukomisen niin takaisin saa samantien. 

[/quote]

Kuulostat kyllä niin typerältä ja itsekeskeiseltä naiselta, voi anoppi parkaa.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 18:42"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 18:38"]

Tunneperäinen syöminen ja mieliksi syöminen on eri asia. Kyllä minäkin kylässä syön toisinaan pahaa ruokaa mieliksi, kyllä sillä nälkä lähtee kuitenkin ihan hyvin kuin sillä hyvälläkin ruoalla. Tunneperäinen syöminen on sitä että syödään suruun ja iloon ja ahdistukseen yms. Ei ole sama asia siis yhtään kuin se että syö kylässä kohteliaisuudesta pahaakin ruokaa.

[/quote]

Syöt koska toinen loukkaantuu et koska tarvitset ravintoa tai sinulla on nälkä, kyllä se on tunneperäistä syömistä.

[/quote]

Tunneperäisessä syömisessä lohdutetaan itseä, ei jotain muuta.

Toisen tekemän vaivan arvostaminen on kohteliasta. Jos joudut näön vuoksi syömään 100 kaloria, vähennät sen sitten loppupäivän syömisistä, jos olet kalorinlaskija.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 19:16"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 19:05"]

Siis vahtix vieressä että kaikki syötte?

[/quote]

No anoppi toi ruuan, laittoi lapsille. Itse olin juuri laittanut itselle kahvin, voitelin leivän, jolloin anoppi sanoi ota sinäkin ruokaa, johon vastasin: ei kiitos, minulle ei nyt maistu. Anoppi siihen: ota edes mieliksi. Minä siihen: Tapanani ei ole syödä mieliksi. Anoppi: olisi kasvun paikka sinulla. Minä: mielestäni ei ole kasvattavaa syödä mieliksi. Anoppi: olen kyllä huomannut. Minä: ruoka on varmasti hyvää ja tykkään kyllä karjalan paistista, mutta ei nyt vaan maistu. Anoppi: ruuan tekijä loukkaantuu ja osoitti itseään. Minä: pahoittelut siitä.

Tälläinen oli tilanne, olinko tökerö.? Tarkoitukseni ei ole loukata, joskus syön joskus en, lapset ja mies kuitenkin syövät.

[/quote]

Anoppisi on nuija.

Sinuna näyttäisin hänelle ne kasvun paikat.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 21:03"]

Meillä on suvussa yksi tälläinen, joka voi pelkällä vesilasilla vetää isommatkin sukujuhlat läpi ja se on niin tökeröä, että meinaa itku tulla. Nyt olen siihen jo tottunut, mutta toivon, ettei tulisi lainkaan istumaan sitten kahvipöytään ja katsomaan, kun muut syö.

[/quote]

Mistä tiedät vaikka hänellä olisi joku ärtyneen suolen oireyhtymä tai mitä näitä  nyt onkaan? Kuinka ruoka voi olla tärkeämpi kuin ihmiset? Eikö juhlissa ole tärkeintä ihmisten tapaaminen ja yhdessä oleminen, seurustelu? Miten se ruoka siitä loukkaantuu, jos joku ei sitä ota? Kai sekin, joka ei halua (tai pysty) juhlissa syömään, on yhtä oikeutettu olemaan toisten seurassa? Haluaisitko että hän jäisi kotiin itkemään, kun muut eivät hyväksy häntä?

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 21:34"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 18:42"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 18:38"]

Tunneperäinen syöminen ja mieliksi syöminen on eri asia. Kyllä minäkin kylässä syön toisinaan pahaa ruokaa mieliksi, kyllä sillä nälkä lähtee kuitenkin ihan hyvin kuin sillä hyvälläkin ruoalla. Tunneperäinen syöminen on sitä että syödään suruun ja iloon ja ahdistukseen yms. Ei ole sama asia siis yhtään kuin se että syö kylässä kohteliaisuudesta pahaakin ruokaa.

[/quote]

Syöt koska toinen loukkaantuu et koska tarvitset ravintoa tai sinulla on nälkä, kyllä se on tunneperäistä syömistä.

