koira puri lasta naamaan, pph ei vienyt lääkäriin
Raumalainen perhepäivähoitaja sai syytteen vammantuottamuksesta Satakunnan käräjäoikeudessa tiistaina.
Syyttäjän mukaan nainen oli jättänyt viime huhtikuussa 3-vuotiaan lapsen ja koiran kahden kesken ilman valvontaa. Koira puri lasta kasvoihin ja aiheutti tälle pintanaarmujen lisäksi toiselle puolelle kasvoja syvän haavan.
Perhepäivähoitaja puhdisti lapsen haavan, mutta ei vienyt häntä lääkäriin. Hoitopäivän jälkeen lapselle nousi kuume ja vanhemmat veivät hänet Rauman ensiapuun. Sieltä puremavamman saanut lapsi kuljetettiin hoitoon Porin keskussairaalaan.
3-vuotias oli keskussairaalassa yön yli antibioottitiputuksessa. Haavoja ei voitu enää ommella, sillä lapsi oli viety hoitoon liian myöhään.
Syyttäjä vaatii perhepäivähoitajalle sakkorangaistusta.
Kommentit (22)
Olen pph jolla on koiria, en jättäisi lasta yksin koiran kanssa tai ilman. Päivähoitohakemuksessa voi kieltäytyä hoitopaikasta jossa on lemmikkejä, mikään pakko koira talouteen ei ole lastansa laittaa. Vaikka monet lapset rakastavat eläimiä ja oppivat eläinten kanssa elämisestä empatiaa, huomioon ottamista yms. Koira on myös terapouttava ja se alentaa stressiä, vanhainkoteihinkin olisi hyvä saada koira joka päiväiseksi asukiksi, lemmikit tuovat iloa elämään.
Itse en missään nimessä antaisi lastani hoitoon missä on iso koira tai sellainen rotu joka on herkkä ärsykkeille.
mitenköhän se kuvittelee että voi puhdistaa syvän haavan oikein...
eikö voi arvata että koiran syljessä on mahdollisesti infektoivia aineita jne...
huh huh, olis kamalaa jos omalle lapselle sattuis noin. mitä niille haavoille tehdään jos ei voi ommella? kasvaa itsestään kiinni??
Perhosteippi on ainakin yksi mitä voidaan käyttää jos ei voi enää tikata. Itsellä käytetty sitä. Jäi kuitenkin selkeä arpi, mutta niin näyttää jääneen joillain tikatuillakin.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:36"]
mitenköhän se kuvittelee että voi puhdistaa syvän haavan oikein...
eikö voi arvata että koiran syljessä on mahdollisesti infektoivia aineita jne...
[/quote]
koiralla on puhdas suu.
eläinten puremista voi tulla kyllä mitä tahansa
mistä tietää mitä paskaa se koira on juuri nuollut... tai jos sillä on joku infektio
huhhuh :O mulla oli koira joka napsahti yhtä äkkiä ja puri naapurin lasta. vein lapsen ekana sairaalaan ja seuraavana päivänä koiran piikille.
Koiran puremasta voi saada bakteeritartunnan joka tappaa...
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:41"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:36"]
mitenköhän se kuvittelee että voi puhdistaa syvän haavan oikein...
eikö voi arvata että koiran syljessä on mahdollisesti infektoivia aineita jne...
[/quote]
koiralla on puhdas suu.
[/quote]
Lapsi kuitenkin rääkkäs koiraa ja sai mitä ansaitsi. Koirilla on oikeus puolustaa itseään. Mut tämmöstähän tää on että lapset kyllä saa repiä koiraa korvista, turkista ja pitää ku pehmolelua ja sitten voivotellaan kun koira ärähtää.

Puhdasta tässä on ainoastaan tuo puhdas urbaanilegenda.
No mutta harva pph on suurella järjenvalolla varustettu. Suurimmilta osin ovat kotiin jääviä omia lapsiaan hoitavia naisia, joilla ei kompetenssia muihin tehtäviin. Ja sivussa "hoitavat" muita lapsia.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 19:48"]No mutta harva pph on suurella järjenvalolla varustettu. Suurimmilta osin ovat kotiin jääviä omia lapsiaan hoitavia naisia, joilla ei kompetenssia muihin tehtäviin. Ja sivussa "hoitavat" muita lapsia.
