KOKEMUKSIA ALZHEIMERISTÄ?!?

Se on tosi yksilöllistä. Riippuu kuinka nopeasti se etenee, loppuvaiheessa ei muista yhtään mitään.

Otan osaa. Meidän suku on pitkäikäistä ja altzheimer rulettaa. Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisiko kun vanhukset touhuaa. Tsekkaa linkki:

http://www.muistiliitto.fi/fi/etusivu/

Anteeksi mita?

Alussa lääkkeet saattavat pitää hyvin kurissa ja elämä voi jatkua lähes normaalina. Tätä voi kestää vuosiakin. jossain kohtaa kunto kuitenkin yleensä romahtaa ja lopulta ihminen muuttuu täysin vihannekseksi. Pahinta on jos dementikko lähtee yöllä yksin pihalle esimerkiksi etsimään autoaan, jonka parkkeerasi kadunvarteen vuonna 1974 tai etsimään suosikki ravintolaansa, joka lakkautettiin oikeasti jo vuonna 1968. Näitä kadonneita dementikkoja etsitään viranomaisen toimesta joka päivä.

Mummollani oli. Alkoi unohtelulla ja toisteli samoja juttuja uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa joutui sairaalahoitoon, koska ei pärjännyt kotona. Loppuajan oli suoraan sanottuna ihan eri ihminen. Ei tuntenut lapsenlapsiaan, lapset juuri ja juuri. Lähimuisti oli tuhoutunut täysin, muisti asioita kyllä 20 vuoden takaa. Tosi surullista katsottavaa :(

Isoisäni ja -äitini asuvat yhdessä, mutta silti pelkään että isoisä jättää vaikka kynttilät palamaan tai unohtaa jotakin muuta syttyvää päälle. Toinen on kans tuo että lähtee johonkin hortoilemaan. Onneksi on vasta alussa tämä sairaus, että ehdin sopeutua ajatukseen että tulen tod. näköisesti menettämään rakkaan isoisäni tälle kamalalle sairaudelle, AP

Vaikka hän ei jossain vaiheessa enää muista sinua, sinä muistat hänet. Vielä kun voit vietä paljon aikaa ja tee hyviä muistoja.

"Ime" isoisästäsi irti vielä kaikki kertomukset esim. vanhoista ajoista tai vaikka siitä kun sinä olit pieni, jos ja kun hän vielä niitä pystyy kertomaan, talleta vaikka nauhalle. Voi olla arvokas muisto sinulle joskus. 

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 21:46"]Vaikka hän ei jossain vaiheessa enää muista sinua, sinä muistat hänet. Vielä kun voit vietä paljon aikaa ja tee hyviä muistoja.
[/quote]

Siihen olemme panostaneet. Ja isoisäni itsekin sanonut että vaikka hän ei meitä (lapsenlapsia)muistakkaan jossain vaiheessa, niin silti hän rakastaa meitä. Ja tämän hän painotti että meidän pitää muistaa. Eihän sairaus isoisällenikään ole todellakaan helppo pala purtavaksi. AP

Isäni kuoli kesällä Alzheimerin tautiin 66 vuotiaana.
En osaa oikein sanoa muuta kuin, että ole läsnä isoisäsi kanssa nyt ja nauti tästä vaiheesta, kun häneen saa kontaktin. Tulet huomaamaan, ettei sillä ole enää merkitystä tunteeko hän sinut koska tulet luultavasti näkemään hänen hätänsä ja silloin ei ole olennaista osaako hän referoida kuka SINÄ olet.
Muistisairaat ovat monessa mielessä kuin Pienet lapset ja tarvitsevat turvallisen ja rauhallisen ympäristön jossa toistuu samat rutiinit. Läheiset lempeät ihmiset jotka tunnistaa auttavat myös, ja ennenkaikkea KOSKETUS! Lapset tarvitsevat syliä ja turvaa. Muistsairaat rauhoittuvat usein kosketuksesta.
Kukaan ei osaa sanoa miten isoisäsi sairaus etenee.. Edessä teillä kuitenkin aikamoinen matka. Voimia ja jaksamista teille!
Jos isoisäsi vielä ymmärtää tilanteensa ja on valmis puhumaan omasta kuolemastaan ja sairaudeseyaan niin puhukaa asiat selväksi ajoissa. Ja tehkää HOITOTaHTO!
Isälläni ei ollut ja hän vietti yhden jakson hoitokodissa jossa sidottiin sänkyyn kiinni vaikka hän oli rauhallinen ja aika hyväkuntoinen.. Hoitotahdolla voi vaikuttaa saamaansa hoitoon ja myös estää loppuajan tarpeeton kärsimys.
Onneksi me saimme isän lopulta sairaalaan jossa oli inhimillinen lääkäri. Isääni ei esimerkiksi letkuruokittu loppuvaiheessa koska se olisi pitkittänyt hänen paketina maakamista sairaalassa viikoilla, ehkä kuukausilla..
Muistiliitolla on hyvät nettisivut, käy siellä lukemassa!
Yksi kirja tulee mieleen: hanna jensenin "940 päivää isäni muistina". Tytär kirjoitti isänsä sairausajasta. Kirjassa on myös paljon käytännön tietoa hoidosta, taudin vaiheista ja terveydenhuollon paperisotakiemuroista

