Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia siitä, kun matto vedetään jalkojen alta?
18.11.2014 |
Kaikki kokemukset tervetulleita. Itse olen tällä hetkellä niin rikki. Olen tapaillut mielestäni vakavalla mielellä itseäni muutaman vuoden vanhempaa miestä 3 kuukauden ajan. Lähes kaikki yöt vietetty yhdessä (arkipäivisin ei nähdä, sillä mies urheilee ammatikseen ja treenit kestävät 22 asti). Viikonloppuisin ollaan pidetty leffailtoja ja vietetty aikaa yhdessä.
Keskustelimme äsken "suhteestamme" ja mies sanoi, että otan tämän jutun hieman liian tosissani. Nyt on huijattu ja typerä olo: miksi mies on antanut minulle omaan asuntoonsa avaimet ja sanonut että olen sinne aina tervetullut, miksi hän on lähetellyt joka aamu hyvän huominen toivotukset, pitkin päivää kertonut kuinka on ikävä, on muutamaan kertaan maininnut että olisin unelmien tyttöystävä yms. Tunnen itseni täysin idiootiksi: jälkeenpäin kun ajattelee niin merkkejä tästä on todellakin ollut. Olen vain halunnut sulkea silmäni niiltä asioilta, sillä niin moni juttu tässä meidän välisessä suhteessa on toiminut.
Itkettää niin paljon, että silmät meinaa tippua päästä. Kohtalotovereita?
Kommentit (42)
Voi kun tuli surullinen olo näistä viesteistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun deittihistoriaan ei muuta kuulukaan kun miesten taholta lopetettuja tapailuja, seksin takiahan ne sitä peliä omalla kohdalla piti yllä, ei muuten. Aina oli mukamas niin ihanaa, kunnes yhtäkkiä ilmoitus, että tää juttu loppu nyt tähän. Luotto mennyt ja nunnakaapu vedetty päälle näin sanotusti:)
Tsemppiä ap:lle, selviät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:50"]Tapasin silloisella työpaikallani harjoittelijana olleen miehen. Aloitin työt miehen viimeisellä harjoittelu viikolla ja hänen viimeisenä iltana lähdettiin yksille. Alettiin heti seurustella hyvin tiiviisti, tavattiin molempien ystävät ja perheet ja vietettiin paljon aikaa näiden kanssa.
6kk päästä mies muutti lähemmäksi, n. 20 km päähän ja samalla alettiin viettää kaikki aika yhdessä ja oltiin onnemme kukkuloilla.
7kk tapaamisesta oltiin rannalla ja myöhemmin yksi tuttu soitti, kertoi nähneensä minut ja miehen, mutta ei ehtinyt juttelemaan. Kysyin mistä tämä tuttu tunsi miehen ja kertoi että olivat olleet peruskoulussa samalla luokalla. Ihmettelin tätä koska tuttu oli minua 15 vuotta vanhempi ja mies minua vain muutaman vuoden, mutta ajattelin että hän vain sekoittaa minun miehen johonkin saman nimiseen. Kerroin tästä miehelle ja hänkin totesi naisen vain sekoittavan, varsinkin kun oli nähnyt pitkän matkan päästä.
Tästä meni pari kuukautta ja mies vain rakastui enemmän ja enemmän ja alkoi vihjailla loppu elämästä yhdessä, mutta toppuutteli kuitenkin eikä vaikuttanut itsekkään tietävän mitä halusi. Sitten mies meni tosi oudoksi.
Oli tosi hiljainen eikä halunnut tehdä mitään ilman mua. Kyselin viikon ajan että mikä on ja mitä voisin tehdä miehen hyväksi. Miehestä näki kilometrin päähän että oli todella tuskainen. Lopulta mies tunnusti ettei olisi ikimaailmassa uskonut että huolin hänet hetken huumaa pidemmäksi aikaa ja että on oikeasti 33 eikä 23 kuten oli sanonut, itse olin muutaman vuoden nuorempi.