[/quote]

Se voi olla sitä, jos ihminen syö konfliktinpelosta. Mutta järkevä ihminen ei halua loukata toista huvikseen tai nostaakseen omaa asemaansa, jos ei ole ihan pakko. On olemassa erinomaisen hyviä syitä sosiaaliseen syömiseen, joilla ei ole tunteiden kanssa mitään tekemistä, järjen kanssa sitäkin enemmän. Toisen tarjoomusten ja vaivannäön kunnioittaminen lujittaa sosiaalisia siteitä ja siitä kieltäytyminen hajottaa niitä. Näin on edelleen, vaikka miten haluttaisiin julistaa, että oma napa on aina oikeassa.

Se on keskenkasvuisuuden huippu, jos ihminen on niin nössö kuin ap, ettei kehtaa ottaa paria lihapalaa ja puolikasta perunaa, joten mieluummin haastaa riitaa. Se ei ole anopin vika, jos miniä on nolostelija, ja häntä on siitä turha syyttää.Nimenomaan miniatyyriannoksen ottaminen kertoo anopille, että oikeasti ei ole pätkääkään nälkä, mutta tiedän että olet nähnyt vaivaa ja olen kiinnostunut maistamaan, koska ruoka näyttää herkulliselta, ja vaikkei erityisesti näyttäisikään, annan sinulle arvoa. Jos ongelma on siinä, että anoppia ei kykene arvostamaan muutenkaan, se asia on syytä käsitellä erikseen. Pitää valita taistelunsa sen sijaan, että käy olemattomista syistä nokkapokkaa.

Vaikka anoppi olisi tottunut tyrkyttämään ja vähän painostamaankin, sitä ei ole pakko ottaa alistamisyrityksenä. Sellaista on hänen lapsuudessaan on pidetty normina ja kohteliaan emännän velvollisuutena. Silloin myös lapsia on syötetty mahdollisuuksien mukaan mieluummin yli kuin ali, jotta jaksavat pitkään. Oma nelivuotiaani närppii ruokaansa mieluusti niin miniannoksin, että tunnin päästä on nälkä, ja vaihtoehtoina on joko kiristäminen, lahjominen tai uhkailu - tai sitten seurauksilla kasvattaminen, ja nälässä pito seuraavaan ateriaan asti, poika vain ei näy oppivan siitäkään, koska on niin kova kiire tekemään jotain tähdellisempää. Sitten ollaan kärttyisiä ja levottomia nälän takia, ja nälkäisen kakaran retuuttaminen perässä on kammottavaa ja vaatii kaikenlaista varautumista ja muun elämän aikatauluilta joustoa. Ennen vanhaan sellaista käytöstä ei todellakaan ole voitu suosia, vaan ruokaa on ollut ihan pakko kunnioittaa, kun se vei leijonanosan tuloista ja myös emännän ajasta, joten lasten on ollut tärkeää osata syödä kun sanotaan ja senverran kuin sanotaan. Vanhat ihmiset ja tavat eivät ole järjettömiä vaikka ne eivät olekaan tähän päivään suunniteltuja, joten vähän vähemmäksi sitä modernisaatiopaatosta.

Ja sama tiivistelmänä lukutaidottomille:

"Just have a fucking cop of coffee, Ed"

- Erin Brockovich -

[/quote]

Ruuan tuominen toisen kotiin ja sen tyrkyttäminen on aivan eri asia kuin tarjota ruokaa omassa kodissaan vieraalle, joka tietää kun mennään kylään, täytyy jättää mahaan vähän varaa, että jaksaa syödä jotain. Edes näön vuoksi.

Vuonna käpy ja havu, kun ruokaa oli vähän, siitä kieltäytyminen olisi tietysti ollut hirmuinen kauhistus. Mutta tässä on jo muutama kymmenen vuotta eletty aikoja, jossa suurin ongelma ei ole ruuan vähäisyys, vaan sen ylitarjonta ja ylensyönti. Ja että ihmisten olisi tämän vuoksi jo hyvä opetellakin muita tapoja solmia niitä läheisiä suhteita kuin yhdessä syöminen ja juominen.

