Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä miehienne kanssa puhuttavaa?
28.09.2021 |
Tällaiseen vaan havahduin.
Oltu 12 v yhdessä.
Muistan sen alkuhuuman mitä kesti ekat 2 vuotta, yhtä pussailua ja ihan sama mitä toinen selitti oli niin mielenkiintoista kaikki.
Vuodet vierineet (minne?? )
Ruuhkavuodet , kun yhteistä aikaa on kahden havahdun siihen että enimmäkseen olemme hiljaa.
Tai jos puhumme, aiheet liittyvät lapsiemme asioihin tai kaveripariskuntiemme kuulumisiin. Tai mies puhuu työasioitaan.
Sellaista yhtenevää keskustelua ei oikein ole.
En nyt tarkalleen tiedä mitä edes pitäisi olla mutta nyt viimeaikoina kun enemmän ollut yhteistä aikaa olen miettinyt että onko tämä normaalia? 😁
Millaisia keskusteluja muut käyvät puolisoiden kanssa kahden? Onko paljon yhteisiä Mielenkiinnon kohteita tms?
Kyllä meillä yhtenevää on ajatusmaailmassa arvomaailma ja lasten kasvatukseen liittyvät asiat.
Myös kiinnostus esim luontoon on yhteinen ja usein lähdemmekin luontoon kulkemaan. Toisaalta, ei siellä kyllä mitään erikoisia juttuja edes kaipaa. Luonnon hiljaisuus rentouttaa.
Mutta paljon tätä havahdun kuitenkin olevan luontopolkujen ulkopuolellakin ja mietin onko normaalia.
Kommentit (26)
Puhuminen on vähentynyt vuosien mittaan. Eniten puhumme, kun juomme viiniä. Ei kannata ruveta absolutistiksi…. Eikä se ole pelkästään viini, vaan tilanne. Kävimme poikkeuksellisesti kivassa baarissa viikonloppuna yhdellä oluella, kun odotimme noutoruokaa. Se vastakkain istuminen nostatti keskustelun.
Puhumattomuuden ongelma on ehkä se, ettei vain jaksa puhua. Emme kumpikaan ole kovinkaan suulaita.
Parisuhdeleirit tai perheleirit ovat siitä hyviä, että siellä pitää puhua uusista teemoista, ja se taas nostattaa uusia aiheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin vähän on puhuttavaa kun tykkäämme ihan eri asioista ja meillä on joltain osin niin erilaiset arvot. Tavallaan puhuttavaa ei ole niin paljon koska tunnemme toisemme ja lapsuus- ja nuoruusasiat on tullut käytyä lävitse. Toki niihin voi aina osin palata.
Mies ei tahdo kuunnella minua eikä häntä kiinnosta esim. asiat joita olen vaikka luonnossa nähnyt päivän aikana tms. Minun pitäisi kuitenkin olla kovin kiinnostunut häntä kiinnostavista ja koskevista asioista; kuten tietyt urheilulajit, musiikki, sarjat jne.
Voidaan kai yleisellä tasolla todeta että minä olen syvällisempi ja pohtivampi ihminen joka miettii syitä ja seurauksia joskus liikaakin ja mieheni on pintapuolisempi ja kiinnostunut pinnallisemmista asioista.
Meillä kaikki sujuu niin kauan hyvin kun vain kuuntelen, kannustan ja tsemppaan mieheni asioita jne. Mutta kun itse avaan suuni niin se on vähän kuin seinille puhuisi eli miestä ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään. Joskus puhun vaan väkisin ja tarkistan välillä että mies kuuntelee kanssa. Se on vähän ikävää mutta muuten en saa ääntäni kuuluviin tai omia asioitani tai mielipiteitäni. Minulla ei ole ystäviä jne niin on henkireikä että viikossa voi edes muutaman sanan puhua jollekin. Toki siitäkin on tehty haastavaa :( Mies kuulee kaiken välillä valituksena vaikka positiiviseenkin sävyyn jotakin puhuisin. Ottaa henkilökohtaisesti pienenkin kritiikin tai kehittämisehdotukset.