Minusta tuntui kuin koko elämältäni olisi hävinnyt pohja. Olin täysin murtunu enkä vastannut mihinkään miehen yhteydenottoihin moneen kuukauteen. Nyt tapahtuneesta on pari vuotta ja olen tajunnut vasta puoli vuotta sitten, että mies tunnusti kaiken siksi, että rakasti ja välitti liikaa elääkseensä valheessa eikä halunnu oikeasti satuttaa.
Nyt ollaan alettu small talkkaamaan uudestaan, vähän elättelen toiveita vaikka pohjimmiltani tiedän, että en voisi viettää loppu elämääni 13 vuotta vanhemman miehen kanssa. Edelleen välitän miehestä suuresti, kai jollain tasolla jopa rakastan. Uskon että mies oli elämäni rakkaus, ikinä aiemmin en ole tuntenut niin ketään kohtaan enkä sen jälkeenkään. Mies kertoi myös suhteen aikana ettei ole koskaan aiemmin rakastanut ketään niinkuin mua. En tiedä olisiko yhteen paluussa enää mitään järkeä, ikäero rassaa mua ja molemmilla vakityöt 1000km päässä toisistamme.
[/quote]
Mikä sua eniten haittaa tossa ikäerossa? Musta ei edes kovin suuri
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:50"]Tapasin silloisella työpaikallani harjoittelijana olleen miehen. Aloitin työt miehen viimeisellä harjoittelu viikolla ja hänen viimeisenä iltana lähdettiin yksille. Alettiin heti seurustella hyvin tiiviisti, tavattiin molempien ystävät ja perheet ja vietettiin paljon aikaa näiden kanssa. 6kk päästä mies muutti lähemmäksi, n. 20 km päähän ja samalla alettiin viettää kaikki aika yhdessä ja oltiin onnemme kukkuloilla. 7kk tapaamisesta oltiin rannalla ja myöhemmin yksi tuttu soitti, kertoi nähneensä minut ja miehen, mutta ei ehtinyt juttelemaan. Kysyin mistä tämä tuttu tunsi miehen ja kertoi että olivat olleet peruskoulussa samalla luokalla. Ihmettelin tätä koska tuttu oli minua 15 vuotta vanhempi ja mies minua vain muutaman vuoden, mutta ajattelin että hän vain sekoittaa minun miehen johonkin saman nimiseen. Kerroin tästä miehelle ja hänkin totesi naisen vain sekoittavan, varsinkin kun oli nähnyt pitkän matkan päästä. Tästä meni pari kuukautta ja mies vain rakastui enemmän ja enemmän ja alkoi vihjailla loppu elämästä yhdessä, mutta toppuutteli kuitenkin eikä vaikuttanut itsekkään tietävän mitä halusi. Sitten mies meni tosi oudoksi. Oli tosi hiljainen eikä halunnut tehdä mitään ilman mua. Kyselin viikon ajan että mikä on ja mitä voisin tehdä miehen hyväksi. Miehestä näki kilometrin päähän että oli todella tuskainen. Lopulta mies tunnusti ettei olisi ikimaailmassa uskonut että huolin hänet hetken huumaa pidemmäksi aikaa ja että on oikeasti 33 eikä 23 kuten oli sanonut, itse olin muutaman vuoden nuorempi. Minusta tuntui kuin koko elämältäni olisi hävinnyt pohja. Olin täysin murtunu enkä vastannut mihinkään miehen yhteydenottoihin moneen kuukauteen. Nyt tapahtuneesta on pari vuotta ja olen tajunnut vasta puoli vuotta sitten, että mies tunnusti kaiken siksi, että rakasti ja välitti liikaa elääkseensä valheessa eikä halunnu oikeasti satuttaa. Nyt ollaan alettu small talkkaamaan uudestaan, vähän elättelen toiveita vaikka pohjimmiltani tiedän, että en voisi viettää loppu elämääni 13 vuotta vanhemman miehen kanssa. Edelleen välitän miehestä suuresti, kai jollain tasolla jopa rakastan. Uskon että mies oli elämäni rakkaus, ikinä aiemmin en ole tuntenut niin ketään kohtaan enkä sen jälkeenkään. Mies kertoi myös suhteen aikana ettei ole koskaan aiemmin rakastanut ketään niinkuin mua. En tiedä olisiko yhteen paluussa enää mitään järkeä, ikäero rassaa mua ja molemmilla vakityöt 1000km päässä toisistamme. [/quote] Mikä sua eniten haittaa tossa ikäerossa? Musta ei edes kovin suuri
