Miten etenee elatusmaksuasia, kun äiti (=lähivanhempi) ei tule lastenvalvojalle
Toivoisin asiallisia vastauksia. Mutta tilanne on siis se, että äiti ei halua tulla lastenvalvojalle, ei myöskään perheasioiden sovitteluun. Voinko tehdä mitään vai odottelenko haastetta käräjäoikeuteen? Olen antanut hänelle ehdotuksia elatuksesta (täysin asiallisia käyttäen elatusapulaskuria). Lastenvalvoja on ehdottanut perheasioiden sovittelua sähköpostilla, mihin äiti ei vastaa mitään.
Myös tapaamissopimus on tekemättä.
Eli maksaako käräjille meno jotain? Tarvitsenko lakimiehen? Se tuntuu kohtuuttomalta, koska joudun sen maksamaan. Äitihän saa ilmaisen oikeusavustajan.
Ja tosiaan toivon asiallisia vastauksia.
Kommentit (36)
Miksi odottelisit haastetta käräjäoikeuteen? Jos äiti ei halua mennä lastenvalvojalle, ei kai hän halua oikeuteenkaan. Lv on kuitenkin se ensimmäinen ja ensisijainen viranomainen.
Vähän oudolta kuulostaa koko juttu. Kaikkien edun mukaista olisi saada homma käsiteltyä lastenvalvojalla. Onko mahdollista että hän ei oikein tiedä mitä varten siellä käydään?
Ap katosi linjoilta, kun luulin, ettei ketään kiinnosta :)
En ole väkivaltainen tms. Lähdin vapaaehtoisesti pois yhteisestä kodista äidin niin pyytäessä. Parisuhde oli ollut huono jo pitkään eikä kommunikaatio toiminut. Olin sinnitellyt lasten vuoksi. Alkuun sovimme lasten olevan 50/50 ja minä osallistun kuluihin 50%, joita äiti maksaa. Sen jälkeen äiti yksin päättikin, että lapset ovat hänellä n. 80%. Tässä kohtaa hän lopetti kaiken kommunikoinnin kanssani.
Olen ehdottanut monenlaisia elatusmaksuvaihtoehtoja ja tapaamisvaihtoehtoja. Lapsia on kuultu ja välillä äiti ottaa sen huomioon, välillä ei. Lastenvalvoja on ollut äitiin yhteydessä, ehdottanut sovittelua. Äiti ei vastaa hänelle.
Kaipa odotan, että saan kutsun käräjille. Tai sitä, että äidillä loppuu rahat. Käy sääliksi lapsia, kun he elävät niukkuudessa. En oikein itsekään viitsi keksi elatusmaksua. Enkä maksaa 11v lapselle omalle tilille isoja summia.
Joku voi olla pielessä. Olisiko syytä tehdä lastensuojeluilmoitus. Lapsilla on oikeus elatukseen.
Eihän äiti voi päättää, että lapset on hänellä 80 %, jos teillä on sopimus muusta. Sinunhan tässä pitäisi äiti käräjille haastaa, jos rikkoo sopimusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihän ei saa elatusapua, jos ei tule lastenvalvojalle. Mikä hällä on motiivi?
Pelkää isää?
Voi vi2 nyt taas!!!
Ei ole mitään voimassa olevaa sopimusta. Sellaista ei tehty erotessa, eikä äiti sitä nyt suostu tekemään. Oli vain sopimus, että lapset ovat 50/50, jonka äiti yksipuoleisesti muutti. Tieto tästä tuli minulle lapsilta. Äiti lähettää jos häntä huvittaa, tietoa, milloin lapset tulevat minulle.
Jos vien käräjille, tarvitsen lakimiehen. Se maksaa, eikä minulla oikein taida olla siihen varaa. Jos joku on ollut tästä asiasta käräjillä ,kuulisin mielellään prosessin pituudesta ja hinnasta.

Kyllä se halvimmillaankin 2000-3000 euroa ottaa, usein paljon enemmän.
Meillä oli onneksi fiksu tuomari. Alkupuheenvuorojen jälkeen totesi, että hän lähtee nyt avustajan kanssa kahville ja teillä on 20 minuuttia aikaa sopia nämä asiat.
Siinä ajassa se onnistui hyvin, vaikka sitä ennen oltiin useita kuukausia laitettu erilaisia ehdotuksia toisillemme lakimiesten välityksellä.

Kiitti tästä! Eli kalliiksi tulee (ainakin mulle 3000€ on iso raha).
