Työelämä on jokseenkin yliarvostettua!

Enpä olisi ikinä uskonut myöntäväni tätä. Pitkään tein huonosti palkattua, vaikeita työaikoja perheelliselle ja yksipuolista, tylsää työtä. Sitten tuli työttömyysjakso, ja oivalsin jotakin...ei se työ nyt niin kamalan tärkeää olekaan. Kunhan tekee jotakin merkityksellistä, josta saa tunteen että on mukana jossakin yhteisössä. Tai vaikka osa-aikatyötä, jotta pärjää taloudellisesti. Nyt kun minulla on taas osa-aikatyö, niin oikein toivon, etten enää mene mukaan siihen pyöritykseen, jossa ennen olin. Tämä työ riittää minulle, tulen palkalla just sopivasti toimeen kun tarkasti elän, mulla on aikaa läheisille, enkä ole myöskään fyysisesti niin poikki. En kaipaa kokoaikatyötä enkä sitä jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta kun ei ollut koskaan aikaa omille lapsille ja elämälle.