Onko huudatus ainoa keino saada taapero lopettamaan yöheräilyn ja huudon?
Lapsi on nyt 1v 1kk ja heräilee monta kertaa yössä. Nukahtamisen jälkeen nukkuu neljäkin tuntia hissukseen, kunnes loppuyön noin puoli yhdestä eteenpäin itkeskelee tunnin välein. Tuntuu, ettei välillä ole hereillä edes. Viereen ottaminen ei auta, huutaa silti. Nyt neljänä yönä opetettu nukahtamaan itse sänkyynsä niin, että äiti makaa vieressä käsi pinnasängystä välistä. Ensimmäisenä iltana nukahtamiseen meni 70min, toisena 40 ja kolmantena 15min. Neljäntenä yönä kuitenkin taas tunnin verran. Itse nukahtaminen ei ole vaikuttanut yöheräilyyn, vaan kitisi hereillä viime yönäkin kaksi tuntia. En ole ottanut viereen enkä syliin, huuto ei ole ollut hysteeristä. Vaatii yöllä silittelyä nukahtamiseen, mutta tosiaan kun silittämälläkin kestää kauan ja herää kohta uudelleen.
Allergiota ei ole, korvat ovat kunnossa ja panadol ei paranna unta. Lapsi on elämänsä aikana nukkunut kaksi kertaa kuuden tunnin yhtäjaksoiset unet. Esikoinen huusi aikanaan vuodet 1-2, kunnes alkoi yhtäkkiä nukkumaan heräämättä pari viikkoa ennen kaksivuotispäiväänsä. Mitään syytä huudolla ei löytynyt ja pelkään, että olen itse aiheuttanut tämän jotenkin.
Esikoinen on ensi yön yökylässä, jotta voimme treenata nukkumista. Mutta miten tässä nyt edetään? En haluaisi huudatusunikoulua, mutta jos se on ainut toimiva vaihtoehto niin sillä mennään. Tassuttelua on kokeiltu, mutta ei toimi.
Kommentit (9)
Entä huoneen vaihto omaan? Jos vaan on herkkäuninen. Meillä sattui tulemaan tuossa vaiheessa paljon hampaita, se herätteli usein. Tai oletteko juuri siirtyneet tavalliseen maitoon?
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:35"]
Entä huoneen vaihto omaan? Jos vaan on herkkäuninen. Meillä sattui tulemaan tuossa vaiheessa paljon hampaita, se herätteli usein. Tai oletteko juuri siirtyneet tavalliseen maitoon?
[/quote]
Kokeilimme siirtää isoveljen kanssa samaan juuri miehen kuorsauksen takia, mutta ei auttanut. Ihan yksin ei olla kokeiltu. Hampaita varmasti tekee, mutta tämä tilanne on kestänyt jo viikkoja. Sekoittelen tällä hetkellä tavallista maitoa korvikkeeseen, mutta en ole huomannut että aiheuttaisi vatsavaivoja. Yöksi annan pelkkää korviketta.
Kiitos vastauksestasi!
ap
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:33"]
Meillä huudatusunikoulu toimi. Lapsi huusi puolitokkurassa 10-15 minuuttia, jonka jälkeen oppi nukkumaan koko yön.
[/quote]
Vaikuttiko huutoon nukahtaminen siis niin, että ei enää yöllä heräillyt? Vai annoitteko yölläkin huutaa?
ap
Lapset ovat niin erilaisia että vaikea neuvoa kun ne keinot mitkä toimii toisella ei toimi toisella.
Kuinka hyvin ymmärtää puhetta? Kuinka monelta illalla menee nukkumaan eli voisiko mennä vähän myöhemmin että on kunnolla väsynyt?
Meillä tuon ikäiset meni nukkumaan klo 22 ja koska iltapala oli jo klo 20 niin sai vielä iltavellin, sitten hampipesu, potalle ja iltasatu. Pusit ja halit, pieni yövalo ja omaan pinnasänkyyn unilelun ja unitutin kanssa, peittelyt ja hyvää yötä ja menin omiin hommiin keittiöön tai olkkariin ja makkarin ovi jäi auki niin olin "lähellä".
Jos huuteli tai nousi pystyyn niin kävin vain sanomassa että pää tyynyyn, nyt nukutaan, hyvää yötä ja jos ei tehonnut niin uhkasin ottaa tutin pois mikä tehosi heti koska meillä oli vain unitutti jota ei saanut muuta kuin nukkumaan mennessä ;) Lapset menikin yleensä aina "juosten" nukkumaan kun tiesivät että tutti on tyynyn alla.