[/quote]
Niin, tai sitten sattuu olemaan ihan lapseton koulutettu ammattilainen...
Minulla on ollut aina koira. Jos joku on häirinnyt koiraa niin ei koira silloin pure ihoon syvää reikää.
Olen haaveillut pph.n työstä mutta minua estää moraalisesti pitää koiraa samaan aikaan. Minusta koiran kotiin ei voi laittaa vieraita lapsia.
Ja vaikka itselläni on lapsia ja koira niin en koskaan jättäisi lapsia pph.lle jolla on koira. Meilläpäin pph.lla on taistelukoira. Sitä en tiedä oliko se sama koira joka kesällä puri jotain vierasta ja koiran omistaja lopetti sen paikalle puukolla, sama kaupunginosa ja rotu.
Minusta se vaan pitäisi kieltää ettei koira ole siellä kotona kun hoitolapsia hoidossa. Yksiselitteisesti, kiltein Fifikin pitäisi joko myydä ammatin takia tai sitten ammattia suorittaa toisessa osoitteessa.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 17:41"]
Lapsi kuitenkin rääkkäs koiraa ja sai mitä ansaitsi. Koirilla on oikeus puolustaa itseään. Mut tämmöstähän tää on että lapset kyllä saa repiä koiraa korvista, turkista ja pitää ku pehmolelua ja sitten voivotellaan kun koira ärähtää.
[/quote]
Tykkään itsekin enemmän koirista kuin lapsista, mutta tämä tapaus onkin tuon pph:n syy.
Koiran tms. puremahaavoja ei ommella koskaan umpeen. Jos kyse vain pienestä haavasta, ei sille tehdä mitään. Miksi? No siksi, että eläimen (tässätapauksessa koiran) suusta on tullut bakteereita haavaan. Esimerkiksi koiran kulmahammas tekee sen verran syvän haavan, että se menee ihon pintokerrosten läpi lihakseen. Tälläisiä haavoja on mahdotonta puhdistaa täysin.
Mikäli joku idiootti tämän haavan tikkaisi kiinni.. Mätisi haava 99,9% varmuudella ja paranisi entistä huonommin, kun haava ei pääsisi tuulettumaan eikä mätä poistumaan pois haavasta. Tuloksena vielä pahempi arpi.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 17:41"]
Lapsi kuitenkin rääkkäs koiraa ja sai mitä ansaitsi. Koirilla on oikeus puolustaa itseään. Mut tämmöstähän tää on että lapset kyllä saa repiä koiraa korvista, turkista ja pitää ku pehmolelua ja sitten voivotellaan kun koira ärähtää.
[/quote]
Ärähtämisestä ei joudu tikattavaksi. Kaltaisesi sekopäät ovat syynä siihen, että meillä on niin paljon sekopäisiä koiria, jotka eivät välitä tai osaa varoittaa satuttamatta.
Jopa koiran nuolaisu voi joskus harvoin johtaa tappavaan sepsikseen. Tämä hyvä muistaa jos koira tsi kissa puree, haavat on hoidettava huolella. Myös ihmisen purema infektoituu herkästi.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 19:17"]
Jopa koiran nuolaisu voi joskus harvoin johtaa tappavaan sepsikseen. Tämä hyvä muistaa jos koira tsi kissa puree, haavat on hoidettava huolella. Myös ihmisen purema infektoituu herkästi.
[/quote]
Tästä syystä lapsille annetaan jäykkäkouristus. Kannattais pitää aikuistenkin voimassa.. Ei maksa kun parikymppiä.. Mutta suojaa seuraavat 10-vuotta!
Milloin on av-mammat rokotettu viimeksi? Tämä rokote suojaa kaikelta muultakin, esim siltä että saat haavan lasinsirusta, astut ruosteisen naulan päälle jne. Ei vain eläintenpuremat!
Vanhempien vika, kun eivät ole kouluttaneet penskaansa miten lemmikkejä kohdellaan. Tuon ikäiset penskat on niin tyhmiä. Menevät lääppiin koiraa eikä koira saa olla rauhassa.
Koira on täysin syytön. Vika on vanhempien ja toiseksi viallinen on toi hoitaja.