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 21:48"]"Ime" isoisästäsi irti vielä kaikki kertomukset esim. vanhoista ajoista tai vaikka siitä kun sinä olit pieni, jos ja kun hän vielä niitä pystyy kertomaan, talleta vaikka nauhalle. Voi olla arvokas muisto sinulle joskus. 

 
[/quote]

Tätä olemme alkaneet tehdä enemmän ku aiemmin. Otamme valokuvia ja videoimme ihan tavallisia kahvihetkiä joissa juttelemme. Toki muistoja ei kukaan voi meiltä viedä, mutta silti tämä kaikki pelottaa. AP

Se on rankkaa katsottavaa. Ihminen muuttuu täysin eikä tunnista läheisiään. Saattaa olla todella ilkeä ja vihamielinen.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 21:50"]Isäni kuoli kesällä Alzheimerin tautiin 66 vuotiaana.
En osaa oikein sanoa muuta kuin, että ole läsnä isoisäsi kanssa nyt ja nauti tästä vaiheesta, kun häneen saa kontaktin. Tulet huomaamaan, ettei sillä ole enää merkitystä tunteeko hän sinut koska tulet luultavasti näkemään hänen hätänsä ja silloin ei ole olennaista osaako hän referoida kuka SINÄ olet.
Muistisairaat ovat monessa mielessä kuin Pienet lapset ja tarvitsevat turvallisen ja rauhallisen ympäristön jossa toistuu samat rutiinit. Läheiset lempeät ihmiset jotka tunnistaa auttavat myös, ja ennenkaikkea KOSKETUS! Lapset tarvitsevat syliä ja turvaa. Muistsairaat rauhoittuvat usein kosketuksesta.
Kukaan ei osaa sanoa miten isoisäsi sairaus etenee.. Edessä teillä kuitenkin aikamoinen matka. Voimia ja jaksamista teille!
Jos isoisäsi vielä ymmärtää tilanteensa ja on valmis puhumaan omasta kuolemastaan ja sairaudeseyaan niin puhukaa asiat selväksi ajoissa. Ja tehkää HOITOTaHTO!
Isälläni ei ollut ja hän vietti yhden jakson hoitokodissa jossa sidottiin sänkyyn kiinni vaikka hän oli rauhallinen ja aika hyväkuntoinen.. Hoitotahdolla voi vaikuttaa saamaansa hoitoon ja myös estää loppuajan tarpeeton kärsimys.
Onneksi me saimme isän lopulta sairaalaan jossa oli inhimillinen lääkäri. Isääni ei esimerkiksi letkuruokittu loppuvaiheessa koska se olisi pitkittänyt hänen paketina maakamista sairaalassa viikoilla, ehkä kuukausilla..
Muistiliitolla on hyvät nettisivut, käy siellä lukemassa!
Yksi kirja tulee mieleen: hanna jensenin "940 päivää isäni muistina". Tytär kirjoitti isänsä sairausajasta. Kirjassa on myös paljon käytännön tietoa hoidosta, taudin vaiheista ja terveydenhuollon paperisotakiemuroista

[/quote]

Kiitos kun jaot tämän tarinan, ja voimia sinulle!
Isoisäni ymmärtää sairautensa, ja mitä se tulee hänelle tekemään. Yllättävän rauhallisesti hän on tämän kaiken ottanut, ja muistutellut meitä että hän tulee aina rakastamaan meitä jne. <3
Tiedostan että kaikki muuttuu vielä raskaammaksi, mutta haluan ja teen kaikkeni että isoisälläni on turvallinen ja onnellinen elämä, niin kauan kun se ikinä jatkuukaan.AP

Mun isällä todettiin juuri Alzheimer, jossa piirteitä myös Parkinssonin taudista sekä Lewyn kappale-taudista:(

Vielä toimintakyky melko hyvä. Tavaroita katoaa ja harhaluuloja. Kukaan ulkopuolisista ei osaa epäillä mitään, isä osaa näyttää vieraille normaalit puolensa. Väsyy helposti, kävely heikkoa, aloitekyky vähentynyt. Ei saa öisin unta, vaan vaeltelee ja luulee, että asunnossa on ulkopuolisia.