Ota yhteys oikeusaputoimistoon. Jos sinulla on kotivakuutuksessa oikeusturva selviää se voiko sitä käyttää tähän juttuun. Jos tulot on pienet saatat saada ilmaisen oikeudenkäynnin. Tulosi lasketaan. Oikeusapu toimisto ehdottaa sovittelua johon kannattaa suostua, jotta edes osa asioista saadaan sovittua.
Koska elatusmaksut ovat täysin kohtuuttomia! Miksi pitäisi rahoittaa ex-puolison elämää? Minä en ainakaan rahoita! Kahden lapsen elarit yhteensä max 170e/kk. Ei lapset niin paljon maksa mitä öastenvalvojat laskee..
Vierailija kirjoitti:
Ap katosi linjoilta, kun luulin, ettei ketään kiinnosta :)
En ole väkivaltainen tms. Lähdin vapaaehtoisesti pois yhteisestä kodista äidin niin pyytäessä. Parisuhde oli ollut huono jo pitkään eikä kommunikaatio toiminut. Olin sinnitellyt lasten vuoksi. Alkuun sovimme lasten olevan 50/50 ja minä osallistun kuluihin 50%, joita äiti maksaa. Sen jälkeen äiti yksin päättikin, että lapset ovat hänellä n. 80%. Tässä kohtaa hän lopetti kaiken kommunikoinnin kanssani.
Olen ehdottanut monenlaisia elatusmaksuvaihtoehtoja ja tapaamisvaihtoehtoja. Lapsia on kuultu ja välillä äiti ottaa sen huomioon, välillä ei. Lastenvalvoja on ollut äitiin yhteydessä, ehdottanut sovittelua. Äiti ei vastaa hänelle.
Kaipa odotan, että saan kutsun käräjille. Tai sitä, että äidillä loppuu rahat. Käy sääliksi lapsia, kun he elävät niukkuudessa. En oikein itsekään viitsi keksi elatusmaksua. Enkä maksaa 11v lapselle omalle tilille isoja
Monella on outoja käsityksiä. Exäni uhkasi ottaa minulta lasten huoltajuuden pois jos en tee niin kuin hän sanoo.
Eikös ap voi soittaa lastenvalvojalle tilata ajan ja käydä lasketuttamassa elatustuen määrän koska äiti ei ole yhteistyöhaluinen. Saa asiat hoitoon.
Mielestäni ei tarvi oikeuteen mennä, soita lastenvalvojalle ja kerro tilanne, hehän muistaakseni laskee elatusmäärän tulojen mukaan. Älytöntä että äiti voi sovitella.
Vierailija kirjoitti:
Ap katosi linjoilta, kun luulin, ettei ketään kiinnosta :)
En ole väkivaltainen tms. Lähdin vapaaehtoisesti pois yhteisestä kodista äidin niin pyytäessä. Parisuhde oli ollut huono jo pitkään eikä kommunikaatio toiminut. Olin sinnitellyt lasten vuoksi. Alkuun sovimme lasten olevan 50/50 ja minä osallistun kuluihin 50%, joita äiti maksaa. Sen jälkeen äiti yksin päättikin, että lapset ovat hänellä n. 80%. Tässä kohtaa hän lopetti kaiken kommunikoinnin kanssani.
Olen ehdottanut monenlaisia elatusmaksuvaihtoehtoja ja tapaamisvaihtoehtoja. Lapsia on kuultu ja välillä äiti ottaa sen huomioon, välillä ei. Lastenvalvoja on ollut äitiin yhteydessä, ehdottanut sovittelua. Äiti ei vastaa hänelle.
Kaipa odotan, että saan kutsun käräjille. Tai sitä, että äidillä loppuu rahat. Käy sääliksi lapsia, kun he elävät niukkuudessa. En oikein itsekään viitsi keksi elatusmaksua. Enkä maksaa 11v lapselle omalle tilille isoja
Voet asian käräjille tietenkin. Siellä päätetään elatusavusta mutta myös lasten tapaamisista. Ei se eukko niitä yksin päätä.
Koska olin 22 ja rakastunut eikä väkivaltaisuus lukenut miehen otsassa. Jos sinua yhtään ilahduttaa, en ole tämän miehen jälkeen uskaltautunut parisuhteeseen kenenkään kanssa. Olen fiksu ja ihan nättikin nainen mutta tulen elämään loppuelämäni yksin. Onko se mielestäsi riittävä rangaistus nuoruuden naiiviudesta?