Ap:n anoppi kuulostaa joustamattomalta päsmäriltä. Ei riitä, että hän tuo perheeseen ruokaa ja moni sitä halulla syö, vaan pitää takertua yhden ihmisen syömiseen. Epäilemättä, jos ap olisi ottanut sapuskaa näön vuoksi pikkuruisen määrän, olisi anoppi varmaan alkanut marmattaa siitäkin. Hyvänen aika, ehti maistaa ja varmasti tiesi hyväksi, mutta silti ei huolinut enempää! Loukkaantua voi niin monella tavalla, jos on itsensä sille päälle saattanut. Toivottavasti teillä menee muuten hyvin anopin kanssa :)

Anoppi on kylla oikeassa. Kohteliasta on syoda edes vahan. Jos on isosta ateriasta kyse voi antaa jonkun syyn ettei voi syoda kovin paljon. Olisin aika loukkaantunut, jos joku omista vierasitani kieltaytyisi jos poyta on laitettu/katettu. 

60 sanoi sen juuri oikein!!! 

Ei tassa ole ruoasta kysymys, vaan anopin ja minian valtataistelusta. Fiksua olisi syoda tuossa tilanteessa ja kylla se tilanne napayttaa anoppia loytyy jostain muualta. 

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 23:01"]

Anoppi on kylla oikeassa. Kohteliasta on syoda edes vahan. Jos on isosta ateriasta kyse voi antaa jonkun syyn ettei voi syoda kovin paljon. Olisin aika loukkaantunut, jos joku omista vierasitani kieltaytyisi jos poyta on laitettu/katettu. 

[/quote]

Jos anoppi tulee kotiisi ruokien kanssa, oletko sinä silloin hänen vieraansa?

Tässä tilanteessa käsittääkseni anoppi oli tuonut ruuan ap:n kotiin, joten anoppi ei ollut emäntä vaikka ruuan olikin tehnyt. Liippaa niin läheltä omaa tulehtunutta anoppisuhdettani että sympatiat ovat kyllä ap:n puolella. Veikkaanpa että miniä on aika monta kertaa syönyt anopin ruokia vaikka ei olisi tehnyt mieli - nyt uskalsi tehdä OMASSA KODISSAAN niin kuin halusi joten täytyyhän anopin siitä loukkaantua... Mikä saa nämä mammat kuvittelemaan että voi mennä toisen kotiin ja sanella mitä hänen tulee syödä?

Kannattaa olla vegaani, lähes kaikki kylässä tarjottava on aina epävegaanista niin ei tarvitse syödä. ;)

Jo on nyt vittu kumma kun omista syömisistään ei saa päättää...
Minäkin syön VAIN nälkään.
En syö huvikseni, tunnesyö tai vaan siksi että vaikka karkki hammasta kolottaa (ei nälkää vaan himoa).

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 22:55"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 21:34"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 18:42"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 18:38"]

Tunneperäinen syöminen ja mieliksi syöminen on eri asia. Kyllä minäkin kylässä syön toisinaan pahaa ruokaa mieliksi, kyllä sillä nälkä lähtee kuitenkin ihan hyvin kuin sillä hyvälläkin ruoalla. Tunneperäinen syöminen on sitä että syödään suruun ja iloon ja ahdistukseen yms. Ei ole sama asia siis yhtään kuin se että syö kylässä kohteliaisuudesta pahaakin ruokaa.

[/quote]

Syöt koska toinen loukkaantuu et koska tarvitset ravintoa tai sinulla on nälkä, kyllä se on tunneperäistä syömistä.