Kielellisesti vahva isäni on edelleen sanaseppo. Kirjoitan ylös hänen hokemiaan ja  sanaleikkejä. Yhdessä kävimme läpi koko suvun valokuvat. Isä kertoo tarinoita menneistä polvista ja ajoista.

En olisi hänelle tällaista loppuelämää toivonut. Muistan, kun hän 10 v sitten sanoi, että pahinta, jos tulee dementia ja harhaluuloja. Mutta kohtaloaan ei voi valita.

Minun tehtävänäni on välittää ja auttaa.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 21:51"]Se on rankkaa katsottavaa. Ihminen muuttuu täysin eikä tunnista läheisiään. Saattaa olla todella ilkeä ja vihamielinen.
[/quote]

Toivon todella että isoisäni ei muuttuisi ilkeäksi. :/ AP

Kaikilla yksilöllinen. Oma vaarini on 76 vuotias alzheimeria sairastava työssäkäyvä yrittäjä. Joskus käyttäytyy kummallisesti tai unohtaa pikkuasioita. Työskentelin jonkin aika sitten vanhusten palveluasumisyksikössä jossa hoidin paljon kyseistä sairautta sairastavia. Esimerkiksi yksi 73 vuotias makasi koko ajan vuoteessa, ei puhunut eikä liikkunut. Joskus saattoi huutaaa jotain epämääräistä yms. Täysin siis syötettävä ja hoidettava. Alzheimer on usein pitkään samanlainen, sen jälkeen sairaus etenee nopeasti, sitten taas pyayy samanlaisena jonkin aikaa jne. Suosittelen tekemään isoisäsi kanssa hänelle hoitotahdon!!

Lukekaa myös kirja "Rakas sinisilmä" ("Kärä blåöga" alkuperäisenä)

T.nro 15

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 21:57"]Mun isällä todettiin juuri Alzheimer, jossa piirteitä myös Parkinssonin taudista sekä Lewyn kappale-taudista:(

Vielä toimintakyky melko hyvä. Tavaroita katoaa ja harhaluuloja. Kukaan ulkopuolisista ei osaa epäillä mitään, isä osaa näyttää vieraille normaalit puolensa. Väsyy helposti, kävely heikkoa, aloitekyky vähentynyt. Ei saa öisin unta, vaan vaeltelee ja luulee, että asunnossa on ulkopuolisia.

Kielellisesti vahva isäni on edelleen sanaseppo. Kirjoitan ylös hänen hokemiaan ja  sanaleikkejä. Yhdessä kävimme läpi koko suvun valokuvat. Isä kertoo tarinoita menneistä polvista ja ajoista.

En olisi hänelle tällaista loppuelämää toivonut. Muistan, kun hän 10 v sitten sanoi, että pahinta, jos tulee dementia ja harhaluuloja. Mutta kohtaloaan ei voi valita.

Minun tehtävänäni on välittää ja auttaa.
[/quote]

Voimia ja halaus sinulle!
Onneksi voimme vielä puhua ja muistella heidän kanssaan, toivottavasti nämä muistot jotka nyt yhdessä luomme, auttavat meitä jaksamaan kun rankimmat hetket ovat käsillä. AP

En muistaakseni ole sairastanut. Varma en ole.

Isälläni on todettu 72-vuotiaana alzheimer. Nyt isä 75v. Hyvin on vielä mennyt nämä 3 vuotta. Isäni mm kirjoitti vuosi sitten ison tieteellisen tutkimuksen, mikä tiedepiireissä noteerattiin kunnioituksella. Isällä on nyt ollut 3vuotta sama lääkitys. Muistitesti vielä ihan suht hyvä. Tauti etenee vaiheittain. kolmessa eri jaksossa. Isälläni on se lievä jakso. Kestää noin 2-5v per jakso, joten parin vuoden siään on odotettavissa romadus. Sitä kaiketi sitten 2-5vuotta ja sitten uusi romahdus ja laitoshoitoon. Surullista. Olen itkenyt isäni kohtaloa. Enkä oikein sinut asian kanssa. Isäni masentui diagnoosista. Äidin kanssa asuvat kahden. Äiti onneksi kunnossa, ja ammatiltaan sairaanhoitaja.