Korostan vielä ettei miehenikään ole lopulta mikään suupaltti eli puhuu harvakseltaan. Huumorintajua löytyy niin kauan kun ei koske häntä itseään.
Pitkään ollaan oltu yhdessä eli kohta 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vähän on puhuttavaa kun tykkäämme ihan eri asioista ja meillä on joltain osin niin erilaiset arvot. Tavallaan puhuttavaa ei ole niin paljon koska tunnemme toisemme ja lapsuus- ja nuoruusasiat on tullut käytyä lävitse. Toki niihin voi aina osin palata.
Mies ei tahdo kuunnella minua eikä häntä kiinnosta esim. asiat joita olen vaikka luonnossa nähnyt päivän aikana tms. Minun pitäisi kuitenkin olla kovin kiinnostunut häntä kiinnostavista ja koskevista asioista; kuten tietyt urheilulajit, musiikki, sarjat jne.
Voidaan kai yleisellä tasolla todeta että minä olen syvällisempi ja pohtivampi ihminen joka miettii syitä ja seurauksia joskus liikaakin ja mieheni on pintapuolisempi ja kiinnostunut pinnallisemmista asioista.
Meillä kaikki sujuu niin kauan hyvin kun vain kuuntelen, kannustan ja tsemppaan mieheni asioita jne. Mutta kun itse avaan suuni niin se on vähän kuin seinille puhuisi eli miestä ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään. Joskus puhun vaan väkisin ja tarkistan välillä että mies kuuntelee kanssa. Se on vähän ikävää mutta muuten en saa ääntäni kuuluviin tai omia asioitani tai mielipiteitäni. Minulla ei ole ystäviä jne niin on henkireikä että viikossa voi edes muutaman sanan puhua jollekin. Toki siitäkin on tehty haastavaa :( Mies kuulee kaiken välillä valituksena vaikka positiiviseenkin sävyyn jotakin puhuisin. Ottaa henkilökohtaisesti pienenkin kritiikin tai kehittämisehdotukset.
Korostan vielä ettei miehenikään ole lopulta mikään suupaltti eli puhuu harvakseltaan. Huumorintajua löytyy niin kauan kun ei koske häntä itseään.
Pitkään ollaan oltu yhdessä eli kohta 20 vuotta.
Oliko teillä tuollaista jo alussa?
Ei minusta tuo pahalta kuulosta. Keskustelua varten on sitten ystävät.
Mies kertoo mitä postia on kenellekin tutulle jakanut. Siinä sitä puheenaihetta.
Olemme olleet 6 vuotta yhdessä, asuttu kuitenkin vasta vajaa vuosi yhdessä. Ei lapsia. Viime kesän pitkällä lomalla veneillessä huomasin, että kun ollaan 24/7 yhdessä ja koetaan just samat asiat, eikä enää tarvitse vaihtaa kuulumisia, keskustelunaiheita voi olla hieman vaikeampi löytää. Mutta kyllä me yleensä jotain puhuttavaa keksittiin. Juurikin vaikka veneilyn yksityiskohdista ja varsinkin iltaisin viinin ääressä jotain syvällisempääkin usein.
Normaalissa arjessa tosiaan vaihdetaan työ- jnekuulumisia päivittäin. Nämä keskustelut on ihan sellaisia mukavia, käsitellään myös sitä että miksi siitä ja siitä tapahtumasta tuli sellainen tunne jne syvällisempää. Usein myös vitsaillaan yhdessä ja katsotaan jotain sarjaa joka kiinnostaa molempia ja jutellaan siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies kertoo mitä postia on kenellekin tutulle jakanut. Siinä sitä puheenaihetta.
Mitå h*lvettiä !?