[/quote]
Mies on jo bilettämisensä bilettänyt, kirjoittaja oli puolestaan 20-vuotias eikä elänyt nuorta aikuisuutta vielä. Melko usein kolmekymppisenä halutaan perustaa perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 20:41"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:50"]Tapasin silloisella työpaikallani harjoittelijana olleen miehen. Aloitin työt miehen viimeisellä harjoittelu viikolla ja hänen viimeisenä iltana lähdettiin yksille. Alettiin heti seurustella hyvin tiiviisti, tavattiin molempien ystävät ja perheet ja vietettiin paljon aikaa näiden kanssa. 6kk päästä mies muutti lähemmäksi, n. 20 km päähän ja samalla alettiin viettää kaikki aika yhdessä ja oltiin onnemme kukkuloilla. 7kk tapaamisesta oltiin rannalla ja myöhemmin yksi tuttu soitti, kertoi nähneensä minut ja miehen, mutta ei ehtinyt juttelemaan. Kysyin mistä tämä tuttu tunsi miehen ja kertoi että olivat olleet peruskoulussa samalla luokalla. Ihmettelin tätä koska tuttu oli minua 15 vuotta vanhempi ja mies minua vain muutaman vuoden, mutta ajattelin että hän vain sekoittaa minun miehen johonkin saman nimiseen. Kerroin tästä miehelle ja hänkin totesi naisen vain sekoittavan, varsinkin kun oli nähnyt pitkän matkan päästä. Tästä meni pari kuukautta ja mies vain rakastui enemmän ja enemmän ja alkoi vihjailla loppu elämästä yhdessä, mutta toppuutteli kuitenkin eikä vaikuttanut itsekkään tietävän mitä halusi. Sitten mies meni tosi oudoksi. Oli tosi hiljainen eikä halunnut tehdä mitään ilman mua. Kyselin viikon ajan että mikä on ja mitä voisin tehdä miehen hyväksi. Miehestä näki kilometrin päähän että oli todella tuskainen. Lopulta mies tunnusti ettei olisi ikimaailmassa uskonut että huolin hänet hetken huumaa pidemmäksi aikaa ja että on oikeasti 33 eikä 23 kuten oli sanonut, itse olin muutaman vuoden nuorempi. Minusta tuntui kuin koko elämältäni olisi hävinnyt pohja. Olin täysin murtunu enkä vastannut mihinkään miehen yhteydenottoihin moneen kuukauteen. Nyt tapahtuneesta on pari vuotta ja olen tajunnut vasta puoli vuotta sitten, että mies tunnusti kaiken siksi, että rakasti ja välitti liikaa elääkseensä valheessa eikä halunnu oikeasti satuttaa. Nyt ollaan alettu small talkkaamaan uudestaan, vähän elättelen toiveita vaikka pohjimmiltani tiedän, että en voisi viettää loppu elämääni 13 vuotta vanhemman miehen kanssa. Edelleen välitän miehestä suuresti, kai jollain tasolla jopa rakastan. Uskon että mies oli elämäni rakkaus, ikinä aiemmin en ole tuntenut niin ketään kohtaan enkä sen jälkeenkään. Mies kertoi myös suhteen aikana ettei ole koskaan aiemmin rakastanut ketään niinkuin mua. En tiedä olisiko yhteen paluussa enää mitään järkeä, ikäero rassaa mua ja molemmilla vakityöt 1000km päässä toisistamme. [/quote] Mikä sua eniten haittaa tossa ikäerossa? Musta ei edes kovin suuri
[/quote]
Mies on jo bilettämisensä bilettänyt, kirjoittaja oli puolestaan 20-vuotias eikä elänyt nuorta aikuisuutta vielä. Melko usein kolmekymppisenä halutaan perustaa perhe.
