Miten voisi ajatella positiivisesti eikä kuolemaa jätetyksi tulemisen jälkeen?
Mieheni jätti minut 6 vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2011. Hän kuitenkin jatkoi seksisuhdetta vielä vuoden tästä, koska tiesi, että tekisin mitä tahansa, että saisin olla hänen kanssaan. Vuoden 2012 syksyn, eli kahden vuoden, jälkeen ei olla enää nähty tai mitään muutakaan. Oon silti ihan järkyttävän surullinen. Jotenkin muuten tuntuu, että alan toipua, mutta unet eivät jätä rauhaan. Näen harva se yö unta, joissa on hän. Hän työskentelee lääkärinä nykyään toisella paikkakunnalla ja minä teen töitä toisella. Meillä ei ole mitään yhteyttä. En kyllä haluaisikaan yhteyttä, koska hän kohteli minua todella rumasti. En vain tiedä, miten jatkaa elämää. Olen jo 39-v. lapseton sinkku, on vain niin vaikeaa.
Kommentit (4)
Veikkaan, että ehdit sen kuuden vuoden aikana suunnitella itsellesi tulevaisuuden, jonka mies sinut jättäessään sinulta kielsi. Toisin sanoen kaipaat ehkä ennemminkin sitä tulevaisuutta, jonka olit mielessäsi rakentanut, ja sinun on vaikea päästää siitä irti. Jos näin on, niin ehkä siihen auttaisi uusien unelmien miettiminen ja tarttuminen toimeen niiden toteuttamiseksi. (T. myöskin jätetty, joka joutui pistämään kaiken elämässään uusiksi.)
Eiköhän olisi aika jo katsella uusiin suuntiin? Ei ne miehet ole korvaamattomia, vaikka niin antavat ymmärtääkin!
Toisin sanoen veikkaan, että kaipaat jotain aivan muuta kuin sitä miestä. Kaipaat ehkä lasta, jonkun tärkeän kanssa jaettuja pimeitä iltoja, yhteistä asuntolainaa ja kaunista kotia, yms. T. 2
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 18:15"]
Veikkaan, että ehdit sen kuuden vuoden aikana suunnitella itsellesi tulevaisuuden, jonka mies sinut jättäessään sinulta kielsi. Toisin sanoen kaipaat ehkä ennemminkin sitä tulevaisuutta, jonka olit mielessäsi rakentanut, ja sinun on vaikea päästää siitä irti. Jos näin on, niin ehkä siihen auttaisi uusien unelmien miettiminen ja tarttuminen toimeen niiden toteuttamiseksi. (T. myöskin jätetty, joka joutui pistämään kaiken elämässään uusiksi.)
[/quote]
Näinhän se on! En tarvi apua tähän vaan siihen, että vaikka päivällä oon jättänyt kaiken paskan taakseni, joka vitun yö herään hikisenä siihen, että haaveilen exästäni. En jaksa enää.
Ap