Oho, luulin että minun mieheni puhuu vähän mutta kun nyt luen näitä vastauksia niin ymmärsin että olin väärässä! Minä en valitettavasti pystyisi kyllä olemaan sellaisen miehen kanssa, joka ei ole yhtään kiinnostunut minun asioistani tai suostu koskaan juttelemaan tai pohtimaan asioita kanssani. Olen hyvin pohdiskeleva ihminen ja rakastan puhumista eri asioista... Miestä ei joskus jaksa kiinnostaa, ja hän saattaa silloin sanoakin sen. Mutta kyllä hän monesti kuitenkin myös keskustelee kanssani eri aiheista, jos sattuu olemaan häntäkin kiinnostava aihe tai on muuten vain sillä tuulella että kiinnostuu. Se on minusta ihan normaalia, ettei aina kiinnosta, mutta jos ei koskaan ole mitään puhuttavaa... :( Minulle se henkinen yhteys puolisoon on kyllä todella tärkeä.
Puhumme hänen kanssaan esim. harrastuksista, uutisista/ajankohtaisista aiheista, opiskelusta, ajatuksista joita on tullut vastaan vaikka internetissä, ruokavaliosta, treenaamisesta, luonnosta, mistä nyt ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jonkinlainen sapioseksuaali, joten mulle olis kauhistus perustaa perhe sellaisen miehen kanssa, joka ei edes keskustele mun kanssa mistään. Huh.
Yllä kommentoivat;
Kyllä oleellista olisi perustaa perhe ihmisen kanssa jonka kanssa kykenee keskusteluyhteyteen:
En miellä ettenkö kykenisi keskustelemaan, syvällisemminkin, mies osaa hyvinkin sanoittaa tunteitaan ja murheitaan jos aihetta on…. Miellän että suhteen alkupuolella enemmän puhuttiin ja myös pussailtiin ;)
Mitä nykyään.
Välillä murehdin että jos mieheni pitää mua tylsänä …
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oho, luulin että minun mieheni puhuu vähän mutta kun nyt luen näitä vastauksia niin ymmärsin että olin väärässä! Minä en valitettavasti pystyisi kyllä olemaan sellaisen miehen kanssa, joka ei ole yhtään kiinnostunut minun asioistani tai suostu koskaan juttelemaan tai pohtimaan asioita kanssani. Olen hyvin pohdiskeleva ihminen ja rakastan puhumista eri asioista... Miestä ei joskus jaksa kiinnostaa, ja hän saattaa silloin sanoakin sen. Mutta kyllä hän monesti kuitenkin myös keskustelee kanssani eri aiheista, jos sattuu olemaan häntäkin kiinnostava aihe tai on muuten vain sillä tuulella että kiinnostuu. Se on minusta ihan normaalia, ettei aina kiinnosta, mutta jos ei koskaan ole mitään puhuttavaa... :( Minulle se henkinen yhteys puolisoon on kyllä todella tärkeä.
Puhumme hänen kanssaan esim. harrastuksista, uutisista/ajankohtaisista aiheista, opiskelusta, ajatuksista joita on tullut vastaan vaikka internetissä, ruokavaliosta, treenaamisesta, luonnosta, mistä nyt ikinä.
Ei kaikki vähän puhuvat ihmiset ole hiljaisia ja mielipiteettömiä, vaan he eivät vain toistele itseään.
Paljon puhuvat ihmiset puhuvat siitä samasta asiasta. Pyörittelee samaa asiaa, eikä se tuota mitään uutta. Opettajat ovat tyypillisesti tällaisia.
Vähän puhuvat ihmiset sanovat asiansa yhteen kertaan. Joka asiaan voi olla sama mielipide kuin ylläolevalla, mutta hän käyttää sata sanaa vähemmän saman asian kertomiseen.
Me olemme kaksi tällaista ihmistä. Puhumme kyllä, ihan samoista asioista kuin tekin, mutta asiat on keskusteltu aika nopeasti.
Lähtökohtaisesti valitsen kumppanin jonka kanssa minulla on paljon puhuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllä kommentoivat;
Kyllä oleellista olisi perustaa perhe ihmisen kanssa jonka kanssa kykenee keskusteluyhteyteen:
En miellä ettenkö kykenisi keskustelemaan, syvällisemminkin, mies osaa hyvinkin sanoittaa tunteitaan ja murheitaan jos aihetta on…. Miellän että suhteen alkupuolella enemmän puhuttiin ja myös pussailtiin ;)
Mitä nykyään.