[/quote]
Mutta jos tuosta on jo aikaa niin miksi ei?
Kyllä ihmiset sitten osaakin tehdä elämästään hankalaa tuolla kasuaalilla deittailulla. :) Kannattaa tehdä ensitreffeistä asti selväksi ettet hae mitään pelleilyä; ne sitoutumiskammoiset naistennaurattajat lähtee kyllä siinä vaiheessa karkuun jos on lähteäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edelleenkään saa lainattua, mutta viimeiselle kirjoittajalle voisin vastata että en ole missään vaiheessa painostanut miestä missään tai kiirehtinyt asioissa. Mies sen sijaan on enemmän kiirehtinyt, kun antoi avaimensa ensimmäisen kuukauden jälkeen, esitellyt kavereilleen yms. Minä en ole tehnyt mitään vastaavaa. Viime viikolla kyllä kysyin mieheltä, että mennäänkö minun vanhemmilleni syömään kun kutsu saatiin. Hän kieltäytyi ja eilisen jälkeen en yhtään ihmettele tilannetta.
Päivitän vähän tilannetta sen verran, että hän laittoi treeniensä jälkeen viestin. Sanoi, ettei hae minusta hetken huumaa mutta ei halua mitään liian vakavaa. Arvostan itseäni sen verran, että tiedän ettei minun tarvitse tyytyä mihinkään puolivakavaan suhteeseen, jos on muutakin tarjolla.
Tästä huolimatta olo on ihan kamala. Hänessä on niin paljon asioita, joita arvostan ja kunnioitan. Meillä on ollut hyvä ja tasainen "suhde". Ei olla riidelty mistään, vaan kaikki on edennyt luontevasti. Aina kun mietin ettei yhteistä aikaa enää jatkossa vietetä, mun sisällä "muljahtaa" inhottavasti. Olen pitänyt itseäni fiksuna nuorena naisena, jolla on jalat maassa. Ensimmäistä kertaa todellakin tuntuu että matto on vedetty jalkojen alta: mies on antanut teoillaan ja sanoillaan ymmärtää ihan muuta mitä todellisuudessa haluaa.
Lapsena kerran yksi kaverini nykäisi maton altani. Melkein kaaduin, mutta sain kuitenkin säilytettyä tasapainoni. Ei tuollaista enää aikuisiällä ole tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 12:08"]
Lapsena kerran yksi kaverini nykäisi maton altani. Melkein kaaduin, mutta sain kuitenkin säilytettyä tasapainoni. Ei tuollaista enää aikuisiällä ole tapahtunut.
[/quote]
Luuleeko joku oikeesti olevansa hauska tällasilla jutuilla? Samalla tasolla ala-astelaisten kanssa :D
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 12:01"]
En edelleenkään saa lainattua, mutta viimeiselle kirjoittajalle voisin vastata että en ole missään vaiheessa painostanut miestä missään tai kiirehtinyt asioissa. Mies sen sijaan on enemmän kiirehtinyt, kun antoi avaimensa ensimmäisen kuukauden jälkeen, esitellyt kavereilleen yms. Minä en ole tehnyt mitään vastaavaa. Viime viikolla kyllä kysyin mieheltä, että mennäänkö minun vanhemmilleni syömään kun kutsu saatiin. Hän kieltäytyi ja eilisen jälkeen en yhtään ihmettele tilannetta.
Päivitän vähän tilannetta sen verran, että hän laittoi treeniensä jälkeen viestin. Sanoi, ettei hae minusta hetken huumaa mutta ei halua mitään liian vakavaa. Arvostan itseäni sen verran, että tiedän ettei minun tarvitse tyytyä mihinkään puolivakavaan suhteeseen, jos on muutakin tarjolla.