[/quote]

Se voi olla sitä, jos ihminen syö konfliktinpelosta. Mutta järkevä ihminen ei halua loukata toista huvikseen tai nostaakseen omaa asemaansa, jos ei ole ihan pakko. On olemassa erinomaisen hyviä syitä sosiaaliseen syömiseen, joilla ei ole tunteiden kanssa mitään tekemistä, järjen kanssa sitäkin enemmän. Toisen tarjoomusten ja vaivannäön kunnioittaminen lujittaa sosiaalisia siteitä ja siitä kieltäytyminen hajottaa niitä. Näin on edelleen, vaikka miten haluttaisiin julistaa, että oma napa on aina oikeassa.

Se on keskenkasvuisuuden huippu, jos ihminen on niin nössö kuin ap, ettei kehtaa ottaa paria lihapalaa ja puolikasta perunaa, joten mieluummin haastaa riitaa. Se ei ole anopin vika, jos miniä on nolostelija, ja häntä on siitä turha syyttää.Nimenomaan miniatyyriannoksen ottaminen kertoo anopille, että oikeasti ei ole pätkääkään nälkä, mutta tiedän että olet nähnyt vaivaa ja olen kiinnostunut maistamaan, koska ruoka näyttää herkulliselta, ja vaikkei erityisesti näyttäisikään, annan sinulle arvoa. Jos ongelma on siinä, että anoppia ei kykene arvostamaan muutenkaan, se asia on syytä käsitellä erikseen. Pitää valita taistelunsa sen sijaan, että käy olemattomista syistä nokkapokkaa.

Vaikka anoppi olisi tottunut tyrkyttämään ja vähän painostamaankin, sitä ei ole pakko ottaa alistamisyrityksenä. Sellaista on hänen lapsuudessaan on pidetty normina ja kohteliaan emännän velvollisuutena. Silloin myös lapsia on syötetty mahdollisuuksien mukaan mieluummin yli kuin ali, jotta jaksavat pitkään. Oma nelivuotiaani närppii ruokaansa mieluusti niin miniannoksin, että tunnin päästä on nälkä, ja vaihtoehtoina on joko kiristäminen, lahjominen tai uhkailu - tai sitten seurauksilla kasvattaminen, ja nälässä pito seuraavaan ateriaan asti, poika vain ei näy oppivan siitäkään, koska on niin kova kiire tekemään jotain tähdellisempää. Sitten ollaan kärttyisiä ja levottomia nälän takia, ja nälkäisen kakaran retuuttaminen perässä on kammottavaa ja vaatii kaikenlaista varautumista ja muun elämän aikatauluilta joustoa. Ennen vanhaan sellaista käytöstä ei todellakaan ole voitu suosia, vaan ruokaa on ollut ihan pakko kunnioittaa, kun se vei leijonanosan tuloista ja myös emännän ajasta, joten lasten on ollut tärkeää osata syödä kun sanotaan ja senverran kuin sanotaan. Vanhat ihmiset ja tavat eivät ole järjettömiä vaikka ne eivät olekaan tähän päivään suunniteltuja, joten vähän vähemmäksi sitä modernisaatiopaatosta.

Ja sama tiivistelmänä lukutaidottomille:

"Just have a fucking cop of coffee, Ed"

- Erin Brockovich -

[/quote]

Ruuan tuominen toisen kotiin ja sen tyrkyttäminen on aivan eri asia kuin tarjota ruokaa omassa kodissaan vieraalle, joka tietää kun mennään kylään, täytyy jättää mahaan vähän varaa, että jaksaa syödä jotain. Edes näön vuoksi.

Vuonna käpy ja havu, kun ruokaa oli vähän, siitä kieltäytyminen olisi tietysti ollut hirmuinen kauhistus. Mutta tässä on jo muutama kymmenen vuotta eletty aikoja, jossa suurin ongelma ei ole ruuan vähäisyys, vaan sen ylitarjonta ja ylensyönti. Ja että ihmisten olisi tämän vuoksi jo hyvä opetellakin muita tapoja solmia niitä läheisiä suhteita kuin yhdessä syöminen ja juominen.