Välillä murehdin että jos mieheni pitää mua tylsänä …
Ap
Vastasin juuri viestiin 11.
Kyllä meillä yhteys on ja pystymme keskustelemaan, mutta emme jaarittele. Lisäksi yllä todetaan, että puheen aiheet vähenee, jos on paljon yhdessä, eikä matkustella tms., joss tulisi keskusteltavaa.
Olennaista on, _pystyykö_ toisen kanssa keskustelemaan tai ei. Osta jokin peli, tuttu juttu tms. Miten sen kanssa sujuu?
Joo mies haluaa keskustella joskus vähän liikaakin kaikista päivän polttavista aiheista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että tuntuu, ettei ole toiselle enää mitään puhuttavaa on minulle merkki suhteen hiipumisesta ja loppumisesta. Näin on käynyt joka suhteen kanssa. Ehkä jotkut onnistuvat tuosta loukosta herättelemään suhteen uuteen kukoistukseen tai sitten tyytyvät tuohon olotilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vähän on puhuttavaa kun tykkäämme ihan eri asioista ja meillä on joltain osin niin erilaiset arvot. Tavallaan puhuttavaa ei ole niin paljon koska tunnemme toisemme ja lapsuus- ja nuoruusasiat on tullut käytyä lävitse. Toki niihin voi aina osin palata.
Mies ei tahdo kuunnella minua eikä häntä kiinnosta esim. asiat joita olen vaikka luonnossa nähnyt päivän aikana tms. Minun pitäisi kuitenkin olla kovin kiinnostunut häntä kiinnostavista ja koskevista asioista; kuten tietyt urheilulajit, musiikki, sarjat jne.
Voidaan kai yleisellä tasolla todeta että minä olen syvällisempi ja pohtivampi ihminen joka miettii syitä ja seurauksia joskus liikaakin ja mieheni on pintapuolisempi ja kiinnostunut pinnallisemmista asioista.
Meillä kaikki sujuu niin kauan hyvin kun vain kuuntelen, kannustan ja tsemppaan mieheni asioita jne. Mutta kun itse avaan suuni niin se on vähän kuin seinille puhuisi eli miestä ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään. Joskus puhun vaan väkisin ja tarkistan välillä että mies kuuntelee kanssa. Se on vähän ikävää mutta muuten en saa ääntäni kuuluviin tai omia asioitani tai mielipiteitäni. Minulla ei ole ystäviä jne niin on henkireikä että viikossa voi edes muutaman sanan puhua jollekin. Toki siitäkin on tehty haastavaa :( Mies kuulee kaiken välillä valituksena vaikka positiiviseenkin sävyyn jotakin puhuisin. Ottaa henkilökohtaisesti pienenkin kritiikin tai kehittämisehdotukset.
Korostan vielä ettei miehenikään ole lopulta mikään suupaltti eli puhuu harvakseltaan. Huumorintajua löytyy niin kauan kun ei koske häntä itseään.
Pitkään ollaan oltu yhdessä eli kohta 20 vuotta.
Oliko teillä tuollaista jo alussa?
Ei minusta tuo pahalta kuulosta. Keskustelua varten on sitten ystävät.
Miten edes päätyy yhteen kumppanin kanssa, jonka kanssa ei ole mitään keskusteltavaa? Keskustelua varten ovat ystävät? Mitä hemskuttia.
Mun mies on semmoinen tuppisuu, joka rupeaa vasta kännissä puhumaan, ja sitten sitä stooria tuleekin niin ettei muut saa suunvuoroa. Kaikki viikonloput menee sitä monologia kuunnellessa. Joo, että kyllä meillä puhutaan, mutta ei juurikaan keskustella.