Tästä huolimatta olo on ihan kamala. Hänessä on niin paljon asioita, joita arvostan ja kunnioitan. Meillä on ollut hyvä ja tasainen "suhde". Ei olla riidelty mistään, vaan kaikki on edennyt luontevasti. Aina kun mietin ettei yhteistä aikaa enää jatkossa vietetä, mun sisällä "muljahtaa" inhottavasti. Olen pitänyt itseäni fiksuna nuorena naisena, jolla on jalat maassa. Ensimmäistä kertaa todellakin tuntuu että matto on vedetty jalkojen alta: mies on antanut teoillaan ja sanoillaan ymmärtää ihan muuta mitä todellisuudessa haluaa.
[/quote]
Eli mies antaa ristiriitaista signaalia? Voisiko olla kyse sitoutumispelosta? Jos miehellä ei ole aiempia pitkäaikaisia suhteita...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 12:08"]
Lapsena kerran yksi kaverini nykäisi maton altani. Melkein kaaduin, mutta sain kuitenkin säilytettyä tasapainoni. Ei tuollaista enää aikuisiällä ole tapahtunut.
[/quote]
Luuleeko joku oikeesti olevansa hauska tällasilla jutuilla? Samalla tasolla ala-astelaisten kanssa :D
[/quote]
Nykyisin ei puhuta ala-asteesta vaan alakoulusta. Millä vuosikymmenellä elät? :D
Anna sen mennä, tulee takaisin jos haluaa. Turha väkisin pitää.
Tuo oli hyvä viesti, että arvostat itseäsi sen verran, ettet suostu roikkumaan suhteessa toisen ehdoilla.
Se, että ollaan tosissaan ei välttämättä tarkoita saman tien palloa jalkaan, mutta kuitenkin tietyn luottamuksen että tässä suhteessa edetään, tähän kannattaa panostaa, tällä on jatkuvuutta.
Elämä jatkuu. Tulevat kerrat tulevat satuttamaan ihan yhtä pahasti, mutta tiedät myös, että tulet niistä nousemaan.
kaksi asiaa tulee mieleen:
1. otit ehkä liian vakavasti sen, mitä mies sanoi. Voi olla, että sinä käsität ei-vakavalla suhteella ihan eri asiaa kuin mies. Sinulle ei-vakava suhde ehkä tarkoittaa sitä, että ollaan yhdessä vaan kunnes löytyy joku parempi nainen, eli lähinnä pelkkää seksisuhdetta. Mies kuitenkin saattaa tarkoittaa sillä sitä, että hän vaan ei vielä ole valmis ajattelemaan, että nyt ollaan sitten pari, sellainen joka tekee kaikki asiat yhdessä ja jossa edetään pikkuhiljaa perheen perustamiseen jne. Jos hän on sinua vanhempi, hän saattaa pelätä tällaista, ehkä on huonoja kokemksia ja hän vaan tarvitsee enemmän aikaa pystyäkseen ajattelemaan olevansa vakavassa suhteessa. Eli tarkoitan sitä, että ehkä kyse on vain siitä, että ymmärrätte asian eri tavalla, ja siinä tapauksessa ehkä olisi vähän hätiköityä erota tuosta vaan, keskustelematta asiasta tarkemmin
2. ehkä hän todella pelästyi ja tahtoo ottaa etäisyyttä. Siinä tapauksessa kannattaa ehkä antaa hänen tehdä niin, sen enempää loukkaantumatta ja riitelemättä. Olettehan kuitenkin olleet yhdessä vasta kolme kuukautta ettekä ole mitään lupauksia vielä antaneet. Usein on nimittäin niin, että saat sen mistä luovut - eli jos suosiolla annat miehen mennä, ymmärtäen ja antaen tilaa, hän saattaa huomata tahtovansa sinut takaisin. Ja ehkä sinä vielä olet valmis palaamaan, sillä kertaa vakavampaan suhteeseen. Tai sitten et, mutta se on sen ajan murhe.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 20:12"]
Kaikki kokemukset tervetulleita. Itse olen tällä hetkellä niin rikki. Olen tapaillut mielestäni vakavalla mielellä itseäni muutaman vuoden vanhempaa miestä 3 kuukauden ajan. Lähes kaikki yöt vietetty yhdessä (arkipäivisin ei nähdä, sillä mies urheilee ammatikseen ja treenit kestävät 22 asti). Viikonloppuisin ollaan pidetty leffailtoja ja vietetty aikaa yhdessä.
