Uupunut ystävä, miten suhtautua?

Ja itsestä ainakin tuntuu että toinen koki viestittelynkin rasittavana, en toki ihmettele, jos on uupunut ei jaksa pitää yhteyksiä. Niin ei sitä sitten tule enää häirittyä toista, vaikka toivookin kaikkea hyvää. Toisen uupumuksen edessä on aika voimaton.

Mulla oli vuosi sitten vastaava tilanne kuin ystävälläsi. Olin siinä pisteessä etten pystynyt käymään edes kaupassa tai suihkussa tai tekemään ruokaa, kun kaikki energia meni pään sisällä olevien asioiden käsittelemiseen ja hengittämiseen. En missään nimessä halunnut tahallani ignoorata läheisiäni, jotka olivat mulle edelleen rakkaita ja tärkeitä, mutta siinä vaiheessa oli vain pakko keskittää ne vähäiset voimat siihen että sain käsiteltyä kuormittaneet asiat pois päiväjärjestyksestä.

Olen ikuisesti kiitollinen yhdelle ystävälleni joka laitteli säännöllisesti viestejä ja ehdotteli välillä tapaamisia, mutta ei puolella sanallakaan syyllistänyt tms. jos en aina pystynyt vastaamaan tai tapaamaan. Laittoi vaan sitten päivän tai parin päästä viestiä uudestaan. Ei vaatinut "tilannetiedotuksia" oman mielenrauhansa säilyttämiseksi, eikä tentannut mitään eikä kauhistellut, vaan kertoili joskus ihan vaikka omia sattumuksiaan. Siitä tuli mulle olo että pysyn hänen ajatuksissaan ja että hän on ikään kuin läsnä, eikä mun tarvitsisi "suorittaa" tai stressata mitään meidän ystävyyden vuoksi. Sain myös kertoilla fiiliksiä ja ajatuksia jos joskus halusin purkaa jotakin, mutta hän ei takertunut niihin eikä yrittänyt keksiä ratkaisuja, vaan ainoastaan kuunteli, mikä oli juuri se mitä tarvitsin. Hän myös varovaisesti toppuutteli jos hehkutin kuinka mulla oli jo parempi fiilis (tajusi, että ikään kuin suoritin sitä omaa toipumistakin), ja sai mut lopulta uskomaan että se toipuminen ottaa aikaa sen minkä se ottaa ja että se on ihan okei, ja että on myös ihan normaalia ja ok jos välillä tulee takapakkia.

Pikkuhiljaa tää mun ystävä sai myös houkuteltua mua ulos. Tuli hakemaan ovelta mutta ei tuppautunut sisään, ettei mun tarvinnut stressata ja hävetä siivoamatonta kotia. Ensin käytiin ihan vaan pienillä ajeluilla, kävelemässä korttelin ympäri tai kahvilla jossakin. Ihan sellaisia matalan kynnyksen asioita. Itsestä tuntui että olin pelkkä tyhjä kuori, romu ja raunio jolla ei ollut mitään annettavaa, mutta tää mun ystävä laittoi aina jälkeenpäin viestiä kuinka oli ollut kiva nähdä tms. mikä sitten pikkuhiljaa rohkaisi mua näkemään häntä enemmän ja palaamaan muutenkin ihmisten ilmoille. Olisin varmaan ehkä päässyt sieltä kuopasta aikanaan ylös muutenkin, mutta olen ihan satavarma että tuo mun ystävän toiminta nopeutti mun parantumista ja teki siitä huomattavasti helpompaa, ja seison nyt hänen ansiostaan paljon tukevammin kuin jos olisin joutunut tulemaan sieltä läpi yksin.

Voimia joka tapauksessa sullekin; tuo voi olla vähän vaikea paikka myös uupuneen läheisille. Muista pitää huoli myös omasta jaksamisestasi.

Juuri tuo minä en ole koskaan ollut uupunut vaan väsynyt ja en ymmärrä uupumusta-puhe voi triggeeöidä pahasti, kun on uupunut. Älä painosta tai syyllistä, anna aikaa ja tilaa.

Luulen, että alkoholi on myös kuviossa mukana. Ehkä osittain siksi näitä peruutuksiakin on tullut. Monimutkainen tilanne.

Ap