Oletko ammatissa, missä saat jatkuvasti paskaa niskaasi?
Kommentit (59)
Mä olin aiemmin kerroshoitajana, asiakkaat olivat ihania ja ymmärtäväisiä mutta johdolta tuli paskaa niskaan ihan kunnolla ja kokoajan. Ehdottomasti kamalinta mitä olen tehnyt vaikka työssä itsessään ei ollut mitään vikaa.
Nyt olen puhelinmyyjänä (kontaktoin nykyisiä asiakkaita) ja työ on suurimmaksi osaksi ihanaa. Välillä joku asiakas ei viitsi kuunnella edes millä asialla olen ja tulee heti luuria tai sitten aletaan huutaa ettei haluta mitään. No, ei minun persettä kutita jos ette oikeasti halua halvempia liittymiä nykyiseltä operaattoriltanne kun ette viitsi kuunnella. Tuollakin johdolla on isoja ongelmia ja me työntekijät saadaan kaikki paskaa niskaan. Toimistolla on myös "tervehtimis pakko" eli kaikkia pitäisi aamulla morjestaa kun tulee töihin. Esimiesten keksintö ja ne on siellä itse aina naama norsunvitulla :))
No ei suoranaisesti paskaa, mutta jonkinlaista vääntöä on lähes päivittäin, jos kohta niitä todella mukaviakin hetkiä. Kuulunee työn luonteeseen, yläkoulun opettaja olen.
Kirjaimellisesti paskaa. Pesen koneita teurastamossa prosessin siinä kohtaa, jossa sioilta porataan kankut auki ja poistetaan peräsuoli. Valitettavasti palaute ja esimiesten kanssa asiointi on ihan samaa loansaantia.
Yhteiskunnan paskakaivo tässä päivää, olen lähihoitaja. Yleisen mielipiteen mukaan siis typerä wt-läski, joka kahdeksan tuntia päivässä pesee takapuolia.
Asiakkaat toki muistavat, on saatu nyrkistä, huoriteltu, pidetty yleisenä piikana jne.
Kuluttajaneuvoja. Voi valittaa jos tuotteessa on virhe. Yleensä se on mun syytä!
Olen toiminut feissarina ja puhelinmyyjänä. Kyllä ihmiset osaakin olla ilkeitä. Miettikää jatkossa, kun teille soittaa puhelinmyyjä, että se ihminen tekee niinkin kauheaa työtä mielummin kuin nostaa valtion tukia. Kyllä oli köyhänä paha mieli, kun tekee kaikkensa että saa vuokran maksettua ja ihmisiltä tulee aivan kamalaa kohtelua..
Olin kerran postinkantajana. Alinta kastia siis.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 15:01"]
Tutkija. Kollegat haukkuvat kaikki työt ja kiistävät saavutukset. :D
[/quote]
Onko totta?
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 15:14"]Kyllä, lähes päivittäin, mutta se kuuluu tähän työhön. Uran alkuaikoina otin kaiken itseeni, nykyään harvemmin. Olen siis poliisi.
[/quote]
Hahha
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 15:01"]
Kyllä, kaupankassa. Töistä päästessä on kiva vetää kilarit mulle kun omassa elämässä asiat huonosti.
[/quote]
En ole koskaan käsittänyt sitä, että kaupankassalle oltaisiin ilkeitä. En myöskään koskaan ole nähnyt, että joku olisi niin tehnyt. Millaisia tilanteita nämä ovat, joissa kassaa kohdellaan huonosti?
Hei! Lähihoitaja tässä moi :) antaa tulla paskaa, ootan kädet ojossa
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 15:32"]No voi toki, lastensuojelussa. Meillä joko viedään lapsia täysin kunnollisista perheistä ihan vaan jotta sijaisperheet rikastuisivat (what?) tai vaihtoehtoisesti sadistisesti annetaan lasten kärsiä, kun mieluummin istutaan kahvilla ja pyöritellään peukaloita.
[/quote]
Olin tulossa kirjoittamaan juuri samaa :-)
Eli lastensuojelussa minäkin.