Keskustelimme äsken "suhteestamme" ja mies sanoi, että otan tämän jutun hieman liian tosissani. Nyt on huijattu ja typerä olo: miksi mies on antanut minulle omaan asuntoonsa avaimet ja sanonut että olen sinne aina tervetullut, miksi hän on lähetellyt joka aamu hyvän huominen toivotukset, pitkin päivää kertonut kuinka on ikävä, on muutamaan kertaan maininnut että olisin unelmien tyttöystävä yms. Tunnen itseni täysin idiootiksi: jälkeenpäin kun ajattelee niin merkkejä tästä on todellakin ollut. Olen vain halunnut sulkea silmäni niiltä asioilta, sillä niin moni juttu tässä meidän välisessä suhteessa on toiminut.
Itkettää niin paljon, että silmät meinaa tippua päästä. Kohtalotovereita?
[/quote]
Olet haksahtunut tyypillisen palimiehen panoalustaksi.
Kiitos vastauksista. Etenkin viesti numero 26 oli lohduttavaa luettavaa. Olen nyt saanut kaikki hänen tavaransa pakattua. Mies laittoi päivällä viestiä ja kyseli koska menen viemään niitä kamoja.
Kyse ei ole siitä, ettei mies olisi aiemmin seurustellut. Hän seurusteli 5 vuotta ja he erosivat 3kk ennen meidän tapaamista. Silloin kun aloin miestä tapailemaan, niin emmin hieman tuon asian takia. 5 vuotta on pitkä aika seurustella sen ikäisenä plus erosta oli kulunut niin vähän aikaa. Mies kuitenkin vakuutteli, että ei viimeiseen vuoteen enää tuntenut itseään hyväksi siinä suhteessa. Lisäksi oma äitini kannusti minua tutustumaan mieheen, kun olin kerran löytänyt "miehen, joka pystyy elämään pitkässä suhteessa"... Tässä sitä nyt ollaan: ihan tyhjän päällä tyhjässä kämpässä.
Ja vaikka kuinka joku yritti tuossa viimeisessä viestissä saada minua provosoitumaan väittämällä, että olin miehelle pelkkää seksiä, niin en usko siihen. Tiedän, että en ollut. Tehtiin paljon muutakin kun harrastettiin seksiä, ei meidän suhde perustunut pelkkiin petipuuhiin vaikka ne tosi hyvin toimivatkin. Joskus pari kuukautta sitten hän itse asiassa kertoi mulle, miten pelikaverit treeneissä olivat nauraneet ja vittuilleet, kun mies kuulemma vaikutti niin rakastuneelta.... Hän on myös hommannut omille kämpillensä minulle mm. hammasharjan yms jottei mun tarvitse aina viedä koko omaisuuttani mukanani sekä tyhjentänyt yhden kaapin pelkästään mun vaatteille. Ei tuollaista tee mies, joka ei yhtään välitä.
En ala jäädä odottelemaan häntä ikuisuuksiksi. Tämän viikon annan aikaa miettiä mitä musta haluaa ja sen jälkeen se on caput ja turha tulla enää viikkojen tai kuukausien jälkeen itkemään. Olen nuorempana ollut liian anteeksiantavainen, mutta oppinut siitä kuitenkin jotain.
Kerran ihastuin mieheen, joka kaiken hymyilyn ja flirttailun ja jatkuvan fb-viestittelyn päätteeksi kertoi, ettei hänellä ole mitään taka-ajatuksia (kun tunnustin ihastuneeni häneen). Olo oli kuin idiootilla pitkän aikaa.