Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveysongelmat ja ystävyys
23.11.2014 |
Missä menee rajat? Kuinka paljon/vähän ystävää kannattaa ja voi tukea ja auttaa? Olen välillä asian kanssa tosi eksyksissä, kun en halua kääntää selkääni mutta en jaksa loputtomasti olla kannattelemassakaan. Aikuisilla ihmisillä on jokaisella oma elämänsä ja omat ongelmansa, mutta on niitä ihmisiä joiden ongelmat ovat aina suurempia kuin muiden. Ja saattavat ihan oikeasti ollakin, juurikin koska mt-ongelmat, mutta ystävänä on välillä tosi raskasta ja vaikeaa löytää se oikea ja hyvä tapa olla siinä rinnalla. Aina joko itse tai toinen kärsii.
Välillä tekee mieli heittää pyyhe kehään, mutta en haluaisi sitä kuitenkaan tehdä, koska usein tällaisilla ihmisillä niitä ystäviä ei ole tosiaankaan liikaa. Ja tottakai itsekin saan ystävyydestä myös positiivisia asioita. Välillä vaan tuntuu, että niitä negatiivisia on enemmän. Mt-ongelmainen ystävä pyörii usein täysin itsensä ja omien ongelmiensa ympärillä, mutta muille sitä vastaavaa itsekkyyttä ei sitten suotaisikaan yhtään, vaan heti on paska ja huono ystävä jos ei ole pää kolmantena jalkana rientämässä auttamaan ja tukemaan kun toisella on (taas kerran) joku kriisi. Viis siitä millainen tilanne itsellä sattuu olemaan. Koska eihän se koskaan kuitenkaan voi olla yhtä paha kuin mt-ongelmaisella (ainakaan jos häneltä kysytään).
Miten olla ystävä ja empaattinen mutta säilyttää kuitenkin omat rajat ja terve itsekkyys?
Kommentit (5)
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 14:24"]
ite masis äitinä arvostan ku joskus soittaa tai tulee kahville tai hakee lenkille kun itse ei saa aikaseksi. jos ystävä kauhee ruikuttaja, sano suoraan että lopeta. ystävyys on vasta vuoroista vaik ois mitä ongelmia. ite toivon joskus pystyväni antamaan takasin saamani huolenpidon.
[/quote]
Kiitos kommentista ja ymmärryksestä, vaikka aloitukseni olikin vähän provosoiva ja yleistävä ja ehkä epäempaattinen, mistä pahoittelut. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avoin ja ystävällinen keskustelu perusteluineen on hyvä keino. Itse tuin ystävääni parhaani mukaan, vaikka itsellä oli kolme lasta joista yksi oli vauva. Minun oli vain asetettava rajat hänelle, koska hän soitti monta kertaa päivässä ja tietenkin se uuvutti. Tapaamiset selvästi virkisti häntä. Nyt hänen elämässään on muitakin ihmisiä.
Itse asetin mielenterveysongelmaiselle ystävälleni seuraavia rajoja:
1. Minulle ei soiteta keskellä yötä, koska minulla on oikeus levätä. Vaikka olisi kuinka paha olo ystävällä. Minä tarvitsen lepoa, että saan hoitaa työasiani kunnolla, muutenhan saan potkut töistä.
2. Minulla on oikeus muuhunkin elämään, vaikka se ystävästä tuntuisi kuinka epäreilulta. En todellakaan kutsu häntä mukaan joka paikkaan kaikkien kanssa, vaikka hän kuinka muistuttaisi yksinäisyydestään. Kukaanhan ei estä häntä hankkimasta muitakin ystäviä.
3. Jos otan hänet mukaan vaikka kaveripiirin pikkujouluihin, siellä ei tarvitse kertoa siitä kuinka paska fiilis taas on. Kuulumisten kyselyyn voi ihan reippaasti valehdella, että hyvää kiitos. Vaikka hänen murheitaan kuuntelisinkin, muilla ihmisillä ei ole velvoitetta luopua kivasta illasta ja vaihtaa sitä ruikutukseen.
4. Minä päätän mitä juttuja kuuntelen, ja mitä en. En esimerkiksi halua kuulla mitään kavereideni seksielämästä tai muista alapääjutuista. On olemassa lääkäreitä, joiden kanssa voi keskustella mieltään askarruttavista asioista, minä en edelleenkään ole lääketieteen alan ammattilainen. En myöskään kuuntele mitään itsemurha-juttuja. Tiedän kyllä ne pyörivät mielessä masentuneella, mutta minulla on oikeus määritellä rajani. Ihan kuten kaikilla muillakin ihmisillä.
Minun tapauksessani ystävä ei halunnut kunnioittaa rajojani. Jouduin laittamaan välit poikki. Se tuntui todella pahalta, en olisi halunnut lopettaa ystävyyttä. Mutta lopulta en enää saanut itse ystävyydestä mitään, oikein ahdistuksella ja pelolla odottelin taas seuraavaa pakollista tapaamista. Lopulta vain päätin, että seuraava tapaaminen saa jäädä viimeiseksi. Ja se jäi, vaikka tämä ystävä vielä yritti minua syyllistää uhkailemalla itsemurhalla. Minä nyt olen hänen itsemurhiansa pelännyt jo monta vuotta, ei se pelko siitä miksikään muutu. Pelkään edelleen että hän tappaa itsensä, vaikka emme enää koskaan tule tapaamaankaan.
Mä käyn aina tsekkaamas koristeit ennen jouluu kirppareilt, voisin sanoa et se on tullut mul jo perinteeks.
ite masis äitinä arvostan ku joskus soittaa tai tulee kahville tai hakee lenkille kun itse ei saa aikaseksi. jos ystävä kauhee ruikuttaja, sano suoraan että lopeta. ystävyys on vasta vuoroista vaik ois mitä ongelmia.
ite toivon joskus pystyväni antamaan takasin saamani huolenpidon.