Ap:n anoppi kuulostaa joustamattomalta päsmäriltä. Ei riitä, että hän tuo perheeseen ruokaa ja moni sitä halulla syö, vaan pitää takertua yhden ihmisen syömiseen. Epäilemättä, jos ap olisi ottanut sapuskaa näön vuoksi pikkuruisen määrän, olisi anoppi varmaan alkanut marmattaa siitäkin. Hyvänen aika, ehti maistaa ja varmasti tiesi hyväksi, mutta silti ei huolinut enempää! Loukkaantua voi niin monella tavalla, jos on itsensä sille päälle saattanut. Toivottavasti teillä menee muuten hyvin anopin kanssa :)

[/quote]

Voi kyllä, anoppi on jo senverran alzheimer, että hänelle sopii kaikki ja aina on hyvällä päällä. Lisäksi kieltämättä suhteita on helpottanut se, että anopin pöytään on niin pitkä matka, että sinne päästyään on varmasti nälkäinen, ja anopin ruuanlaittotaito on oikeasti kiitoksen väärti. Mutta kieltämättä, kun oivalsin että tässä olikin anoppi tuonut ruokaa miniän kotiin, alkoi selvitä miksi miniä pränkkää. Siinä taitaa olla valtataistelu meneillään molemmin puolin, ja eihän se perinteisesti ole kohteliasta sekään, että vihjataan miniän avuttomuudesta kiikuttamalla kysymättä ruokaa tupaan leipiä myöten, jos nyt siitä oli kysymys. Ja niinhän se yleensä on, että jos rähinää tulee, niin molemmissa on silloin vikaa. Mutta jos nyt jätetään anopin arvostelu erikseen kun sitä ei pyydetty, ja mietitään miniää erillisenä.

Minulla on taipumusta tykätä fuusiokeittiöstä tässäkin asiassa. Olet oikeassa, että ylipainon aikoina olisi hyvä opetella syömään vain aitoon tarpeeseen ja jättämään nöyristely vähemmälle. Mutta silti mielestäni ei ole viisasta hylätä aiempaa kulttuuria kokonaan, vaan pitää osata luovia niiden välillä. Ylensyönnin kausi ei tule kestämään kauaa, kun maailmassa ruuantuotanto tulee olemaan iso ongelma lähitulevaisuudessa, ja köyhemmille on jo - arabikevään yhtenä syynä pidetään ruuan hintaa, ja jos Syyria johtaa kolmanteen maailmansotaan, niin tämä meidän keskustelu vaikuttaa menneen ajan henkäykseltä jo nyt.

Kritiikkini nykytilannetta kohtaan on ennen kaikkea seuraava: ihmisille ei näköjään ole tullut syöminen yhtään helpommaksi asiaksi nyt, kun siitä on tullut itseilmaisun ykköskeino. Kaikenlainen ruualla pelaaminen on noussut taiteenlajiksi, ja perinteisten anorektikoiden ja bulimikkojen ohi on noussut ortoreksia ja liitännäisenä hirmuinen kehonmuokkausbuumi sekä urheilun että lääketieteen keinoin. Samaten kaikenlainen herkkänahkaisuus ja itsekeskeisyys tuntuu olevan päivän sana. Ihmiselle pelkkä vapaus ei näköjään tee hyvää sekään, vaan pitäisi opetella neuvottelutaitoja ja joustavuutta molempiin suuntiin, niin että osaa ottaa ja antaa tilaa.

Loukkaantuminen on tosiaan mahdollista mistä tahansa syystä, mutta joustava ihminen osaa sovitella ja hyvitellä menettämättä mitään, ja opettaa samoja taitoja myös lapsilleen, jotta näillä on onnellisempi elämä. Kun joustavuus menetetään koska itsetehostus ja jäykkäniskaisuus on muotia, perheet hajoavat. Aapeellä se voi alkaa siitä, että kun aikansa pyyhkii anopilla pöytää, tulee lyöneeksi kiilaa liian syvään itsensä ja anopin pojan väliin.

