Oletko hyvä piikittelemään ja siedätkö sitä myös itse?
Usein kuulee puhuttavan, että parhaimmat piikittelijät sietävät sitä kaikista huonoiten itse. Oletko samaa mieltä?
Kommentit (19)
Siedän hyvin piikittelyä, ja osaan myös piikitellä tehokkaasti, mutta minulla on hyvä itsehillintäkyky ja lähes aina pystyn pysäyttämään lauseen ennen kuin se livahtaa ihmisten ilmoille. En halua olla ilkeä vaikka omaankin häijyn mielenlaadun.
Kaveripiirissä pieni keskinäinen naljailu kuuluu asiaan ja vaikka hyvä siinä olenkin niin seura pitää nöyränä joten pitää sitä myös kestääkin.
Olen. Piikitän ihmisiä työkseni. Ei piikkikammoa.
En ole hyvä, enkä siedä.
Ja juu, vierestä olen seurannut, että jotkut sanovat mitä huvittaa, mutta eivät ota mitään vastaan. Voi sitä loukkaantunutta ilmettä.
Keittiöhommissa pärjätäkseen pitää olla molempia.
Piikittelijöillä tuntuu usein olevan ongelmia itsetunnon kanssa. Piikitellään muita asioista, joista oikeastaan ollaan kateellisia. Tai jos piikittelee toisia oikeasti kipeistä asioista, on vain ilkeä. Olen tottunut joidenkin ihmisten piikittelyihin, mutta ei yleensä tule mieleenkään lähteä siihen mukaan.
Kyllä, tykkään kumpaankin suuntaan, kunhan ei mene fyysiseksi.
Pitää täysin paikkansa. Se piikittely tulee minulta luonnostaan. Hävettää itseäkin, mutta annas sitten, kun minua piikitellään... Voi hyvä jumala, mikä riemu siitä repeää!
Joillakin on sellainen käsitys, että piikittely on vain tapa ilmaista itseään. "Minä kun olen tällainen totuuden torvi! Ehehehe!"
Vaikka onkin vain kuspää.
Olisin hyvä piikittelemään mutta osaan onneksi hillitä itseni, hyville kavereille tosin heittelen kaikenlaista ja he myös minulle. Kavereilta sitä siedänkin, muilta aika huonosti.
Miellän piikittelevän ihmisen päsuoraksi, vilpilliseksi ja pahantahtoiseksi ihmiseksi. En halua olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa.
Piikittely tulee luonnostaan ja osaan myös ottaa vastaan. On silti asioita ja tilanteita mistä ymmärrän olla piikittelemättä, enkä silloin siedä sitä myöskään muilta, vaikkei se minuun kohdistuisikaan.
Sanoin kerran musatunnilla game over, ja laulaja alkoi itkemään, kaveri sano norsuksi, niin minähän sen hakkasin!
Minä pyörryin sairaanhoitajan syliin kun se piikitti niin huonosti käsivarteen ettei edes kymmenennellä kerralla saanut neulaa suoneen. Ei hän ainakaan mikään hyvä piikittäjä ollut.
En piikittele, enkä kuuntele sellaista.
Kavereiden kesken se piikittely on semmoista rakkaudellista vittuilua ja sitä kyllä harrastetaan puolin ja toisin osuvassa tilanteessa ja nauretaan päälle.
Jotkut ihmiset sit harrastaa sitä ihan ilkeyttään kun tuntevat itsensä paremmaksi kun saa toiselle pahan mielen. Osaan itsekin sivaltaa vyön alle jos tarvitsee, mutta hillitsen kyllä itseni vaikka toinen ois kuinka ilkeä, samalle tasolle ei tarvitse alentua eikä tehdä asioista pahempia. Vaikka toinen on kusipää niin ei mun tarvitse olla.
Vierailija kirjoitti:
Piikittelijöillä tuntuu usein olevan ongelmia itsetunnon kanssa. Piikitellään muita asioista, joista oikeastaan ollaan kateellisia. Tai jos piikittelee toisia oikeasti kipeistä asioista, on vain ilkeä. Olen tottunut joidenkin ihmisten piikittelyihin, mutta ei yleensä tule mieleenkään lähteä siihen mukaan.
Näin on. Exäni on kovin hyvä häijysanastossaan, osaa piikitellä halutessaan ketä vain (nostaakseen itseä, yrittää laskea muita), vaan on itse hyvin herkkähipiäinen muiden sanomisista. Ja ei, enää ympäristössäni ei ole piikittelijöitä.
Omasta mielestäni olen hyvä, mutta en koskaan tee sitä ilman aihetta. Muilta en siedä yhtään ja yleensä annan takaisin vähintään samalla mitalla.
Tämä on asia jota minusta ei välttämättä päällepäin uskoisi.
Eipä ole tapana piikitellä muita. Jos on jotain valittamista niin sen voi sanoa suoraan ja asiantilan sopimisen jälkeen jatkaa elämää eteenpäin.
En ymmärrä, että mikä piikittelyn taka-ajatus edes on?