11 vuotta yhdessä. Mies valittaa koko ajan että minä olen muuttunut kiukkuiseksi. Oikeasti en ole kiukkuinen mutta välttelen häntä joskus enkä uskalla puhua kun en koskaan tiedä mistä suuttuu. Minä tykkään pohdiskella asioita ääneen, esim. jos hän sanoo että kuuli tällaista niin minä alan miettimään mistä sellainen voisi johtua ja onko varmasti totta tms. Josta hän suuttuu koska "sä et koskaan usko mua". Johon itse olen että miten niin en usko SINUA, kyllähän mä sen uskon että kuulit tuollaista, en vaan automaattisesti luota sun lähteisiin. Ja pohdin siis oikeasti kaikenlaista, en vain epäile mitä hän sanoo vaan ihan omiakin ajatuksiani vatvon usein. (jonkun mielestä varmaan oon ärsyttävä mutta mies mut joskus valitsi ja aina oon ollut tämmöinen) Joten joo olen aika hiljainen nykyään kun ainoa keskustelu johon mies kykenee on selostamaan jotain sarjaa mitä katsoo joka ei kiinnosta mua jtai sitten intoilee jostain peleistä jotka samoin ei kiinnosta.
Olemme olleet 26 vuotta yhdessä mieheni kanssa, sitä ennen oltiin ystäviä n. 7 vuotta.
Itse olen aika kova höpöttää ja mieheni on hiljaisempaa sorttia. On jäänyt vuosien varrella muutama kerta mieleen kun olemme menneet ravintolaan syömään ja se outo tunne on hiipinyt päähäni ettei minulla ole mitään puhuttavaa.
Onneksi rakastamme toisiamme edelleen niin paljon, että mieheni kestää lörpöttelyni ja minä kestän mieheni hiljaisuuden, toki minulla on aina ollut se tunne, että mieheni kyllä kuuntelee minua ... ei sellainen tunne, että puhun tyhjille seinille.
Osa yhteistä aikaa vietämme kyllä hiljaisuudessa, mutta osaan nauttia siitä, että olemme vain yhdessä hiljaa ja sydän pakahtuu onnesta.
Vierailija kirjoitti:
11 vuotta yhdessä. Mies valittaa koko ajan että minä olen muuttunut kiukkuiseksi. Oikeasti en ole kiukkuinen mutta välttelen häntä joskus enkä uskalla puhua kun en koskaan tiedä mistä suuttuu. Minä tykkään pohdiskella asioita ääneen, esim. jos hän sanoo että kuuli tällaista niin minä alan miettimään mistä sellainen voisi johtua ja onko varmasti totta tms. Josta hän suuttuu koska "sä et koskaan usko mua". Johon itse olen että miten niin en usko SINUA, kyllähän mä sen uskon että kuulit tuollaista, en vaan automaattisesti luota sun lähteisiin. Ja pohdin siis oikeasti kaikenlaista, en vain epäile mitä hän sanoo vaan ihan omiakin ajatuksiani vatvon usein. (jonkun mielestä varmaan oon ärsyttävä mutta mies mut joskus valitsi ja aina oon ollut tämmöinen) Joten joo olen aika hiljainen nykyään kun ainoa keskustelu johon mies kykenee on selostamaan jotain sarjaa mitä katsoo joka ei kiinnosta mua jtai sitten intoilee jostain peleistä jotka samoin ei kiinnosta.
Ja lisään vielä että satuttaa kun itseä kutsutaan kiukkuiseksi vaikka oikeasti se toinen osapuol i suuttuu kun itse yrittää keskustella neutraalisti. Ja jos mulle tulee kyynelet silmiin niin sitten vasta suuttuukin ja paiskoo ovia ja sellaista. Paha olohan sillä itsellään on ja voi kun osaisin auttaa purkamaan sitä mutta ei suostu keskustelemaan minkään asian juurisyistä.
Meillä ei nykyään juuri ole. Saattaa kylläkin johtua siitä, että vietämme lähes kaiken ajan yhdessä (molemmat tekevät töitä kotoa käsin emmekä vapaa-ajallakaan ole kovin meneväisiä). Tilanne kuitenkin huolestuttaa minua jonkin verran.