YO-todistuksesi ja nykyinen ammattisi?
Millainen rivi tuli?
Itsellä EMMCB ja opiskelen tradenomiksi.
Kommentit (246)
Entisajan M:n paperit, jotakin 8,5 keskiarvolla. Opiskelin saman tien maisteriksi asti, siitä sain parhaat mahdolliset paperit kaikista aineista. Kymmenisen vuotta kului välillä työssä välillä kotiäitinä, ja nyt kirjoittelen väitöskirjaa työn lisäksi. En ikinä ajatellut, ettenkö olisi päässyt noilla lukion papereilla mihin vain. Ehkä en vaan tajunnut pelätä. Jotkut kaverit, jotka saivat siihen aikaan vain laudatureja, eivät lopulta päätyneet maisteritasoa korkeammalle hekään. Kaikilla ei muistaakseni edes oma ala ottanut löytyäkseen ihan helposti, joten tuli useammankin vuoden välitauko, jotakin epämääräistä kurssien suorittamista, jne sillä aikaa, kun toiset olivat jo opiskelujen puolivälissä... Aikuiselämässä olen tullut siihen tulokseen, että suurimassa osassa asioita riittää, kun on keskiverto. Ketään ei kiinnosta vanhat arvosanat oikeasti, ei vaikka mitä priimusta olisi ollut. Kunhan vaan tietää, mitä oikeasti haluaa ja on valmis panostamaan omiin tavoitteisiin, niin kuka vaan voi tehdä mitä vaan... Sitkeyttä tarvitaan ja peräksi antamattomuutta, mutta niitä jos on, niin hyvin pärjää.
EEMMCC, kaupankassa, ikää 32 ja 3 lasta, nyt hoitovapaalla. Mikäköhän musta tulis isona, oisko vinkkejä? Väliaikainen työ sais jo siirtyä historiaan....
Ei se YO-rivi todellisuudessa kerro paljon mitään. Tässä mm. presidenttimme Sauli Niinistön arvosanat -> http://static.iltalehti.fi/uutiset/niinistoSL0206_uu.jpg
Minulla oli CCBAA ja olen silti menestynyt ihan kiitettävästi elämässäni. Pääsin toisella yrittämällä opiskelemaan pitkäaikaista unelma-ammattiani, eläinlääketiedettä, ja se olikin tärkein tavoitteeni.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:22"]
LLLLLLL, opiskelen lääkäriksi.
[/quote]
ethän opiskele!!!
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:25"]
Ei se YO-rivi todellisuudessa kerro paljon mitään. Tässä mm. presidenttimme Sauli Niinistön arvosanat -> http://static.iltalehti.fi/uutiset/niinistoSL0206_uu.jpg
Minulla oli CCBAA ja olen silti menestynyt ihan kiitettävästi elämässäni. Pääsin toisella yrittämällä opiskelemaan pitkäaikaista unelma-ammattiani, eläinlääketiedettä, ja se olikin tärkein tavoitteeni.
[/quote]
Voiko toi olla totta? Siis A:n paperit ja presidentti? Huhhuh
L L L M M (vanhaan aikaan kun ei ollut vielä E:tä)
kaupan kassa
EEMMC, opiskelen oikeustiedettä
MCCCA ja sosionomi-diakoni-lähetyssihteeri.
EEMMCCB, olen siivooja joka aikoo uusia pari reaalia keväällä :>
ABCMM, opiskelen luokanopettajaksi.
EEEMM ja minäkin tradenomiopiskelija.
LLLLLM, opettaja, ei hyvä idea.
CCMC ja lähihoitaja.