Kirjoitit kuin olisit kirjoittanut minun lapsestani :) Me olemme huudattanut, mutta apua siihen ei ole tullut. Herätyksiä on öisin 3-4. mä olen ottanut viereen ja laittanut tissin suuhun. Silleen saamme edes jotenkin unta.
Huudatus opettaa lapsellesi ainoastaan sen, että kun hän tarvitsee aikuisen tukea ja apua, hän jää yksin. Tuon ikäisen heräilyyn on ihan hirmuisen paljon eri syitä (meillä samanikäinen poika).
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:40"][quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:33"]
Meillä huudatusunikoulu toimi. Lapsi huusi puolitokkurassa 10-15 minuuttia, jonka jälkeen oppi nukkumaan koko yön.
[/quote]
Vaikuttiko huutoon nukahtaminen siis niin, että ei enää yöllä heräillyt? Vai annoitteko yölläkin huutaa?
ap
[/quote]
Tarkennuksena, meillä nukkuu omassa huoneessa. Nukuttaminen oli aluksi hankalaa eli yritettiin istua pinnasängyn vieressä, pidettiin kädestä kiinni ja heti, kun poistuttiin huoneesta alkoi huutamaan. Pidimme aika tiukan unikoulun eli jätimme lapsen hupneeseen huutamaan. Kuvittelimme, että hän olisi tunnin huutanut putkeen, mutta huusi tosiaan n. 15 minuuttia putkeen, jonka jälkeen nukahti ja nukkui tosiaan aamuun asti hiljaa huoneessaan. Jossain vaiheessa, kun hampaat vaivasivat alkoi itkemään aamuyöllä. Aluksi menimme lohduttamaan ja kaikilla tuli nukkumiseen aamuyöllä tunnin tauko. Teimme lopulta niin, ettemme menneet paikalla, kun lapsi huusi (oli ihan unentokkurassa), vaan katsoimme kellosta aikaa, kuinka kauan huutaa. Lähes joka kerta huuto kesti vain 5 minuuttia, jonka jälkeen nukahti uudelleen ja nukkui aamuun asti. Tiedän, että huudatusunikoulua ei kaikki hyväksy, mutta meidän lapsella oli toimivin ja ihan tasapainoiselta hän vaikuttaa, vaikka on huutanutkin itsensä muutamana yönä uneen. Nyt on 1,5-vuotias, nukkuu omassa huoneessaan 10 tuntisia yöunia ja nukkumaan meneminen on helppoa. Kävelee itse pinnasänhyn viereen, nostetaan sinne, toivotetaan hyvöt yöt ja poistutaan paikalta. En ole niitä vanhempia, että jaksaisin sängyn vieressä ostua tuntikausia odottelemassa lapsen nukahtamista.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:42"]
Lapset ovat niin erilaisia että vaikea neuvoa kun ne keinot mitkä toimii toisella ei toimi toisella.
Kuinka hyvin ymmärtää puhetta? Kuinka monelta illalla menee nukkumaan eli voisiko mennä vähän myöhemmin että on kunnolla väsynyt?
Meillä tuon ikäiset meni nukkumaan klo 22 ja koska iltapala oli jo klo 20 niin sai vielä iltavellin, sitten hampipesu, potalle ja iltasatu. Pusit ja halit, pieni yövalo ja omaan pinnasänkyyn unilelun ja unitutin kanssa, peittelyt ja hyvää yötä ja menin omiin hommiin keittiöön tai olkkariin ja makkarin ovi jäi auki niin olin "lähellä".
Jos huuteli tai nousi pystyyn niin kävin vain sanomassa että pää tyynyyn, nyt nukutaan, hyvää yötä ja jos ei tehonnut niin uhkasin ottaa tutin pois mikä tehosi heti koska meillä oli vain unitutti jota ei saanut muuta kuin nukkumaan mennessä ;) Lapset menikin yleensä aina "juosten" nukkumaan kun tiesivät että tutti on tyynyn alla.
[/quote]
Menee nukkumaan klo 20 ja on silloin kyllä jo ihan väsynyt. Syliin nukahtaisi silloin nopeasti, mutta sitten taas havahtuu kun siirtää sänkyyn. Huuto alkaa heti, kun lapsi on sängyssä ja lähden kohti ovea. Näinä viimeisenä neljänä yönä kun on nukahtanut omaan sänkyyn niin että makaan vieressä, itku on ollut enemmänkin protestoivaa ja harmitusitkua, mutta poistuessa huuto yltyy. Ei auta, vaikka ovi olisi auki. Harmittaa isoveljenlin puolesta, joka joutuu heräilemään.
ap
Meillä huudatusunikoulu toimi. Lapsi huusi puolitokkurassa 10-15 minuuttia, jonka jälkeen oppi nukkumaan koko yön.