Minunkin anoppini on tuollainen tyrkyttäjä. Heillä ollessaan pitää ruokapöydässä maistaa joka helvetin purkista milloin mitäkin lisäkettä, koska ne ovat hänen mielestään niin hyviä. Jos syön lihan, perunoiden ja salaatin lisäksi vaikka kolmea muuta lisäkettä, anoppi tuputtaa vielä viittä muuta, jota en ole maistanut. Mieheni lautaselle hän laittaa väkisin lisää ruokaa ja "maistiaisia". Kyllä, mieheni taantuu vanhemmillaan ollesaan pikkupojaksi ja siksi emme siellä usein käykään. Vanhempansa ovat aikamoisia päsmäreitä muissakin asioissa.

Anoppi tuo usein meille tullessaan ruokia. Tämä on mielestäni mukavaa ja arvostan sitä, mutta minusta on ärsyttävää, jos olemme hänen saapuessaan syömässä ja hän alkaa laittaa sitä omaa ruokaansa tarjolle! Jos hän ei tuo ruokaa niin hän vihjailee, miten tekisi mieli jotain tiettyä ruokaa. Toisin sanoen hän jankuttaa koko päivän haluavansa syödää ruokaa X, vaikka olen jo käynyt kaupassa ja suunnitelmissa on jotain ihan muuta. En hänen mielikseen lähde uudestaan ruokakauppaan, jotta voisin tehdä hänelle haluamaansa ruokaa.

Ymmärrän sinua, ap. En osaa muuta sanoa.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 22:08"]

Mulla toisten mieliksi ja kohteliaisuudesta syöminen on johtanut siihen, ettei ruoat kauheasti maistu. Kun syön vastentahtoisesti, ei tee mieli niitä ruokia enää vapaaehtoisesti, tulee niin ikävä olo siitä pakosta. Kivat syömisongelmat voi tulla kun tuputetaan.
Tavallaan pidän itsekin tökerönä sitä, jos joku on esim. leiponut ja sitä ei haluta edes maistaa, samoin, jos joku tarjoaa ruokaa ja toinen kieltäytyy ja ottaa kuitenkin leipää. Mutta toisaalta tiedän, ettei painostaminen ja marttyyriuskaan ole kohteliasta tai järkevää. Sillä vain varmistetaan, ettei ainakaan tee mieli syödä. Olen ottanut vähäsen kaikkea tarjolla ollutta mieliksi, mutta sitten suututaan, kun en syö sen enempää ja tapetaan multa kaikki kiinnostus ruokaan. Voi kehottaa maistamaan, mutta joku raja.

[/quote]

Pakko ei ole kuin kuolema ja verot. Ongelmahan on juuri siinä, että et tätä ymmärrä, ja yrität alistua ulkoiseen pakkoon, jota ei ole olemassa. Eihän se silloin ole mikään ihme, ettei maita. Se perinteinen emännän painostaminen ja vieraan kursailu on ollut sellainen tinkimiseen verrattava käytäntö, jonka tehtävä on ollut tehdä molemmille sellainen tunne, että heitä arvostetaan. On toki ihmisiä, jotka eivät taitoa hallitse, ja ahdistuvat. Kun syömisestäkin tehdään neuvottelun ulkopuolinen asia, se taito ei pääse missään kehittymäänkään.

Jos taas on kysymys aidosta marttyyristä tai paheksuvasta painostamisesta, siinä ei ole kysymys ei-järkevyydestä vaan patologiasta. Sellaisen edessä ei pidä miettiä lapsenomaisesti ahdistuen, pitäisikö alistua ja miten paljon, vaan keskittyä miettimään sitä, miksi toinen on niin pihalla. Eli pitää kehittää aikuisuuttaan ja kykyään suhtautua toisiin lämpimän ymmärtävästi. Mutta kun se aikuisuus vaatisi sitä neuvottelutaitoa...

"Just have a fucking cop of coffee, Ed"

- Erin Brockovich -

cup*

Ihan tyypillinen vanhojen tanttojen asenne, otetaan nokkiinsa ihan kaikesta mahdollisesta.

No kyllä minä kohtelaisuudesta maistaisin. Ei sitä pakko ole sankkokaupalla vetää.